Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2006 - Syksy 2006

2.9 oli ihan mukavan tuntuinen keli, 12 astetta lämmintä ja pilvipouta. Menimme taas Kaarnalle, jossa ensimmäiset haukut kuuluivat melko nopeasti, reilun vartin haun jälkeen. Hetken kuului kunnon ajoakin, kunne jälki hukkui. Hetken hiljaisuuden jälkeen seisontahaukkua alkoi taas kuulumaan. Pupu oli vaihtunut supikoiraan. Kävelin paikalle ja totesin etten omin konstein supia saa pois, kolo oli sen verran syvä parin metrin kiven alla. Soitin kaverille joka sanoi tulevansa paikalle nuoren saksanmetsästysterrierin kanssa. Aku yritti tunkea itseään koloon mutta kun aikani jaksoin kieltää, lähti se kuljeskelemaan muualle. Muutaman minuutin päästä lähtikin jänisajo oikein korvia soiden reilun viidenkymmenen metrin päästä. Ajo meni pellon reunaa pitkin suoraan tielle, mihinkäs muuallekaan. Jaska oli juuri tulossa autolla kun vastaan syöksyi jänis, Aku aivan perässä. Äänikin kertoi samaa. Valitettavasti siihen tielle se taas hukkui. Muutaman minuutin päästä Aku tuli käymään meidän luona ja koska terrieri ja supikoira tappelivat luolassa, ei Akukaan malttanut enää lähteä jäniksen etsintään. Laitoin Akun hihnalla puuhun kiinni ja saimme supikoiran luolasta pois. Samassa näimme suuaukolla toisenkin supikoiran. Ei kun terri takaisin luolaan. Samalla Aku alkoi metelöimään, supi oli tullut kiven toiselta puolelta ulos. Samassa hetkessä terrieri oli siinä kiinni ja aikansa rähinöityään supi karkasi takaisin luolaan. Lopulta saimme senkin sieltä ulos ja pääsimme lähtemään kotiin. Vaikka kausi on alkanut surkeasti, supikoiria tuntuu taas löytyvän. Luontoa ajatellen onkin parempi että saadaan pyydettyä niitä pois, mutta olisihan se kiva kuunnella välillä kunnon jänisajoakin.

8.9 aamulla ei satanut, vaikka sääennuste sitä olikin luvannut. Maa oli kuitenkin märkä joten yöllä vettä lienee satanut. Ajelin Kansolaan ja lähellä määränpäätä huomasin syrjäsilmällä että ihan kuin pellolla olisi ollut jokin eläin. Pakitin takaisin mutta ei siellä mitään enää ollut. Pistin auton parkkiin ja annoin Akun tutkia oliko siellä jotain. Olihan siellä. Ajo lähti nopeasti, kuten videokin osoittaa. Mukavan kuuloinen ajo lähti poispäin, vaikka olisin voinut lyödä vetoa että se juoksee suoraan tielle. Siksi videossakin näkyy kun siirryn tien reunaan kuvaamaan. Muutaman minuutin päästä sieltä tultiin jo takaisin ja juuri ennen koiran tuloa postiauto ajoi tietä pitkin. Ja kun ajo pysähtyi tielle, voi arvata että pupu ehti ennen autoa. Tiesin kyllä mihin suuntaan se oli todennäköisesti mennyt, mutta en kehannut koiraa sinne suuntaan houkutella. Siellä on pari taloa ja parin sadan metrin päässä asfalttitie jossa ajetaan kahdeksaakymppiä. Annoin koiran hakea jonkin aikaaa, mutta kun valmista ei tullut, siirryimme muutama sata metriä eteenpäin. Sieltä Aku lähti laajalle kierrokselle, kiinni sain sen vasta Kaarnalta. Tosin aamu oli minulle helppo, kävelin yhteensä alle kolme sataa metriä. Akulla sen sijaan ei ole ollut helppoa, syksy on alkanut surkeasti ajojen osalta.

