Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2001 - Syysaika 8-10 kk

Akun ensimmäinen metsästyssyksy alkoi virallisesti 20.8.2001. Heti kuuden jälkeen aamulla startattiin metsään. Lämmintä oli 13 astetta ja kun kastetta ei ollut, keli oli melko huono. Aurinkokin alkoi lämmittää heti aamusta, joten ihmeitä en odottanut. Hyvin sujuneen alkukesän jälkeen syksyn aloitus oli suuri pettymys. Intoa oli liikaakin, joten metsässä haukuttiin kaikkea liikkuvaa. Päivän saaliina linnun poikanen sekä hirviajo. Kuusikosta lähtevä juuri lentämään oppinut lintu jäi Akun suuhun ennen kuin ehdin hätiin. Koirakin sai tosin sellaisen läksytyksen että varmaan jäi mieleen. Vähän sen jälkeen Aku haukahti siihen malliin että arvasin sen hirveksi. Siinä tein itse virheen kun lähdin juoksemaan ja aloin huutamaan koiraa pois. Tietysti hirvi lähti pakoon eikä nuori innokas pentu malttanut olla haukkumatta. Ajoa kesti ehkä minuutin jonka jälkeen sain Akun pillittämällä tulemaan pois. Vaikea tilanne kun pitäisi torua hirvistä ja kehua pillistä. Tyydyin olemaan hiljaa ja kytkin koiran ja vaihdoimme hieman maisemaa. Jänisajoa emme saaneet.

22.8 aamulla keli oli pitkälti samanlainen. Aukkopaikoilla tosin oli kosteahkoa yöllisen sateen vuoksi. Neljä tuntia Aku etsi turhaan jänistä. Välillä tuntui että perusajatus ei ole valjennut Akulle. Kun osaisi kertoa koiralle että kyllä se sieltä jäljen päästä löytyy. Ensimmäinen kunnon ajo auttaisi kovasti. Onneksi hirviä ei haukuttu sinä aamuna.

24.8 aamulla keli oli yhä kuiva. Edes kengät eivät paljoa kastuneet heinikossa. Nyt haussa oli jo kovasti yritystä. Innokkuus kuului muutamana haukahduksena hyvin haisevalle yöjäljelle. Kymmenen aikoihin otin koiran kiinni ja lähdimme ajamaan kohti kotia. Sadan metrin päässä pieni jänis juoksi vastaan. Pysäytin auton varovasti ja meni takakontille laittamaan koiratutkan valmiiksi. Jänis istuskeli ojan penkalla noin viiden metrin päässä koko ajan. Laitoin tutkan Akulle ja ositin kädellä suuntaa. Hölmistynyt Aku lähtikin juuri jänistä kohti ja huomasi sen noin metrin päässä. Sitten mentiin ja kovaa. Muutama metri tietä pitkin ja sitten metsään. Siitä olisi saanut hienon valokuvan jos olisi kamera ollut mukana. Mutta tärkeintä oli hyvä ajo. Sitä kesti ison kierroksen verran ja ajassa noin neljäkymmentä minuuttia. Sen jälkeen otin koiran kiinni samalta tieltä. Oli aika lähteä lepäämään. Lämmintä oli yli 20 astetta. 

26.8 olimme pari tuntia metsässä. Haku oli hyvä, yhteyttä koira piti noin vartin välein, edellisellä kerroilla väli oli 4-8 minuuttia. Hyvästä hausta huolimatta ajoa ei syntynyt. Pari minuuttia tiheämpää haukahtelua kuului, mutta ei se ainakaan jänisajoa ollut. Seuraava kerta onkin vasta syyskuun ekana, jolloin tavoitteena on ampua ensimmäinen jänis...

1.9 lähdimme isän ja Akun kanssa toiveikkaana metsään. Lämpömittari näytti seitsemän astetta, kun lähdimme heti viiden jälkeen. Kohtalaisesta kelistä huolimatta jäniksen löytyminen oli kovan työn takana. Heti alussa homman pilasi hirvet. Tunti koiran irtipäästämisestä vaihdoimme uuteen paikkaan. Noin puolitoista tuntia siitä löytyi jänis. Aku etsi jälkiä hakkuuaukolta ja yhtäkkiä nosti kuonon ylös ja veti ilmavainulla pari sataa metriä aukon yli metsään josta ajo lähti. Sitä riitti kymmenkunta minuuttia jonka jälkeen ensimmäinen tuli ensimmäinen katko. Ja tietysti sillä paikalla oli hirvi ja jänis vaihtui hirveksi. Otimme koiran kiinni ja lähdimme kotiin. Ensimmäinen jänis jäi haaveeksi.

