Etusivu
Suomenajokoira
Kasvatus ja metsästys
Ajokoe ja näyttely
Kauppapaikka
Vieraskirja
Ruokaohjeet
Linkit
Etsi
Yhteystiedot

Koirat:
Tervasmetsän Aku
Kärjen Sara
Tuuli

Kaakon Nettipalvelu

 

Täytyy olla melkoisen kokenut asiantuntija pystyäkseen sanomaan pentuetta katsellessaan, mikä pennuista on paras. Asiantuntijankin arvio voi mennä pieleen, sillä pennun kehitykseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin vanhemmilta perityt. Huono ja taitamaton hoito ja pito pilaa hyvänkin alun. On kuitenkin joitakin asioita, joista on hyvä olla perillä, kun menee katsomaan ja valitsemaan itselleen pentua.

Mihin tarkoitukseen koira hankitaan?

Ensiksi on päätettävä, mitä koiralta lähinnä halutaan. Olemmeko ajatelleet hankkia koiran vain metsästyskäyttöön ilman kilpailemistarkoitusta vai kiinnostaisiko myös näyttelyissä käyminen ja kilpaileminen? Kiinnostaako jalostus ja pentujen teettäminen? Haluammeko uroksen vai nartun ?

On aivan makuasia, hankimmeko uroksen vai nartun. Kummankin sukupuolen edustajissa on sekä hyviä että huonoja metsästyskoiria. Sukupuoli yksin ei ratkaise asiaa. Nartun käyttöä voi jossain määrin rajoittaa sopimattomaan ajankohtaan osuva kiima, mutta nykyaikaisen lääketieteen keinoin siihenkin on mahdollista vaikuttaa. Yleensä narttua pidetään kotioloissa rauhallisempana ja leppoisampana kuin urosta, mutta tässä suhteessa on paljon yksilöllisiä eroja. Uros on yleensä kooltaan suurempi ja voimakkaampi.

Jalostuksesta kiinnostunut hankkii tietenkin nartun. Useimmiten uroksella, ennen kuin sitä tullaan kysymään astutuksiin, täytyy olla todella kova meriittilista ja sen täytyy olla korkeasti palkittu niin näyttely- kuin koepuolellakin. Jos halutaan mennä koiran kanssa näyttelyyn, pitää tietysti katsoa, että pennussa ei ole luovutushetkellä havaittavia kauneusvirheitä. Jos koiralle riittää vain isännän metsästyskaverina olo, kelpaa sellaiseksi kauneusvirheellinenkin, mutta terve ja hyväluonteinen koira.

Pentueen vanhemmista riippuu, onko pennulle odotettavissa toivomiamme ominaisuuksia. Siksi kaukaa viisas valitsee ensin vanhemmat, joista pennun tilaa jo hyvissä ajoin. Huippuluokan koirien pennuilla saattaa olla kysyntää ja huippunartun omistajalla useita etukäteisvarauksia pentueeseen.   Alkuun

 

Omenat eivät putoa kauas puusta

Pentu perii aina puolet perintötekijöistään isältään, puolet emältään. Siksi on tärkeää, että molemmat vanhemmat ovat mahdollisimman hyvät. Jos toivomme saavamme mahdollisimman hyvän pennun, kannattaa vanhemmista ja niiden taustoista ottaa mahdollisimman paljon selvää. Isän ja emän laadun tulee olla hyvä ja niiden on täytynyt osoittaa kykynsä AJOKOKEISSA ja näyttelyissä. Pelkkä kehuminen ei riitä näytteeksi. Jos kysymyksessä on jo vanhemmat siitosyksilöt, tulee niiden periyttäminen selvittää. Jälkeläisarvostelun perusteella selvitetyn periyttämisen merkitys on koiran jalostuksen perusta. Tietoja periyttämisestä saat Ajokoiramies-lehdessä julkaistuista tilastoista, sekä vuosikirjoja tutkimalla. Myöskin isän ja emän tulee olla hyvästä pentueesta niin, että niillä on hyviä pentuesisaruksia. Hyvien pentueiden keskinkertaiset koirat ovat parempia periyttäjiä, kuin huonon pentueen yksinäinen tähti.

