Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2004 - Tammikuu 2004

3.1.2004 oli Parikkalassa 12 astetta pakkasta. Onneksi olimme siellä sillä Lappeenrannassa oli -20. Edellisenä iltana oli -18 ja ennuste lupasi pakastuvaa joten kiire oli aamulla melkoinen kun pakkasta ei liikaa ollutkaan. Metsässä näkyi monen päivän jäljet. Teimme heti tulet ja terveellisen aamiaisen jälkeen siirryimme passipaikoille. Ajo lähti parin tunnin etsimisen jälkeen ja oli kymmenessä minuutissa suoraan samalla tiellä kuin pari kertaa aikaisemminkin. Pakko oli ottaa koira kiinni, auton alle jäämisen riski oli liian suuri. Siirryimme hiukan toiseen paikkaan jossa olimme tunnin verran. Siinä ajassa ei jänis vielä löytynyt joten sekin päivä meni siihen.

5.1 lähdimme naapurin Arvin kanssa Korkea-Ahon suuntaan. Yöllä satanut sentin lumikerros erotti vanhat jäljet tuoreista. Tosin tuoreita näimme vasta sitten kun jänis oli jo juoksussa. Vajaassa tunnissa ajo lähtikin ja minä innokkaana passaamaan. Jänis piti meitä ihan pilkkanaan. Kerran juoksi minun selän takaa sopivan ampumamatkan päästä ja sitten kun olimme molemmat samassa paikassa Arvin kanssa, se juoksi reilun viidenkymmenen metrin päästä meistä. Kummallakaan kerralla emme nähneet jänistä. Ajo oli pätkikäs mutta hyvän pituinen, noin kaksi ja puoli tuntia. Jänis kiersi hakattua mäkeä ympäri ja sai sotkettua lopulta jäljet niin tehokkaasti ettei Aku ennättänyt niitä selvittää ennen kuin minä sain sen kiinni. Karkea hanki hankasi jalat sen verran verille että oli parempi säästellä voimia seuraavaan kertaan.

11.1 kello soi puoli kahdeksan. Pakkasta oli -17, joten lisää unta kuulaan. Yhdeksältä pakkasta oli -15 ja kevyt lumisade näytti laskevan pakkasta koko ajan. Metsään lähdin puolilta päivin jolloin ulkomittari näytti kolmeatoista pakkasta. Kun pääsin ulos, alkoi aurinko paistaa ja perillä pakkasta oli taas se -17 astetta. Nuijamaalla oli ajokokeet joten suuntasin matkani Kansolaan. Siellä oli kaurisjahti lopuillaan joten jälkiä olisi ollut kaikkialla, sekä miesten, kauriiden ja parin ketunkin jotka he näkivät. Vähän aikaa juteltuani lähdin ajelemaan kotiin päin. Mieleen tuli kuitenkin se, että Akun kanssa pitää kuitenkin lähteä kävelemään joten miksi en päästäisi sitä hetkeksi juoksemaan. Puolesta tunnista tuntiin, sovittiin. Puolen tunnin päästä kuului komea kiljaisu, rusakko lähti ihan Akun edestä. Kymmenen metriä tietä pitkin, sitten pari sataa metriä metsässä, melko läheltä minua. Olisin nähnyt ja yltänyt ampumaankin jos olisi katsonut sinne suuntaan. Mutta kun en katsonut. Metsästä rusakko juoksi taas tielle ja sitä pitkin isolle asfalttitielle. Isoa tietä pitkin ainakin pari sataa metriä. Pari autoakin ehti suhauttaa ohi ennen kuin sain Akun kiinni. Ja taas koiraa inhotti, samoin kun minuakin. Tämä oli jo ties mones kerta kun Aku pitää kytkeä heti ajon lähtemisen jälkeen. Onneksi Aku ei ole enää pentu, saattaisi muuten luulla että tätäkö se jänisjahti onkin, pelkkää ylösajamista... Ajoa ei ehtinyt tulla kuin viitisen minuuttia. Oli jännä seurata Akun liikkeitä kun ei tainnut jälki oikein haista kovassa pakkasessa ja puuterilumessa. Haukuttiin vähän sinne tänne ja välillä pysähdyttiin katsomaan ja kuulostelemaan että mihin se pupu oikein karkasi. Kovat halut ainakin Akulle jäi, vinkui raukka ihan kotiin asti.

