Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2002 - Marraskuu 2002

6.11 pääsimme metsään normaalia myöhempään. Nuo työt kun tuppaavat häiritsemään harrastustoimintaa. Ilma oli mukavan syksyinen, pikkupakkanen mutta lunta ei juuri ollut. Kumma kun joka puolella muualla Suomessa on jo lunta mutta täällä missä sitä eniten kaivataan, sitä ei ole. Valvotun yön jälkeen olo oli sen verran väsynyt että metsässä emme olleet kuin kaksi tuntia. Haukkuakaan ei kuulunut sinä aikana.

7.11 oli mahdollisuus lähteä heti aamusta niin kuin tehtiinkin. Valitettavasti ilma oli muuttunut yön aikana vesisateiseksi ja viimeisetkin lumenhärmät olivat lähteneet. Vajaan puolentoista tunnin etsimisen jälkeen jänis lähti liikkeelle, hyvänkuuloista ajoa kesti parikymmentä minuuttia kun se katkesi ihan yhtäkkiä. Melkein tunti meni ennen kuin jänis oli taas juoksussa. Sekin ajo kesti sellaiset parikymmentä minuuttia. Välillä jänis hölkytteli tietä pitkin, mutta Aku pysyi hyvin kärryillä koko matkan. Tieltä jänis oli juossut kynnetylle pellolle johon jäljet sitten hävisivät. Akulla oli multaa tutkapannassa asti, ja itselläni viiden sentin kerros saappaiden pohjassa. Tällä kertaa oli jo tappamisen meininkiä ilmassa, nyt olisi taas aika kaataa yksi jänis. Ehkä viikonloppuna Parikkalassa onnistaa?

9.11 aamulla satoi lunta niin kuin oli tehnyt koko yön. Yöjälkiä ei löytyisi se oli selvä, mutta lähtöähän se ei tietenkään estänyt. Jänis löytyi nopeasti, noin vartissa. Hyvän kuuloista ajoa oli kestänyt parikymmentä minuuttia kun jänis hyppäsi tielle, yksityistielle, minusta noin kahdenkymmenen metrin päässä. Jänis juoksi pois päin minusta kun ammuin sitä ensimmäisen kerran. Laukauksen säikyttämänä jänis kääntyi ympäri ja lähestyi minua uskomattomalla nopeudella. Toinen laukaus lähti noin viidestätoista metristä. Sen verran vauhdilla pupu hävisi näkyvistä että huusin toisille radiolla että jänis juoksee vielä. Koira tuli paikalle nopeasti ja samassa näin kuolleen jänön ihan siinä tien penkalla. Ja Akulla riitti riemua. Aku kävi vielä tutkimassa lähitienoot mutta kun uusia jäniksiä ei löytynyt, lähdimme kotiin odottelemaan seuraavaa aamua.

Isänpäivänä eli 10.11 lunta oli satanut lisää, yhteensä sitä oli noin viisi senttiä. Ihan aamusta ei ollut satanut, mutta silti en nähnyt päivän aikana yhtään yöjälkeä. Mutta kuten edellisenäkin aamuna, jänis löytyi noin vartissa. Ajo ei ollut yhtä sujuvaa, mutta ihan hyvää kuitenkin. Noin neljänkymmenen minuutin ajon jälkeen tuli pidempi katko ja teimme makkaratulet odotellessa. Bratwurstien ollessa parhaimmillaan, Akun kiljunta paljasti jäniksen lähestyvän nopeasti. Jussin ei tarvinnut kuin siirtyä reilu viisi metriä nuotiolta, kun jänis tuli kohti. Tarkka päälaukaus neljästä metristä lopetti kauden kolmannen jäniksen paon. Aku oli taas heti paikalla ja aloitti tutun tanssinsa vainaan ympärillä. Aku otettiin hihnaan ja siirryimme edellispäivän maisemiin. Nyt meni tunnin verran ennen kuin ajo alkoi. Katkonaista ajoa kesti vartin verran ja se katkesi samoille paikoille kuin mistä oli lähtenytkin. Kun seurasin ajojälkeä, näin Akun kalliojyrkänteen alareunalla katsemassa minuun päin oudosti. Menin koiran luo jolloin Aku alkoi ihmeellisesti vinkua ja tutkiskeli kallionkoloja. Yritin kurkistella Akua erityisesti kiinnostavaan koloon mutta eihän siellä mitään näkynyt. Peten tullessa paikalle aloimme etsiä jälkiä kallion ympäriltä. Eihän siellä niitä ollut. Kun Pete työnsi kepillä koloon, kuului sieltä selvää liikettä. Otin kamerani repusta ja työnsin sen niin syvälle kun sain ja räppäsin muutaman kuvan. Kuvissa näkyi hyvin kuinka kolon perällä pupujussikka makasi hiljaa paikallaan. Kokosimme porukan ympärille ja aloimme hiillostaa jänöä ulos kolosta. Minä yritin ottaa kuvan jäniksestä mutta puolen sekunnin digikameran viiveestä johtuen, jänis oli jo metrien päässä minusta kuvanottohetkellä. Mutta haulit olivat jänistä nopeampia ja Akun kauden neljäs jänis tuli tällaisella erikoisella tavalla.

