Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2006 - Talvi 2006

5.11 pääsimme metsään vasta hieman ennen puoltapäivää. Lupasin Akulle kaksi tuntia aikaa tehdä mitä hän haluaa. Aku halusi ajaa jänistä. Ajo lähti viiden minuutin jälkeen ja pyöri seuraavat reilut pari tuntia alle puolen kilometrin säteellä. Koiraakaan en nähnyt koko aikana, saatikka jänistä. Metsässä oli puolisen metriä pehmeää lunta mutta hyvin Aku kuului siellä pääsevän eteenpäin. Eikä tuo tavallista väsyneempi ollut kun sain sen kiinni. Lumi taitaa olla niin pehmeää ettei se haittaa liikaa etenemistä metsässä. Aukkopaikoissa näkyi Akukin kyntäneen pohjaa myöten.

7.11 oli oikea rusakontappokeli. Viitisen senttiä uutta lunta oli peittänyt kaikki vanhat jäljet ja vain uudet näkyivät. Matkalla Kansolaan Ykä ajoi vastaan ja hän lupasi tulla kaveriksi talkoisiin. Kansolassa oli parit jäljet. Ensimmäinen rusakko kaatui ennen kuin Aku ehti ääntä avata. Ajomatkaa Akulle kertyi pari sataa metriä. Seuraava rusakko oli käynyt hevosaitauksen vieressä. Isännät vihaavat rusakoita kun ne käyvät syömässä hevosen heiniä ja samalla paskovat sinne sekaan. Hevonen kun sitten syö papanoita niin siinä saattaa taudit levitä. Aitaus on ihan kiinni tiessä joten varovainen piti olla. Aku lähti jäljittämään yöjälkeä tiestä poispäin mutta sadan metrin päässä jäljet lähtivätkin takaisin päin. Ehdin miettiä että ei kai se rusakko makaa tuossa pusikossa kun se lähti. Juoksin aitauksen viereen ja täräytin pari kertaa ohi. Rusakko juoksi tien yli toiselle puolelle ja ensimmäistä pihatietä pitkin takaisin isolle tielle. Aku tuli sen verran jäljessä että sain sen tieltä kiinni. Koira autoon ja jälkiä etsimään. Rusakko oli juossut tietä pitkin puolisen kilometriä ja sitten hypännyt pellon yli takaisin hevosaitaukselle päin. Ykä meni vastaan ja minä päästin koiran irti. Ajo lähti parin sadan metrin päästä. Minä singahdin autolla äskeiselle ampumapaikalle. Kohta Ykä ajaa sinne ja sanoi ampuneensa kerran rusakkoa mutta se ei jäänyt. Miehitimme tien vierustan. Ajo kuitenkin katkesi kauemmaksi ja lähdimme etsimään syytä. Aku etsi tien vierustoja mutta pupun jäljet löytyivätkin aitan viereltä, se olikin mennyt sen alle. Aku laitettiin autoon ja Ykä haki luolakoiransa töihin. Pitkään siitä ei mennyt kun rusakko tuli vauhdilla vajan alta ja Ykä suolasi sen siihen. Kun vauhtiin oltiin päästy niin päätimme lähteä etsimään jälkiä Ruokolan kylältä. Sieltä ne löytyivät eikä Aku ehtinyt jäljittää niitä kuin minuutin niin rusakko oli liikkeellä. Sen matka katkesi sadan metrin kohdalle ja Aku pääsi ihmettelemään aamun kolmatta rusakkoa. Puolen kilometrin päässä oli ojan penkalla paluuperät. Paikka oli huono ja vaati tarkkaavaisuutta autojen suhteen. Ajo lähti parin sadan metrin päästä ja muutaman minuutin kuluttua näin Akun ylittävän peltoa tielle päin. Ajoin autolla paikalle ja sain koiran kiinni. Lähdimme taas etsimään jälkeä mistä rusakko olisi hypännyt metsään. Jälki löytyi kilometrin päästä. Nopea ryhmittyminen ja koira jäljelle. Ehdin siirtyä autolla parin sadan metrin päähän kun laukaus kajahti. Neljäs nurin. Se sai riittää tältä päivältä. Kaikkiaan Aku oli irti vain puolisen tuntia ja ajoaikaa kertyi ehkä vartin verran. Vähän kun suvikeli painaisi hankea alemmas niin näistä jahdeista saisi hyviä videoita valjaskameralla. Näin paljon jos on pehmeää lunta niin linssi on heti tukossa. Kotona Aku kävi sisällä oikeastaan ensi kertaa ja laitoin sille jopa viltinkin pesuhuoneeseen jos hän olisi halunnut makailla sisällä. Autossa olevat rusakot vetivät poikaa kuitenkin ulos joten laitoin sen tarhaan. Siellä alkoi viime päiviltä tuttu raivoaminen. Nopeasti kuitenkin väsy iski ja koppi kutsui päikkäreille.

