Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Lokakuu 2003

04.10 lähdimme jo hämärissä metsään. Lämpötila näytti nollaa ja ilma oli hyvin sumuinen. Hyvältä vaikutti. Ja sitähän se olikin. Läheltä autoa löytyi heti jäniksen tuoksuja ja välillä herätellen Aku löysi tuon makaavan otuksen. Hyvällä haukulla heti matkaan ja minä innoissani ampumavalmiina. Juuri kun ajo lähti kymmenen minuutin jälkeen kaartamaan minua kohti, auto ajoi metsätietä pitkin ja pysähtyi minun kohdalle. Autossa oli koira, koiran omistaja ja pari tuomaria! Maasto oli varattu ajokokeelle. Ei perhana, tyypillistä minun tuuria. Onneksi sain heti Akun kiinni kesken parhaan ajon ja jouduimme siirtymään toiseen paikkaan. Homma jatkui siellä mihin edellinen päättyi. Viidenkymmenen metrin päästä autosta löytyi höyryävät jäljet ja ei muuta kuin kiljuen niitä pitkin. Ajo meni hiekkatietä pitkin muutama sata metriä ja hetken hiljaisuuden jälkeen tuli vähän matkaa sitä pitkin takaisin, mutta sitten hiljeni lopullisesti. Pari tuntia Aku oli vielä metsässä mutta ajo ei vaan jatkunut. Juuri kun luulin että nythän tämä sujuu.

Heti seuraavana aamulla oli uuden yrityksen vuoro. Ilma oli lämmin, mutta muuten ihan hyvä. Nyt mentiin uuteen paikkaan mutta ei sieltäkään löydetty jäniksiä. Lähdin autolla Akun perään kun tutka näytti jo melko kauaksi. Suuntailin parista kohtaa ja kuin ihmeen kaupalla olin Akun lähellä kun tutka näytti koiran haukkuvan. Kävelin lähemmäksi ja aloin jo miettiä jäniksen ampumista kun pellolle hyppäsi jokin eläin. Katsoin sitä kauempaa ketuksi värin puolesta mutta juoksutyyli paljasti sen kauriiksi. Ja kun Akun haukku läheni samaa reittiä, tajusin että eihän siellä nyt jänistä ajetakaan. Ehdin juuri juosta siihen pellolle kun Aku tuli jälkiä pitkin. Ja tulikin vauhdilla. Olin kädet sivulla vastaanottamassa täydellä vauhdilla juoksevaa koiraa mutta vähän ennen minua Aku päättikin yrittää kiertää minut. Ei siinä muu auttanut kuin siirtyä itse suoraan törmäyskurssille koiran kanssa. Melkoinen tömäys se oli mutta kyllä pysähtyi koirakin. Sai Akukin sellaisen läksytyksen että toivottavasti muistaa ensi kerralla. Kauriita ei ajeta! Nyt pitäisi saada jänis ja nopeasti.

10.10 pääsimme kurssilta sen verran ajoissa että ehdin hyvin metsään. Sumu oli melkoinen ja metsä aivan märkä mutta onneksi ei satanut. Melkein kahden tunnin etsimisen jälkeen kiljunta paljasti että nyt sieltä tullaan ja kovaa. Muutaman minuutin päästä jänis tulikin metsätietä pitkin ja täräytin sitä pari kertaa paristakymmenestä metristä. Pupu teki muutaman rodeohärkämäisen hypyn ja jäi istumaan tien reunaan. Sillä aikaa kun kaivoin panoksia vyöltä, se hyppäsi metsään ja katosi näköpiiristä. Aku pääsi paikalle puoli minuuttia myöhemmin mutta jälkiä ei tahtonut enää löytyäkään. Ruutikaasut sekoittavat melko hyvin koiran hajun. Minua alkoi jo harmittaa sillä näin miten jänikseen osui selvästi. Tosin eihän siitä voinut olla osumattakaan, kahdestakymmenestä metristä istuvaan jänikseen... Kymmenkunta minuuttia siinä meni ennen kuin uusi kiljunta alkoi lähestyä. Ennen kuin parivaljakko ehti minulle asti, alkoi metsästä kuulua tuo jokaisen jäniskoiramiehen painajainen, huutava jänis. Aku oli tavoittanut haavoittuneen jäniksen ja oikein pahaa teki kuunnella sitä valitusta, varsinkin kun Aku ei edes käynyt siihen kiinni! Katsoi vain ihmeissään kun toinen yrittää pakoon. Onneksi pääsin nopeasti paikalle ja sain lyötyä sen hengiltä. Sen jälkeen alkoi Akun kehuminen, pupulla leikittiin ja taas kehuttiin. Nyt ei pitäisi enää olla epäselvää että mitä eläintä saa ajaa ja mitä ei. Mutta sehän nähdään seuraavalla kerralla.

