Suomenajokoiralla metsästetään Suomessa pääsääntöisesti kolmea riistaeläintä, metsäjänistä, rusakkoa ja kettua.
Metsäjänis
Metsäjänistä tavataan koko Suomessa, myös Ahvenanmaalla. Metsäjänis painaa normaalisti 2,5 - 3,5 kiloa. Turkki, mikä on talvella täysin valkoinen, lukuunottamatta mustia korvankärkiä, muuttuu kesäksi ruskehtavan harmaaksi. Korvat ovat suuret, mutta eivät yllä eteentaitettuna kuononkärjen yli niin kuin rusakolla.
Metsäjäniksen hajuaisti on melko hyvä ja kuulo erinomainen. Sen sijaan näkökyvyssä ei ole kehumista. Paikallaan oleva metsästäjä jää jänikseltä usein täysin huomaamatta.
Metsäjäniksen kiima-aika alkaa maaliskuun alussa, jolloin jäniksiä voi tavata liikkeeltä valoisaankin aikaan. Naaras saavuttaa sukukypsyyden syntymävuottaan seuraavana keväänä ja synnyttää tuolloin yhdestä kahteen poikasta. Myöhemmin poikasia syntyy 3-5 kpl kerrallaan kolme kertaa vuodessa. Poikueita kutsutaankin hanki-, lehti- ja sänkipojiksi.
Rusakko
Rusakko tavataan yleisesti Oulu-Joensuu linjan eteläpuolelta. Rusakko on metsäjänistä pitkärunkoisempi ja se painaa tavallisesti 4 - 4,5 kiloa. Rusakollakin on metsäjäniksen tavoin kaksi karvanvaihtoa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Kesä- ja talvipuku eivät kuitenkaan merkittävästi poikkea toisistaan. Kesällä rusakon selässä on kellertävän harmaanruskeaa karvaa ja talvella karva on pidempää ja harmaampaa. Rusakon häntä on pidempi kuin metsäjäniksen ja se on päältä musta.
Rusakkokin synnyttää 2-3 poikuetta vuodessa poikasmäärän ollessa 2-6 kpl. Toisinaan poikasia voi syntyä jopa kymmenen.
Kettu
Kettu on levinnyt koko Suomeen. Noin reilun viiden kilon painoinen kettu on väriltään punainen tai punertava. Kaula ja rinta ovat vaaleita. Ketun haju- ja kuuloaistit ovat erinomaisia, mutta täysin paikallaan olevaa kohdetta sen on vaikea huomata.
Naarasketun kiima-aika on helmi-maaliskuussa ja kestää noin viikon. Pentuja syntyy 1-10 ravintotilanteesta riippuen.
|