Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2005 - Elo-syyskuu 2005

Akun heinäkuun loppu ja elokuun alku meni samaa rataa kuin koko kesä. Aamuin illoin käytiin lenkillä ja jahtikauden alkua odoteltiin innoissaan. Ja se päivä pikkuhiljaa läheni ja metsään päästiin. Tosin aloituspäivänä olin aamuvuoron töissä joten metsään päästiin vasta iltapäivällä. Ja kun lämmintä oli 23 astetta, ei metsässä voitu olla kuin tasan tunti. Kauden ensimmäinen tunti vietettiin Kansolassa, eikä Akukaan isoa lenkkiä tehnyt. Heti auton läheltä löytyi joitain kiinnostavia tuoksuja ja niitä tutkiessa sovittu aika kului. Lopussa muutama haukahdus ehtii säväyttää, mutta sen enempää niitä ei ehditty kuulla. Itse sain mahan täyteen mustikoita sekä kuvasin pari videotakin Akusta.
Homma jatkuu taas maanantaina kun aloitan kesälomani...

22.8 päästiin itse asiaan. Menimme Kansolaan heti aamusta. Aku sai tuoreita hajuja auton vierestä pellolta ja viiden minuutin päästä alkoi mieletön kiljunta. Tuntui että puolen vuoden patoutumat purkautuivat, harvoin Aku on noin iloisesti vedellyt menemään. Ajo teki pienen lenkin ja pyörähti takaisin. Kyttäsin kameran kanssa odotellen että näkisin mitä siellä ajetaan. Kohta rusakko juoksikin tietä pitkin minua kohti. Kamerasta loppuivat patterit heti kun sain sen valmiiksi. Samalla rusakkokin hyppäsi pois tieltä. Aku tuli minuutin verran perässä ja löysi nopeasti karkulaisen jäljen. Rusakko olikin hypännyt hiekkapintaiselle autotielle ja juossut puolisen kilometriä sitä pitkin. Aku jäljitti vauhdilla ja antoi siellä täällä ääntäkin. Vielä hetken sieltä kuului ajoa, menossa vilkkaammalle tielle. Lähdin autolla perään ja kohta sainkin Akun kiinni tiellä. Koira kyytiin ja siirryttiin vähän matkan päähän. Siellä Aku ehti olla reilun tunnin kun haukku alkoi muuttuen kohta seisontahaukuksi. Supikoirahan se siellä ison kiven alla oli. Eipä uskaltanut Akukaan käydä pääpuolelta kiinni supiin. Ampumisen jälkeen kävi kyllä kunnolla kiinni. Sain siitä koiran kiinni ja lähdimme kohti kotia.

23.8 lähdettiin taas, nyt Marttilaan Suopellolle. Ensimmäiset haukahdukset kuuluivat viiden minuutin etsimisen jälkeen, mutta ne olivatkin jollekin muulle eläimelle suunnattuja. Kohta niiden jälkeen Aku tuli käymään minun luona eikä osoittanut mitään kiinnostuksen merkkejä haukkupaikan suuntaan. Varmaan joku lintu pyörähti jaloista lentoon. Herkässä haukku joka tapauksessa on. Sitten menikin pari tuntia ennenkuin ajo lähti. Kuten edellisenäkin päivänä, haukku oli innokasta ja moniäänistä, kuulosti oikein mukavalle. Välillä ajo tuntui tulevan suoraan kohti ja viritin jo kamerankin valmiiksi, mutta sitten se katkesi kuin seinään tien suunnassa. Odottelin vähän aikaan ja ajelin paikalle, mutta Aku olikin jo kilometrin päässä lenkillään. Miksi ihmeessä se sinkosi noin kauas hukkapaikalta? Ehkä pupu juoksikin tietä pitkin sinne asti eikä Aku antanut ääntä seuratessaan, vaikea sanoa. Kesti kuitenkin vielä pitkään ennenkuin pääsin Akun jäljille ja sain sen otettua kiinni. Metsässäoloaikaa kertyikin melko tarkalleen neljä tuntia.

