Etusivu
Suomenajokoira
Kasvatus ja metsästys
Ajokoe ja näyttely
Kauppapaikka
Vieraskirja
Ruokaohjeet
Linkit
Etsi
Yhteystiedot

Koirat:
Tervasmetsän Aku
Kärjen Sara
Tuuli

Kaakon Nettipalvelu

 

Miten hyvän ajokoiran voi saada? Varmasti yksinkertaisimmin ostamalla valmiin noin kaksivuotiaan koiran, jolla taatusti on nuo kaikkien haluamasi ominaisuudet. Miten varmat nuo takeet kulloinkin ovat, se on eri asia. Jonkin verran voi varmistua parin kolmen ajokokeen tuloksen perusteella, ehkäpä vielä paremmin koettamalla itse koiraa ennen kaupan päättämistä kolmen, neljän eri jäniksen ajossa eri päivinä. Saako siitä sittenkään oikein "omaa" koiraa, kuten penikasta kasvattamalla, on kyseenalaista. Huokeammalla voi selvitä pulasta, jos ostaa vasta emästä vieroitetun penikan, hoitaa ja ruokkii sen itse, vieläpä opettaakin eikä hinnoita ajanhukkaa ja vaivojaan. Tuleeko siitä loppujen lopuksi kaikin puolin mieluinen, se riippuu paitsi koiran omistajan kasvatus- ja opetustaidosta, myös koiran perinnöllisistä taipumuksista ja lopuksi onnesta. Oletetaan, että penikka on hyviltä ja hyväsukuisilta vanhemmiltaan saanut kylliksi luontaisia lahjoja ja ettei taitamattomuutta satu ensi kuukausien ruokinnassa eikä käsittelyssä, eikä myöskään epäonnea kehitystä ehkäisevien sairauksien enempää kuin tapaturmienkaan muodossa. Silloin on jäljellä vain kysymys, miten koiraa on opetettava, vai onko sitä opetettava lainkaan, ehkä se oppii opettamattakin.

On sattunut sellaistakin, että ajokoiran penikka on joutunut perheeseen, jossa kukaan ei ole kiinnostunut metsällä käynnistä. Penikka on kasvanut aikuiseksi seurakoirana ja joskus sattumalta päässyt metsään sekä joutunut riistan tuoreille jäljille. Vaistot ovat heränneet, oudosti haisevaa jälkeä on ollut pakko seurata ja jäniksen hypättyä makuultaan on veren veto pakottanut sitä kiljuen seuraamaan, vieläpä hukasta uudelleenkin ajamaan. Näin voi täysin opettamattomastakin koirasta yllättämällä tulla melkoinenkin tekijä, mutta milloin ja millainen lopuksi joka suhteessa, on arvaamatonta.

Jos haluaa penikasta iloa aikaiseen ja samalla varmistaa sen, että penikan luontaiset taipumukset pääsevät kehittymään mahdollisimman pitkälle, on harjoittaminen aloitettava mieluimmin jo silloin, kun penikka, varsinkin narttu, on täyttänyt neljä kuukautta. Monet sanovat, että penikan toveriksi ja opetusmestariksi olisi otettava jokin vanhempi, kernaimmin hitaanpuoleinen ajokoira. Toiset sitävastoin, allekirjoittanut niiden mukana, pitävät tärkeänä, että penikka oppii ensin seuraamaan metsässä isäntäänsä, päivä päivältä yhä rohkeammin ulottamaan hakuristeilynsä ja -kierroksensa syrjään isäntänsä jaloista, oppii tottelemaan isäntänsä kutsua ja lopuksi oppii joka suhteessa itsenäiseksi. On parasta kuljettaa penikka hihnasta taluttaen pois kodin piiristä sille aivan outoon metsään sen vuoksi, ettei pentu jouduttuaan sattumalta hieman kauemmas isännästään, hätäännyksissään palaa kotiin, vaan on pakotettu etsimään isäntänsä jäljet ja tottelemaan hänen vihellystään tai kutsuhuutoaan. Aina penikan tultua kutsusta luokse on sitä muistettava hyväillä ja kiittää, voipa antaa pienen makupalankin.

