Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2005 - Tammi-helmikuu 2005

3.1 heräsin hyvissä ajoin ja katsoin uloskin, ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Tein muutaman tietokonejutun alta pois ja vähän ennen yhtätoista kävin hakemassa päivän lehden. Kappas vaan, yöllä olikin satanut lähes viisi senttiä lunta ja karkea hangen pinta oli saanut vähän pehmuketta. Lämpötila oli ihan nollassa ja kun loppuviikoksi oli luvassa pakkasia, piti metsään lähteä heti. Yhtään tuoretta jälkeä ei Marttilan ampumaradan maastossa näkynyt mutta ei me muuallekaan enää ajettu. Aku lähti heti omille teilleen eikä sitä enää sen jälkeen näkynyt kuin kiinniotettaesa. Kolmen varttia irtipääsystä alkoi ajo. Se loittoni heti jonkun matkaa ja pysytteli aivan kuulomatkan rajalla. Olin jo monesti lähdössä autolla perään kun taas vähän aikaa ajoa kuului. Lueskelin siinä parin päivän lehdet ja sitten alkoi olla jo aika käydä ottamaan koiraa kiinni. Ja autollahan ei kovin lähelle päässytkään. Viheltelin pillillä ja kokeilin tuleeko koira haulikon laukauksen jälkeen, ei tullut. Ajoin autolla Pellinsuon reunaan ja siellähän oli täysi ajo päällä. Tässä vaiheessa alkoi jo hämärtää ja lähdin juosten kelkkauraa pitkin lähemmäksi kun Aku haukkui lähellä pellonreunaa. Puolikuolleena vihelsin koiraa pois mutta ajo vain jatkui. Oli jo melkoisen hämärää kun näin vilahduksen jäniksestä. Se tuntui hyvälle, nyt tarvitsi vain odottaa siinä paikalla koiraa. Reilun viiden minuutin kuluttua Aku tuli mukavasti haukkuen jälkiä pitkin ja sain sen hyvin kiinni. Akua tilanne jäi kaivelemaan, pari minuuttia siinä meni vielä haukkuessa. Ja kilometrin matka autolle oli pitkä, jokaista jälkeä muistuttavaa kohtaa piti haistella ja vinkua. Viimein päästiin autolle ja kotiinkin. Oli jo pimeää. Kaikkiaan ajoa kertyi 3 tuntia 10 minuuttia, joista alku ja loppu oli hyvää ajoa. Puolivälissä haukku oli harvaa ja katkot pitkiä, mutta aina en tosin saattanut olla kuulomatkan päässä. Ainakin Akun osalta uusi vuosi alkoi räväkästi.