Pentua valitessa on hyvän emälinjan tärkeys ensiarvoinen asia, jonka tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa. SAJ:n jalostustoimikunta tutkii periyttämiskyvyltään voimakkaita narttuja ja narttulinjoja. Myöskin niistä julkaistaan tietoja Ajokoiramies-lehdessä.

Vanhempien sukutaululla on yleensä vain vähäinen merkitys, ellei sukutauluun merkittyjä koiria tunneta. Siksi onkin paras itse tehdä suunnitellusta pentueesta sukutaulu ja merkitä kunkin koiran nimen alle esimerkiksi koe- ja näyttelytulokset. Sukutaulusta käy myöskin selville minkälaista jalostusmenetelmää on käytetty.

 

Jalostusmenetelmistä lyhyesti

1. vierassiitos = vanhemmat eivät ole sukua toisilleen

2. sukusiitos = sellaisten yksilöiden pariuttaminen keskenään, jotka ovat toisilleen läheisempää sukua kuin rodun yksilöt keskimäärin.

3.linjasiitos = linjajalostus on koiran jalostuksessa eniten käytetty siitosmenete1mä, jolloin joku hyvä koira tai hyvä periyttäjä esiintyy useampia kertoja sukutaulussa.

4. ryhmäjalostus = jolloin rotu tai osa siitä jaetaan ryhmiin, joiden sisällä jalostusta harjoitetaan.

 

Sukutaulun kolme ensimmäistä sukupolvea antavat kaiken oleellisen tiedon koiran suvusta. Koirat, jotka ovat itse hyviä, kuuluvat hyvään sukuun, tulevat hyvästä tasaisesta pentueesta ja joilla tiedetään jo olevan olemassa hyviä jälkeläisiä, ovat mitä todennäköisimmin hyviä siitoskoiria. Toki hyvätkin vanhemmat saavat silloin tällöin myös epäonnistuneita ja virheellisiä jälkeläisiä. Mikään ei ole sataprosenttisen varmaa. Mutta hyvät, hyväsukuiset koirat saavat onnistuneita jälkeläisiä suuremmalla todennäköisyydellä kuin vanhemmat, joilla ei itselläänkään juuri ole toivomiamme ominaisuuksia.

Vasta-alkajan, jolle nimet ja sukutaulut eivät vielä paljoa sano, kannattaa kysyä kokeneempien neuvoja. Neuvot saattavat tosin olla hieman eri tavalla värittyneitä, ja eri tahoilta voi kuulla keskenään ristiriitaisia asioita, mutta kun kuuntelee useampien mielipiteitä, voi sieltä välistä sitten tervettä maalaisjärkeä käyttämällä suodattaa itselleen sopivimmat.    Alkuun

 

Millainen on hyvä luovutusikäinen pentu?

Suomen Kennelliiton kasvattajille asettamien sääntöjen mukaan pentua ei saa luovuttaa nuorempana kuin 7 viikon ikäisenä. Pentu oppii kyllä syömään kupista jo 4-5 viikon ikäisenä, mutta se on kuitenkin silloin vielä liian nuori luovutettavaksi. Pennun henkisen kehityksen kannalta on tärkeää, että sitä ei eroteta emästä ja sisaroksista liian varhain. Ensimmäiset elinviikot ovat tärkeitä sosiaalisen kehityksen kannalta. Leimautuminen tapahtuu juuri tuossa iässä. Pentu, joka erotetaan lajikumppaneistaan ennen kuin se on kunnolla leimautunut, ei "opi olemaan koira", vaan siitä tulee luonteeltaan omituinen ja häiriintynyt.

Samalla tavalla pennun pitää varhain leimautua myös ihmiseen. Jos pennut kasvavat tarhassa vailla minkäänlaista ihmiskontaktia, ne jäävät ihmistä kohtaan aroiksi tai välinpitämättömiksi, voivat tulla jopa aggressiivisiksi. Nuoria pentuja pitää päivittäin käsitellä ja totuttaa ihmisen kosketukseen.

