Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Tammikuu 2003

Joulun aikoihin alkaneet pakkaset lykkäsivät uuden vuoden ensimmäistä jahtia aina yhdeksänteen päivään asti. Mittari näytti aamulla -9, iltapäivällä oli jo -18 astetta. Vielä kun kuvioihin sotkeentui kova tuuli, oli metsässä melko hyytävää. Viisi miestä kokoontui taas Kansolaan rusakkojahtiin. Edellisenä päivänä satanut pieni lumikerros oli hyvänä apuna. Silti jälkiä oli paikoin aivan liikaa. Kovaksi tallatut polut toivat katkoja ajoon. Aku löysi rusakon vajaassa puolessa tunnissa. Ajo oli taas hyvinkin katkonaista, ajo pyöri pienellä alueella ja jälkiä tuli paljon. Itsekin näin rusakon parikin kertaa kauempaa. Reilun tunnin ajon jälkeen kuului laukaus, Akun ensimmäinen rusakko oli saatu saaliiksi. Heti sen jälkeen päätimme tsekata vielä yhden saarekkeen. Meni Akun kanssa sinne, osa lähti tulemaan vastaan. Kohta kuului radiosta että pupu tulee pellon yli miljoonaa minua kohti. Siirryin muutaman metrin josta näin hyvin pellolle ja samassa rusakko hyppi reilun kymmenen metrin päästä. Olisin ehkä ehtinyt hätäisesti ampua mutta kunnon koiranomistajahan ampuu vain ajosta, joten vihelsin Akun paikalle. Aku tuli heti ja pysähtyi jälkien päälle ihmettelemään. Vasta pari kertaa jälkiä haisteltuaan Aku tajusi että nämähän taitavatkin olla tuoreet. Kymmenen metriä jälkiä seurattuaan alkoi kuulua ensimmäiset vinkaukset jotka nopeasti kasvoivat kunnon haukuksi. Ajo kuulosti hyvältä mutta loppui vartin jälkeen, sen jälkeen kuului vain hajanaista haukahtelua. Otin koiran kiinni jonkin ajan päästä ja katsoimme rusakkojahdin päättyneeksi. Vaihdoimme vielä Mikon kanssa paikkaa ja menimme Suopellon laavulle syömään. Aku pyöri taas hämmästyneenä kesken unien heränneenä jaloksissa kunnes älysi viimein poistua paikalta. Söimme rauhassa ja paistattelimme päivää kirkkaassa auringon paisteessa, ja kun Aku tuli tunnin päästä käymään, nappasin sen kiinni ja autoon. Oli jo liian kylmä.

Sunnuntain 12.1 metsästysretki meinasi peruuntua ennen kuin oli alkanutkaan. Edellisenä iltana sen jälkeen kun suunnitelmat oli jo lyöty lukkoon, sain tekstiviestin joka lyhykäisyydessään kuului: Kansolassa on susi! Päätimme kuitenkin lähteä jahtiin, olihan meitä tulossa puolenkymmentä miestä joilla oli hyvät yhteysvälineet. Tähän asti koirakin on sillä alueella pysynyt ihan lähialueilla joten jos jälkiä näkyisi, saisimme nopeasti koiran pois. Seuraavan varoituksen sudesta sain toiselta työkaverilta, juuri kun olin aamulla lähdössä. Hyvin ainakin viestit liikkuu. Edellisen iltapäivän lumisade oli rauhoittunut eikä yöllä ollut satanut kuin sentin verran lisää. Kova tuuli kinosti lunta ja peitti tuoreetkin jäljet nopeasti. Yöjälkiä ei koiran irtilaskupaikalla näkynyt. Akun hävittyä etsintäpuuhiin kävelimme metsätietä eteenpäin ja noin sata metriä autolta rusakko pinkaisi juoksuun aivan tien vierestä. Heti kohta alkoi Akun haukkukin kuulua. Hajaannuimme