14.11 oli taas uutta lunta pari senttiä ja sopivasti vapaapäivä. Menin Kansolaan etsimään rusakoita ja yhdet jäljet siellä sopivasti olikin. Hirvimiehet olivat kanssa samoilla seuduilla jahtaamassa kahta viimeistä hirveä jotka he saivatkin. Päästin Akun jäljille ja ajoin toiseen kohtaan odottelemaan. Haukku alkoikin nopeasti mutta rusakko ei minun luo tullutkaan. Juuri auratulle tielle jäljet hävisivät hetkeksi mutta pian sieltä haukku taas raikui. Jonkun ajan kuluttua tutka näytti koiran olevan lähellä sitä paikkaa josta päästin koiran irti. Kun otin askeleen kohti autoa, isoa tietä pitkin juoksi iso rusakko ja jäi tien penkalle pajukkoon makuulle. Lähdin koiraa vastaan. Haukku kuitenkin jatkui edempänä eikä tullut tielle päinkään. Jonkin ajan päästä kävin katsomassa jälkiä ja näin siellä paljon tuoreita ketun jälkiä. No, kettuajo on hyvä vaihtoehto sekin. Kun ajo painui kohti Kaarnaa, kurvasin autolla eteen. Vähän ennen minua ajo kääntyi takaisin päin ja jäi paikalleen. Tutkasta kuului seisontahaukkua. Kun muistin että sillä paikalla on lato, soitin kaverille joka oli luolakoiran kanssa lähistöllä supijahdissa. He lähtivät heti tulemaan. Harmiksemme kettu ei kestänytkään ladon alla kuin kymmenkunta minuuttia joten ajo jatkui kohti paikka jossa olin äsken passissa. Nopeasti sinne mutta taaskaan ei kettu sinne asti tullut vaan kaarsi kauempaa ohi. Ei kun taas yrittämään ketun etupuolelle. Tätä jatkui pari tuntia. Lopulta näin kun Aku juoksi pellon yli metsikköön ja melko pian sen jälkeen näin noin kilometrin päässä peltoaukealla kun kettu ylitti sitä. Nopeasti autolla kolmannen kerran samalle passipaikalle, enkä ehtinyt siellä olla kuin viitisen minuuttia kun näin ketun puiden välissä. Oli tullut minuun päin mutta kääntynyt jo menemään poispäin. Matkaa oli nelisenkymmentä metriä kun kahdesti ammuin sitä mutta tuloksetta. Seurailin pari sataa metriä jälkiä enkä huomannut yhtään verijälkeä. Aku tuli noin vartin ketun perässä eikä enää haukkunut vaan pikemminkin välilä vinkui. Sitten kun sain sen hihnaan kiinni niin haukkua taas tuli. Vaikka ajoa oli kestänyt jo viitisen tuntia ja varpaat olivat verillä niin millään ei olisi Aku halunnut jättää leikkiä kesken. Kello oli kuitenkin jo lähemmäs kolme joten hämärä alkoi jo tulla. Ja johan tässä yhdelle päivälle olikin ihan tarpeeksi. Kotona Aku pääsi ensimmäistä kertaa sisälle makailemaan, ja juuri kuuluu haukottelevan alakerrassa. Hyvin nukuttaa sisälläkin.