Ei ole lainkaan tarpeellista, tuskin suotavaakaan, että penikka näin nuorena ja aivan jo ensi kerroilla joutuisi jäniksen makuulle. On parempi, että se aluksi tottuu outoon metsään ja oppii seuraamaan isäntäänsä, hätääntymättä etsimään ja löytämään hänet ja luottamaan siihen, että isäntä ei jätä sitä yksin ja eksyksiin. Kun tällaisia tunnin parin retkeilyjä on tehty useampia, poikkeuksetta joka kerta kytketty koira jo metsässä ja vasta sitten yksissä palattu kotiin, on oikea aika etsiä pennulle ensimmäinen jänis. Harvoin sattuu, että penikka löytäisi sen säännönmukaisesti yöjälkiä seuraten, vaan jäniksen makuulle törmää joko koira tai isäntä. Ja voi sitä riemua, mikä silloin syntyy, kun penikka näkee pakenevan otuksen edessään, otuksen, josta lähtee outo, mutta samalla lumoava haju! Ensikertalaisesta penikasta lähtee tällöin sellainen ilonkiljunta, että luulisi koiran sotkeutuneen piikkilanka-aitaan tai katkaisseen jalkansa kivilouhoksessa. Koiran ääni tasaantuu samassa, kun se ei enää näe pakenijaa, harvemmin kuitenkin ajohaukuksi, useimmiten sekavaksi vikinäksi, joka loppuu niin pian, kun jänis tekee ensimmäisen äkkimutkansa tai painautuu. Penikka hämmästyy tuoksun yhtäkkisestä loppumisesta, pysähtyy ja huomaa olevansa oudossa paikassa mielestään kaukana isännästään. Tänä hetkenä on isännän annettava penikalle vihellys- tai äänimerkki, jotta se ei pahoin ehtisi hätääntyä ja lähteä suin päin laukkomaan eksyksissä, jolloin sitä voi olla hyvin vaikeakin tavoittaa. Alkuun

Kun yhteys pentuun on saatu, on se ehdottomasti kytkettävä ja sitä kiitettävä tehdystä työstä. On paras istahtaa ja antaa koiran täysin rauhoittua, ennen kuin lähdetään yksissä kotiin. Siellä saa penikka levätä rauhassa mielenjärkytyksestään ja nähdä unta ihmeellisestä elämyksestään.

Seuraavien ajojen alkaessa on isännän heti ja kiireesti lähdettävä ajon suuntaan ja koetettava joutua hukkapaikalle. Näin penikka vähitellen rupeaa ymmärtämään, ettei ole lainkaan tarpeellista hyökätä kohta isäntää etsimään, vaan voihan sitä hieman tutkiakin, mihin se hyvältä haiseva otus pujahti. Yksissä sitä sitten etsitään miehen antaessa sen verran ääntä, että penikka uskaltaa kierrellä ulompana näköpiiristäkin. Jollei jänistä uudelleen löydetä pian, kytketään koira ja palataan kotiin. Toista jänistä ei pidä mennä etsimään, vaan on koira tällaisen menestyksellisen yrityksen jälkeen virkeänä vietävä pois. Kun tuollaisia tunnin parin, korkeintaan kolmen tunnin retkiä on tehty vaikka joka päivä kuukauden, parin aikana, sattuu ennemmin tai myöhemmin, että jänis jo ensi kierroksellaan erehtyy ammuttavaksi. Tämä onkin toivottavaa, sillä se lisää penikan intoa ja selvittää sille näitten retkien tarkoituksen. Koiran on annettava omin päin joutua ammutun riistan luo. Jos se sitä ennen eksyy jäljiltä, kutsutaan sitä ja näytetään sille jänistä. Jäljillä eksymistä tapahtuu usein juuri koiran joutuessa ampumapaikalle sen johdosta, että laukauksesta levinneet ruutikaasut lamauttavat joksikin aikaa koiran vainukyvyn. Kun koira näkee ammutun jäniksensä, hyökkää se tavallisesti siihen kiinni. On annettava sen jonkin verran pureskella jänistä, mutta jos se yrittää sitä todella ruveta syömään, on se tästä päättävästi estettävä. Koira on tässä touhussaan kytkettävä jäniksen läheisyyteen ja annettava rauhoittua. Vasta muutaman minuutin kuluttua avataan jänis ja tarjotaan koiralle maksa ja munuaiset. Jos se syö ne, annetaan sille vielä keuhkot ja sydänkin sekä veret. Nuori koira ei läheskään aina suostu litkimään verta jäniksestä, eipä aina ampujan kädestäkään, vaan mieluummin maasta sen jälkeen, kun veri on vähän hyytynyt, Kotiin on koira nyt kuten aina talutettava.

