Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2006 - Tammi-helmikuu 2006

3.1 oli kahdeksan astetta pakkasta aamulla. Edellisenä päivänä lämpötila kävi nollassa, mutta juuri pakastumisen jälkeen satanut lumipeite oli pehmeä. Uutta lunta oli nelisen senttiä mutta sen alla oli todella karkea kerros. Tästä syystä lupailinkin Akulle vain parin tunnin reissua. Yöjälkiä oli runsaasti. Akulla meni 50 minuuttia ennen kuin nukkuja löytyi. Vuoden eka ajo ei ollut mitään elämää suurempaa, itse asiassa normaalia huonompaa. Haukku oli melko huonoa. Vauhtia sen sijaan oli tavallista runsaammin, takana olikin lähes parin viikon tauko edellisestä kunnon reissusta. Jänis pyöri melko pienellä alueella pari tuntia. Tiet olivat lingottu ihan kiiltäviksi, mikä ei helpottanut Akun urakkaa. Puiden alla oli vain vähän pehmeää lunta joten jälkiä oli vaikea erottaa. Kolme tuntia reissussa meni, josta ajoa pari tuntia. Nyt ehkä Akulle taas uni maittaa, muutamana iltana on ollut selviä virtapiikkejä. Akussa näyttää yhä olevan virtaa.

5.1 lähdimme taas metsään. Joudun taas muutamaksi päiväksi töihin joten Akukin joutuu sitten huilimaan. Lunta ei ole satanut pariin kolmeen päivään ja sen näki jälkien määrästä, niitä oli paljon. Menimmekin vähän sivummalle kuin normaalisti, vakiopaikassamme olimme pari päivää sitten joten se oli täynnä koirankin jälkiä. Päästin Akun irti ja seurailin sen menoa aikani. Ensimmäinen kymmenminuuttinen menee aina hukeltaessa, sen jälkeen suurin virta on kaikonnut ja pystyy keskittymään tehtäväänsä. Juuri tämän takia kettujahdit ovat hankalia kun koira laitetaan jäljille suoraan autosta. Parempi olisi vaikka parin tunnin jänisajon jälkeen. Kohta menin autoon lueskelemaan aamun lehteä ja jätin haulikon takaovea vasten pystyyn. Reilu vartti siitä lähti ajo joka loittoni poispäin. Seurailin reittiä tutkasta ja kun etäisyyttä oli kilometri, lähdin ajamaan lähemmäksi. Ehdin ajaa reilut kymmenen metriä kun ajatus iski täysillä, haulikko! Pakitin lähemmäksi ja nousin ulos. Siellähän se oli maassa ja renkaanjälki meni suoraan yli. Tutkiskelin asetta ja mitään vahinkoa ei sille tapahtumassa tullut. Lumet pyyhin pois ja yhtä hyvä peli se on kuin ennenkin. Kaikkea sitä sattuukin. Kun pääsin lähemmäksi koiraa, huomasin jo menneen peltojen yli metsikköön, jonka toisella puolella on melko vilkas tie. Auto ympäri ja kiertämään koiran eteen. Sen verran ehdin jälkiä katsoa että jäniseläimen perässä se näytti olevan. Ja reitistä päätellen rusakon. Ajo ei tullut koskaan tielle asti vaan jouduin odottelemaan pitkän aikaa milloin pääsen iskuetäisyydelle. Ja kun hetki koitti, muutaman sadan metrin spurtilla sain koiran kiinni kesken ajon. Siellä kuusikossa oli todella paljon jälkiä ja parissa kohti niin haisevia että Akun piti haukkua niitä oikein kunnolla. Olimme kuitenkin sadan metrin päässä tiestä ja vielä naapuriseuran alueella joten kotiin oli lähdettävä. Aineksia oli suuriinkiin tappioihin, mutta niistä selvittiin hyvällä tuurilla.