18.11 lähdimme jahtiin Parikkalaan. Vielä perjantai-iltana oli pakkasta ja hanki melko karkea. Yön aikana lämpötila meni kuitenkin plussalle ja metsään päätettiin lähteä. Vettä satoi lähes koko ajan joten aukkopaikoilla hanki oli pehmeää, mutta puiden alla oli melko karkea hanki. Akulla tulikin vähän verta varpaista. Tunnin verran jänisajoa oli mutta ampumapaikkaan ei päästy. Lopuksi päätimmekin ottaa koiran kiinni ja lähteä lepäilemään sillä seuraavana aamuna oli toinen jahtireissu tiedossa.
Sunnuntaina 19.11 suuntasimme Saaren Mikkolanniemelle. Keli oli hyvin samanlainen eli vettä satoi välillä runsaastikin. Ensimmäisessä paikassa Aku lähtikin juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mitä oli tarkoitus ja loittoni reilun kilometrin päähän. Siellä kuultiin pieni haukkusarja joka loppui yhden ladon lähettyville. Joka paikka oli supikoiran jälkiä täynnä eikä ole mahdotonta että joku supi painui ladon alle. Sitä mahdollisuutta emme käyneet edes toteamassa koska paikka oli kaikin puolin huono. Koira otettiin kiinni ja siirryimme vähän matkan päähän. Sielläkin oli paljon supin jälkiä mutta myös jäniksen jälkiä. Ajo lähti viimein ja kohta pamahti haulikkokin, jänis oli nurin. Paikan päällä totesimme että kaadettu jänis ei ollutkaan ajojänis vaan ajo jatkui täysillä. Ajo pyöri muutaman hehtaarin alalla ja ainakin kerran kunnon perslähtö kuultiin ajon aikana. Noin tunnin ajon jälkeen näin pupun kuusikossa. Jäin odottamaan sitä yhteen aukkoon mutta seuraavaksi näinkin sen parikymmentä metriä toisessa paikassa. Sitten tuli niin kiire että tulitin pari kertaa ohi ja kolmannenkin kerran ehdin lataamisen jälkeen vielä ampumaan. Pupu lönkötteli hitaasti kuin tahallaan ilkkuen huonolle ampujalle. Aku tuli melko paljon jäljessä ja jäin jännityksellä odottelemaan löytääkö se pupun hengettömänä. Mitä vielä, ajo jatkui pellon yli ison tien toiselle puolelle. Sieltä sain koiran kiinni. Tänä viikonloppuna jäätiin siis ilman saalista. Positiivisena puolena olivat kohtalaisen hyvät ajot olosuhteisiin nähden. Miinuspuolella on Akun vointi kahden jahtipäivän jälkeen. Joko se kosketti jalkansa metsässä tai sitten huonot lonkat ovat viimein alkaneet oireilemaan. Pari kertaa koira vingahti sisällä ollessaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin eikä mitään jatkuvaa vikaa koirassa ole. Nyt kuitenkin huilataan muutama päivä rauhassa.