ja parin minuutin kuluttua korvanapista kuului tieto että Aku ajaa valkoista jänistä. Koska olimme tulleet rusakkojahtiin, lähdin ottamaan Akua kiinni. Vartin verran Aku ehti sitä jänistä ajaa ennen kuin sain sen kiinni. Miesten ehdittyä uusille passipaikoille, löysäsin Akun niille rusakon jäljille joka karkkosi meitä hetkeä aikaisemmin. Aku katosi metsään jälkiä pitkin ja ennen kuin haukkukaan ehti alkaa, kuului radiosta tieto että rusakko oli jo ehtinyt passilinjan ohi. Akulta sotkeentui jäljet ennen ehtimistään passilinjalle, joten lähdin jälkiä pitkin Akun perään. Akun haukkua kuului silloin tällöin ja juuri kun ehdin lähelle passilinjaa, sain tiedon että koira on kiinni ja minun pitäisi mennä autolla koiran luo. Meidän piti vaihtaa paikkaa koska toinen rusakko oli nähty makuulla aivan kylätien ojassa. Raahustin takaisin autolle ja nopeasti koiran luo ja siitä eteenpäin sotasuunnitelmaa tekemään. Päädyimme pöläyttämään rusakon koiran avulla kohti passimiehiä. Vaarana oli että rusakko lähtisi tietä pitkin juoksemaan. Lunta oli siinä paikassa paljon joten pääsimme Akun kanssa vähin äänin rusakon lähelle. Tarkkaa makuupaikkaa en tiennyt mutta yöjäljet näin jotka menivät suoraan sinne pusikkoon missä pupu kuulemma makaili. Päästin Akun irti. Odottelin paikallaan ilman asetta koska makuupaikka oli melko lähellä taloa. Videokamera olisi ollut enemmän kuin sata jänistä siinä paikassa. Muutenkin ilma oli muuttunut hienoksi. Pakkasta oli alle kymmenen astetta ja tuulikin oli tyyntynyt. Ja vielä kun aurinko paistoi, oli tunnelma kohdallaan. Kun Aku ehti ojan penkalle, ojasta pomppasi iso rusakko. Kiljunta vain kiihtyi kun sekä rusakko että Aku polki lähes paikallaan metrisessä pehmeässä lumessa. Aku ehti viittä sekuntia myöhemmin tielle joten Aku joutui pysähtymään ja katsomaan kumpaan suuntaan pupu kirmaisi. Samassa ajo kuitenkin jatkui suoraan tien toiselta puolelta ja sitten näinkin jo miehen ojentavan haulikkonsa. Kolmannella päättyi rusakon taival. Suunnitelman teko jatkui suolistuksen jälkeen. Sen ensimmäisen rusakon, joka ehti tielle ennen passiketjua, jäljet olivat löytyneet. Taas odottelimme jälkien luona hetken ja kun sain ilmoituksen että rivistö on valmis, päästin Akun jäljille. Rauhallisesti Aku eteni jälkiä myöten. Noin viiden minuutin kuluttua, kuului radiosta että rusakko oli nähty juoksemassa. Kohta alkoi Akun haukkukin, ja samassa kajahti laukaus. Radiosta kulunut kaatui-ilmoitus päätti sen päivän jahdin meidän osalta. Iltapäivällä oli lähdettävä töihin. Muutamaan otteeseen olen todennut Akun olevan vähän tiukan sorttinen, pihtaa turhaan komeaa ääntään. Varsinkin tuossa viimeisessä ajossa miehet sanoivat että Aku alkoi antamaan ääntä vasta aivan lopussa. Rusakko oli ollut juoksussa jo jonkin matkaa. Mikä on teidän mielipide tiukkuuteen ja miten se korjaantuu ja voiko siihen yrittää kotikonsteja? Mielestäni parempi asia on olla tiukka kuin löysä. Vai mitä?