3.9 olimme jälleen yrittämässä. Tällä kertaa ajo lähti nopeasti mutta ei kestänyt kuin pari minuuttia. Vasta parinkymmenen minuutin päästä ajo alkoi taas. Yhtä lyhyt ajo. Tämä toistui neljä kertaa. En tiedä oliko siellä pieni jäniksenpoika vai mikä, mutta sujuvaa ajoa ei syntynyt. Hyvä puoli oli se että hukan tapahduttua Aku jaksoi etsiä jälkiä ja saikin jäniksen liikkeelle uudestaan. Eikä hirviä ja lintuja haukuttu yhtään. Jospa se siitä pikkuhiljaa.

10.9 lähdin taas metsälle. Kahden minuutin haun jälkeen lähti hyvä ajo, mutta suoraan tielle. Aikamme etsittyämme jatkoimme matkaa ja jänis löytyikin kohta. Ja taas tielle. Vielä pariin otteeseen sama juttu, aina heti tielle. Olimme vähän pidempään metsässä kun oli niin hyvä ilmakin. Lintuja näkyi aika hyvin, parhaimmillaan noin kolme sataa kyyhkystä lähti parinkymmenen metrin päästä pellosta. Akun ollessa vieressäni en voinut ajatellakaan ampumista joten katseella seurasin parven lentoa. Kahdella laukauksella vääräoppisesti keskelle parvea ammuttuna saalista olisi riittänyt. 

12.9 olimme kaverini Peten ja isän kanssa jahdissa. Eka kaatokin oli ihan hilkulla. Pete käveli yhden aukon läpi ja ajon alettua palasi takaisin ja näki vain kuinka Aku juoksi raivoisasti haukkuen aukon poikki. Minuuteista oli kysymys, tällä kertaa ei vaan natsannut. Vaihdoimme paikkaa ja kotiin lähtiessämme huomasin miten Aku ontui oikeaa etujalkaa. Sama vaiva, välähti mieleeni. Kotona Aku käveli tosi vaivalloisesti. Luulin että pari päivää aikaisemmin tehty vähän pidempi reissu kipeennytti taas jalan. Autoa imuroidessani huomasi miten Aku nuoli jalkaansa. Menin katsomaan ja huomasin jalassa parin sentin mittaisen haavan. Soitin eläinlääkärille ja ajoimme Savonlinnaan. Muutama tikki ja pari viikkoa sairaslomaa. Helpotus oli melkoinen vaikka lääkäri totesikin nivelsiteiden olevan vieläkin melko löysät. Mutta onhan ne nyt näyttäneet kestävän. Mutta mitenköhän me kestämme parin viikon ajokiellon... Sairasloma tuntui pitkältä. Onneksi haava parani hyvin. Aku repi heti seuraavana aamuna siteet pois ja uusia ei sitten laitettukaan. Onneksi haavakohta oli melko ylhäällä jolloin likaantuminen oli vähäisempää. Puolen tunnin päiväkävelyt tuntuvat ihan naurettavilta monen tunnin metsäreissujen jälkeen. Kyllä se niin on että polkupyörällä se on ajokoiraa ulkoilutettava jos siitä meinaa jotain hyötyä saavan. Toki tikit jalassa ei saa koiraa juoksuttaakaan. Kävelylenkit ovat muuttuneet hankaliksi entisiin aikoihin verrattuna. Aku on alkanut merkkailla reviiriään ja on jo nostanut jalkaansakin muutaman kerran. Nenä käy koko ajan ja jokaista hajua on haisteltava pitkään.

Maanantaina 24.9 otimme Kaijan kanssa Akun jalasta tikit pois. Kaksi siellä näkyi olevan. Hyvin oli haava parantunut. Heti seuraavana aamuna lähdin metsään. Ilma oli komea, ensimmäinen kunnon pakkasaamu. Odotukset olivat korkealla ja oli ilo nähdä miten meno maistui Akulle. Mutta jänistähän ei tahtonut löytyäkään. Vieraat koirat sotkivat parikin kertaa hyvän yrityksen. Tokihan pieni ajokin oli. Lähtö oli vakuuttava. Kunnon perslähtö noin kymmenen metrin päässä minusta. Hyvä ettei mennyt löysät housuun, sen verran kuuluvalla äänellä Aku haukkuu. Ajoa kesti puoli kierrosta, juuri kun aloin odotella ensimmäistä kaatoa niin tuli hukka. Ja siihen se jäikin. Mutta saatiinhan hyvä lenkki parin viikon huilin jälkeen.