6.1 oli mukava jahtikeli, edellisenä iltapäivällä oli satanut pari senttiä lunta ja pakkasta oli 5 astetta. Ajelin Kansolaan josta näin heti rusakon jäljet autosta. Pistin parkkiin ja päästin Akun irti. Vartin päästä lähti ajo joka suuntautui suoraan tielle, siitä suoraan yli ja pitkin Saimaan kanavan rantaa. Aku ajoi kymmenkunta minuuttia ja sitten ajo katkesi. Siinä vaiheessa kun Aku tuli sieltä pois, ajattelin että näinköhän pupu seikkaili itsensä kanavan yli ja koira jätti viisaasti menemättä. En usko että muuten Aku jättäisi hommaansa kesken. Juuri ennen kuin sain Akun kiinni, kuulin vhf:stä kun toinen jahtiporukka ajoi miespelillä rusakkoa. Kaksi laukausta saatteli pupun vielä kovempaan vauhtiin. Menimme Akun kanssa paikalle ja miehitimme passipaikat ja päästimme koiran jälkien perään. Ajo lähti pian ja kiersi melko suuren kierroksen ja oli tulossa hyvällä äänellä meitä kohti, kun ajo yhtäkkiä loppui. Muutama haukahdus sieltä täältä sen jälkeen mutta ei enää ajoa. Taas Aku tuli pois hukkapaikalta ja otin sen kiinni. Menimme ihmettelemään tilannetta. Yöjälkiä oli paljon joten tilanteen hahmottaminen oli vaikeaa. Löysimme ajouran joka johti kohti heinäriihtä. Riihen alla oli kolo, jonka edustalta löytyi jälkiä. Akukin oli kiinnostunut kolosta. Sinnehän se oli piru vie juossut, ja pelasti sillä nahkansa. Ovela epeli kerrassaan. Riihi oli täynnä heiniä ja muualta ei alle nähnyt, joten mitään ei mahdettu. Aku lähtikin jo etsimään uutta saalista. Parinkymmenen minuutin päästä ajo lähtikin ja ukot hajaantuivat kiireesti passipaikkoihin. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen läheltä kuului laukaus, sen rusakon matka päättyi. Ajoimme vielä Ruokolaan jossa oli rusakon jälkiä, mutta ajoa sieltä ei ehtinyt tulla. Aku oli tunnin verran yöjälkiä selvittämässä, mutta ei saanut jänistä liikkeelle. Kun hyvä paikka tuli, otin koiran kiinni ja pääsimme kotiin huilaamaan.

11.1 oli parin päivän vesisateen jälkeen satanut muutaman sentin lunta, mikä tosin aamuyöllä oli kutistunut puoleen uuden vesisateen jäljiltä. Aamulla oli muutama aste lämmintä ja ajattelin että karkea hanki on ainakin vähän pehmeämpi tassuille. No, kai se oli vähän pehmeämpi mutta pirun karkea silti. Puiden juurella oli kaikki paikat ihan jäätiköllä ja koiran tassut vertavuotavat. Suopellolta löytyi yhdet jäniksen yöjäljet. Jäimme siihen parkkiin ja koira jäljille. Tuntiin ei kuulunut mitään, sen jälkeen kuului haukahtelua. En oikein saanut selvää oliko jänis ylhäällä vai ei, sen verran Aku kuitenkin haukkui. Hiljaista oli taas pitkään ja sen jälkeen muutama haukku. Kävin metsässä rämpimässä ja selvittelemässä tilannetta, mutta eihän siellä näkynyt edes jälkiä. Sen verran kovaa hankea puiden alla oli. Kun kaksi tuntia oli mennyt ja alkoi olla kiire kotiin, lähdin tavoittelemaan koiraa. Parinkymmenen minuutin umpihankikävelyn jälkeen olin lähellä koiraa jolloin tietysti alkaa taas haukahtelu ja koira siirtyy kauemmaksi. Kävelin suoraan lähimmälle tielle ja kun siellä katson tutkalla, huomaan että Aku tuleekin minun jälkiä pitkin. Luojan kiitos taas selvisin melko vähällä. Lähdimme kotiin parantelemaan varpaita. Ajoa tästä ei tilastoihin merkitä.