Moni kokematon pennunostaja kertoo hieman häpeillen, ettei osannut sen kummemmin valita pentua, vaan otti sen, joka ensimmäisenä tuli syliin. Se onkin itse asiassa erittäin hyvä valintaperuste. Pentu, joka heti tulee ihmisen luokse, on ainakin luonteeltaan varma, avoin ja luottavainen. Ikinä ei pidä ottaa sellaista pentua, joka pakenee kättä! Normaali luovutusikäinen pentu on reipas, utelias ja leikkisä. Apaattinen, hiljainen pentu on todennäköisesti huonokuntoinen. Arka pentu pysyy todennäköisesti arkana kasvaessaankin.    Alkuun

Miltä hyvä pentu näyttää?

Tulevista metsästysominaisuuksista on mahdoton päätellä mitään pentuna. Jos vanhemmat ovat olleet hyviä metsästyskoiria, voimme olettaa pennuistakin tulevan sellaisia. Ainakin reippaus, itsenäisyys ja rohkeus ovat sellaisia ominaisuuksia, joita kannattaa pennusta hakea. Jotkut saavat aina hyvän ajurin, ottivatpa koiran mistä tahansa, jotkut eivät saa sellaista koskaan, vaikka kuinka koettaisivat huolella valita. Paljon riippuu myös siitä, kenen käsissä koira on. Taitava ja viitseliäs isäntä saa keskinkertaisestakin opettamalla ja harjoittamalla käyttökelpoisen, toinen taas pilaa taitamattomuuttaan hyvänkin alun.

jos halutaan hankkia näyttelyssä menestyvä koira, tulee tietysti pyrkiä valitsemaan rakenteeltaan mahdollisimman virheetön. Mahdolliset purentavirheet ja mutkahännät havaitaan jo luovutusiässä, samoin liian runsas valkoinen väri. Jos pennussa on tällaisia virheitä, voi siitä silti toki tulla kelpo metsästyskoira, mutta näyttelymenestystä on turha odottaa. Pentu, jossa on selviä kauneusvirheitä jo Iuovutusikäisenä, ei saa maksaa täyttä hintaa. Jos kasvattaja on itse kokematon eikä osaa tällaisia asioita katsoa, voi pyytää jonkun kokeneemman kasvattajan pentuja tarkastelemaan.

Urospentujen kivekset pitäisivät olla laskeutuneet ja selvästi havaittavissa luovutusikäisenä. Jälleen kivesvikaisuus ei vaikuta koiran käyttöominaisuuksiin, mutta näyttelyyn ja jalostukseen kivesvikainen ei kelpaa.

Terve, hyvä pentu on vankka, sen silmät ovat kirkkaat ja korvat puhtaat. Eturaajojen tulee olla edestä katsoen kutakuinkin suorat, samoin takaraajojen takaa katsottuna. Uroksen ja nartun kokoerot ja sukupuolileima ovat yleensä huomattavat jo luovutusikäisenä pentuna. Sen sijaan noin yleisesti ottaen pienet kokoerot pentujen välillä eivät välttämättä ole ratkaisevia. Suurimmasta pennusta ei aina tule suurikokoisinta, pienin pentu ei aina jää pienimmäksi. Isossa pentueessa joku voi alussa jäädä hieman heikommalle, mutta ottaa sisarukset kiinni myöhemmin. Suuri, lihava pentu voi olla vain ahne ja hyvin ruokakupilla puolensa pitänyt, ja siksi nopeasti kasvanut, mutta kasvu voi tasaantua myöhemmin.

Pään muotoa ja raajojen rakennetta arvioimaan tarvitaan melkoisen kokenut asiantuntija. Kannattaa kuitenkin aina varata kunnolla aikaa, kun menee pentuja katsomaan, ja seurata kaikessa rauhassa niiden liikkeitä ja käyttäytymistä.

Mittasuhteet käyvät parhaiten selville vertaamalla pentueen eri yksilöitä toisiinsa. Suomenajokoiran tulee olla noin 10 % korkeuttaan pitempi.

Pään linjoitus ja suhteet ovat kutakuinkin jo pennulla nähtävissä, kuten liian leveä kallo, suippokuonoisuus, korvien kiinnityskohta ja niiden pituus, sekä kallo- ja kuonolinjan yhdensuuntaisuus.