28.11 pääsimme pitkästä aikaa taas metsään. Monen päivän vesisateet ovat sulattaneet kaiken lumen pois. Metsässä on lunta ihan siellä täällä, mitään jälkiä ei kyllä pysty seuraamaan ilman koiramaista hajuaistia. Akussa on ollut taas virtaa tarpeeksi lähipäivinä joten oli hyvä päästä purkamaan vähän paineita. En enää usko että Akua riivaavat nartut vaan pirut. Aku on kuin enkeli kun ollaan sisällä tai pois tarhasta. Heti kun tarhan ovi menee kiinni, niin tilanne muuttuu. Ainakin vartin verran pitää joka kerran vinkua ja haukkua ennen kuin rauhoittuu. Joskus menee tunti parikin. Katsotaan nyt kumman hermo pitää pidempään, Akun vai minun. Aamulla haukkua ei alkanut kuulua pitkään aikaan. Reilun parin tunnin jälkeen päätin ottaa koiran kiinni kun ajo alkoi. Reipasta haukkua tuli hyvässä tahdissa kun Aku painui täysin valkoisen jäniksen perässä metsiä, teitä ja peltoja pitkin. Luulin että valkoinen jänis piiloutuisi helposti, mutta mitä vielä. Jänis oli minuuttitolkulla koiraa edellä ja juoksi kaikessa rauhassa teitä pitkin. Sain kuvattua sitä videollekin. Tunnin ajon jälkeen vaihdoin Akulle kameravaljaan päälle ja odottelin kunnon perslähtöä että videolta näkyisi valkoinen jäniskin. Sitä ei kuultu mutta muuta ajoa sitäkin enemmän. Laitan kameravaljasvideon näkyville vähän myöhemmin kun saan sen purettua koneelle. Noin puolentoista tunnin ajon kohdalla otin koiran kiinni kesken ajon, kotityöt odottivat.

1.12 heräsin puhelinsoittoon. Matti kyseli lähdenkö kuvaamaan kameravaljaalla hirvijahtia mikäli puolen tunnin sisällä paikka tulee. Toki, mutta hirviä ei tainnut löytyä. Kello oli jo puoli kymmenen ja hämmästyin kun katsoin ulos. Vesisateen sijaan siellä olikin pikku pakkanen. Jahtikamat päälle ja Akun kanssa metsään. Ajo lähti noin tunnin haun jälkeen. Aluksi kyttäsin kameran kanssa mutta sitten kävin autolla. Kohta Aku ajoi tietä pitkin sieltä mistä äsken tulin ja kiersi auton noin kymmenen metrin päästä haukkuen. Siitä se näköjään sillä välin meni. Sen jälkeen ajo loittoni nopeasti ja kohta tutka näytti etäisyydeksi jo yli kilometriä. Menin taas autolle aikomuksena lähteä ajon eteen koska luulin Akun ajavan kettua. Kävin jo kaivamaan puhelinta taskusta että hälytän vähän lisävoimia paikalle kun takana rapsahti. Puhtaan valkoinen jänis tuli tietä pitkin ja kiersi auton nyt päinvastaiseen suuntaan kuin äsken. Kun Aku ei saanut selviteltyä tietä pitkin kulkevan pupun reittiä, kävin noutamassa sen autolla kilometrin päästä ja päästin jäljille. Jänis oli näköjään mennyt toiselle tielle ja reilun puolen kilometrin päässä vasta hypännyt metsään. Akulta meni puolisen tuntia sitä selvitellessä mutta sitten ajo jatkui. Lopuksi ajo painui taas sinne mistä kävin Akun hakemassa. Nyt odotin paikallani ja kohta jänis tuli tietä pitkin vähän toisesta suunnasta mutta muisti kuitenkin tehdä saman lenkin auton ympäri. Kyllä niillä hyvä muisti näyttää olevan. Tällä kertaa Aku tuli jälkiä pitkin ja sain sen helposti kiinni.