30.8 starttasimme taas kuuden aikaan Kansolassa. Yöllä oli satanut ja metsä märkä. Aku pyörähteli näköpiirissä muutaman minuutin ajan tapansa mukaan, ja hävisi sitten omille teilleen. Seurailin sen liikkeitä tutkalla ja vajaan tunnin kuluttua alkanut seisontahaukku vahvisti että tutka näyttää oikeaan suuntaan. Matkaa oli puolisen kilometriä ja laitoin matkalla kameran valmiiksi, taas olisi luvassa hienoa videokuvaa. Tällä kertaa supi olikin pienen kuusen alla risukossa. Aku haukkui sen aikaa kun pääsin paikalle ja hyökkäsi sitten supin kimppuun. Sain tämän kaiken hyvin videollekin. Pari minuuttia annoin koiran puistella, kokoa ajan supilla oli silmät auki eli näytteli kuollutta. Heti kun käskin koiran irti että saisin supin ammuttua, yritti se lähteä karkuun nopeasti. Turha yritys. Pari puistelua vielä ja laitoin Akun hihnaan ja vein sen pois raadon luota. Muutama sata metriä vein sitä hihnassa ja taas päästin sen irti. Puolen tunnin päästä alkoi ajo, joka päättyi sänkipellolle ja peltotielle. Annoin Akun touhuta rauhassa ja välillä sieltä kuuluikin ajoa vähän matkaa, kovin lyhyitä olivat kuitenkin. Ajoa kertyi taas parikymmentä minuuttia, muutamassa pätkässä.

1.9, ensimmäinen aamu virallista metsästyskautta. Kuudelta oltiin taas Kansolassa. Aurinko alkoi nousta kirkkaalle taivaalle. Tunnin irtiolon jälkeen metsästä kuului aivan kuin supin rääkäisy ja sen päälle Akun haukkua. Mutta sitä kesti vain muutaman sekunnin. Kun muuta haukkua ei kuulunut, en mennyt katsomaan mitä se siellä haukkui. Yksi mahdollisuus on että Aku kävi supin kimppuun saman tien. Mutta enpä tiedä, sitä se ei ole vielä koskaan tehnyt, tuskin nytkään. Tunti siitä lähti ajo. Aku vetää tänä syksynä tiheällä haukulla jostain syystä. Hieno juttuhan se on, toivottavasti jatkuu koko kauden. Noin 35 minuuttia kesti melko katkonaista ajoa, ja muutama haukahdus kuului sen jälkeenkin, mutta ajoksi sitä ei voi sanoa. Aurinko lämmitti maaston nopeasti ja kun Aku ei tuntunut saavan enää pupua ylös, lähdimme kotiin.

Lauantaina 3.9 olimme Parikkalassa, jossa vanha metsästysporukkamme kokoontui setäni Heikin pihalle, tarkoituksena lähinnä makkaranpaisto. Akullahan oli luonnollisesti omat suunnitelmat, niinpä ajo lähtikin ihan läheltä. Pihassa on pyörinyt koko kesän pieniä poikasia ja sellainen juoksi nyt Akun edessä. Aluksi näi vilauksen jäniksestä, saman näette ensimmäisestä videosta. Siinä pupu tulee tielle ja juoksee talon pihan läpi uudelle kierrokselleen. Vähän tämän jälkeen olimme tiellä katselemassa kun pikku pupu juoksi tietä pitkin ja vähän epäröiden ohitti meidät noin puolentoista metrin etäisyydeltä ja juoksi taas pihalle päin. Akun mentyä samaan pusikkoon mihin jäniskin, lähti pupu melkein Akun jaloista ja juoksi pihanurmikon yli Akun huomaamatta. Ehdin juuri paikalle kameran kanssa kun Aku sai vainun karkulaisesta, siitä toinen video. Tässä vaiheessa keskityimme aamupalaan ja Aku jäi ajamaan jänistä. Lähialueella oli toinenkin koiramies jolla oli kaksi ajokoiraa, ja välillä kolme ajokoiraa juoksi peräkkäin jälkiä etsien. Vaikka Aku on "vapaa-aikana" toisten koirien perään, metsässä se ei välitä yhtään muista vaan jopa pyrkii eksyttämään toiset pois häiritsemästä. Ajo jatkui välillä ja lopulta jatkui lähes kilometrin toisessa paikassa. Siellä oli selvästi toinen jänis joka juoksi lähes normaalisti. Kymmenen jälkeen keli alkoi olla jo niin kuuma että otimme Akun kiinni ja lähdimme lepäilemään.