Löysä kaulanahka ja selkälinjan suoruus ovat myöskin nähtävissä. Lapojen asennon pitää olla tarpeeksi viisto, minkä voi todeta lapaluiden päiden eli sään paikasta, josta myöskin koiran korkeus mitataan. Mitä suuremman kulman lapaluu muodostaa olkavarren kanssa, sen parempi. Lavat ovat pystyt silloin, kun lapaluiden päät pyrkivät kaulalle.

Pennulla lantion asento ja pituus on todettavissa. Pitkä kaula ja kauniisti kaartuva lantio sekä leveä reisi kuuluvat yhteen, kun taas lyhyt luiska lantio aiheuttaa kapean reiden.

Raajojen luuston vahvuudessa, sekä kulmauksissa on havaittavissa eroja, kun vertaa pentuja toisiinsa. Samoin käpälien muoto, karvaisuus ja pigmenttisyys on luovutusikäisellä pennulla selvästi nähtävissä.

Sitten onkin vuorossa väritys, joka lienee helpoimmin määriteltävissä. Luovutusikäisellä pennulla pitää olla täysin musta mantteli, ruskeaa saa olla jonkin verran päässä ja raajojen ala- osissa, sekä reisissä jo muutamia ruskeita karvoja. Jos pentu on liiaksi puhdistunut jo luovutusiässä, saattaa olla mahdollista, että siitä kehittyy manttelirikkoinen koira. Liika valkoisuus aiheuttaa kirjavuutta, joka näyttelyssä pudottaa palkintosijan. Tällöin koiralla on valkoista väriä liikaa kaulalla ja sitä nousee myöskin reidelle ja olkavarrelle. On muistettava, että ruskea väri on voittoisa eli lisääntyvä väri, kun taas valkoinen on väistyvä väri.    Alkuun

 

Millainen on vastuuntuntoinen myyjä?

Kasvattajan, siis pentueen myyjän, pitäisi antaa ruokinta- ym. ohjeet pentujen mukana. On hyvä ainakin aluksi olla muuttamatta pennun ruokintaa kovin radikaalisti, sillä uusi ympäristö ja erilainen ruoka panevat helposti vatsan sekaisin. Kasvattajan on pitänyt myös madottaa pennut ennen luovutusta. Matokuuri on syytä antaa ennen luovutusta useampaankin kertaan. Pennuilla on lähes poikkeuksetta suolistoloisia. Matokuori on hyvä antaa joka tapauksessa uudestaan, kun pentu on tullut uuteen kotiin. Varsinkin, jos pennun vatsa on tavattoman iso ja pingottunut, pentu syö kovasti ja sen karva on kiilloton, on syytä epäillä sillä olevan matoja. Joskus, jos suolinkaisia on erittäin runsaasti, pennut saattavat jopa oksentaa niitä tai niitä saattaa löytyä pentujen ulosteissa. Matolääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä.

Vastuuntuntoinen kasvattaja katsoo, kenelle myy. Hyvän kasvattajan tuntee siitä, että hän kyselee ostajaehdokkaalta tämän aikomuksia ja mahdollisuuksia koiran kunnolliseen pitoon. Se osoittaa, että kasvattaja on kiinnostunut tietämään pennun saamasta kohtelusta ja pennusta luovutuksen jälkeenkin. Tällaiselta kasvattajalta saa myöhemminkin apua ja neuvoja, jos koiran kanssa tulee kysymyksiä eteen. Järjestäytynyt, Suomen Kennelliittoon kuuluva ja sen sääntöjä noudattava kasvattaja tekee kauppasopimuksen käyttäen Kennelliiton kauppasopimuskaavaketta. Kirjallinen sopimus on kummankin osapuolen parhaaksi, etenkin, jos kaupasta tulee erimielisyyttä.

