Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Marraskuu 2003

Marraskuun ensimmäisenä oli mahdollisuus käydä metsässä työvuorojen välissä ja niinhän me tehtiinkin. Hyvät lumikelit ovat menneet ja sula maa odotti metsästäjiä. Lämpötila oli nollan vaiheilla. Kaksi ja puoli tuntia Aku etsi jänistä mutta tällä kertaa ilman tulosta. Sen jälkeen sain sen kiinni parin kilometrin päästä lähtöpaikasta. Aamulla juttelin toisen ajokoiramiehen kanssa ja olimme samaa mieltä siitä että pupuja on todella vähän. Ketun jälkiä on enemmän. Kylällä oli pari kertaa nähtykin ketun ajavan rusakoita takaa keskellä päivää. Taitaa olla ruuat vähissä ketuilta. Jäniksiä vaivaa itärajalla joku suolinkainen kuulemma joka tappaa kesän poikaset ennen talvea. Samaa mieltä olimme myös siitä että ensi talvena tulee keskittyä kettukannan rankkaan harvennukseen. Pääsee Aku töihin kun lunta tulee.

5.11 olimme vajaat kolme tuntia ampumaradan maastossa. Parin päivän sade ja jänisten vähyys olivat sellainen yhdistelmä, josta Aku ei selvinnyt. Hyvää hakua oli koko ajan mutta haukkuakaan ei aamulla kuulunut.

6.11 lähdimme kokeilemaan uudelleen. Koko ajan oli tihkusadetta. Parin tunnin hiljaiselon jälkeen nousimme Akun kanssa kynnetyltä pellolta jyrkkää mäkeä ylös. Häntä alkoi vispata siihen malliin että jotain jälkiä siinä oli. Aku haisteli pitkään kallionkoloa jolloin ajattelin jälkien jättäjäksi kettua, joita siellä on paljon. Siirryimme mäen päälle josta Aku lähti kiljuen juoksemaan. Mahtavan kuuloista haukkua kesti viitisen minuuttia, jonka jälkeen ajo katkesi kuin seinään. Sen jälkeen oli ihan hiljaista. En malttanut jäädä odottelemaan ajon jatkumista vaan lähdin kävelemään kohti koiraa. Sieltähän se koira löytyi vähän hölmönä ihmettelemästä että mihin se otus oikein katosi. Sielläkin oli paljon kiviä ja koloja, joten olen melko varma että ajettava, luultavasti kettu, pujahti johonkin koloon. Koska Akukaan ei pystynyt näyttämään minulle oikeaa reikää, jäin lähistölle istuskelemaan ja odottelemaan. Tunnin verran Aku selvitteli tilannetta, ja kun ei se siitä mihinkään suuntaan muuttunut, lähdimme pois.

19.11 kävimme pitkästä aikaa kokeilemassa metsästyksen riemua. Iloa juttuun toi se kun yli viikon kestänyt vesirokko on nyt historiaa. Se ei näin vähän vanhemmalla iällä ollut todellakaan mitään herkkua. Naamaan vielä toistaiseksi jääneistä pilkuista ei tänään ollut hyötyä noin niin kuin suojavärin antajana. Yhtään haukkua ei kuulunut. Aamuyöllä ollut pikkupakkasen aiheuttamat huurteet valuivat puista aiheuttaen vesisateen, joka ei varmaan keliä yhtään parantanut. Märkää oli joka paikassa. Aamulla käytiin kurkistamassa olisiko ampumaradalla ollut kettuja liikkeellä mutta ei siellä ollut. Vajaan parin tunnin jälkeen vaihdettiin hieman paikkaa mutta sielläkin tilanne oli sama. Samoissa maastoissa oli toinenkin koira, joten pitkään me ei siellä tosin oltukaan.

Näiden sivujen 10000 kävijän raja ylittyi 17.11. Kävijöiden runsaus on ollut positiivinen yllätys, alunperin odotin noin 500 kävijää kuukaudessa eli kuutta tuhatta vuodessa. Taitaa tuplaantua tuo tavoite. Jos sinulla on mielessä hyviä juttuideoita niin ottaisin niitä mielellään vastaan sähköpostilla. Saataisiin lisää lukemista näille sivuille.

22.11 pääsimme metsään Parikkalaan. Siellä oli lunta pari senttiä eli vähän enemmän mitä Lappeenrannassa. Tosin sen vertainen lumi ei paljoa auta, melkein päinvastoin. Jälkiä kuitenkin näkyi paljon eli jäniskanta on Parikkalassa hyvä, toisin mitä täällä "etelässä". Ajon lähtöä saatiin odottaa tunnin verran, mutta ehdittiinpä makkarat paistaa hyvin. Jänis nähtiin ensimmäisen kerran heti alussa. Iso valkoinen köllihän se oli. Jänis pyöri melko kummallista lenkkiä kaikkiaan reilut pari tuntia. Itse näin sitä kolmesti mutta ampumaan ei päässyt. Hyvä ajo oli kuitenkin tärkeämpi kuin saalis. Jänis juoksi satoja metrejä kynnöspeltoja pitkin ja teitä pitkin, mutta hyvin Aku aina lopulta selvitti pupun metkut. Viimeinen temppu oli sen verran hyvä että Aku ei keksinyt ratkaisua puoleen tuntiin, jolloin otin koiran kiinni ja lähdimme lepäilemään seuraavan aamun koitosta varten.

23.11 oli pari astetta edellispäivää kylmempää, pakkasta seitsemän astetta. Kylmä ei kuitenkaan ollut, jänis piti siitä huolen. Ensimmäinen ajo lähti vartin jälkeen ja juoksi aivan reppujemme vierestä kun olimme hetkeä aikaisemmin hajaantuneet muualle. Pupu kaartoi heti lähelle talon pihaa ja tietä, johon se sitten saikin eksytettyä koiran. Tien vuoksi pyrimmekin houkuttelemaan koiraa uuden jäniksen etsintään vähän kauemmaksi. Seuraava jänis lähtikin sitten kauempaa ja suuntasi kauas. Kävelimme pitkän matkaa perässä ja sitten tajusimmekin tulleemme lähelle toista, paljon vilkkaampaa tietä, jonka toiselta puolelta kuului Akun haukku. Soitimme jo apuvoimiakin avuksi ja onneksi saimmekin koiran kiinni heti kun tuli lähelle tietä. Ajoa kesti samoilla alueilla puolitoista tuntia joten hyvää tuuria oli tälläkin kertaa. Nyt parannellaan arkoja käpäliä huominen ja katsotaan sitten tiistaina olisiko satanut lisää lunta. Vaikka ketun jälkiä löytyisi...