Ei pidä luulla, että koira nyt on valmis ajokoiraksi, kun se kerran kykeni jäniksen reppuun ajamaan. On saatava se vielä oppimaan, miten on kunnolleen haettava, miten yöjälkeä sitkeästi seurattava ja miten hukat peräänantamattomalla työllä selvitettävä.

Heti alusta pitäen on luovuttava polkujen seuraamisesta ja johdettava koira työskentelemään sellaisilla mailla, missä jänis mielellään öisin liikkuu ja ruokailee, ja tällaisten paikkojen lähiympäristöissä jänisten mieluisissa makuupaikoissa. Kun penikka ensi ajoissaan jo on päässyt perille jäniksen kiihottavasta hajusta, ilmaisee se hyvältä haisevalle yöjäljelle joutumisensa vilkkaalla elehtimisellään, hännän yhtämittaisella heiluttamisella ja kuono maassa nuuskimisella. On syytä seurata koiran etenemistä, mutta jos se jäljeltä eksyttyään palaa takaisin voimakkaimmin tuoksuvaan syönnöspaikkaan, on se houkuteltava siitä pois ja saatava se keksimään poistuva jälki tekemällä kierros syönnöksen ympärillä, ensin ahtaampi, sitten laajempi. Tätä tehden oppii koira vähitellen ymmärtämään, että on turhaa ajan hukkaa herkutella syönnöskohdan hyvillä tuoksuilla. Varsinkin ensi lumen aikaa on käytettävä uutterasti hyväksi haku- ja jäljenseurausopetusta annettaessa. Jos penikka itsepäisesti palaa takaisin esim. viljelyksellä tapaamalleen syönnökselle, on se kytkettävä ja talutettava viljelyksen ympäri, jolloin se ehkä keksii sen aidanraon, josta jänis on mennyt metsään makuulleen. Koira lähtee tällöin jälkeä seuraamaan suosiolla ja sen voi silloin tietysti vapauttaa kytkyestä. Lumen aikana on tämäkin opetusvaihe yksinkertainen suoritettavaksi, mutta paljaalla maalla se kysyy opettajan sitkeyttä. Onpa muistettava sekin, että saattaa se syönnösjänis maata pellon aidan sisäpuolellakin kiven kupeella, pensaan juurella, ojassa, vieläpä kynnösvaossakin. Senpä vuoksi on varottava liiasta hätäilystä ja annettava koiralle tarpeeksi aikaa hakutyössä. Alkuun

Ajossa syntyneitten hukkien selvittelyn opettamisessa on ihminen kaikkein avuttomin. Vain peräti tutuilla mailla voi hukkapaikan tietää kutakuinkin tarkoin haukun lakkaamisen perusteella, mutta oudoilla mailla on välimatka arvioitava, vieläpä otettava usein kompassisuuntakin. Oikeastaan ainoa, mitä silloin voi koiran hyväksi tehdä, on nopeajoutuminen hukkapaikalle, siellä äänteleminen, liikuskeleminen ja oleskeleminen, niin että koira tosiaan kerta kerran perästä varmistuu tajuamaan, ettei löydettyä riistaa niin vain saa päästää häviämään. Hukkapaikan ympäri kiertäminen johtaa myös usein hyvään tulokseen, jos saa koiran itseään seuraamaan. Lumikelillä on miehen paras tehdä kierros ilman koiraa ja vasta kun pakojälki on keksitty, sitten kutsua koira sille. Sulalla on hukkapiiri välistä kierrettävä koira kytkettynä. Jollei kiertäminen johda tulokseen, on otus todennäköisesti hyvässä piilossa kierroksen sisällä ja voi löytyäkin uudelleen etsimällä, ellei se ole mennyt maan alle louheen tai kiven koloon. Sattuupa niinkin, että jänis lähtee yhtäkkiä ihmisen jaloista, vaikka on antanut koiran sivuuttaa itsensä metrin, parin päästä. Koiraa on tällöin kiihkeästi kutsuttava, niin että se vähitellen oppii käsittämään isännällä olevan nyt tietoa jäniksestä, koska hän tällä äänellä kutsuu.

