Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2002 - Tammi-helmikuu 2002

Vuodenvaihteessa oli kovia pakkasia. Lisäksi muutin Parikkalasta Lappeenrantaan. Näiden vuoksi Aku ei päässyt noin kolmeen viikkoon jäniksen perään. Aku majailee vieläkin vanhempieni luona Parikkalassa, ensi kesänä kunhan tarha on saatu pystyyn uuteen kotiin, Akukin muuttaa kaupunkiin. Kaupungin laidallahan sitä onneksi asutaan, omakotitalossa, joten kaupungistumaan Aku ei pääse. Muuton jälkeen viimein koitti vapaatkin jolloin pääsin jahtipuuhiin.

11.1 kävin parin tunnin lenkin Akun kanssa metsässä. Päiväkin oli puolessa, lämmiteltiin seuraavien päivien koitoksia varten. Sen verran hajut kiehtoivat mieltä että muutamia haukahduksia kuului, mutta ajoa ei kuultu.

12.1 aamulla startattiin. Oli ihan nollakeli, kuusikossa kuitenkin hanki oli jäässä, jälkiä sinne ei jäänyt. Ajokin lähti viimein, hyvän kuuloisesti. Viiden minuutin kohdalla ensimmäinen hukka, ja sen jälkeen ei ajoa kuulunutkaan. Aika käsittämätöntä. Itsekin kävin etsiskelemässä jälkeä mutta jänis tuntui lähteneen lentoon. Kyllä Akukin etsiä yritti, ainakin tunnin pyöri sillä alueella mutta ei.

14.1 lähdettiin taas. Nyt oli jo lämmintä pari astetta. Ajo lähti ihan komeasti, mutta jatko oli todella katkonaista. Koko aamupäivän ajan kuului silloin tällöin haukahtelua tai lyhyt ajo mutta sujuvuus oli ihan nollassa. Jänis juoksi alueella olevaa hiihtolatua pitkin ja siihen ei jälkiä jää. Seurasin jänön jälkiä myös tiellä, oli juossut noin puoli kilometriä sitä pitkin ennen metsään hyppyä. Lähellä oli myös tämän vuoden luontokuvan saaminen. Kun löysin paikan mistä jänis hyppäsi metsään, katsoin tutkalla missä Aku mahtaa olla. Tutka näytti suoraan eteen ja kun nostin päätä, niin sieltä tuli jänis polkua pitkin suoraan minua kohti. Täysin valkoinen, hitaasti löksien. Sammutin tutkan ja olin liikkumatta, kamera oli repussa ja haulikko selässä. Jänis jäi istumaan eteeni, suksien kärkiin oli matkaa pari kolmekymmentä senttiä. Siinä kuunteli useita sekunteja, kääntyi hitaasti ympäri ja jatkoi matkaa, tietysti latua pitkin. Ajatus oli ampua sillä reissulla jänis, mutta haulikko selässä se on vaikeaa. Nyt on pakko myöntää että nyt minut valtaa usein uskonpuute Akun suhteen. Jotenkin on muuttunut innottomaksi koko touhu. Jos jälkiä ei ole, Aku ei ole kauaa omilla teillään kun jo juoksee katsomaan minua. Pelottaakohan sitä jotenkin että minä taas lähden. Näemme toisiamme vain metsässä parina kolmena päivänä jonka jälkeen lähden muutamaksi päiväksi pois töihin. Sitten kun hajuja löytyy niin Aku saattaa olla näkymättömissä tunninkin. Sitten kun tulee katko, kymmenen minuuttia etsii, jos ei löydy, käy taas katsomassa. Sitten jää siihen minun ympärille lunta syömään, ihan kuin olisi luovuttanut kokonaan. Ei se siinä pitkään malta olla, mutta kuitenkin. Minua ei niinkään inhota lyhyet ajot, koska minä olen itsekin todennut että niistä jäljistä ei välttämättä ota mitään tolkkua, niitä on joko liikaa tai sitten jälkiä ei jää ensinkään. Mutta tuollainen innottomuus rassaa. Tätähän se kai nuoren koiran kasvattaminen on, pitää muistaa että pentuhan se vielä on. Ja kesästä alkaenhan olemme jatkuvasti yhdessä jolloin mahdollisesti kateissa oleva luottamus alkaa taas palailla. Kärsivällisyyttä...

