Etusivu
Suomenajokoira
Kasvatus ja metsästys
Ajokoe ja näyttely
Kauppapaikka
Vieraskirja
Ruokaohjeet
Linkit
Etsi
Yhteystiedot

Koirat:
Tervasmetsän Aku
Kärjen Sara
Tuuli

Kaakon Nettipalvelu

 

Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Touko-kesäkuu 2003

26.5 oli kuuma päivä. Iltalenkillä suuntasimme läheiselle Mälkiän sululle. Sulkuportin päällä on metalliritilä jonka päällä voi kävellä. Vaikka viime kesänä menimme siitä muutamia kertoja, oli tämän kesän ensimmäinen kerta pelottava Akulle. Hitaasti houkuttelemalla pääsimme melko helposti sieltä yli. Kesä tuo mukanaan myös kiusat, punkit nimittäin. Ensimmäisen otin jo silmän päältä irti. Lyhyessä karvassa punkit on helppo havaita. Karvanvaihtokin alkaa olla käsillä. Muutama tukollinen karvaa lähti nopeasti kampaamalla. Noin viikko sitten pesimme Akun kunnolla saippuan kera, mutta nyt taas karva alkaa olla likaista. Uusin riesa on harakat. Joka ilta ne tulevat katsomaan onko Aku syönyt kaiken ruuan. Akulla on näet sellainen tapa että kun ruoka annetaan ennen iltakävelyä, se syö siitä vajaat puolet. Loput se säästää iltapalaksi. Kävelyn aikana harakat kyllä tyhjentäisivät koko astian. Pari kertaa ruoka-astian päälle on laitettu toinen astia, mutta se on helppo nakki harakalle. Kävelyn jälkeen suoja-astia löytyy maasta ja ruuat on syöty. Puolillaan olevaa kastelukannua ne eivät sentään saaneet kammettua pois siitä. Tosin helpompaa on nostaa astia siksi aikaa sisätiloihin. Viisaita pirulaisia. Rusakoita näkyi paljon alkukuusta, mutta nyt ei ole pitkään aikaan näkynyt. Varmaan metsästäkin löytyy nyt syömistä eikä ole tarvista tulla pihoille syömään. Ja eihän tässä ole enää kuin vajaa kolme kuukautta kun saa jo koiraa treenata. Nopeasti menee aika. Liekö Akun metsurintaidoilla ollut osuutta, mutta viime kesänä suurella vaivalla tarhaan siirtämämme puu taitaa olla hengetön. Pitää vielä pari viikkoa katsella ja sen jälkeen kaivaa se ylös sieltä. Vai jättäisikö metsurille harjoituspuuksi?

23.6. Akun tarhan puussa on kukat! Puussa missä ei ole lehden lehteä, teki nyt kukat. Toivo elää. Sen sijaan ensimmäiset köynnökset mitkä laitettiin tarhan reunalle, ovat kuolleet. Tosin se ei ollut Akun tekosia vaan ilmeisesti pakkasen. Nyt sinne on laitettu kukkia ja jostain syystä tarhan puoleiset lehdet ovat typistyneet ja kukinnot karisseet... Karvanlähtö jatkuu entiseen malliin. Aku joutuu taas pestäväksi, sillä 2.7 vien Akun lonkkakuvaukseen. Herrasmieshän menee aina puhtaana lääkäriin. Mitään vaivoja ei Akulla lonkissa ole, kuvauksissa käydään ihan mielenkiinnosta. Ja jalostuksessa käytettävät koirat on syytä käyttää kuvauksessa, jos nyt Akua jalostukseen ikinä käytetäänkään. Mutta onpahan sitten tulos valmiina siltäkin saralta. Pyöräilemässä ollaan käyty melko harvakseltaan, kilometrejä on kertynyt reilu 130. Nyt kesälomalla sitä joutaisi pyöräilemään mutta ilmat alkavat olla vähän liian lämpimiä jo aamupäivästäkin. Naapurin Donna on taas ollut kiimassa jo toista viikkoa mutta ilmeisesti tuoksut eivät ole kantautuneet Akulle saakka. Tosin äsken kävelylenkillä he tapasivat toisensa ja kovasti nenä nuuskutti, mutta vielä ainakin Aku makailee ihan rauhassa tarhassa. Ehkä tästä kerrasta päästiin säikähdyksellä...

Sivun alkuun Etusivulle    
 
Touko-kesäkuu 2003

 

Lisää oma kommenttisi tälle sivulle                     Uusimmat kommentit

Tämän sivun kommentit:

Sivun alkuun