15.1 aamulla ehdin nukkua vajaa pari tuntia yövuoron jälkeen. Oli taas aika lähteä Akun kanssa rusakkojahtiin. Olin jo perillä Kansolassa, kun kuuluin rusakon olevan kierroksessa parin kilometrin päässä. Siellä jäljet päättyivät peltojen välissä olevaan ojaan. Hetken mietittiin että kannattaako siihen laittaa koiraa ensinkään koska ympärillä olevat alueet eivät oikein sopineet koirajahtiin. Saimme kuitenkin kolmella miehellä pakoreitit tukittua sen verran hyvin että lähdin Akun kanssa jälkiä kohti. Irtipäästyään Aku seurasi yöjälkiä kohti ojaa hyvin rauhallisesti. Oli jännä katsoa mistä se rusakko oikein pomppaa ja mihin suuntaan. Taas olisin saanut hienoa kuvaa videokameralla. Akun päästyä ojan penkalle, ojasta hangen alta hyppäsi rusakko juoksuun. Aku meinasi hukkua syvään lumeen mutta ei se rusakonkaan vauhti kovaa ollut. Pari laukausta kolmenkymmenen metrin ajon jälkeen katkaisi rusakon paon. Läheltä ammuttu laukaus rikkoi pupua pahasti joten annoimme Akun riepotella sitä tavallista enemmän. Vaihdoimme paikkaa mutta siellä emme nähneet yöjälkiä ensinkään. Aku pysytteli metsässä sen verran innokkaasti että odottelimme ajon alkua. Parinkymmenen minuutin haun jälkeen se alkoikin. Alueella oli paljon ketun jälkiä, joten kävin varmistamassa ajon kohteen. Jänishän se oli. Sovimme että valkoisia jäniksiä emme ammu, ainoastaan rusakoita. Tunnin verran Aku ehti touhuta jäniksen perässä ennen kuin otin sen kiinni. Ajo oli hyvin katkonaista. Sitä kumpi siellä oli metsäjänis vai rusakko, emme saaneet selville. Todennäköisesti se oli metsäjänis koska se ei käyttänyt teitä vaan pyöri lähes samoilla jäljillä melko pienellä alueella kuusikossa.

16.1 lähdin taas yövuoron jälkeen metsään. Kaija kertoi että Aku oli yöllä kolmen aikaan haukkunut ja omituisesti vinkunut tarhassa. Aamulla kaikki näytti olevan kunnossa ja lähdimme matkaan. Kaverin kanssa sovimme että katsellaan löytyisikö jälkiä. Niitä ei löytynyt joten lähdimme tutuille alueille Marttilaan lähelle Pellinsuota. Siellä emme ole syksyn jälkeen käyneetkään. Ainuttakaan tuoretta tai vanhaa jäniksen jälkeä emme nähneet, kunnes pellon poikki oli aivan tuoreet jäljet. Luultavasti juuri meitä tai koiraa karkonnut. Noin viiden minuutin päästä Aku ilmestyi aukon reunaan ja eteni jälkiä pitkin pari kertaa vingahtaen. Kehuin koiraa siinä matkalla, mutta ei se ainakaan herkistänyt äänenantoa lainkaan. Noin sadan metrin päässä alkoi sitten tiheämpi haukku. Alueella oli tiheää kuusikkoa joten päätimme lähteä läheiselle kukkulalle josta kuulisi koko alueen. Siellä kuitenkin kävi sen verran kova tuuli että emme kuulleet Akun haukkuvan. Ainoastaan heti alussa kuultu viisiminuuttinen. Tutka näytti että Aku olisi ollut niin lähellä että haukun olisi pitänyt kyllä kuulua. Meni puolisen tuntia ja koira tuli meidän luo jälkiämme pitkin. Eikä sillä näyttänyt olevan haluja lähteä etsimäänkään kadonnutta jänistä. Eipähän siellä pitänyt ainakaan olla muita jälkiä sotkemassa, eikä teitäkään lähellä. Kävelimme vanhaa kelkanjälkeä pitkin lähemmäksi autoja, mutta ei sielläkään näkynyt jälkiä. Aku pyöri koko ajan lähellämme. Autoille päästyämme otin koiran kiinni ja laitoin sen autoon. Autossa on sellainen keinonahkainen suoja takapenkillä ja samanlainen etuistuimien päällä. Nyt Aku pyrki etupenkille jolloin tartuin sitä takaselästä kiinni. Silloin kuului vain murinaa ja irvistelyä. Päästin irti jolloin Aku hyppäsi etupenkille. Avasin etuoven ja perinteisellä niska-perseotteella Aku oli hetkessä taas ulkokautta saatettuna takapenkillä. Siinä sitten keskusteltiin elämän tosiasioita. Päädyttiin siihen lopputulokseen että minä jatkan vielä tämän perheen johdossa. Perseelleen menneen päivän kruunasi vielä puolimetrinen traktorin työntämä kinos kotipihan edessä. Jihuu... Nyt kun suurin vitutus on jo kadonnut, mieleen on tullut vaihtoehtoja tapahtuneesta. Aku ei ehkä ole ihan terve ja siksi ei jaksanut juosta metsässäkään. Naapurin koira on taas kiimassa mikä valvotti ja vingutti yölläkin. Syvä lumi ja suvi-ilma väsytti fyysisesti ja henkisesti koiran. Tai sitten Akullakin on välillä huonoja päiviä , niin kuin meillä kaikilla, jolloin mikään ei onnistu.