11.9 lähdettiin metsään hieman normaalia myöhemmin. Viikonloppu meni Saksanpaimenkoiraliiton suomenmestaruuskilpailujen tulospalvelua ylläpitämässä ja halusin nukkua edes tunnin pidempään. Kun kameravaljas on vielä vaiheessa, laitoin kameran lippiksen reunaan kiinni ja kuvailin sillä tapahtumia. Kuvattavaa tulikin melko pian, kun ajo lähti nopeasti ja keskenkasvuinen jänis kävi vieressäni kääntymässä. Se juoksi ensin muutaman sata metriä tietä pitkin, kääntyi minun kohdallani, juoksi viisikymmentä metriä takaisin ja jäi kuuntelemaan koiran tuloa. Kun Aku oli melko lähellä, jänis hyppäsi tien sivuun ja odotti siinä kun koira meni ohi. Sen jälkeen hyppäsi tien yli toiselle puolelle. Melkoista hermojen hallintaa nuorelta jänikseltä. Aku painoi tietysti ohi ja meni minustakin vielä pari kymmentä metriä ohi ennen kuin tajusi että jäljet olivat kadonneet. Sitten se palasi takaisin päin ja meni suoraan siitä metsään mistä jäniskin, joten ajo jatkui taas. Kaikkiaan ajoa kesti nelisenkymmentä minuuttia, minkä on vähän, mutta monta kertaa enmmän kuin mitä tänä syksynä yhteensä. Lopulta Aku tuli tietä pitkin vastaan joten eiköhän pupu taas ollut mennyt tielle.

18.9 lähdettiin työkaverin kanssa jahtiin Kansolaan. Aku ei ollut vieraskorea, vaan jätti meidät pian irtipääsyn jälkeen. Tutkalla seurattiin kun Aku pikkuhiljaa loittoni meistä. Parin tunnin jälkeen tutka näytti koiran nopeudeksi 0 km/h, ja soitto varmisti tilanteen, Aku oli löytänyt supikoiran. Kävelimme autolle ja ajoimme vähän lähemmäksi. Käveltyämme paikalle kuulimme että koira ja supikoira ovat harvassa männikössä, jossa kasvaa korkeaa horsmikkoa. Paikalle ei päästy äänettä ja kun olimme noin kymmenen metrin päässä, tuli hiljaisuus, Aku oli hyökännyt supin kimppuun. Paikan päällä huomasimme että Aku on saanut vähän osumia itsekin. Oikeassa poskessa oli parin sentin mittainen haava, josta tuli vähän verta. En tiedä puriko supi siihen vai oliko sattunut esim. piikkilankaan. Kotiin päästyämme varasin eläinlääkäriltä ajan. Tikkejä ei tarvinnut laittaa mutta antibioottikuuri tuli. Samalla laitettiin Akun selkään nenäpunkkikarkoitetta varmuuden vuoksi, koska ajot ovat olleet surkeita tänä syksynä. Nyt nähdään onko syy jossain muussa kuin koirassa itsessään. Metsään menoa haava ja kuuri ei estä, joten eiköhän sitä parin päivän päästä taas käydä kokeilemassa.

20.9 aamulla katselin ulos. Satoi hiljakseen vettä joten päätin nukkua vielä pari tuntia. Sitten sade olikin tauonnut ja metsässä oltiin vähän ennen yhdeksää. Siellä ei ollutkaan niin märkää kuin luulin, ehkä sade ei ollut sinne yltänytkään. Vajaan tunnin Aku oli hakulenkillään, sitten lähti ajo melko läheltä. Ensimmäinen viisiminuuttinen meni vauhdikkaasti, sitten tuli muutaman minuutin hukka. Edelliskerroista poiketen ajo jatkui hienosti, jänis juoksi mukavasti metsiä pitkin, eikä kovin pitkiä matkoja teillä. Kun ajoa oli kestänyt kolmisen varttia, siirryin autolle joka oli melko lähellä suurempaa tietä. Ajattelin että jos ajo kestää kauempana, niin saa jatkua vaikka miten pitkään. Jos taas yrittää tielle, voisin vaikka palkita koiran ampumalla syksyn ekan jäniksen. Eipä siinä montaa minuuttia mennyt kun jänis tuli metsätietä pitkin, jolloin päätin ampua sen. Akukin tuli muutaman minuutin perässä, ajaen hienosti kaadolle saakka. Ajoa kertyi 55 minuuttia, ja oli ihan mukavan kuuloista. Pistää nyt miettimään että näinköhän nenäpunkit pilasivat Akun ensimmäisen kuukauden? Heti karkotteen annon jälkeen ajo parani dramaattisesti. Jokatapauksessa aamusta jäi oikein hyvä mieli.