13.1 lähdimme työkaverin kanssa. Ilma oli mainio, uutta lunta oli satanut edellisenä päivänä ja pakkasta oli viisi astetta. Aamulla katsoimme yhden metsäsaarekkeen miesajolla mutta siellä ei ollut rusakoita. Aku joutui olemaan autossa sen ajan ja pelkäsinkin mitä tuhoja se saa aikaan, mutta kaikki oli ihan ehjänä. Seuraavaksi ajoimme Kansolaan ja päästimme Akun irti. 40 minuutin päästä lähti ajo joka suuntautui parin sadan metrin päästä ohitsemme ja jäi sitten kiertämään pientä lenkkiä. Jäljistä en saanut oikein selvää mutta pienet kierrokset vaikuttivat jänikseltä. Mutta kettuhan se oli. Pari kierrosta se kävi lähellä mutta ei saatu näköhavaintoja. Sitten kun pääsimme kunnon passipaikoille niin ajokin lähti edemmäksi ja katkeili välillä. Liekö Aku saanut toissapäiväisestä niin paljon lisävirtaa että hommaa ei jätetty kesken. Aina se sieltä löytyi kun malttoi haeskella. Kettu näytti kulkevan ihan samoja jälkiä joten meninkin sen aukon reunaan passiin josta kettu oli kahdesti ainakin kulkenut. Odottelin siinä kun Aku sai hukan selvitetyksi ja taas tultiin lujaa. Ei piru vie tullutkaan aivan samaa reittiä vaan aukon toista reunaa. Matkaa oli vähän liikaa joten jätin ampumatta. Komea kettu olikin. Aku tuli pari minuuttia perässä. Ajo jatkui ja jatkui, kohta tuli kotiin lähdön aikakin. Etsimme koiraa ja kohta se taas haukkui lähellä meitä. Juoksimme paikalle ja ilmeisesti kettu oli ihan lähellä ja kuuli meidät. Kuitenkin se lähti juuri päinvastaiseen suuntaan ja kauas. Minä kävelin perässä kilometri kaupalla ja välillä hain auton ja ajoin sinne ja tänne. Tuntui että lähelle ei pääse millään. Alkoi jo hämärtääkin ja olin aivan puhki. Sitten pääsin noin puolen kilometrin päähän ajosta ja juoksin lopulta metsään ja tavoitin koiran kesken ajon. Sain lopulta kaulapannasta kiinni ja makasin puolikuolleena useita minuutteja maassa, Aku haukkui vitutushaukkujaan. Sieltä kun rämmimme autolle ja pikkuhiljaa pääsimme kotiin. Ajoa kertyi tasan viisi tuntia ja se taitaa olla Akun ennätys. Kaato olisi kruunannut päivän mutta sepäs ei aina niin helppoa olekaan, edes kahteen mieheen.

17.1 oli odotukset korkealla. Meitä oli tulossa useampi ukko Kansolaan kettujahtiin. Aamulla satanut kolmen neljän sentin lumikerros oli hävittänyt kaikki tuoreet jäljet. Aku löysi puolen tunnin etsimisen jälkeen tuoreita jälkiä, mutta ne kuuluivat isolle metsäkauriille. Ajohan siitä syntyi ja sitten mentiin ja kovaa. Näimme kauriin heti alussa. Se oli kieltämättä komea näky kun iso kauris painaa täyttä vauhtia ja tekee sellaisia viiden kuuden metrin loikkia matkalla. Aku tuli yhtä kovaa perässä. Haukku oli hienoa, tiheää ja innokasta. Tuollaista ääntä kun se antaisi jänölle ja ketullekin. Haaveet karisi nopeasti kun aloimme ottamaan koiraa kiinni. Siinähän se loppupäivä menikin. Kauris teki muutaman kilometrin irtioton ja meni Saimaan kanavan yli muutaman kerran, ja Aku tietysti perässä. Laivat olivat rikkoneet jään pintaa siten että kanava oli ihan täynnä jääkuutioita. Onneksi ne olivat niin tiukassa että Akulta säilyivät tassut kuivina. Aina se vihlaisee sisältä kun tutka näyttää tielle tai vesistöön päin. Onneksi vielä ei ole mitään tapahtunut. Sieltä kanavalta sain lopulta Akun kiinni ja pääsimme ehjin nahoin kotiin.