6.9 lähdimme isommalla porukalla etsimään kettuja. Ensimmäinen ajo lähti Kansolassa melko nopeasti. Hyvällä sykkeellä ajo meni viidessä minuutissa kylätielle, jonka jälkeen Aku tuli häntä heiluen meidän luo eikä yrittänytkään lähteä takaisin. Oliko se kissa jonka olen nähnyt niillä seuduilla usein vai mikä se oli, jänis tai rusakko se ei ainakaan ollut. No, emme lannistuneet vaan kävelimme hieman eteenpäin ja kohta alkoi jo uusi ajo kuulua. Vajaan puolen tunnin kuluttua kajahti kaksi laukausta, ja kauden ensimmäinen jänis oli nurin. Odottelimme Akua paikalle kun parin sadan metrin päästä tiheästä pusikosta kuului supin rääkäisy, mutta ei Akun haukkua. Kun ajokaan ei jatkunut, lähdimme paikalle katsomaan tilannetta. Tutkan näyttämän perusteella menimme lähelle jolloin jotain ääniä jo kuuluikin. Perille päästyämme huomasimme Akun retuuttavan isoa supikoiraa. Otin Akun kiinni ja veimme supin Jaskan terrierille harjoitusmaaliksi. Tähän saakka on ollut hyvä kun Aku on haukkunut supikoiraa siihen saakka kunnes olen ehtinyt paikalle. Näin kaikki on varmasti saatu hengiltä. Nyt jos Aku ei enää jaksa odotella vaan hyökkää samantien supin kimppuun, tilanne vaikeutuu huomattavasti. Ainoa keino on sattua kuulemaan supin ääni tai jos Aku haukahtaisi edes muutaman kerran. Nyt olisi taas tarvetta gps-tutkalle, johon saisi merkittyä paikan heti kun kuulee Akun tavoittaneen saaliin. Muuten supi jää aina eloon ja karkaa heti kun Aku lähtee pois. Toinen asia mikä jäi mietityttämään oli se eka ajon pätkä, mitä siellä oikein tapahtui. Vastauksia voimme vain arvailla, siihen asti kun maa muuttuu valkoiseksi, sitten tilanne helpottuu.

8.9 piti lähteä heti aamusta, mutta aamuyöllä minut herättänyt kaatosade sai minut ottamaan herätyksen pois päältä. Aamulla herättyäni ilma oli lämmin mutta poutainen joten lähdettiin hetkeksi tuohon lähelle Kansolaan. Todella kova tuuli vaikeutti kuuluvuutta, mutta kyllä sieltä parinkymmenen minuutin haun jälkeen ajoääniä kuului. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin oli hiljaista. Mietin taas supikoiria ja päätin lähteä lähemmäksi tarkastamaan tilannetta. Koiratutkani taitaa vedellä viimeisiään tai sitten signaali kimpoilee miten sattuu, mutta en päässyt kovinkaan lähelle koiraa. Vajaan tunnin Aku viihtyi siellä ja juoksi sitten luokseni. Ohjasin sen toiseen suuntaan mutta sieltä ei uutta ajoa sitten tullutkaan.