Uurastamalla täten penikan kanssa johdonmukaisesti syksyn ja alkutalven voi varsinkin maalis-huhtikuulla syntynyt narttupentu jo joulu-tammikuussa olla melkoinen tekijä. Urospennut kehittyvät monesti paljon hitaammin, mutta turhaan ei mene niittenkään suhteen aikaisin alulle pantu opetus. Seuraavana syksynä oppivat ne nopeasti sen, mikä jäi hataraksi ensi metsästyskautena. Vielä kesäkuun alussa syntyneistä narttupennuista voi olla paljon iloa ensi lumien aikana, mutta urospennuilta ei pidä vaatia suuria eikä niitä hylkiä, vaikka ne esiintyisivätkin aivan lapsellisilla ja mitään tekemättöminä.

Alussa sanottiin, että ei saisi yrittää opettaa penikkaa vanhemman koiran avulla. Miksi niin? Siksi, että moni pentu on rasittunut vialle yrittäessään seurata vanhempaa pitkässä ajossa, vieläpä kilvoitellessaankin sen kanssa. Sitä paitsi ei pentu opi itsenäisyyttä haussa enempää kuin hukan selvittelyssäkään, vaan odottelee ja kuuntelee, eikö toveri jo löydä piiloutunutta. Penikan omat ajot varsinkin alkusyksyllä ovat poikkeuksetta niin lyhyet, että minkäänlaista ylirasittumisen vaaraa ei ole. Vasta toisena syksynä, kun narttupentu alkaa olla itsenäiseen työskentelyyn täysin oppinut, voi sitä käyttää joskus toisen, ei kuitenkaan erittäin nopeaksi tunnetun koiran kanssa. Urospentua kehotan vakavasti säästämään pari- ja ryhmäajoista kahteen ikävuoteen asti. Monta laiskaa hakijaa on saatu siten, että kehitysiässä on ajettu mehu ja into pois.

Entäpä kahden samanikäisen penikan yhdessä opettaminen, onko se suotavaa? Vastaan tähänkin kieltävästi, sillä ensinnäkin ne leikkivät ja haukkuen tavoittelevat toisiaan kilpajuoksussa, sotkevat toinen toisensa hakutyöskentelyä ja jos toinen saa ajon, seuraa toinen kellona toverin jälkiä eikä suinkaan riistan tuoksua. Vasta sitten, kun kumpikin on oppinut itsenäisesti toimimaan kaikissa ajotoimintojen eri vaiheissa, voi huvitella joskus komeaa kaksoisajoa kuuntelemalla. Kasvatin kerran yhden silloisista maan parhaista koirapareista (kokeissa 94 pistettä 100:sta) siten, että harjoitin arkipäivinä kumpaakin erikseen ja vain pyhinä yhdessä. On kyllä sellaisiakin penikoita, jotka eivät piittaa mitään toisen koiran hakutyöstä enempää kuin ajostakaan, vaan pysyttelevät vain isäntänsä lähettyvillä. Niille ei vanhemmasta koirasta ole mitään hyötyä, ehkä useimmiten ei vahinkoakaan. Itse löytämäänsä jänistä ne rupeavat aikanaan ajamaan. Ajokoiran opettamiseen sisältyy tietysti paljon muutakin, kuten esimerkiksi sen totuttaminen siisteyteen ja rauhallisuuteen kotona, hyvään käytökseen kylässä, tempomatta kulkemiseen taluttimessa sekä sopeutumiseen kotieläimiin, ennen kaikkea kanoihin ja lampaisiin.

Tämä kaikkihan on tuttua jokaiselle koiran kasvattajalle eikä suinkaan erikoista vain ajokoiran omistajalle, joten siitä ei tässä yhteydessä enempää. Oman lukunsa kaipaisi myös jo opetetun koiran kunnossa pitäminen ja sen valmistaminen kilpailukoiraksi.