26.9 oli sen verran hieno jahtikeli, etten malttanut yövuoron jälkeen nukkua lainkaan vaan lähdimme heti metsään. Pakkasta oli aste pari. Akussakin tuntui olevan virtaa reilusti, joten mielenkiintoinen retki oli tulossa. Ensimmäiset hajut löytyivät melko läheltä autoa ja ajo lähtikin vartin kuluttua. Ajo eteni mukavasti ja vauhdikkaasti, mutta vartin ajon jälkeen alkoivat vaikeudet. Ajo oli kaartanut lähelle lähtöpaikkaansa ja Aku etsikin kadonnutta jälkeä tien reunamilta. Välillä haukkua kuului lyhyitä pätkiä ja nekin laimenivat silloin tällöin haukahteluksi. Hyvää ajoa oli parikymmentä minuuttia.

29.9 oli märkä aamu, yöllä oli satanut vettä. Aloitimme reissun Kaarnalta, jossa ajo lähtikin noin puolessa tunnissa, mutta huonossa paikassa. Ajopaikka oli tien toisella puolella, aivan tien tuntumassa. Pian ajo taukosikin ja tutka näytti Akun olevan keskellä tietä. Siitä se siirtyi vähän syrjemmäksi, mutta kun Aku tuli käymään meidän luona, otin sen kiinni. Mieluummin vaihdamme paikkaa kun urheilemme autojen seassa. Kansolan puolella Aku valitsi omat reittinsä ja singahti nopeasti reilun kilometrin päähän ja jäi sinne pyörimään. Me taas keskityimme lintujahtiin ja näimmekin yllättävän paljon lintuja, metsojakin varmaan kymmenkunta. Saaliiksi saimme yhden pyyn. Lihan määrässä se häviää hieman ukkometolle, mutta hyvää se varmasti on. Autolle tullessa yhdestä pusikosta singahti jänisliikkeelle, ja minulle tulikin kiire lähteä hakemaan Aku paikalle. Autossa oli nimittäin kameravaljas valmiina ensimmäiseen todelliseen testiin. Juuri kun pääsin Akun lähelle, se otti ajon. Parissa minuutissa sain sen kuitenkin kiinni ja yllättävän helposti Aku lähtikin minun matkaan. Taisi olla jo pieni väsy monen tunnin juoksun jälkeen. Väsymys näkyikin hyvin kun pääsimme kuvauspaikalle, Akua piti houkutella ulos autosta. Mutta kun se huomasi etteihän me vielä kotona ollakkaan, alkoi liikettä tulla. Viritin kameravaljaaseen molemmat kamerat kuvaamaan ja päästin Akun irti. Heti karkkopaikalla alkoi hännän heilunta ja kymmenen minuutin päästä alkoi ajo. Jänis teki pienen lenkin ja singahti sitten noin puolen kilometrin päähän. Puolen tunnin ajon jälkeen lähdin tavoittelemaan koiraa, kalliit kamerat piti saada turvaan. Melko nopeasti sainkin Akun kiinni pellolta, jonka yli pupu oli juossut. Kamerat näyttivät melko hurjilta. Neulasia kaikki aukot täynnä ja kamerat olivat muutenkin painuneet syvälle koloihinsa. Mutta muuten paketti näytti hyvältä. Toisen kameran käyttökytkin oli painunut siten ettei se ollut nauhoittanut kuin muutamia pätkiä. Toisesta kamerasta saatiin hienoa kuvaa, josta vähän tunnelmapaloja videosivulla.

6.10 käytiin metsässä vaikka olin ankarassa flunssassa. Ensimmäinen ajo lähti neljässä minuutissa. Näin pienen vilahduksen mustasta pienestä pikakiitäjästä, joka pyörähti nopeasti takaisin ja katosi lähelle lähtöpaikkaansa. Kun Aku tuli nopeasti pois ja oli välinpitämättömän näköinen, sanoisin että lähitalon kissa sai elämänsä kyytiä parin minuutin ajan. Seuraavat haukahtelut kuulimme vähän ajan kuluttua. Haukku oli möreää ja eikä ollut mitään ajoa vaan silloin tällöin haukuntaa. Aku seurasi jälkeä kilometrin pari ja tuli sitten pois. Iltapäivällä sain puhelun jolloin selvisi että alueella oli ollut villisika. Näinköhän Aku haukahteli sen jälkiä? Tämän jälkeenkin Aku haukkui jotain, mutta hanhien kyttäyksen lomassa en niin keskittynyt koiran touhuihin. Kunnon ajo siltä jäi kuitenkin saamatta, kuten hanhet meiltäkin.