10.9 ajettiin Suopeltoon, jossa pian kuului tuttuja ääniä. Ensin muutama innokas haukahdus, sitten möreää seisontahaukkua, pari supin rääkäisyä, hetki tappeluääniä ja sitten hiljaista. Vaikka matkaa ei ollut puolta kilometriäkään, en meinannut löytää kaksikkoa pusikosta. Hetken ennätin riemuita että Aku haukkuu taas supeja mutta kävihän se melko nopeasti kiinni. Yllättävän helposti Aku jätti raadon rauhaan ja johdattelin sen mäkeen jossa useien on ollut kettuja. Ja taisipa siellä olla nytkin sillä ajo lähti melko suoralla linjalla kohti Venäjää ja nyt en jäänyt aikailemaan vaan ajoin sinne vastaan. Ihan sinne saakka ajo ei tullut, vaan välillä kuulosti että siellä on kaksi koiraa samassa ajossa. Vieras koira jäi sinne kun Akun ääni kaikkosi takaisin päin. Odottelin jonkin aikaa ja lähdin ajamaan takaisin ja lopulta olinkin takaisin lähtöpaikassa. Haukkua en ollut kuullut varmaan tuntiin joten ihmettelin miksi Aku tuli sieltä pois. Kun pääsin Akun lähelle niin huomasin sen olevan tuoreilla jäljillä, häntä vatkasi ja vingahduksia kuului. Ajettava oli selvästi tullut tielle ja siitä ties mihin joten katsoin parhaaksi kytkeä koiran ja lähteä lepäilemään. Merkataan tilastoihin kettuajoa tunnin verran, eli sen minkä kuulin.

20.9 pääsimme pitkästä aikaa taas metsään. Aamu oli sumuinen ja lämmin. Aku avasi ääntään puolen tunnin jälkeen. Pieniä pätkiä meni ihan innolla mutta sitten katkesi ja kohta Aku oli taas etsimässä lähtöpisteessä. Välillä taas ajo loittoni nopeasti mutta ei millään innokkaalla haukulla vaan sellaisella väkisin puurtavalla. Kaikkiaan haukkuaikaa kertyi parisen tuntia, merkitään tilastoihin puoleksi tunniksi.

21.9 meidän ei pitänyt lähteä metsään lainkaan. Heräsin kuitenkin puoli kuuden aikoihin ja kun tietokoneellakaan ei ollut mitään niin kiireellistä tehtävää, päätin lähteä tunniksi pariksi Akun kanssa metsään. Matkalla huomasin että puhelin ja kamera jäi kotiin, tästä syystä olin varma että tänään tapahtuu jotain hyvin erikoista. Perillä päästin Akun juoksemaan ja kävin itse aamupalalle ja aamun lehden kimppuun. Välillä tutkasin koiraa ja lehden luettuani ajoin lähemmäksi koiraa. Tällöin kuulin metsästä Akun haukkua, kuulosti supihaukulta. Arvelin että nyt supi on jossain sellaisessa paikassa jossa Aku ei pääse helposti sen kimppuun. Pääsin autolla melko lähelle ja lähemmäksi rämmittyäni huomasin että meidän välissä on noin neljä metriä leveä oja. Supikoira oli vastarannalla siten että pelkkä pää näkyi veden pinnalla. Aku oli penkalla ja kävi välillä vedessä uimassa. Sitten Aku nousi penkalle niin lähelle supia että tappeluksihan se meni. Aku hyppäsi veteen ja molemmat liukuivat keskelle ojaa. Aku pyrki supin päälle ja supi upposi veteen. Mutta Akuhan ei antanut periksi vaan sukelti perään siten että pinnalla näkyi vain vähän selkää. Laskin haulikon maahaan ja olin jo valmis hyppäämään pelastamaan hukkuvaa koiraa kun Akun pää nousi pinnalle, tietysti supi suussa. Siitä se raahasi supin rannalle ja päästi turkin kuivauksen ajaksi irti. Mutta eipä supikaan tekeytynyt kuolleeksi vaan pärski vettä pois keuhkoista kun taas Akulla ei ollut hädän päivää. Huutelin Akua kauemmaksi koska supi tähyili pakoreittiä enkä päässyt paikalle. Aku menikin muutaman metrin päähän jolloin ammuin supin. Aku hoiti varmistuksen. Sen jälkeen vartin ajan yritin saada Akua luokseni mutta eihän se millään halunnut tulla vaikka välillä kävikin uimassa. Majavan patoa pitkin pääsin toiselle puolelle jolloin sain koiran kiinni. Sovittu aika oli kulunut joten lähdimme kotiin, oli koiranpesun aika. Olisipa ollut kamera mukana...