Keskiviikkona 26.9 vein Kaijan aamujunalle. Itselläkin oli työnalku lähellä. Luppoaikaa oli kuitenkin parisen tuntia joten Aku kyytiin ja metsään. Matkalla sovittiin pelisäännöt: Tunti irtioloaikaa joten ajo piti ottaa nopeasti. Menihän siinä kolmisen minuuttia. Viisikymmentä metriä metsän puolelle päästyämme katselin Akun touhua kun kuulin toiselta puoleltani rapinaa. Jänishän siitä lähti. Vihelsin Akun paikalle ja sitten mentiin. Suoraan hiekkatielle ja sitä pitkin pari sataa metriä ja sitten metsään. Ajo kävi kaukana. Sitten alkoi tulla lähemmäksi ja haaveilin jo ensimmäisestä kaadosta kun ajo loppui. Hiippailin hiljaa lähemmäksi ja kohta Aku tulikin luokseni. Kävelin oletetun hukkapaikan lähelle ja annoin Akun etsiä. Kovasti siellä oli hajuja mutta hyvästä yrityksestä huolimatta jänis sai pitää nahkansa. Oli aika puhaltaa peli poikki ja valmistautua töihin lähtöön.

1.10 olin puolilta päivin Parikkalassa. Tarkoituksena oli lähteä Akun kanssa kävelylle. Seuraavaksi päiväksi vesisadetta, sanoi radioennuste. Hitto vieköön, minähän lähden jänisjahtiin. Niinhän siinä kävi, puolen tunnin päästä saapumisestani olimme jo jahdissa. Ilma oli ihan hyvä mutta reilussa tunnissa ei jänisajoa syntynyt. Koska tarkoituksena oli käydä metsässä myös kahtena seuraavana päivänä, olimme metsässä vain reilun tunnin.

2.10 lähdimme metsälle puolilta päivin. Vielä silloinkin ripsui vettä hiljalleen. En liikoja odotellut siltä kerralta koska keli vaikutti kurjalta. Mutta mitä vielä. Nenä kävi jatkuvasti ja häntä heilui siihen malliin että jäljet haisivat hyvälle. Ja lopultahan se ajo lähti. Noin puolen kilometrin päästä, ja suoraan kohti minua. Sydän hakkasi kovasti. Ajo loppui parin sadan metrin päähän. Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkun minuutin ja odottelin milloin Aku tulisi käymään luonani. Mutta kohta ajo jatkui, meni sivusta noin parin sadan metrin päästä ja jatkui lähes kuulumattomiin. Odottelin koiraa jonkin aikaa ja lähdin kävelemään sinne päin. Siellähän se etsi kadonnutta jänistä ja kiire ei ollut mihinkään. Se oli hieno juttu ja antoi toivoa tulevaan. Ajo jatkui vieläkin noin puolen kilometrin päästä, oliko se sama jänis, se jäi arvoitukseksi. Yhteensä ajoa noin 20 minuuttia.

3.10 olimme taas menossa. Eläinlääkäri kyseenalaisti viimeksi sen että kestääköhän Akun jalka kahtena peräkkäisenä päivänä. Hyvin näytti kestävän, ja olihan tämä toisaalta kolmas päivä peräkkäin. Saa nähdä sitten kun on paljon lunta. Olimme jo tekemässä poislähtöä kun huomasin Akun tuhisevan siihen malliin että kohta lähtee. Ja vartin kuluttua ääntä ja vauhtia riitti. Sen verran läheltä meni että sydän hakkasi vimmatusti, mutta ei ollut vielä ensimmäisen jäniksen aika. Ajoa kesti vajaat kymmenen minuuttia. Olisipa vähän lunta että näkisi mihin se jänis aina piiloutuu.

14.10 tauon jälkeen metälle, edessä olisikin lomaviikko. Metsässä oli märkää, siitä huolimatta ensimmäisen jäniksen saaminen oli lähellä. Ehdin näkemään vilauksen. Yhteensä ajoa kesti vartin verran. 