11.1 lämpötila oli plussalla ja satoi puhdasta vettä. Yöllä oli satanut sentin verran lunta joten tiellä saattaisi näkyä tuoreet jäljet. Aloitimme Kansolasta jossa Aku singahti lähes kilometrin päähän. Kun pääsin paikalle, meni Aku haukkuen seuran rajan väärälle puolelle. Rusakon perässähän se oli ja kohta iso rusakko tuli tietä pitkin vähän matkaa ja hyppäsi sitten takaisin metsään. Ripo tuli autolla perässä ja huusi radion että täällä tiellähän se on. Vastasin että se on joku toinen, Aku on täällä minun vieressä. Ei kun rusakko, kuului radiosta. Se oli piru vie kiertänyt minut metsän puolelta ja tullut takaisin tielle ja jatkoi nyt pakoaan. Auton kohdalla se kävi vähän metsän puolella ja sitten hölkytteli isolle tielle asti. Ei auttanut muu kuin ottaa koira kiinni. Ajoa tuli kymmenen minuuttia. Marttilassa oli tuore näköhavainto rusakosta joten siirryimme sinne. Akun mentyä jälkiä myöten lähti rusakko nopeasti liikkeelle. Yhtä nopeasti se kaatuikin eikä Aku ehtinyt edes haukahtaakaan. Siirryimme vielä hiukan ja päästimme Akun etsimään. Noin tunnin päästä alkoi ajo joka loittoni heti nopeasti. Kun ajo ei näyttänyt kaartuvan lainkaan vaan jatkui lähes suoraan, luulimme että siellä ajetaan kettua. Haukkukaan ei kuulostanut mitenkään erilaiselta. Kävelimme autolle ja suuntasimme perään. Tienylityksen kohdalla tarkastin mitä se siellä ajaa, enkä löytänyt muuta kuin tuoreet hirven jäljet. Jäljistä oli vaikea saada selvää joten tilanne jatkui epävarmana. Ajo meni kohti Venäjän rajaa joten kiiruhdimme sinne. Kolmesataa metriä ennen meitä ajo kääntyi takaisin päin ja välitieltä sain Akun kiinni hirven jäljiltä. Kurituksen jälkeen Aku oli todella nolona, seisoi paikallaan eikä katsonut lainkaan kohti. Herra kyllä tiesi että nyt tuli tehtyä hölmösti. Häntä ei liikahtanutkaan kun talutin koiran autolle. Hirviajoa kesti vähän toista tuntia. Muutama päivä sitten iloitsin kun tänä kautena ollaan selvitty kaurisajoista, hirvistä en ole uskonut olevan haittaa vuosikausiin. Pentuna Aku haukkui hirveä muutaman kerran, mutta ei sen jälkeen. Taitaa täkäläiset hirvet olla susista peloissaan että säntäävät heti karkuun ja se taas laukaisee koirassa ajovietin. Huonoa oli se että kun Aku menetti näköyhteyden, se jatkoi ajoa. Hyvää tilanteessa oli että Aku oli selvästi pahoillaan ja nolona, jospa muistaisi ensi kerralla. Toivottavasti edes huomenna pääsisimme käymään metsässä, tuleva pakkanen kun varmasti kovettaa pinnan ajokelvottomaksi.

12.1 lähdimme hakemaan jänisajoa eilisen katastrofin jälkeen. Kaikki tiet olivat aivan peilikirkkaalla jäällä eikä metsässäkään näkynyt tuoreita jälkiä lainkaan. Kahden tunnin aikana Aku teki laajan hakukierroksen mutta niinhän siinä kävi ettei ajoa ehtinyt tulla. Nyt on edessä muutama huilipäivä jos pakkanen kovettaa hangen. Katsotaan nyt mitä tapahtuu.