23.1 olimme aamuvuorossa kun tuli puhelu, kettu on motissa, pääsenkö tulemaan koiran kanssa. No tottakai pääsen. Varsinkin kun Aku on ollut pitkän aikaa ilman kunnon kuntoilua. Tarhassa olon lisäksi on nyt jo viikon verran Akun nenään haissut vastustamaton nartun tuoksu. Se on saanut muuten niin rauhalliseen koiraan liikettä ja raivoa. Hermot menee kohta itseltäkin kun tarhasta kuuluu vinkumista ja läähätystä jatkuvasti. No nyt kuitenkin pääsimme hetkeksi irrottelemaan. Töiden jälkeen nopeasti kotiin ja yhtä nopeasti takaisin pelipaikalle. Puoli tusinaa ukkoja levittäytyi ympärille ja minä lähdin Akun kanssa jälkiä pitkin. Aku seuraili jälkiä ja katosi kohta johonkin enkä enää sitä nähnyt. Odottelin aikani ja lähdin itse seuraamaan ketun jälkiä. Välillä olin kuulevinani Akun haukkua mutta en ollut varma siitä. Seurailin jälkiä tunnin verran ja löysin ketun makuun ja siitä lähteneet jäljet menivät yhden passimiehen läheltä kaukaisuuteen. Se kettu säästi turkkinsa. Alkoi jo hämärtämään tosissaan joten nyt piti löytää Aku. Tutkan näyttämän perusteella ajoimme puolisen kilometriä eteenpäin ja siellähän se ajohaukku kuului. Ajoimme vielä lähemmäksi ja pienellä spurtilla saimme juostua Akun kiinni. Hangessa näkyi jäniksen jäljet. Näköjään puoli vuorokautta vanhat ketun jäljet eivät herättäneet Akua tarpeeksi ja kun jostain löytyi tuoreemmat jäniksen jäljet, päätti Aku juoksuttaa sitä. No, pääasia että sai juosta puolisentoista tuntia ja vähän päästellä höyryjä. Jänisajoa kirjataan kolme varttia.

27.1 olimme sopineet lähtevämme aamulla metsään. Keli oli mainio, edellisenä päivänä satanut lumi peitti vanhat jäljet. Katsastimme ensin Kansolan tarjonnan, siellä ei olut kuin yhdet kauriin jäljet. Ruokolassa oli jäniksen jäljet ja päätimme antaa Akun juosta niiden perässä. Auto parkkiin ja koira jäljille, ajo lähti alle vartissa. Ensimmäinen näköhavainto saatiin melko pian, juoksuttajana toimi valkoinen metsäjänis. Minä kävelin heti tien reunaan vahtimaan ettei jänis tapata Akua autojen alle, ja eihän siinä pitkään mennytkään kun näin jäniksen tien reunusta juoksemassa. Näytti olleen vähän kiire sillä Aku tuli alle puoli minuuttia perässä. Kovaa meni Akukin. Näin jäniksen vielä uudelleenkin vähän ajan päästä. Se juoksi ensin ison tien yli ja metsätietä pari sataa metriä ja jäi makuulle tien viereen. Se ei Akua hämännyt ja poispäin tultiin sellaisella kiljunnalla että luulin koiran ottavan jäniksen kiinni. Ei malttanut jänis pysähtyä tien reunaan katsomaan tuleeko autoja vaan juoksi miljoonaa tien yli. Aku tuli sitten ehkä tuhatta perässä. Ajo pyöri koko ajan melko lähellä tietä joten kokoonnuimme miettimään mistä saamme koiran kiinni kun kettu meni viidenkymmenen metrin päästä tien yli. Missä lie puolitoista tuntia piileskellyt? Hyppäsimme autoon ja kiiruhdimme autoon ja yritimme ajaa ketun eteen passittamaan. Ei saatu havaintoja. Saimme kuitenkin kohta koiran kiinni ja tarjosimme sitä ketun jäljille. Aku kiitti ja kumarsi, ajo lähti melko heti ja meni passimiehen läheltä mutta näkymättömissä. Siitä alkoikin reilun parin tunnin jahti jossa kolme miestä yritti saada ketun hengiltä siinä onnistumatta. Pari kertaa oli lähellä mutta ei taaskaan natsannut. Lopuksi kettu juoksi ison tien yli takaisin sinne mistä oli alunperin lähtenytkin. Siitä yritettiin saada Akua kiinni mutta koira osoittautui miestä nopeammaksi. Aku ajoi vielä puolisen tuntia silläpuolen tietä. Lopussakin tapahtui. Passipaikkaa autolla vaihtanut mies ajoi minun ohi ja huusi radioon että koira on täällä. Vilaus oli näkynyt metsän reunassa. Minä katsoin sinne suuntaan ja siinähän se seisoi tiellä ja katsoi minua. Matkaa reilu sata metriä. Ei tullut viheltämällä vaan meni tien yli taas sille metsätielle jossa jahdattiin jo pari tuntia. Ajoin autolla perään ja ihmettelin kun tutka näytti vielä sinne tien toiselle puolelle. Ja sieltä kuului haukkuakin. Menin tielle ja sain kohta Akun kiinni, koira tuli ketun jälkiä pitkin tielle. Hetkinen, mitä on tapahtunut? Sitten kuvio selvisi. Se oli kettu joka vilahti metsän reunassa ja se oli kettu jota yritin viheltää luokseni. Eipä ollut ihmekään ettei totellut. No, siitä saatiin koira hyvin kiinni ja Aku sai pitkästä aikaa kunnon lenkin. Nyt uni maistaa ja nartut unohtuu. Ehkä...