15.1 lähdettiin Askolan kanssa, tappomielellä. Tarkoitus oli ampua vuoden eka jänis, jonka jättäisin Akun käsittelyyn. Jos se saisi lisää intoa kun saisi repiä yhden jäniksen paloiksi. Onhan siinä riskinsä jatkoa ajatellen, mutta sen olen valmis ottamaan. Ajo lähti viiden minuutin jälkeen, mutta ei kestänyt kuin vartin. Nyt meno oli hienoa kuultamaan ja olin jo antaa anteeksi kaikki aiemmat huonot kerrat. Sitten kun hävisi niin jatkossa ei kuultu kuin haukahtelua. Ei sitten millään. Maastosta löytyi myös vanhemmat suden jäljet. Ne pistivät taas miettimään koiran elämän lyhyyttä. Pitää vaan olla kärsivällinen ja yrittää olla hermostumatta huonoista päivistä. Aikaahan vielä riittää.

21.1 lähdettiin innokkaana taas metsälle. Edellisenä iltana kävin Akun kanssa kävelyllä ja huomasin tuoreet jäniksen jäljet jalkakäytävällä. Olivat ilmeisesti aika tuoreet kun Aku vinkui siihen malliin että haukkua riittäisi jos löysäisin koiran irti. Innottomuudesta ei voinut syyttää, koko loppulenkki oli yhtä tuskaa kun Akun piti tarkastaa lumipenkat josko se pupu olisi hypännyt siitä kohtaa. Aamulla hain tarhasta hermostuneen koiran. Aku pelkää yli kaiken yhtä traktoria joka auraa tien siltä kohtaa. Haukkuminen alkaa ennen kuin ihmiskorva erottaa traktorin tulevan. Ja se on vain se yksi traktori, muista se ei välitä. Senhän tietää kun jahtiin lähtiessä koira on peloissaan haukkunut tunnin verran tarhassa, keskittymiskyky ei varmaan ole parhaimmillaan. Aamulla ilma vaikutti hyvältä. Metsässä oli mahtava keli liikkua suksilla. Kovan hangen päällä oli muutama sentti pehmeää lunta. Koiraakin hanki lähes kantoi. Valitettavasti jäniksen olivat huomanneet liikkumisen helppouden. Tuoreita yöjälkiä oli paljon. Aku otti asian hyvin aikuismaisesti. Ei turhaa höseltämistä, vaan omaan rauhallisen tahtiin. Melko pianhan sieltä jäniskin jalkautui. Ajoa kesti kymmenkunta minuuttia, sitten seurasi pitkä hukka, varmaan lähes tunnin ennen kuin ajo jatkui. Sitä ajoa kesti viitisenkymmentä minuuttia, yhteensä siis tunnin verran sinä päivänä. Hienoa, suvi-ilmojen vaikeudet olivat unohtuneet täysin. Liekö joku kertonut Akulle että minä en välillä tykkää hänen tyylistään yhtään. Vaikka kyllähän minä siitä hänelle mainitsin itsekin. Oppi näytti menneen perille.

22.1 seuraavana aamuna odotukset olivat korkealla. Aamulla satoi viitisen senttiä lunta ja lähtiessä tiesin ettei sieltä tuoreita jälkiä löytyisi. Tunnin verran hiihtelimme Vornasen kanssa ja kävimme sitten eväiden syöntiin. Kesken syömisen katsoin tutkalla koiraa ja haukunilmaisin näytti Akun haukkuvan kauempana. Nopeasti leivät naamariin ja ajoa päin. Kohta jo ensimmäiset haukut kuuluivatkin. Ties miten kauan oli jo ajanut. Haukkupaikalle päästyämme tutka näytti koiran olevan jo kilometrin päässä, ei kun sinne. Ajossa oli mukava jänis. Ei tehnyt turhia kuvioita, juoksi isoa lenkkiä melko puhtaassa maastossa. Oikein sopiva nuorelle koiralle. Meille kävi perinteisesti. Hiihdettiin isoja lenkkejä koiran perässä ja juuri kun pääsimme tappopaikoille, ajo alkoi pätkiä ja loppui. Kohta koiran kiinniotettuamme huomasimme takeltelun syyn, taas kerran tietä pitkin pupu juoksi turvaan. Ajoa kertyi tunti ja kolme varttia, joka on kirkkaasti Akun ennätys. Minäkään en nähnyt koiraa varmaan pariin tuntiin joten kaikki viikon takaiset vaikeudet eivät toistuneet. Aku etsi hyvin ja ajoi hyvin, ja isäntä hyrisee tyytyväisenä...