26.1, parin viikon tauon jälkeen pääsimme käymään tositoimissa ennen iltavuoroa. Parina päivänä oli satanut reilut viisi senttiä lunta joka pehmensi hieman kovaa hangen pintaa. Kansolassa oltiin eikä yöjälkiä liiemmin näyttänyt olevan. Kävelimme autolta reilut sata metriä nuotiopaikalle ja iloksemme huomasimme siinä olevan tuoreet yöjäljet. Akukin pölähti pian paikalle ja aloitti oman hommansa. Ajo lähti parinkymmentä minuuttia irtilaskun jälkeen ja jäi pyörimään lähialueelle. Söimme eväät rauhassa ja sitten kun ajo kiihtyi ja alkoi tulla kohti, kaivoimme kamerat esiin. Jänis yllätti meidät kiertämällä selustaamme ja saimme nauhalle lyhyen pätkän pois päin kiitävästä jänöstä. Video tulee hieman myöhemmin näille sivuille. Parisen tuntia ajoa ehti kestää, sitten koira otettiin kiinni. Kaikki natsasi tänään hyvin, jänisajo tuntui edellisen hirviajon jälkeen hienolta.

2.2 oli pirun kylmä aamu, pakkasta 15 astetta, ja se vielä nousi lähes kahteenkymppiin auringon noustessa. Lähipäiviksi ennustettiin kuitenkin vieläkin kylmempää, ja kun Aku ei ole viime aikoina päässyt paljoa juoksemaan, niin tietysti lähdimme metsään. Pakkanen lienee laittanut rusakotkin liikkeelle, sillä jälkiä oli jonkin verran. Yhdet olivat sen verran syrjemmässä tiestä että uskalsin laskea Akun niiden perään. Oli hauska seurata Akun etenemistä pusikossa, häntä hakkasi kuuluvasti puihin ja vauhti oli hidasta. Aivan kuin Aku olisi odottanut pupun hyppäävän juoksuun hetkenä minä hyvänsä. Parin sadan metrin päästä kuului ensimmäisen kiljahdukset ja melko suoralla reitillä ajo suuntautui tielle. Ajoin perään ja otin koiran kiinni heti kun sain. Siirryimme vähän matkan päähän. Aikamme käveltyämme löysin jäniksen jäljet joissa oli vähän lunta päällä, eli alkuyön jäljet. Akukin oli ne löytänyt ja ajo lähtikin melko nopeasti. Tunnin verran kuuntelin ja kävelin lämpimikseni, sen jälkeen siirryin evästämään lämpimään autoon. Kun ajoa oli mennyt vajaa pari tuntia, aloin suunnitella koiran kiinniottamista. Se teettikin vähän työtä mutta lopulta se onnistui. Oli Akukin vähän väsyneen oloinen, mahanahka täynnä jääpaloja. Nyt on taas muutama päivä aikaa huilia. Kaiken kaikkiaan oli hyvä aamu, kolmen tunnin aikana ajoa tuli noin 2 h 10 min.

9.2 kello näytti yli yhtätoista ja lämpömittari miinus kahdeksaatoista kun olimme perillä Kansolassa. Aamulla yli vielä liikaa pakkasta, mutta kun se laski alle kahdenkymmenen, lähdimme metsälle. Pakkanen on pilannut mahdollisuudet monena päivänä ja kun edessä on ainakin pari pakollista huilipäivää Akulla, oli nyt ainoa hetki käydä juoksemassa. Kylmä tuuli pisti posket koetukselle. Parin kolmen kilsaa hiljaista erähiihtoa piti miehen hyvin lämpimänä. Oli Akullakin urakkaa sillä kun lunta ei ollut satanut moneen päivään ja pakkaset olivat ajaneet jänikset liikkeelle, oli joka paikka täynnä jäniksen jälkiä. Aku singahtikin reilun kilometrin irtilaskupaikasta ja yritti siellä saada selvää jäljistä. Haukahduksia ja ulvomistakin kuului välillä paljonkin, mutta lopulta jänis löytyi. Minä kävin sillä aikaa hakemassa auton lähemmäksi kun Aku juoksutti pupua. Kunnon kuulohavainnot jäivät saamatta, tutkalla pari kertaa kuuntelin ääniä. Kun koira oli lähimmillään ja jänis oli hukassa, kävin nappaamassa koiran kiinni. Taas oli mahanalus jääpaloja täynnä. Nyt taas uni maistuu Akullekin.