29.1 aamu alkoi huonosti. Auton takaluukun lukko oli jäässä ja sitä piti sulatella. Sitten Kansolassa ajoin autoni sellaiseen paikkaan että kiinnihän se jäi. Onneksi saatiin omin voimin irti. Kansolassa oli yhdet rusakon jäljet pellolla. Tielle tulivat jäljet sekä samasta kohdasta meni pellolle jäljet. Ajattelin että pupu on käynyt harhautuslenkillä tiellä mutta osoittautuikin että rusakko oli käynyt syömässä pellolla ja jatkanut tietä pitkin kaukaisuuteen. Niitä jälkiä ei enää etsitty vaan siirryimme Ruokolan suuntaan, siellä oli yksi mies ketun jälkien perässä. Perillä näimme kivat rusakon jäljet ja laitoimme Akun niiden perään. Aku seurasi jälkiä metsän reunaan ja kohta ajo raikui. Siirryimme passiin ja pian pajukossa näkyi liikettä. Kettuhan se oli ja juoksi aivan kymmenen metrin päästä minusta. Laukaus kajahti ja kettu oli nurin. Aku tuli nopeasti paikalle ja puisteli taas kettua oikein tosissaan. Viimein pääsimme autolle ja siirryimme vähän matkaa odottamaan tietoa toisesta ketusta. Ne jäljet osoittautuivat kuolleen ketun jättämiksi joten niitä on turha seurailla. Siellä näin myös rusakon joka lähti vajan takaa samalla kun kurkistin sinne. Sitä ei jääty jahtaamaan vaan lähdimme parin kilometrin päähän toisia ketun jälkiä ihmettelemään. Ne menivät suoraan koloon. Siellä oli ollut kaksi kettua joista toinen oli karannut. Yritimme hätistellä toista kolosta, mutta se ei lähtenyt mihinkään. Ei varmaan uskaltanut kun Aku haukkui toisen ketun jälkiä minun vieressä hihnassa. Polte oli kova ja päästinkin Akun irti heti kun yksi mies oli ehtinyt sopivaan passipaikkaan. Ajo lähti melko heti ja kierteli pitkin ja poikin kylää. Seurailimme ajoa neljällä autolla ja yritimme päästä ketun eteen. 40 minuutin ajon jälkeen kuului laukauksia, päivän toinen kettu oli kaatunut. Eipä voisi paremmin sujua. Akulla oli vauhti päällä, nytkin se oli ketusta noin minuutin jäljessä. Haukku oli hyvää ja kuuluvaa, nyt huomaa että ketut sujuu ja kiinnostaa koiraa enemmän kuin jänikset. Kävimme vielä katsomassa kiven alla olevaa kettua kolmannen toivossa mutta se oli vielä siellä meidän ulottumattomissa. Lopuksi kävimme vielä pöläyttämässä näkemääni rusakkoa, mutta se juoksi parin minuutin ajon jälkeen suoraan tielle josta otin Akun heti kiinni. Vähän liian paha paikka, ja olihan päivän työt jo tehty.