19.1 lähdimme taas ketun perään. Jäljet löytyivät Marttilan suunnalta ja olivat todella tuoreen näköiset huolimatta yöllä sataneesta parin sentin lumikerroksesta. Kolme miestä piiritti mäenkumpareen jossa kettu oli makuulla ja minä lähdin Akun kanssa jälkiä pitkin. Noin vartin kuluttua kuului ensimmäiset äänet jotka painuivat heti kauas. Kettu livahti ketjun välistä ja suuntasi suoraan eteenpäin. Matkaa kertyi nelisen kilometriä ja kun ehdimme sinne tulpaksi, niin kettu lähti takaisin päin. Ehdimme puoleen väliin ja saimme siitä koiran kiinni. Tätä kettua ei näin pienellä porukalla saatu ammuttua joten hylkäsimme sen lajin. Ajoa kertyi tunnin verran. Aamulla jälkiä etsiessäni näin rusakon jäljet tiellä Kansolassa, ja suuntasimme sinne. Ne jäljet osoittautuivat ilmeisesti kissan tekemiksi huijaukseksi, mutta läheltä löytyi rusakon jälkiäkin. Miesten seuratessa jälkiä, lähti rusakkokin liikkeelle. Minä ehdin paikalle muutaman minuutin päästä jolloin miehet olivat jo hajaantuneet passipaikoille. Näytin jäljet Akulle ja ajo lähti saman tien. Se suuntautui vasemmalle jossa Hemu oli vastassa. Ehdin jo ihmetellä miksei laukausta kuulunut kun radiosta kuului että en perhana ilennyt ampua kun soittivat juuri hautaustoimistosta. Rusakko oli käväissyt ihan vieressä. Siitä ajo suuntautui tielle jossa Risto oli vastassa. Ampumaan hän ei päässyt mutta rusakkokin kääntyi takaisin ja juoksi minusta parin sadan metrin päästä talon pihan läpi pellolle. Huusin havainnon radioon ja lähdin autolla rusakkoa vastaan. Niin teki Ristokin ja hän ehti nähdä kun rusakko teki paluuperät ihan ampumamatkan rajoilla. Siitä se lähti tietä pitkin ja oli jäädä minun alleni kun ajoin autolla. Vetäisin auton ympäri ja ajoin muutaman sadan metrin päähän passiin. Muutaman minuutin päästä rusakko juoksi suoraan minua päin ja pääsin ampumaan noin kymmenestä metristä. Siihenhän se jäi ja Akukin ehti paikalle nopeasti. Ja riemua riitti. Koko aamu meni mainiosti, Aku ajoi hienosti ja haukku oli innokasta. Kaatokin tuli hyvään aikaan kun pitkään aikaan ei olla mitään saatukaan. Ja vielä kun pakkasta oli alle kymmenen ja aurinko alkoi paistaa, oli hymy herkässä. Nyt levätään pari päivää ja katsotaan taas uudelleen. Menemme ehkä jänisjahtiin Luumäelle torstaina mikäli ei ole pakkasta. Saas nähdä...

22.1 suuntasimme työkaverin kanssa Luumäen ja Miehikkälän rajalle jänisjahtiin. Pakkasta melkein 15 astetta ja kylmä viima teki ilmasta pirun kylmän. Alueella oli runsaasti tuoreita jäniksenjälkiä ja Akulta menikin kaksi ja puoli tuntia ennen kuin jänis lähti liikkeelle. Meillä oli vaikeuksia pysyä tarpeeksi kauan hiljaa aloillaan että jänis uskaltaisi tulla lähelle. Vaikka jänis pyöri melko pienellä alueella pari tuntia, ja kävi metsätien yli useasti, emme meinanneet nähdä pupua lainkaan. Yritin jo kertaalleen ottaa Akua kiinni, kun kylmä meinasi ottaa voiton. Aku kuitenkin löysi kadonneen jäljen juuri kun olin saamassa sen kiinni joten puoli kierrosta piti vielä odottaa. Akun haukkui melko kaukana kun satuin vilkaisemaan vasemmalle. Siinähän se jahtaamamme jänis istui viidentoista metrin päässä keskellä tietä. Samassa kun kävin nostamaan haulikkoa, jänis hyppäsi penkalle kuusen taakse ja siitä metsään. Laukaukseni pudotti lumet kuusesta, muuta vaikutusta sillä ei ollut. Aku tuli paikalle muutaman minuutin myöhemmin ja pääsimme lähtemään kotiin. Täällä on niin lämmin...

27.1 oli yöllä satanut pari senttiä uutta lunta. Minulla oli aamulla niin vetämätön olo että meinasin jättää koko reissun väliin. Lähdettiin kuitenkin. Parin tunnin suunniteltu metsässäoloaika kutistui reiluun tuntiin kun Aku niin sopivasti juoksi minun luo. Sen verran veri veti jahtiin että ajoin Kansolan kautta, ihan vaan katsoakseni onko siellä tuoreita jälkiä. Siellä oli miehet lopettelemassa kaurisjahtia. Vähän puhuttiin siinä että lähdettäisiin porukalla katsomaan kettuja. Karannut kauris oli kuitenkin lähistöllä ja miehet päättivät vielä kokeilla sitä. Minä en jaksanut jäädä odottelemaan jahdin päättymistä vaan lähdimme kotiin. Nyt pitäisi yrittää tervehtyä viikonlopuksi koska silloin olisi mahdollisuus käydä jahdissa Parikkalassa.

31.1 lähdimme jahtiin Parikkalassa. Edellisenä yönä ei ollut juurikaan satanut uutta lunta joten odotukset olivat kovat. Mutta ei. Yhtään tuoretta jälkeä ei löydetty. Olimme yhdessä paikassa pari tuntia, ja siellä Aku jäljitti vanhoja jälkiä jotka nekin päätyivät tielle. Ajelimme vielä useita metsäautoteitä mutta kun jälkiä ei ollut missään, niin peli päättyi jäniksille 2-0. Tilastot näyttävät Tammikuun ajoprosentiksi vähän yli 42. Eli varsin hyvin Akulta. Tämä kausi on ollut nousujohteista tähän saakka, saa nähdä mihin suuntaan Helmikuun prosentit menevät. Lunta alkaa olla jo liiaksi asti. Äskenkin kun saavuttiin Parikkalasta, lunta oli pihalla puolen metrin kinos, ja Akun tarhassa parhaillaan metri uutta lunta.