12.2 oli aamulla parikymmentä astetta pakkasta ja päätin jatkaa unia. Pakkanen laski kuitenkin nopeasti ja kaunis auringon paiste sai houkuteltua meidät jänismetsälle. Yritimme aluksi rusakkoa melko huonossa paikassa, ja kun sieltä ei heti ajoa lähtenyt niin vaihdoimme turvalliseen paikkaan. Sielläkin meni jonkin aikaa ennen kuin kiljahduksia alkoi kuulumaan. Ajo suuntautui kanavalle päin ja minun piti singahtaa autolla sinne vastaan mutta ajo kaarsikin takaisin. Ajopa ei jäänytkään siihen pyörimään vaan loittoni nopeasti. Tutkalla kun soitti koiralle niin aina sieltä haukkua kuului ja jäniksen jälkiä pitkin Aku oli mennyt. Lopulta pääsin melko lähelle koiraa ja pienen juoksukilpailun voitettuani sain koiran kiinni ja pääsimme kotiin katsomaan hiihtoja.

14.2 oli pari senttiä uutta lunta. Juuri sen verran että uudet jäljet erottuisivat vanhoista. Ajelin Kansolaan jossa ei jälkiä ollut. Risto oli myös samoissa puuhissa ja hänellä oli näköhavainto rusakosta Ruokolasta. Suuntasimmekin sinne. Jäljet olivat aivan maatalon pihapiirissä. Ajo lähti noin minuutissa siitä kun Aku lähti jälkiä pitkin. Se suuntautui vähän yllättävään suuntaan joten lähdin autolla perään. Kahdenkymmenen metrin päässä tuli rusakko tietä pitkin vastaan ja juoksi suoraan toisen talon pihaan. Jätin auton siihen ja juoksin parikymmentä metriä lähelle vajaa josta näkyi pihaan. Isäntä oli aamulla patistanut meitä ampumaan piharusakot pois, en muuten olisi niin lähelle taloa mennytkään. Kohta Aku kiersi vajan ja ajoi täydellä höyryllä minun ja auton välistä takaisin lähtöpaikkaansa kohti. Mutta missä välissä ehti se rusakko siitä siten etten huomannut yhtään? No tilanne jatkui kiihkeänä. Rusakko pyöri hyvin pienellä alueella ja kävi välillä näyttäytymässä tiellä jossa näin sen pariin kertaan. Välillä oli pieniä katkoja ajossa kunnes ajo taas jatkui. Saattoi myös olla että laitoimme puolessa välissä Akun toisen rusakon jäljille. Samannäköisiä kavereita kyllä olivat. Ajoa oli kestänyt jo toista tuntia kun näin vilauksen polun vieressä. Nostin haulikon valmiiksi ja kun rusakko pomppasi kapean polun yli, ammuin kerran. Oli niin huono paikka että olin varma että ammuin ohi. Huusin Ristollekin radiolla että ohi meni. Menin tien varteen valmiiksi että näkisin jos rusakko menisi tietä pitkin. Aku ei ollut paljoakaan jäljessä ja ajo katkesi nopeasti ampumapaikan jälkeen. Olin vielä hetken varuillaan mutta sitten aloin epäilemään josko sittenkin olin osunut. Kun pääsin paikalle niin huomasin että vainajalta oli puolet turkista jo nyljetty. Aku ei turhia aikaile näiden kanssa. Otin koiran kiinni ja lähdimme vielä etsimään jälkiä. Niitä löytyikin ja Risto lähti metsikön taakse valmiiksi ja minä lähdin Akun kanssa jälkiä pitkin. Ennen kuin haukkuakaan kuului, huusi Risto radiolla että rusakko on liikkeellä. Parin minuutin päästä alkoi Akukin haukkua. Melko pian kuului laukaus, rusakko oli nurin. Radiosta kuului että tule ottamaan Aku kiinni, ampumapaikan vieressä on taas tuoreita jälkiä. Kun pääsin paikalle, jatkoi Aku ajoaan. Kohta huomasimme että tämä ei ollutkaan sama rusakko mikä ajossa on. Vainaja autoon ja autolla Akua vastaan. Aku olikin jo isolla tiellä josta saimme sen kiinni. Vielä olisi yhdet jäljet katsomatta. Huomasin Akun hypätessä autoon että etujalan yksi kynsi on haljennut vaakatasossa on ns. konepelti pystyssä. Päätimme säästää koiraa ja katsoa jalan mihin se viimeinen pupu on mennyt. Huomasimme että se onkin jo takakontissa. Se oli ilmeisesti lähtenyt silloin kun Risto tuli paikalle ja juossut pellon yli metsään. Siellä oli kuitenkin ajava koira vastassa ja takaisin tullessa se kaatui hauliparveen. Kotona leikkasin kynnen eikä siitä vuotanut verta lainkaan. Eiköhän se nyt muutaman huilipäivän aikana parane sen verran että pääsemme vielä jahtiin tällä kaudella.