4.2 lähdimme kettujahtiin. Parhaimmillaan meitä oli seitsemän ukkoa rivissä. Oikein tuoreita jälkiä ei meinannut löytyä ollenkaan. Ja kun maastossa näkyi muutaman päivän jäljet, tehtävä olikin vähän vaikeampi. Löysimme jälkiä vanhan kaatopaikan luota, Aku etsiskeli kulkijaa reilut puoli tuntia. Ajo lähti mutta varmuutta ajettavasta ei ollut. Ajo pyöri keskellä metsää. Jonkin ajan kuluttua lähdin katsomaan kumpaa Aku ajaa, jänistä vai kettua. Kettuhan siellä näkyi liikkuneen. Tunnin ajon aikana kettu oli tehnyt pari kolme lenkkiä ja sitten ajo katkesi kivikkoiseen paikkaan. Johonkin reikäänhän se oli mennyt. Luolakoirakin meillä oli mukana joten aloimme etsiä reikää. Viimein löysimme yhden mutta sinne ei terrieri halunnut mennä, joten se oli todennäköisesti väärä reikä. Aku halusi kyllä kovasti tunkea itsensä sinne. Vaikea sanoa oliko kettu siellä vai ei, henkensä se ainakin sillä tempulla säästi.

5.2 olimme jo jänisjahdissa Parikkalassa. Pakkasta oli vain vähän mutta kova tuuli ja lumiset puut hävittivät ajohaukun hyvinkin tehokkaasti. Ajo lähti melko nopeasti ja läheltä, olisimme nähneet jäniksen jos olisimme päätä nostaneet nuotionteon lomassa. Kävimme katsomassa mihin jänis oli mennyt ja se näytti juosseen hiihtolatua pitkin. Palasimme makkaran paistoon ja sen jälkeen lähdimme parivaljakon perään. Jänis oli käynyt tielläkin pariin otteeseen ja tuntui olevan paljon edellä koiraa. Lähistöllä oli moto tehnyt harvennusta ja tietysti pupu kävi sielläkin. Näimmekin kerran jäniksen, olimme juuri nuosseet autoon kun jänis juoksi tietä pitkin ja kävi lähes nuotiopaikallamme kääntymässä ja meni samaa hiihtolatua pitkin taas. Viimein Akukin tajusi pupun metkut ja ajo jatkui. Tätä jatkui yhteensä kolmisen tuntia, mutta sitten jänis erehtyi tulemaan toista kertaa samasta paikasta ja Pete pääsi kaatamaan ihan kivan kokoisen metsäjäniksen. Sieltä se Akukin tuli viimein jälkien perässä, noin kymmenen minuuttia jäljessä.

14.2 pääsimme viimein taas tositoimiin. Viikonloppuna satanut lumi peitti kaikista karkeimman kerroksen, mutta silti koiran jalat ovat kovilla. Sen verran taas oli uutta lunta satanut etten nähnyt tuoreita jälkiä koko päivänä. Aku ajoi toista tuntia, mutta silti jäi jäljet näkemättä.
Aamulla ajelin lähes kaikki sopivat tiet läpi, turhaan. Kaikissa jäljissä oli lunta päällä. Lopuksi menimme Suopellolle, sielläkin oli sama tilanne. Nyt ei enään ollut vaihtoehtoja joten päästin Akun juoksemaan. Saisi ainakin vähän liikuntaa. Siellähän se peuhasi jälkien parissa ja reilun tunnin jälkeen alkoi ajokin. Ajo pyöri metsän keskellä ja enkä tiedä oliko se jänis- vai kettuajo. Luultavasti jänisajo, koska katkoja oli usein ja ajo pyöri melko pienellä alalla. Kettu olisi singahtanut johonkin suuntaan, kai. Kova kylmä tuuli teki - 8 asteen pakkasesta jommosen purevan, joten kun näin Akun tiellä tunti kymmenen minuutin ajon jälkeen, otin heti koiran kiinni. Tarkoitus olisi lähteä seuraavana aamuna etsimään kettuja.

