Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Syyskuu 2003

07.09 oli ensimmäinen kerta syyskuussa kun pääsimme metsään. Olen työkurssilla joka vie kaikki arkipäivät ja illatkin siinä määrin että metsään on hankala ehtiä. Viikonloppuna on pari päivää aikaa mutta tänä viikonloppuna niistäkin vain toinen. Yö oli todella lämmin, + 11 astetta. Ja kun aurinkokin alkoi möllöttää heti aamusta lähtien, ilma lämpeni nopeasti. Akulta meni reilu tunti ennen kuin jänis löytyi. Ajo tökki heti alusta lähtien eikä sitä kestänytkään kuin kymmenkunta minuuttia. Sen jälkeen Aku etsi ahkerasti ja muutama lupaava haukahdus sieltä kuuluikin mutta ajoksi ne eivät muuttuneet. Ensi viikonloppuna paremmalla onnella...

13.9 lauantai oli melko lämmin heti aamusta, +10. Arkipäivinä ei taas voitu käydä metsässä joten nyt on panostettava viikonloppuihin. Aamu alkoikin melko hyvin kun ajo lähti vajaassa puolessa tunnissa. Se loittoni heti kuuluvuuden rajoille asti ja kun suuntana oli Venäjä niin lähdin autolla perään. Aku löytyikin tieltä etsimästä. Vähän aikaisemmin vastaani ajoi auto sellaisella nopeudella että päätin ottaa koiran kiinni heti kun mahdollista. Siihen meni vartin verran ja sain Akun autoon. Vaihtaessamme paikkaa pysähdyin toisten metsämiesten juttusille ja he sanoivat nähneensä jäniksen tulevan tietä pitkin. Matkaa Akun kiinniottopaikalle oli lähes kilometri! Uudessa paikassa ei tuntunut tapahtuvan mitään ja kun aikaa oli alusta kulunut kolme tuntia, lähdin tavoittelemaan koiraa. Aikani ajeltuani pääsin viheltämisetäisyydelle. Oksat katkeilivat ja olin varma että Aku tulee luokseni. Samassa lähti ajo. Hetken kuunneltuani lähdin autolla kiertämään kaksikon eteen. Mutta tietysti lähdin kiertämään väärää kautta ja kun vartin päästä pääsin lähelle, tapasin Akun taas tieltä etsimästä. Vähän aikaisemmin alkanut sade alkoi voimistumaan siihen malliin että jätimme ajot seuraavalle päivälle. Ajoa kertyi aamulla kymmenkunta minuuttia ja toisesta ajosta kuulin vain viisi minuuttia.

14.9 oli huomattavasti parempi ilma, lämmintä vain kolme astetta. Kova sumu auringon nousun aikoihin loivat ilmaan kunnon jahdin tuntua. Tuntemuksen asteelle se jäikin, aamulla kun ei kuulunut haukkuakaan. Liekö metsän omat tuoksut nyt niin voimakkaita kun kaikki tuntuvat valittelevan huonoja ajoja. Ei sen paremmin mennyt itsellänikään. Ammuin kuusessa istuvaa kyyhkystä parinkymmenen metrin päästä ja en saanut alas kuin pari höyhentä. Kausi on ainakin avattu nyt myös ampumisen osalta.

20.9 jahdattiin supikoiraa ihan tosissaan. Aku paineli hakureissullaan toisen seuran alueelle ja kun lopulta pääsin kuulomatkan päähän, kuulin vähän omituista haukkua. Jänisajo suljettiin heti pois laskuista, joten päättelin sen olevan kettuhaukkua. Haukkua tuli kuitenkin vain pätkittäin joten jotakin outoa siinä oli. Jätin auton järven rantaan ja lähdin kävelemään kohti haukahtelua tarkoituksenani ottaa koira kiinni. Kun pääsin parin sadan metrin päähän koirasta, vilahti rantakaislikossa jotain harmaata. Ihan kuin olisi ollut supikoira, joten otin kepin ja juoksin perään mutta se oli jo hävinnyt. Melko pian alkoivat kaislat heilua vauhdilla. Aku tuli hyppien pitkässä heinikossa minua kohti jolloin minullekin alkoi selvitä haukahtelun syy, nyt oltiin supijahdissa. Vaikka olimme naapuriseuran alueella, en ottanut koiraa heti kiinni vaan aloimme pyytää supia. Välillä Aku haukahteli innoissaan hyville hajuille ja kun se alkoi painua kohti metsikköä, otin koiran kiinni. Vähän matkaa autolle päin käveltyämme, meinasi Aku katkaista hihnankin kun hajut taas tulvivat tajuntaan. Minun oli pakko päästää koira irti kun se meinasi pyörittää itsensä rantarisujen ympärille. Kun Aku painui haukkuen metsään, kohta sieltä tuli pieni supikoira juosten kohti kaislikkoa. Asetta minulla ei ollut joten juosten perään. Kiinni sitä en saanut joten nappasin maasta kepin jolla vetelin supia hartioille. Keppi oli kuitenkin niin laho ettei se pysäyttänyt sitä alkuunkaan. Samassa se katosikin rantaheinikkoon. Aku tuli melko pian paikalle mutta kun hajut eivät enää oikein kiinnostaneet, otin koiran kiinni.