15.10 heti uudelleen. Nyt Aku viihtyi pitkiä aikoja poissa, saattoi mennä parikymmentä minuuttiakin. Kerran Aku tuli suu ihan veressä. Omaa verta se ei ainakaan ollut. Lähistölle oli ammuttu hirvi aiemmin, liekö käynyt suolia maistamassa. Maha ei sentään pullottanut. Haukuntaa luului silloin tällöin mutta ei ne ainakaan jänisajoja olleet.

17.10 lähdimme taas, välissä pidimme yhden lepopäivän. Ajoa ei saatu nytkään, jokaisen läheltä lähteneen linnun perään kyllä haukuttiin.

18.10 satoi vettä mutta lähdimme silti pariksi tunniksi jaloittelemaan. Ajoa ei ollut. Hanhien ääniä kuului läheiseltä pellolta joten ajoin sen kautta kotiin mennessä. Siellähän niitä oli. Aluksi hiivin, sitten konttasin ja lopuksi ryömin hanhien lähelle. Tarkkailin niitä noin viidenkymmenen metrin päästä mutta en nähnyt niitä niin tarkasti että olisin tunnistanut ne. Kun ne lennähtivät kauemmaksi, lähdin hakemaan kiväärin velipojan luota. Puolen tunnin päästä katselin hanhia 6-24x40 suurentavan Bausch & Lombin läpi. Piipussa oli lähtövalmiina .222 Magnum. Olivat valkoposkihanhia, valitettavasti...

21.10 lähdimme parin lepopäivän jälkeen tosimielellä metsälle. Pakkasta oli neljä astetta, ja sää hieno. Ajo lähti kahden minuutin jälkeen. Sitä kesti pari minuuttia. Kohta koira tuli pois. Minua inhotti koiran touhu kun se ei millään ymmärrä mennä jatkamaan työtään. Kävelin lähemmäs oletettua hukkapaikkaa ja jäin istuskelemaan. Aku pyöri siinä lähellä. Kirosin jo koko koiran alimpiin syövereihin. Tällä välin Aku lähti kauemmaksi ja sieltähän se ajokin lähti. Tietysti olin väärässä paikassa ja kiirehdin takaisinpäin. Pakkasmetsässä askeleet pitävät kovaa ääntä joten pelkäsin että jänis kuuli tuloni kun ajo jatkui melko lähellä. Noin pari sataa metriä koirasta, viisikymmentä metriä minun oikealla puolella kuului vienoa rapinaa. Jänis ylitti harvaa koivikkoa. Yritin tähtäillä mutta se oli vähän liian kaukana. Ehdin jo kirota mielessäni kun kuulin askeleita lähestyvän. Jänis tuli kuusikon reunaa minua kohti! Näin sen vilaukselta noin kymmenestä metristä. Sitten se odotteli vähän aikaa näkymättömissä. Olin huonossa asennossa ja mahani kurisi äänekkäästi joten olin varma että jänis pakenee. Mitä vielä, siirtyi pari metriä jolloin ammuin ensimmäisen kerran. Matkaa oli kymmenisen metriä. Jänis jatkoi matkaa selvästi haavoittuneena jolloin siirryin pari metriä että näin polulle jonka yli jänis oli jo ehtinyt. Toinen laukaus lopetti sen matkan. Mieletön riemu valtasi minut. Haulikko pois käsistä, samoin hanskat ja repusta äkkiä digikamera valmiiksi. Kohta tuli Akukin ja riemu alkoi silläkin. Jalat steppasivat ja jänistä pyöriteltiin joka suuntaan. Tätä oli odotettu pitkään. Suolistuksen jälkeen jatkoimme matkaa. Toinen ajo lähti vähän myöhemmin. Ja millä äänellä, mieletön into ja moniääninen haukku saivat ihoni kananlihalle. Eka jänis toi tulosta. Ajo jatkui kiivaana kuulumattomiin ja jonkin ajan kuluttua Aku tulikin pois. Voi kun tulisi lunta jolloin pääsisin opettamaan että ajoa jatketaan eikä jätetä kesken. Vaihdoimme paikkaa mutta jouduimme sieltä lähtemään kun hirvimiehet tulivat jahtaamaan haavoittunutta sarvipäätä samalle alueelle. Sanoivat että edellisessä ajossa oli ollut susia. Matkaa kolme neljä kilometriä meistä, paikassa jossa olin kolme päivää aiemmin...