3.2 säätiedotus lupasi plusasteita. Piti paikkaansa. Uutta luntakin tuli tarpeeksi peittämään vanhat jäljet. Harmi vaan että edellisenä päivänä satoi alijäähtynyttä vettä joka jäätyi hangen pintaan niin paksuksi kerrokseksi ettei se ehtinyt sulaa. Kerros oli tosi karkea. Olin Oskun kanssa jahdissa. Alku meni hyvin, hiihdimme pari sataa metriä autolta ja siinä oli hyvät jäljet. Ajokin lähti melko nopeasti. Minä näin jäniksen parin sadan metrin päästä ennen kuin ajo ehti alkaakaan. Aku on ihan hukassa suvi-ilmalla. Nytkin ajo kesti pari minuuttia ja sitten hiljeni. Kymmenen minuuttia siitä Osku huusi radiopuhelimeen että jänis juoksi hänen vierestä ja haulikko oli selässä. Vartti siitä Aku meni jälkiä pitkin haukkumatta. Muutama haukku kuului vielä mutta kun Aku tuli pistäytymään meidän luona, päätimme säästää tassuja ja lähdimme kotiin. Jospa kova kerros sulisi seuraavaksi aamuksi.

4.2 aamuyöllä oli taas Akun painajaisen paikka. Maailman pelottavin traktori tuli taas kiusaamaan rauhassa nukkuvaa koiraa. Menin viiden jälkeen Akun luo odottamaan että traktori tulisi takaisin. Puolisen tuntia silittelin koiraa samalla kun kuuntelimme miten traktori aurasi läheisen koulun pihaa. Ei se tullutkaan heti joten vääntäydyin vielä nukkumaan. Puoli tuntia siitä haukusta päätellen traktori oli palannut... Yhdeksän aikaan lähdettiin metsään vaikka hangen pinta olikin vielä kova. Jänis löytyi nopeasti ja hävisi nopeasti. Jäljet eivät kertakaikkiaan tunnu haisevan Akun nenään suvikelillä ensinkään. Tosin pitkään en etsityttänytkään kun lähdimme pois. Odotellaan parempia ilmoja.

11.2 aamulla lämmintä oli asteen pari. Ei siis mikään Akun ilma. Metsään mentiin koska taas viikkoon ei sinne päästä. Onneksi sitten on viikon loma, saa otettua kunnon loppukirin. Yöllä oli satanut pienen kerroksen lunta joten jäljet olivat harvassa. Ilma oli alkanut jo viiletä ja kun entinenkin kova kerros tuntui vielä selvästi, ei siihen kunnon jälkiä edes ole jäänytkään. Aku sai jäniksen jalkeille melko nopeasti. Mukavan kuuloista ajoa kesti parisen minuuttia ja sitten hiljeni. Olin hyvässä passipaikassa joten odottelin siinä ihan paikallaan, tarkoituksenahan oli saada Akulle ammuttua jänis. Kohtahan sieltä jänis tulikin ja kaatui ensimmäisellä. Odottelin että Aku jatkaisi ajoa mutta kun mitään ei kuulunut, lähdin jäniksen tulojälkiä pitkin Akua vastaan. Välillä jäljet hukkuivat itseltänikin, sen verran kova pinta hangella oli. Parin sadan metrin päässä näytin Akulle jälkeä ja tuhina alkoi. Kyllähän Aku seurasi jälkiä, mutta ei haukkunut vaikka miten kehuin. Seurailin Akua jänikselle asti ja sielläkös se vasta liikkeet näytti. Siinä karva pöllysi kun annoin koiran vähän riepotella jänistä. Oli pitkästä aikaa taas polleaa poikaa. Jänis reppuun ja vielä tunnin verran hiihtelin, sitten koko ajan kovettuva hanki pakotti meidät kotiin. Nyt muutama päivä töitä ja sitten loppukuu onkin vapaata/lomaa. Toivottavasti sataa lunta ja saataisiin hyvä loppu tälle metsästyskaudelle.

22.2 vapaat alkoivat. Ilma oli mitä mahtavin. Metsässä oli niin kova hanki että se kesti minunkin kävellä. Oli mukava seurata kun Aku huomasi saman. Vauhtia riitti. Jos siinä vauhdissa olisi hanki pettänyt niin olisi joutunut kipsaamaan kaikki neljä jalkaa. Aukkopaikoilla oli pehmeää lunta sentti pari, mutta puiden alla pelkkä karkea hanki missä jälkiä ei näkynyt. Sekös hämäsi nuorta koiraa, Aku etsiskeli sieltä missä jälkiä oli. Lumisadetta toivottiin ja sitä oli myös luvassa.

24.2 oli taas mainio keli. Aste pakkasta ja kova hanki jonka päällä kymmenen senttiä uutta lunta. Aku viihtyi pitkiä aikoja poissa ja kohtahan sieltä ajo lähtikin. Paisteltiin Manon kanssa makkarat loppuun kaikessa rauhassa. Kun palasimme autolle niin huomasimme miten jänis oli käynyt auton vieressä kääntymässä. Muutenkin ajo pyöri talon pihassa ja etenkin pihatiellä. Ajoa kertyi kaikkiaan noin 40 minuuttia. Ei pitäisi poistua autolta...