20.11 oli kova tuuli ja armoton lumisade. Ja kun lämpötila oli plussalla, vaatteet kastuivat ihan kokonaan. Minä en nähnyt maastossa jälkeäkään mutta Aku kaivoi jäniksen ylös 50 minuutissa. Alkuhaukahdukset kuulostivat sen verran kettumaiselta, että juoksin tien risteykseen passiin kaiken varalta. Pitkään ei siinä tarvinnut odotella kun valkoinen jänis juoksi tietä pitkin ihan minun vierestä ja tuli kohta takaisin samoja jälkiä. Valitettavasti kamera oli repussa joten kuvat jäivät ottamatta. Aku saapui pari minuuttia myöhemmin. Sen parin sadan metrin tieosuuden jälkeen jänis oli hypännyt metsään ja sadan metrin päässä takaisin tielle. Sen jälkeen seurasin jälkiä tietä pitkin reilun kilometrin ja kun ne jatkuivat kahden talon pihaan, keskeytimme tämän erän ja siirryimme hieman toiseen paikkaan. Puoli tuntia ehti kulua kun toinen jänis aloitti juoksunsa. Ajo eteni melko katkonaisesti, tuntuu että kun jänis juoksee samoja jälkiä useaan otteeseen, Akulla on niiden kanssa vaikeuksia. Ajo jatkui niin kuin sadekin. Muistutin välillä enemmän lumiukkoa kuin metsästäjää. Lopulta olin niin märkä ja kun Aku pyörähti näkyvillä, otin sen kiinni ja aloitimme rämpimisen autolle. Tässä vaiheessa ajoa oli ehtinyt kulua kolmisen varttia.

21.11 satoi enää heikosti, onneksi, sillä n. 20 senttiähän sitä ehti tullakin. Minun Toyotalla oli turha yrittää normaaleille paikoille sillä metsäteitä ei oltu aurattu. Mutta noin puolen kilometrin kävelyn jälkeen sitä oltiin taas tutuilla paikoilla. Hännän heilunta paljasti heti että alueella oli yöjälkiä. Jälkien päällä oli pari kolme senttiä lunta, mutta ajo lähti silti nopeasti. Ja mikä oli ajaessa kun muita jälkiä ei ollut sotkemassa. Ajo oli katkonaista, mutta hyvää oli se ettei heti katkon tultua lähdetty hötkyilemään mihinkään vaan Aku etsi rauhassa sen jäljen. Noin tunnin ajon jälkeen seurasin jäniksen tekemiä temppuja. Jänis oli juossut tietä pitkin noin 6-700 metriä jonka päätteeksi oli tehnyt reilun parin sadan metrin pituisen paluuperän. Onneksi tiellä oli sen verran lunta että jäljet näkyivät hyvin. Eikä Aku retkahtanut siihen paluuperäänkään. Nätisti oli heti kääntynyt sivuhypyn perään ja ajo jatkui. Lunta oli puissa niin paljon että haukku ei kantanut kovin kauaksi, mikä vaikeutti ajon seuraamista. Kun pari tuntia oli ajoa kulunut, olin taas niin märissäni lumisateesta että päätin viheltää tämän pelin poikki. Viimeiset haukahdukset kuuluivat pellon takaa parin sadan metrin päästä. Otin pillin ja kun vihelsin, Aku hyppäsi heti pellolle katsomaan. Katos perhana, sehän toimii, ehdin ajatella. Mutta eipäs toiminutkaan, vaan Aku hyppäsi takaisin metsään jatkamaan. Kävelin paikalle ja kun koira tuli pellolle etsimään kadonnutta jälkeä, niin iskin sille pannan kaulaan ja menoksi kohti autoa ja kotia.

27.11 oli hetkellisesti lämpötila lämpimän puolella. Hangen kova pinta oli sulanut ja koska seuraavaksi päiväksi oli luvattu jo pakkasta, lähdettiin Akun kanssa metsälle. Lähtö jäi myöhäiseksi töistä johtuen mutta kaksi ja puoli tuntia ehdittiin metsässä olla. Sitten pakastuva ilma alkoi kovettaa taas hangen pintaa ja lähdimme kotiin. Tuona aikana ei Akun haukkua kuulunut. Metsässä oli paljon vanhoja ajattamisjälkiä mutta tuoreita yöjälkiä ei ollut. Koko yön jatkuneen vesisateen aikana taisivat jäniksetkin mieluummin lepäillä suojassa kuin kastelisivat turkkiaan. Nyt pakkasta on parikymmentä astetta ja sen takia emme metsään lähde. Karkea hangen pinta kaipaisi myös vähän lunta pehmukkeeksi. Nyt olisi viikko lomaa joten lunta kiitos...