Rekisterikirja kuuluu osana kauppaan normaalisti, eikä "papereista" pidä erikseen maksaa. Huolellinen kasvattaja on rekisteröinyt pentueen jo ennen luovutusta, ja rekisterikirjat ovat valmiina kaupantekohetkellä. Jotkut kuitenkin antavat uusien omistajien valita itse pennuille nimet, ja rekisteröivät pennut vasta, kun omistajat on jo tiedossa. Nykyisin Kennelliitto pystyy toimittamaan rekisterikirjat viikossa - parissa, joten sen pidempää aikaa niitä ei tarvitse odotella. Kennelliitto lähettää rekisterikirjat aina kasvattajalle, jonka tulee toimittaa rekisterikirjat viipymättä pentujen omistajille. Pennun omistaja lähettää tämän jälkeen omistajailmoituksen Kennelliittoon.

7-8 -viikkoista pentua ei vielä tarvitse rokottaa, joten luovutusikäinen pentu ei yleensä ole rokotettu. Jos kasvattaja on pitänyt pentueen vanhemmaksi ennen myyntiä, pitäisi hänen huolehtia myös ensimmäisistä rokotuksista pentujen ollessa n. 12 -viikkoisia.    Alkuun

 

Paljonko pentu maksaa?

Kennelliitto ei, kuten eivät myöskään rotujärjestöt, määrää koirille hintoja. Pennun hinta on ostajan ja myyjän välinen asia. Eri roduissa on kuitenkin muodostunut yleinen käytäntö, jonka mukaan hinnat määräytyvät. Kysynnän ja tarjonnan suhde muovaa hintoja aika pitkälle. Korkeasti palkittujen, tunnettujen vanhempien pennuista on useimmiten kova kysyntä, joten hintojakin on varaa pitää korkeammalla. 2500 - 3500 mk lienee normaali hinta hyvästä, hyväsukuisesta suomenajokoiran pennusta.

Jos kasvattajalla on myyntivaikeuksia, saattaa hän olla pakotettu myymään "alle torihintojen". Jos haluaa hyvän koiran, on paras varautua myös maksamaan siitä käypä hinta. Hinta ei saisi koskaan olla tärkein asia koiraa valittaessa. Koirasta tulee kuitenkin myöhemminkin niin paljon kuluja, että ostohinta on siitä vain pieni osa. On aivan kohtuullista, jos kasvattaja on käyttänyt narttuaan useissa kokeissa ja näyttelyissä saadakseen koiralleen meriittejä, ja käyttänyt sen korkeasti palkitulla uroksella astutettavana, että hän saa hieman omia kulujaan takaisin pentujen myyntihinnoissa.

Toki koira voi olla vaikka kuinka hyvä, vaikkei sitä ollakaan välitetty kilpailuttaa, mutta silloin sen ansioista ei ole mitään mustaa valkoisella eivätkä omistajan kehut ole välttämättä kaikkein luotettavin arvio.

Jos pennussa on luovutushetkellä jokin selvästi havaittava näyttelymenestystä haittaava tai jalostusarvoon vaikuttava kauneusvirhe, se ei voi olla täysihintainen.

Kennelliiton kauppasopimuksen mukaan ostaja hyväksyy pennun sellaisessa kunnossa kuin se luovutushetkellä on. Myöhemmin ilmenevistä virheistä ei kasvattaja voi olla vastuussa eikä myöskään korvausvelvollinen. Ainoastaan kivesvikaiseksi osoittautuvasta koirasta myyjä joutuu palauttamaan kolmasosan hinnasta. Useimmiten tämä asia on kuitenkin todettavissa jo luovutushetkellä. Kasvattajan tulee kuitenkin totuudenmukaisesti kertoa tietämänsä kielteisetkin seikat pennuista ja niiden vanhemmista. Rehellinen kasvattaja ei pelkästään ylitsevuotavasti kehu omia koiriaan, vaan omaa kritiikkiä myös omia koiriaan ja kasvattejaan kohtaan ja pyrkii hakemaan ostajalle sopivaa pentua. Täydellistä koiraa ei ole.   Alkuun

 

Lähde: Ajokoiramies 4B/99

Sivun alkuun Etusivulle    
 

Pennun valinta

 

Lisää oma kommenttisi tälle sivulle                     Uusimmat kommentit

Tämän sivun kommentit:

Sivun alkuun