20.2 ei enää aamulla satanut lunta. Yön aikana oli kuitenkin satanut vajaat viisi senttiä lunta. Minä etsin jälkiä ensin Kansolasta ja Risto katsoi Marttila-Ruokola -alueen. Sieltä löytyikin ketun yöjäljet, joissa ei ollut lunta päällä juuri lainkaan. Siispä menimme sinne. Olin vähän epäileväinen Akun suhteen kun se ei ole tällä kaudella oikein ketun yöjäljelle lämmennyt, ja yleensä muutama minuutti menee alussa hukeltaessa. Autolta oli viisi metriä jäljille ja Aku haistelikin niitä hetken ja pyörähti takaisin mutta lähti kuitenkin seuraamaan niitä kehoituksesta. Risto lähti koiran kanssa jälkiä pitkin ja minun piti lähteä puolen kilometrin päähän asemiin. Jäin kuitenkin hetkeksi autolle koska olin varma että Aku tulee käymään vielä autolla. Radiosta kuului kuitenkin että Aku menee vauhdilla jälkiä pitkin ja heti perään ilmoitus että nyt lähti ajo. Ajoin vauhdilla vastaan mutta kettupa ei sinne päin lähtenytkään, vaan suuntasi kohti Marttilaa. Hemukin kuuli radiokeskustelumme ja kiirehti mukaan jahtiin. Tutka näytti parin loittonevan vauhdilla, parhaimmillaan vauhtia oli 24 km/h. Ajelimme ympäriinsä etsien parasta passipaikkaa. Juuri ennen meitä ajo kääntyi takaisin ja yritti kiertää meidät, mutta silloin kuului pari laukausta ja kaatoilmoitus radiolla. Hemu sai ketun ammuttua. Kuulemma ei ehtinyt kettu paljoa vilkuilemaan eikä kuuntelemaan vaan oli senkin pidettävä täyttä vauhtia päällä. Aku tuli kohta perässä täysi höyry päällä ja meinasi väkisin retuuttaa kettua. Aku ei meinannut rauhoittua lainkaan vaan oli vielä autossakin täynnä menohaluja. Kyllä läähätti koirakin ajon jälkeen. Ajo kesti 35 minuuttia ja matkaa kertyi kuutisen kilometriä. Nuo tutkan luvut ovat kuitenkin käytännössä liian pienet, koska tutka määrittää paikkansa tietyin väliajoin ja mittaa matkan näiden pisteiden väliltä suoralla linjalla. Kaikki koiran pyörimiset jäävät huomioitta. Näin suorakulkuisessa ajossa uskoisin todellisen matkan olevan 20 - 30 % suurempi. Hitaassa jänisajossa oikea luku saattaa olla ehkä tuplasti suurempi kuin mitä tutkaohjelma väittää. Tämän teorian mukaan Aku juoksi ehkä kahdeksan kilometriä 35 minuutissa koko ajan haukkuen. Sopii kokeilla. Aamun reissu saattoi olla Akun tämän kauden viimeinen sillä taas oli yksi kynsi katkennut, nyt toisesta etujalasta. Pieni mahdollisuus olisi vielä viimeinen päivä päästä juoksemaan mikäli keli sallii ja kynnet ovat kunnossa. Mikäli ei enää päästä, on kausi enemmän kuin hyvä lopettaa näin onnistuneeseen ajoon ja kaatoon.