15.2 olin varma että pääsemme kettujahtiin. Eilisen jälkeen ei ollut juurikaan satanut, joten koska eilen en löytänyt ketunjälkiä, kaikki jäljet olisivat melko tuoreita. Ajoin taas Kansolan kautta mutta siellä ei jälkiä juurikaan ollut. Parit rusakon jäljet talojen pihoilla, mutta ei kettujen. Edellisenä talvena Kansola oli paras paikka ja kettuja siellä oli paljon. Liekö alueella ollut iso ilves säikäyttänyt ketut tiehensä? Seuraavana menin ampumaradalle, ja siellähän oli ketun jälkiä. Lunta oli tuiskuttanut niiden päälle, mutta silti ne olivat edellisyön jälkiä. Auto parkkiin ja Aku irti. Aku hävisi näkyvistä heti alussa, ja jäinkin odottamaan ajon alkua. Se alkoi puolessa tunnissa. Ajo pyöri kiihkeänä pienellä alueella ja alkoi tulla minua kohti. Syke kiihtyi ja olin saada halvauksen kun silmäkulmassa liikahti jotain. Ampumarataa ympäröivässä aidassa on kreppinauhaa joka heilahti tuulessa. Ei se tuon kummoisempi juttu tarvitse olla kun sydän hakkaa jo vimmatusti. Naurahdin itselleni ja samassa jokin juoksi toisella puolella. Nyt havinto oli varmempi ja pulssi sitäkin rajumpi. Se olikin valkoinen jänis, juoksi siitä kymmenen metrin päästä tietämättä minusta mitään. Se siitä ketusta. Aku tuli pari minuuttia perässä, ja sainkin siitä pätkän kuvattua videolle. Kotona kiellän aina Akua haukkumasta. Aina kun Aku näkee minut kesken ajon metsässä, se lopettaa haukun ja jatkaa vasta vähän matkan päässä. Kuvittelee varmaan sen olevan kiellettyä metsässäkin. Muuten haukku oli välillä hyvän kuuloista, tiheää ja kuuluvaa. Ja kun ilmakin oli aurinkoinen, oli metsässä oikea kevättunnelma. Annoin koiran ajaa reilut puolitoista tuntia, ja sitten hyvän tilaisuuden tullen otin Akun kiinni. Hyvillä mielin lähdimme kotiin. Vielä on mahdollisuus muutamaan jahtikertaan ennen kesälomaa. Toivottavasti kelit pysyvät tällaisina.

25.2 meille oli suunniteltu työpaikan porukan kanssa jänisjahtipäivä Tanin metsästysmaille. Viikon puolivälissä tulleet kovat pakkaset meinasivat pilata koko päivän, mutta kuin ihmeen kaupalla pakkanen laski alle viidentoista juuri perjantaiksi. Meitä oli kymmenkunta ukkoa, pari aseetontakin mukana. Jälkiä oli paljon, liikaakin. Akulla oli vaikeuksia löytää se viimeisin jälki. Aku pyöri kaadetun haavan ympärillä, jossa oli pirusti syönnösjälkiä. Houkuttelimme koiran välillä toiseen paikkaan, mutta kun sielläkään ei ollut sen parempi tuuri, vein Akun takaisin syönnöspaikalle. Viimein alkoi tapahtua. Näin kuinka Aku seurasi yöjälkeä notkon pohjaa pitkin ja jälki suuntautui mäen reunalle kuusikkoon. Ja kohta siellä näkyikin juokseva jänis ja kohta Aku perässä. Ei antanut oikein ääntä edes siinä alussa, muutenkin koira oli jotenkin väsyneen oloinen. Noin neljäkymmentä minuuttia ehti ajo kulkea, kun pauke alkoi. Neljä laukausta tarvittiin ja metsästyskauden neljäs jänis oli hengettä. Laitoin väsyneen koiran autoon ja otimme vielä yhden ajon miesvoimin, mutta pupuja siellä ei näkynyt. Kauden kaksi viimeistä päivää olisi vielä tarkoitus käydä metsällä, toivotaan ettei pakkanen päätä kautta jo tähän.