25.2 oli taas satanut viisi senttiä uutta lunta. Hiihtelin hiljaa ja katselin koskematonta hangen pintaa, ei ollut jälkiä. Aku pyörähti pari kertaa minun luona, sitten ei näkynyt pitkään aikaan. Hiihtelin tutkan avustamana Akun perässä ja kohta näkyivätkin jäniksen yöjäljet. Lunta oli satanut päälle mutta hyvin ne vielä erottuivat. Ja Akukin näkyi lähtevän niitä seuraamaan. Tunti oli jo kulunut viimeisestä koirahavainnosta ja kun tutkakin näytti Akun olevan melko kaukana, päätin hiihtää lähemmäksi. Ja kohta ajo alkoikin, kaukana, haukku kuului heikosti. Viimein pääsin kuuntelemaan ajoa aitiopaikalta. Hyvin kulki. Ajoa kertyikin tunti ja vartti. Ja kenties olisi tullut lisääkin mutta olin itse niin väsyksissä että lähdimme kotiin.

27.2 lähdimme Kaijan ja siskon poikien Ollin ja Artun kanssa eväsretkelle, Aku tietysti mukaan. Lähtiessämme ilma oli hyvä mutta jo metsään päästyämme alkoi kova lumisade ja tuuli oli lähes myrskyävää. Parin tunnin metsässäolon aikana Aku ajeli jänistä puolisen tuntia. Tuuli peitti jälkiä jo muutamassa minuutissa joten mekin lähdimme kotiin. Olihan vielä yksi jahtipäivä jäljellä.

28.2 oli sitten viimeinen aamu. Olin yöllä vähän kipeä mutta aamulla piti päästä jahtiin. Lunta oli sadellut koko yön hissukseen. Lämpötila oli plussalla joten sadekin vaihtui rännäksi. Suvikeleiltä oli huonoja ajokokemuksia aiemmin joten paljoa en odottanut. Yöjälkiä kuitenkin löytyi ja ajokin lähti nopeasti. Vartin verran sitä kesti ja ehdin nähdä jäniksenkin kaukana. Tunnin verran hukka kesti ja sitten iloinen ajo jatkui. Sitä kesti kaikkiaan 55 minuuttia joten tunti ja kymmenen minuuttia ajoa suvikelillä oli paljon enemmän kuin uskalsin odottaa. Ja otin koiran kiinni kesken ajon, joten ajoa olisi tullut lisääkin.

Kaiken kaikkiaan Akun ensimmäinen metsästyskausi oli hyvinkin vaihteleva. Alku näytti hyvältä, keskivälillä oli ongelmia ja loppu sujui jo mallikkaasti. Mutta sitähän se koiran kasvatus on, ylä- ja alamäkeä. Pentuajan jälkeen tulee murrosikä koirallekin, jolloin kaikki tuntuu muuttuvan. Akulla se aika taisi olla vuodenvaihteen aikoihin. Sen jälkeen suoritukset ovat parantuneet jatkuvasti. Kausi tuntui päättyvän liian aikaisin. Mutta nyt on mielenkiintoista odottaa ensi syksyä, joutuuko aloittamaan alusta vai jatketaanko samasta? 25.2 jahdissa huomasin että keskittymiskyvyllä on suuri vaikutus ajossa. Vaikka ei oltu nähty Akun kanssa pariin tuntiin, ajo jatkui hyvin. Sitten hiihdin niin lähelle että Aku hukkaa selvittäessään huomasi minut, keskittyminen herpaantui. Aku kävi minun luona, sitten jatkoi etsimistään. Vaihdoin hieman paikkaa ja kohta Aku juoksee jälkiäni pitkin minua etsimään. Vasta kun kävin istumaan, Akukin rauhoittui etsimään kunnolla. Koska olen viettänyt työpäivät poissa Akun luota, ensimmäiset jahtipäivät ovat menneet tavallaan pieleen. Aku ei ole osannut keskittyä vaan on vahtinut minua. Homma sujuu sitä paremmin mitä useammin ehtii metsään samojen vapaitten aikana. Tilanne muuttuu kesällä kun saan tuotua Akun tänne Lappeenrantaan ja pääsemme aloittamaan yhteisen elämän. Muutosta ja kesän edistymisestä tulee aina juttua näille sivuille joten käykäähän lukemassa. Ja pidetään koirat hyvässä kunnossa kesälläkin.