28.2 oli viimeinen mahdollisuus käydä vielä metsässä. Sitä piti miettiä pitkään koska olin ollut muutaman päivän kipeänä ja Akullakin on kynnet vielä parantumatta. Lopulta päätettiin käydä nopealla rusakontapporeissulla. Aamuyöstä satanut lumi oli sotkenut jäljet siten ettei ihan tuoreita jälkiä näkynyt lainkaan. Kokeilimme ensin samasta paikasta mistä pari reissua sitten ammuimme puokkurusakon Akun lennättäessä toista rusakkoa. Olimme siinä paikassa reilut parikymmentä minuuttia mutta sinä aikana Aku ei rusakkoa löytänyt. Eipä siellä uusia jälkiä näkynytkään. Koira kiinni ja siirryimme paikkaan jossa ammuin edellisen rusakon. Sielläkään ei jälkiä ollut mutta annoimme Akulle aikaa etsiä, parempaakaan paikkaa ei nyt ollut tarjolla. Puolisen tuntia seisoskeltuamme alkoi tulla jo vilu ja katsoinkin tutkalla missä Aku on. Se olikin reilun puolen kilometrin päässä loittonemassa meistä. Soitto Akulle paljasti tilanteen, ajo oli käynnissä. Siirryimme autolla lähemmäksi ja lopulta rämmimme metsän siimekseen ajo perässä. Löysimme ajojäljet ja jäimme siihen odottelemaan. Tunnin ja kahdenkymmenen minuutin ajon jälkeen jänis juoksi aivan vierestä ohi ja vähän matkan päähän sain sen sitten ammuttua. Siihen oli hyvä lopettaa tämä metsästyskausi.
Nyt pitäisi sitten saada puolisen vuotta aikaa kulutettua jotenkin. Kulunutta kautta kun ajattelee niin sehän oli Akun tähän astisista paras. Samaa kertoo Akun tilasto, syksy alkoi huonosti mutta joulu-, tammi- ja helmikuussa ajo-prosentti oli yli 50. Eli jos olimme metsässä neljä tuntia, siitä ajoa oli yli kaksi tuntia keskimäärin. Tämä kausi poikkesi edellisistä siinä että kaurisajoa ei ollut nyt lainkaan vaikka kauriita ja peuroja alueellamme on. Sen sijaan tammikuun hirviajo oli ainut laatuaan, niitä ei ole ollut pentuajan jälkeen lainkaan. Olenkin sanonut että Aku ajaa kaikkea mikä edessä menee karkuun. Paikallaan seisovaa hirveä Aku ei viitsi montaa kertaa haukkua, mutta juokseva näköjään kelpasi ainakin kerran. No, onneksi poika tajusi tapahtuneen itsekin ja oli nolona tempun jälkeen. Mieleen muistuu myös kerta kun ajoin autolla haulikkoni päältä ja erityisesti viikon takainen kettuajo. Siinä kaikki natsasi täydellisesti kohdalleen. Nopea löytö, todella vauhdikas ajo ja hyvä kaato lopuksi. Uusi gps-tutka lunasti hintansa moninkertaisesti säästyneinä polttoaineina ja ennenkaikkea säästyneinä hermoina. Suosittelen ehdottomasti kaikille.