Joku lukijoista ehkä vielä kaipaa tietoa, miten on opetettava nuori ajokoira luopumaan ajamasta vanhoja jälkiä haukkuen, antamasta ääntä hukkaa selvittäessään, ajamasta takajälkiä ja kertaamasta itsensä jo ajamia jälkiä. On tiedettävä, että pentumaisessa kiihkossa ja kokemattomuudessa saattaa kaikkea tuollaista sattua ilman, että se olisi todisteena pysyviksi jäävistä vioista. Jos tällainen käytös jatkuu vielä sittenkin, kun koiran omista löydöistä on jo ammuttu muutama jänis, on täysi syy pelätä, että nuo viat on saatu perintönä joltakin, ehkä verraten kaukaiselta esivanhemmalta. Pahinta on, että tällainen ns. löysyys vielä lisääntyy iän mukana. Näin ollen on parasta luopua siitä koirasta ajoissa, sillä ei sellaisia ominaisuuksia saa pois hyvällä eikä pahalla. Päinvastaistakin sattuu: nuori koira ei anna ääntä tarpeeksi. Ei pidä tästä hätäillä, sillä toisena syksynä sitä tavallisesti tulee enemmän ja kolmantena ehkä jo parahiksi. Sellaisista koirista ei tavallisesti vanhoinakaan tule liian herkkähaukkuisia.

Lähde: Ajokoiramies 1/1966 Antti Tanttu

Sivun alkuun Etusivulle    
 

Miten saan hyvän ajokoiran?

 

Lisää oma kommenttisi tälle sivulle                     Uusimmat kommentit

Tämän sivun kommentit:

18.12.2012 5:37 jorma:

Onkhan toivoa saada 3 vuatiaasta ajokista viä toimivaa,sais hakia ku on vain ollu häkkikoirana. Ketusta ainaki hairas kii ku raaron näki.


12.12.2011 20:44 Pasi:

17.4.2011 syntynyt ajokoira narttu... Ammuttu 4 metsäjänistä ja 3 rusakkoa ajosta!


19.11.2010 15:22 ajokoira poika:

itellä alle 5kk uronpentu ajoi eile noin 400 metriä ekan kerran ja anto ääntä. löysi jopa yö jälkeä seuraamalla jäniksen


05.11.2007 14:12 joona:

Kivat sivut! Itsellä pentu vasta kehkeytymässä, ylösotto ja ajon pituudet vielä vähän hakusessa. Eka kaato odottaa tuloaan. Pitkiä ajoja kaikille ajokoira friikeille!


03.10.2007 22:57 ajokkoira mies:

eleekö työ hättäilkö ajurin kaa mul ajo 3 ajuu äänettä ennen ku räjähti nyt on ollu illoooooooooooooo 13 jänistä nutullaan


18.02.2006 11:27 röpö:

meitillä ajokoira narttu neljän kuukauden eilen jäniksen perässä vähän aikaa ilman ääntä.


16.02.2006 22:49 hilima:

narttupentu kohta kahdeksan kuukauden.ei ole vielä saanut ajoa.on käytetty noin kaks kertaa viikossa metillä.kova touhuaan ja kiertää jo aika kaukana.mahtasko tuo ens syksynä olla vasta iskussa?ois tieten hyvä saada sille ajo ennen kuin metästyskausi loppuu.pitkä aika ootella ens syksyä


10.11.2005 23:09 jarkko:

loistavat sivut. mulla on eka ajokoira, jo pari kaatoakin. täältä oon saanu paljon jo käytännössä havaittuja "totuuksia" hienoa että on ihmisiä jotka ei "pihtaa" tieto taitoaan. TÄNKS


20.04.2005 10:49 ghfjl:

lulu on paras


20.04.2005 10:47 jfjy:

tasku


26.03.2005 2:32 Pekka:

Akulla oli kerran sama juttu ja vein sen eläinlääkäriin ihan varmuuden vuoksi, vaikka mitään oireita ei ollut. Kurkkutulehdushan sieltä löytyi.


22.03.2005 11:47 ekke:

Mikä vikana kun 3v.vanha koira päästää ääntä vain ajon alussa? Ääntä riittää vain ensimmäiseen hukkaan asti. Koira ajaa ääneti vaikka koko päivän. Nuorempana koira ajoi äänellä aivan normaalisti.


24.02.2005 9:11 porkkana:

meillä on hyvä ajokoira


Sivun alkuun