27.2 olin kovassa flunssassa. Viimeiset päivät olivat menossa enkä oikein malttanut sairastellakaan. Katselin aamulla keliä, pakkasta oli 17 astetta. Aurinko lämmittää jo sen verran että yhdeksän jälkeen pakkasta oli alle 15 astetta. Koko vaatearsenaali ylle ja metsälle. Aamu alkoi räväkästi, jo kymmenessä minuutissa oli ensimmäinen pupu juoksemassa. Se oli sellainen pika-ajo, jänis juoksi suoraan kovapohjaiselle metsäautotielle. Yritin selvittää jänön metkuja Akun kanssa ja yksi syrjähyppy löydettiinkin mutta parin sadan metrin metsälenkin jälkeen se oli taas tullut tielle. Ja kun nyt oltiin vajaan sadan metrin päässä isommasta tiestä, huokuttelin koiran poispäin. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Toistapa ei ihan niin äkkiä löytynytkään, mutta viimein sieltä haukku kuului. Pikkuhiljaa se painui kauemmaksi ja aikani käveltyäni käännyin takaisin ja hain auton ja ajoin lähemmäksi. Siellähän se Aku etsi tien vierustoja, kylätielle taas oli pupun matka käynyt. Sain Akun houkuteltua luokseni ja sain sen kiinni. Lähdettiin kotiin jännäämään seuraavan aamun pakkaslukemia. Ajoa ehti kertyä noin kolme varttia.

28.2 oli pakkasta parikymmentä astetta. Nyt piti odottaa puolille päivin, mutta sitten mentiin. Olihan viimeinen tilaisuus. Kylmä tuuli pisti miehen kävelemään, paikallaan ei oikein tarennut olla. Jälkiä oli metsässä paljon, viikkoonhan ei ole paljoakaan satanut. Lisäksi puolet alueesta oli myllätty motolla, joten viimeisenä päivänä ei ajoa kuultu lainkaan. Parin tunnin jälkeen aloin jahdata koiraa kiinni. Aku oli hetkeä aikaisemmin käväissyt minun luona, mutta ei antautunut kiinni. Kokeilin vanhaa hyvää keinoa ja lähdin autolla ajamaan, eiköhän herralle rupea luoksetulo kelpaamaan. Eipä näkynyt koiraa peileissä, eikä lähimaillakaan kun kohta pääsin takaisin. Eipä näköjään yksinjääminen pelota. Tutka näytti kuitenkin melko lähelle, mutta viheltely ja huutaminen ei auttanut. Kokeilin laukauksenkin vaikutusta, turhaan. Lopulta ajoin vähän lähemmäksi ja tavoitin koiran aivan moton läheltä. Tarhassa haukutaan pelottavia traktoreita, mutta metsässä niitä ei huomatakaan. Kumma otus tuo koira. Sain kuitenkin sen kiinni ja pääsimme aloittamaan loman vieton, ainakin Aku.

Se on kausi taas kerran ohi. Välillä aika meni hitaasti, mutta juuri kun pääsimme ketunmetsästyksen makuun, kausi päättyy. Talvi oli selvästi Akun paras tähän mennessä. Vielä kun saamme ajot kulkemaan heti syksystä lähtien, niin sitten meidän kelpaa. Aluksi ammutaan supit pois, sitten ajatetaan jänistä ja kun kunnon lumikelit tulee, ammutaan ketut pois. Kuulostaa ihan ensi syksyn suunnitelmalta...