4.12 oli sen verran poutaa että pääsimme lähtemään metsään. oli toki aivan märkä edellispäivien sateista. Päästin koiran irti Kansolassa ja kävin aamun lehden kimppuun. Noin vartin päästä katsoin tutkalla Akun sijainnin ja huomasin sen menneen jo lähes kilometrin päähän peltojen toiselle puolelle. Lueskelin aivan rauhassa kunnes puhelin soi. Kaveri soitti että kaksi sutta on nähty melko lähellä meidän kotitaloa. Olivat ylittäneet tien ja suuntasivat kohti Venäjää. Ja kun vieressä kulkee Saimaan kanava ja me olimme juuri sillä suunnalla, on mahdollista että sudet tulevat Kansolaan. Lähdinkin lähemmäksi koiraa ja ottaisin sen kiinni jos tavoittaisin. Jäin tien varteen odottelemaan ja vahtimaan ettei koira tule tielle autojen sekaan. Pian lähti ajokin ja mainiolla äänellä haukkuen. Ajoa kesti puolisen tuntia ja sitten koira olikin lähellä jolloin pääsin hakemaan sen pois metsästä. Parempi välttää turhia riskejä. Kotona Aku pääsi taas sisälle köllöttelemään. Siitä onkin kovaa vauhtia tulossa sisäkoira. En tiedä mitä sille on tapahtunut mutta se meinaa seota kun sen vie tarhaan. Sisällä se on mainio tupakoira ja köllöttelee kiltisti pedillään. Olenkin jo vähän kysellyt sopivaa kameraa sisätiloihin. Katsotaan nyt mitä tapahtuu.

7.12 lähdimme työporukan kanssa perinteiselle jänisjahtireissulle Taniin. Ensimmäisen ajon alkamista odoteltiin reilu tunti. Jänis juoksi suoraan tielle ja sitä pitkin ties minne. Aku seurasi jälkiä tutkasta katsottuna muutaman sata metriä mutta jatka ajolle ei tullut. Lopulta Aku tuli käymään meidän luona ja houkuttelin sen aloittamaan homman alusta toisessa suunnassa. Sielläkin meni pitkään ennen kuin ajo alkoi. Meitä oli muutama asemies yhtä jänistä vastassa, mutta jänis sai pitää nahkansa vaikka useasti se nähtiinkin. Ajo kulki todella huonosti. Muutama minuuttia ajoa ja sen jälkeen taas pitkään hiljaa. Lopulta kun pääsimme hyvälle passipaikalle, jänis vaihtoi maisemaa ja eksytti koiran niin lähelle junarataa että koira oli otettava kiinni.

17.12 pääsimme kymmenen päivän tauon jälkeen taas metsälle. Siellä kävi kylmä viima mutta silti pikkupakkanen tuntui sateiden jälkeen oikein mukavalta. Aku suuntasi melko nopeasti kohti seuramme rajaa ja meninkin houkuttelemaan sitä toiseen suuntaan. Parempaan suuntaan se pari kertaa menikin mutta aina palasi takaisin, joten otin koiran kiinni ja ajoimme muutaman sata metriä toiseen paikkaan. Sieltäkin koira loittoni kauas ja alkoi olla jo kilometrin päässä. Kinkun paisto odotti kotona ja ajattelinkin lähteä ottamaan koiran kiinni. Siinähän kävi perinteisesti eli juuri kun pääsin lähelle koiraa niin lähti ajo. Se painui suoraviivaisesti kohti Kaarnaa ja kiirehdinkin sinne vastaan, ettei koira menisi tielle. Ja jos ajossa olisi kettu niin pääsisin sitä kokeilemaan. Ajoin Kaarnalle ja kävin metsän reunaan odottelemaan. Aku ilmestyi pellon toiseen reunaan melko pian ja ajoi jäljet pellon keskeltä suoraan tielle. Myöhästyin. Kun auton ääniä ei kuulunut annoin Akun pari minuuttia selvitellä jälkiä tiellä jos vaikka ajettava olisi mennyt suoraan tien yli. Mutta kun sieltä jälkeä ei heti löytynyt niin otin koiran kiinni ja lähdimme kotiin kinkkua odottelemaan.