21.9 oli taas supiaamu. Aku oli pitkään poissa näkyvistä ja kun katsoin tutkalla niin huomasin että Akuhan haukkuu jossain. Lähdin kävelemään tutkan näyttämää kohti ja parin kilometrin päässä alkoi haukku kuulua. Siellähän se supikoiraa haukkui todella innokkaasti. Ja ampumisen jälkeen jaksoi puistella. Tällä kertaa en yllyttänyt vaan kieltelin koiraa. Vieläkään se ei uskalla tappaa itse supia, vaan paikalle on aina mentävä. Nytkin haukkua kesti lähes tunnin! Nyt olisi saatava nopeasti yksi jänis ammuttua ennen kuin meidän jäniskoira muuttuu supikoiraksi...

27.9 alkoi hirvijahti. Itse en kuulu kuulu hirviporukkaan, joten menin Akun kanssa metsään. Ensimmäinen supikoira löytyi parinkymmenen minuutin jälkeen. Oli jännä huomata kun ajoin autolla melko lähelle taisteluparia niin Aku ei hauku enää supia silloin kun minä olen lähellä. Muutenkin lähti välillä pois supikoiran vierestä. Ammuin sen siihen ja en päästänyt Akuakaan yhtään haistelemaan. Siirryimme vähän matkaa autolla ja siellä hakua kesti puolisen tuntia ennen kuin jänis löytyi. Hyvänkuuloista ajoa ei kuitenkaan kestänyt kuin kymmenkunta minuuttia. Hukkaa selvittäessään Aku meni naapuriseuran puolelle ja mikäs muu se sieltä löytyi kuin supi. Haulikkoa en kehdannut ottaa mukaan vaan otin parin metrin kepin ja kävelin supikoiran luo. Ja taas kun Aku lopetti haukkumisen ja siirtyi vähän kauemmaksi, supi lähti tietysti karkuun. Pari minuuttia yritin päästä lyöntietäisyydelle, turhaan. Kohta huomasimme Akun kanssa että supikoiraa ei enää löydykään mistään. Aku lähti hakemaan kauempaa ja parin minuutin päästä alkoi haukku. Supihaukkua se ei enää ollut vaan puhdasta jänisajoa. Se vain loppui heti isolle hiekkatielle josta otin koiran kiinni. Nyt ei tunnu natsaavan noiden pupujen kanssa lainkaan.

29.9 aamusta ei ole paljoakaan kerrottavaa. Metsässä oltiin lähes neljä tuntia, mutta haukkuakaan en kuullut. Koko tämä syyskuu on ihan samanlaista, ajoa kuultiin vain 40 minuuttia koko kuussa! Tämä oli huonoin kuukausi koko Akun historiassa. Syitä on varmaan monia. Lämpimät ilmat, mädäntyvät kasvit ja sienet, supikoirat. Nuo supit vievät kyllä ison osan aamusta. Minuutteja kuluu kun Aku ensin löytää sen, ja sitten kun minä ehdin paikalle, saattaa aikaa olla mennyt tunti. Mutta ei vaivuta synkkyyteen. Heti ensimmäisestä vilauksesta ammutaan jänis ja kunnon kehumisella saadaan koiran mieleen palautettua ne asiat minkä takia se on hankittukin.