25.1 päästiin pitkästä aikaa metsälle. Edellisenä iltana oli vielä -17 astetta pakkasta, mutta aamulla enää neljä. Karkean kerroksen päällä oli kymmenkunta senttiä uutta lunta. Aamu alkoi kuten edellinen kerta päättyi. Jänis tosin löytyi parinkymmenen minuutin haun jälkeen. Kymmenkunta minuuttia kuului erilaisia haukun kaltaisia ääntelyitä. Sitten oli pitkään hiljaista, ja puolen tunnin päästä Aku juoksikin minun luo. Minulla olikin nyt sukset jalassa joten kurvasin keskelle metsää ja jäin siihen lueskelemaan päivän lehteä. Nyt ei mennyt kauankaan kun ajo lähti taas, nyt vähän paremman kuuloisesti. Sitä parempaa ajoa kesti tunnin verran, lähes toisen tunnin Aku oli jäniksen kintereillä mutta haukkua kuului vain satunnaisesti. Näin toisia jahtimiehiä ja he sanoivat Akun ajavan kauempana mutta en itse kuullut sieltä haukkua. Jänistäkin näin pariin otteeseen, lähimmillään se istui viiden metrin päässä takanani. Koira ei ollut kuin pari minuuttia jäljessä mutta silti ei haukkunut muuta kuin ajoittain. Mikä ihme on nyt vallannut meidän Akun? Lopussa kun otin Akun kiinni jäniksen jäljiltä, jänis oli kymmenisen minuuttia edellä, ja Aku ei antanut haukkua yhtään. Pari kertaa vingahti vain. Samalla alueella oli kaksi muutakin koiraa. Niillä oli aivan mahtava haukku, varmaan kolme haukkua sekunnissa koko ajan. Oikein veti miehen hiljaiseksi. Akun kohdalla pitää vaan odottaa josko se sieltä alkaisi irtoamaan. Jäi vähän sekava olo koko päivästä. Aamulla inhotti todella paljon, sitten helpotti kun ajo jatkui tauon jälkeen. Taas harmitti kun kuunteli toisten koirien haukkua, mutta lopussa taas kun sain Akun kiinni jänön jäljiltä, tiesin että se ainakin seurasi jänistä ja yritti, vaikkei haukkunutkaan. Nyt on taas pari viikkoa aikana vain neljä päivää töitä joten aikaa on käydä jahdissa. Toivotaan että säät suosivat.

27.1, nyt ei tarvitse säidenkään suosia. Sunnuntaina sain sähköpostia joka vahvisti omiakin tuntemuksia, nyt ei ole kaikki kunnossa. Heti aamulla varasin eläinlääkäriltä ajan ja nyt Aku on kymmenen päivän sairaslomalla kurkkutulehduksen takia. Lisäksi anaalirauhaset olivat ihan täynnä. Lääkäri pisti antibioottia ruiskulla koiran akupunktiopisteisiin, varmaan kymmeneen eri paikkaan. Eläinlääkäri tunnusteli ensin niskan ja selän ja siitä kohtaa missä Aku vähän aristeli, laittoi piikin. Näiden jälkeen tunnusteli paikkaa tulehduskipulääkkeelle, mutta aristavia paikkoja ei enää löytynytkään. Kireät selkälihaksetkin tuntuivat heti paremmilta, kuulemma. Kai se homma toimii noinkin. Korvatulehduksia ei löytynyt. Varmuuden vuoksi Aku sai Stronhold-liuosta niskaan joka häätää mahdolliset nenäpunkit sekä madot. Kotiin saatiin vielä kahdenlaisia tabletteja noiksi kymmeneksi päiväksi. Nyt olo on enemmän kuin helpottunut. Alkuvuoden jahdeissa olen kummastellut lisääntyvää tiukkuutta ja nyt kun syy näyttäisi selvinneen, fiilis on hyvä ja odottava. Sairasloman jälkeen odotukset ovat taas entisen laiset eli korkealla. Oppimista on vielä itsellänikin. Hermot paloivat nopeasti kun homma ei luistanut. Pitäisi osata katsoa asioita laajemmin ja ymmärtäväisemmin, oli kyseessä sitten sairaus tai vain huono päivä koiralla. Aikaisemmin minulle ei ole tällaista tapahtunutkaan joten kenties tulevaisuudessa osaan tämän homman käsitellä paremmin.