19.12 olimme Tanissa maksamassa kalavelkoja alueen jäniksille vajaan parin viikon takaisesta jahdista, jolloin jänis piti meitä pilkkanaan. Nyt oli roolit hieman toisin päin. Tosin sama jänis taisi sattua lopussa ja teki samat temput junaradan varteen. Aamulla Akulta meni puolitoista tuntia saadakseen pupun liikkeelle. Ehdimme juuri syödä ensimmäiset eväät ja siirtyä koiran lähelle kun ajo alkoi. Kymmenen minuutin ajon jälkeen laukaus kajahti ja ensimmäinen valkoinen jänis oli nurin. Aku lähti kohta jatkamaan etsintää ja ehdimme juuri kävellä puoli kilometriä nuotiopaikalle kun toinen ajo oli jo käynnissä. Se ajo meinasi tyssätä moton lähettyville, mutta viimein ajo taas raikui ja saman tien pamahti. Tällä kertaa rusakko oli nurin. Se oli juossut Pasin vierestä kovalla vauhdilla ja takaapäin ammuttu laukaus tappoi rusakon välittömästi. Vauhtia oli kuitenkin sen verran paljon että pupu liukui vielä kahdeksan metrin matkan maata pitkin. Otin liukumäestä valokuvankin. Nyt sitten ehdittiin nuotiollekin ja hieman syömäänkin, kun tutkasta kuului taas haukkua. Paikalle päästyämme huomasimme, että luultavasti rusakko oli juossut peltojen yli ja yritti junaradalle päin. Sieltä saimme koiran kiinni, samoilta paikoilta kuin viimeksikin. Ehkä ensi kerralla meillä on oma partio varmistamassa sen suunnan.

Vuosi 2006 on nyt ohi. Alkuvuoden muistan hyvin Aku-buumista. Lehdissä oli kovasti juttua Akusta ja radioonkin annettiin haastattelu. Sivuston kävijämäärä nousi reilusta kymmenestä tuhannesta yli kolmeenkymmeneentuhanteen kuukausittaiseen kävijään näillä sivuilla. Vuoden mittaan Akun kuvia on ollut myös yhdessä koirakirjassa ja englantilaisen kirjailijan haukkametsästyskirjassakin.
Kesä sitten meni nopeasti ohi ja syksyn mittaan päästiin taas tositoimiin. Mieleenpainuvin metsästysreissu oli marraskuun alussa kun oli vielä lunta. Silloin ammuimme yhtenä aamuna neljä rusakkoa. Niistä ajoista asti on Aku kokenut itsensä ahdistuneeksi tarhassaan. Se tuntuu vieläkin niin kummalta kun se on asunut pelkästään tarhassaan monta vuotta ja nyt yhtäkkiä paikka ei enää kelpaakaan. Tilanne on yhä sama kahden kuukauden jälkeen. Viime aikoina Aku on ollutkin yhä enemmän sisäkoirana. Siirsin tarhakamerankin jo kuvaamaan Akun nukkumapaikkaa talon sisällä. Päivällä Aku tosin nukkuu missä sattuu, mutta yöt se viettää melko pitkälti kamerakuvassa.
Syksyllä kokeilimme pariin otteeseen kameravaljasta jolla saimmekin mielenkiintoista kuvamateriaalia Akun ajosta. Joulun jälkeen kuvasimme muutaman tunnin hirvikoiran haukkuakin, se on nähtävissä täällä. Suunnitelmat kameravaljaiden osalta käyvät kuumina, palaillaan asian kulkuun myöhemmin.
Loppuvuonna 2006 meidänkin seuran metsästysalueille ilmestyivät sudet. Joulujen välillä olinkin ensimmäistä kertaa vuosiin vapailla jolloin en käynyt koiran kanssa metsällä lainkaan. Meidän seuran alueille ei ole kyllä menemistä, mutta nyt on onneksi suunnitteilla pari reissua muualle joten Akukin pääsee pian taas juoksemaan. Hyvää uutta vuotta kaikille ja jatketaan harrastustamme samaan malliin.