25.9 menimme taas Kansolaan, tällä kertaa kamera ja puhelinkin oli mukana. Kolme varttia irtipääsystä lähti ajo, joka kierteli mukavasti reilun tunnin. Vasta sitten ajo meni tielle, sitä ennen se oli tehnyt jopa melko säännöllistä rinkiä. Yllättävää. Haukku ei ollut kovin innokkaan kuulosta, eli sitä normaalia Akun haukkua. Välillä oli pidempia katkoja, mutta aina sieltä ajo jatkui. Lopussa kun tutka näytti huolestuttavaan suuntaan, lähdin autolla lähemmäksi. Pysähdyin tutkaamaan ja kun katsoin sivulle niin pirun iso jänis istui tiellä kymmenen metrin päässä minusta. Siitä se pomppi metsään pää vinossa kuin Hartsalla. Lähdin tavoittelemaan Akua joka oli tien vieressä olevan pellon toisessa reunassa etsimässä kadonnutta. Meidän aika sille aamulle oli jo täynnä joten otin Akun kiinni kun se tuli ihmettelemään tilannetta.

26.9 aamulla heräsin myöhässä, oli jäänyt kello laittamatta herättämään. Pääsin ylös nopeasti ja metsässä olimme jo reilun puolen tunnin kuluttua. Päivä meni lähes samalla tavalla kuten edellinenkin päivä, jänis löytyi kolmessa vartissa. Tällä kertaa haukku oli moninverroin parempaa, kiihkeää ja tiheää. Välillä ihmettelinkin että mitä se siellä ajaa. Tosin minun olisi pitänyt nähdä ajettava jo heti alussa, en ymmärrä miksi en nähnyt. Menin pellon reunaan, pelto on kooltaan 30 x 200 metriä, olin aivan kulmassa. Seurasin koiran työskentelyä pellon takana koivikossa noin kymmenen minuutin ajan. Yhtäkkiä ajo lähti hirmuisella kiljunnalla, ja Aku juoksi suoraan pellolle. Ehdin jo naurahtaa että menikö jossain mutkassa vähän pitkäksi, kun Aku jatkoi ajoa peltoa pitkin aivan toiseen päähän asti. Pakko uskoa, siitä se meni. Hyvää ajoa kesti vartin, sitten oli hiljaista. Ajoin autolla lähemmäksi. Hukka kesti puolisen tuntia, sitten taas kiljuttiin. Ajo pyöri samaa lenkkiä kuin edellisenä päivänä. Ja sehän sopi meille, kun ei mennyt heti isolle tielle. Ajoa kesti noin vartin, sitten hukka, sitten kiljuntaa jne. Kiipesin tien vieressä olevan kiven päälle katsomaan josko näkisin mitä eläintä se siellä ajaa. Varsin käteeni kameran sijaan haulikon, jos se onkin kettu. Taas kiljuttiin lähellä, kohta jänis hyppäsi tielle ja juoksi minua kohti. Parissa sekunnissa se oli minun kohdalla ja huomasi minut taivasta vasten. Pysähtyi kuin seinään, kääntyi ympäri, juoksi vähän matkaa tietä pitkin ja hyppäsi metsään. Aku tuli perässä mutta laajemmilla kaarroksilla. Näytin vähän suuntaa ja ajo jatkui mukavasti. Välillä oli oikein mukava kuunnella. Jänis ei ollut mikään pieni, mutta ihmeellisesti aina piiloutui vähän väliä. Hyvää harjoitusta se oli Akulle. Metsä oli vaan niin kuiva ettei Akukaan ollut yhtään märkä. Tästä ne ilmat vaan paranee, tuohon kiljumiseen kun tahtoo jäädä koukkuun...