9.10 lähdettiin hieman myöhemmin metsään. Aku singahti melko nopeasti aivan seuramme reunamaille ja oli melko lähellä kohtuullisen vilkasta tietä. Seurailin koiran menoa usein mutta tielle asti se ei onneksi mennyt. Lähipellolla olleet hanhet veivät taas huomioni ja aikani reiluksi pariksi tunniksi, mutta ryömimisestä huolimatta hanhet jäivät eloon. Ihmettelin välillä että viihtyypä Aku pienellä alalla koko ajan, mutta soittaessani sille ei sieltä haukkua kuulunut. Vasta kun pois lähtiessä ajoin autolla lähelle, kuulin ajon. Silloin oltiin jo naapuriseuran puolella joten kävin ottamaan koiraa kiinni. Yritin ensin kävellä koiran luo mutta ajo ehti loitota. Sitten ajo painui pikkutielle ja kun sinne ehdin autolla, näin tiellä jäniksen. Nyt oli koiran kiinni ottaminen helpoa, odottelee vaan siinä niin koira juoksee syliin. Sieltähän se pari minuuttia perässä tuli eikä millään olisi halunnut lopettaa siihen. Vartin verran ehdin kuulla ajoa, ties miten pitkään oli jo ehtinyt ajaa.

13.10 päätin lähteä käymään metsässä vaikka olinkin vielä kipeänä. Koira olisi pitänyt ulkoiluttaa muutenkin joten katsoin helpoimmaksi vaihtoehdoksi ajaa metsän reunaan ja päästää koira pariksi tunniksi juoksemaan. Juuri kun parituntinen alkoi olla täynnä, kiljunta alkoi. Ajoa kesti aina pienen matkaa kunnes se taas hävisi. Vähän ajan päästä sama toistui. Jänis nähtiinkin muutaman kerran ja tosiaan oli pieni pupunen. Etempää katsoin että oravaako se Aku ajaa takaa. Ajo oli yhtä huonoa kuin tänä syksynä muutenkin, nyt vaan ei tahdo lähteä homma rullaamaan sitten millään. Puolentoista tunnin aikana ajoa tuli ehkä puolisen tuntia.

18.10 kello oli jo yhdeksän kun päästin koiran irti Kansolassa. Otin kiväärin selkään ja haulikon ja videokameran mukaan ja lähdin kävelemään läheisille pelloille päin. Matkalla kävin kurkistamassa tien vieressä olevia koloja ja kyllä ne asutuilta näyttivät. Kymmenen minuuttia tästä alkoi Akun ajo. Ajo painui autoa kohti ja muuttui seisontahaukuksi. Katsoin sijainnin tutkalta ja se näytti juuri niihin reikiin joiden luona äsken olin. Ne kun taitavat olla niin syviä ja laajoja ettei sinne oikein luolakoiraakaan kehtaa laittaa. Kävelin lähemmäksi ja kuulin supin sähinää, ei se sentään kovin syvällä ole kun koiralle uhittelee. Lähempänä huomasin ettei supi niissä koloissa ole vaan kymmenen metriä kauempana, penkassa olevassa kolossa. Pää vain näkyi. Aku pyöri ympärillä ja yritti kaivaakin itselle omaa koloa. Sain kuvattua mukavasti videota ja se löytyykin täältä. Lopulta ammuin supikoiran ja sain Akun houkuteltua lähtemään mukaani. Muutama sata metriä käveltyämme alkoi Akun häntä vipottaa siihen malliin että kohta tapahtuu. Sieltähän se ajo lähtikin ja painui kohti reikiä. Luulin jo ajettavan menneen reikään kun ajo jatkui eteenpäin. Ajoa kesti vain kymmenisen minuuttia eikä sen jälkeen haukkua enää kuulunut. Syksyn surkeat ajot saivat taas jatkoa. Nyt on onneksi luvannut kylmenevää, jospa se talvi kohta tulisi.

20.10 oli kirpeä pikkupakkanen. Lämpömittari näytti miinus kolmea ja pieni tuulen vire teki ilmasta jommosen kylmän. Ajo lähti melko nopeasti mutta se oli sellainen parinkymmenen minuutin mittainen, sen jälkeen hiljaisuutta kesti puolisen tuntia kunnes taas mentiin parikymmentä minuuttia. Katkon aikana haukahteluja kuului muutamia siellä täällä, mutta kunnon ajo lähti vasta myöhemmin etempänä. Tänään olisi saanut kameravaljaalla varmasti jäniksenkin nähtäville, sen verran kovaa kiljuntaa välillä kuului. Puput alkavat olla jo melko vaaleita joten ne piiloutuvat nopeasti ja yrittävät viimeiseen asti olla lähtemättä liikkeelle. Viimeistä ajoa kesti reilun tunnin kaikkine katkoineen. Kuten reittikarttakuvastakin näkee, tänään liikuttiin vähän joka puolella Kansolaa. Akunkin reitin pituudeksi laite mittasi 20,6 kilometriä joten ei ihme jos nyt pojalle uni maistaa. Vaikka ajo oli katkonaista ja kehnoa, yllettiin jo yhteensä parin tunnin ajoon. Eli ehkä se siitä lähtee kun kelit paranevat.

29.10 oli syksyn ensimmäinen aamu jolloin maassa oli ohut lumipeite. Mitään käytännön hyötyä siitä ei ainakaan tällä kertaa ollut. Aku on ollut viimeiset päivät todella levoton. Vinkuu tarhassa ja yrittää päästä sieltä pois vaikka verkkoa puremalla. Luulinkin että virtaa on nyt sen verran että metsässä painetaan vauhdilla. Liekö käynyt juuri päinvastoin sillä vauhti oli todella hidasta. Siitä kertoo reittikarttakin, reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa ainoastaan viisi ja puoli kilometriä. Lienee nartunkaipuu vienyt mehut jätkästä. Itse olen ollut, nartunkaipuun lisäksi, kunnon syysflunssassa viimeiset pari päivää joten metsässäkään en jaksanut sen kauempaa olla. Mutta kelit paranevat koko ajan joten eiköhän sitä taas jonain päivänä olla iskussa.

31.10 olikin kunnon 10 asteen pakkanen. Edellisen päivän suvikeli oli muuttanut muutaman sentin lumikerroksen melko karkeaksi, mutta meitähän se ei haitannut. Kansolasta löytyi heti rusakon jälkiä ja laitoin auton heti parkkiin. Pupu lähti nopeasti ja suoraan isolle tielle. Säntäsin autolla perään mutta en saanut koiraa kiinni vaan se hyppäsi metsään ja juoksi takaisin lähtöpaikalle päin. Jäin odottelemaan tielle ja siitä ajoikin autoja lähes minuutin välein noin kuuttakymmpiä tai kovempaa ohi. Tie oli aivan jäinen joten koiraa nuo autot eivät olisi pystyneet väistämään vaikka olisivat halunneetkin. Kohta kuului taas kiljuntaa ja huomasin miten rusakko juoksee pikkutietä tielle päin. Juoksin tien risteykseen ja tapusin käsiä minkä ehdin ja sainkin lopulta rusakon pysähtymään. Melko rohkean tuntuinen pupu. Sitten otin kameran esille ja jäin odottamaan koiraa. Kohta se tulikin ja sain kuvattua kivan pätkän. Video löytyy täältä. Siitä näkee hyvin miten Aku käyttää näkö- ja kuuloaistiaan heti kun pupu vähän katoaa. Syksyllä kun lehdet rapisevat, se varmaan toimiikin. Videolla Aku menee metsän puolelle ja kohta alkaa vimmattu huuto. Rusakko teki pienen lenkin ja yritti taas suoraan tielle. Siltä jäi melkein huomaamatta että minä olin siinä edessä. Piti tehdä pari torjuntaliikettä että sain sen kääntymään toiseen suuntaan. Melko pian tuon jälkeen rusakko pääsi piiloutumaan enkä antanut koiran liikoja etsiä. Paikka oli sen verran riskialtis että vaihdoimme paikkaa. Edellisen supivideon kuvauspaikalla oli todella paljon erilaisia jälkiä ja kohta Akukin häipyi omille teilleen. Kettuajoa toivoin mutta kun kuulin Akun haukkuvan, luulin sen ajavan hirveä. Sellaista harvaa tasaista haukuntaa, välillä tyypillistä ulvahtelua. Vasta kun parin kilometrin päässä näin ajojäljet, ajo varmistui kettuajoksi. Sain Hemun hälytettyä kaveriksi ja yritimme päästä ketun eteen. Aku ajoi jotenkin laiskasti ja hitaasti, joten kettu sai hölkötellä hyvän etumatkan turvin rauhassa. Ja piti turkkinsa. Ajoa kertyi nelisen tuntia. Viimeinen puolituntinen oli melko hiljaista, mutta koiran kiinniottotilanteessa huomasin että sehän seurasi jälkeä koko ajan. Taisi repolaisella olla sen verran etumatkaa ettei Akua enää haukuttanut. Mukava ja toivoa antava päivä pitkästä aikaa.