11.10 oli niin mainion tuntuinen ilma että pakkohan sitä oli lähteä metsälle. Aamu alkoikin mainiosti, kiihkeä ajo lähti vajaan viiden minuutin haun jälkeen. Haukun alkuvaiheessa mietin, että onkohan siellä kettu ajossa kun haukku ei ole niin kirkasta kuin pitäisi. Haukku oli todella vahvaa ja innokasta, oli oikein ilo kuunnella sitä. Juuri kun ajo alkoi lähestyä, tuli auto pientä metsätietä pitkin. Laitoin haulikon selkään ja samassa näin miten joku vilahti juuri ennen autoa tiellä ja hyppäsi metsään. Juteltiin autoilijan kanssa hetken ja sanoinkin heille että Aku ajaa jänistä. Auton lähdettyä jäin samaan paikkaan ja kun haukku alkoi taas lähestyä, juoksi tietä pitkin iso kettu, aivan samaa jälkeä pitkin. Ja Aku pari minuuttia perässä. Uuden taktiikan mukaisesti en enää estä kettuajoja, joten menin siihen paikkaan josta kettu oli jo kahdesti kulkenut. Tarkoituksena tietenkin ampua ensimmäinen kettu Akulta. Mutta eihän sitä niin hyvää tuuria voi ollakaan, että kettu olisi kolmannen kerran juossut samaa reittiä. Se tekikin ympyrän sijasta kahdeksikon ja pääsin näkemään ketun kun se juoksi y-risteyksestä väärään suuntaan eli pois päin minusta. Toiseen suuntaan lähteminen olisi tuonut sen minun eteeni. Tällä välin se oli ehtinyt vähän eksyttää Akuakin juoksemalla teitä pitkin, mutta tulihan se koirakin muutaman minuutin perässä. Ajoa jatkui vielä muutaman minuutin mutta sitten se katosi. Luultavasti juoksi satojen metrien peltoaukion yli, koska sieltä kuului vielä myöhemmin muutamia haukahduksia. Hyvää ajoa kesti kuitenkin kolme varttia ja haukku oli pääsääntöisesti mahtavaa. Oli oikein mukavaa huonosti menneen alkusyksyn jälkeen. Valitettavasti aamun kruunaus jäi tekemättä eli kettu saamatta mutta vielähän tässä ehtii.

12.10 formuloiden jälkeen mietin että lähtisinkö koiran kanssa kävelemään vai veisinkö sen hetkeksi metsään. Joten metsään mentiin. Tihkusade sai aikaan sopimuksen että tunti ollaan metsässä ja sitten lähdetään kotiin. Sain juuri aamupalan syödyksi ja aamun sanomalehden luettua kun läheisestä pajukosta alkoi julmettu kiljunta. Laitoin haulikon valmiusasentoon kettujen varalta mutta haukku loppui parin sadan metrin päähän. Vähän aikaa oli hiljaista mutta sitten alkoi kuulua sitä samaa inhottavaa rääkymistä mitä pari päivää aiemminkin. Aku oli saanut pienen rusakon pojan kiinni. Kun pääsin paikalle, Aku puisteli ja heitteli sitä mutta ei ollut saanut siltä henkeä pois. Läväytin sen puun kylkeen, ja annoin sen hetkeksi Akulle leikittäväksi. Sehän olisi syönyt sen ihan väkisin mutta nostin sen korkealle puuhun. Kehujen jälkeen houkuttelin Akua jatkamaan etsintää ja niinhän se tekikin mutta aina välillä piti käydä katsomassa että vieläkö se rusakko istuu puussa. Kun sovittu tunti tuli täyteen ja koira hollille, suoritin kiinnioton ja lähdimme kotia kohti. Nyt alkaa näyttää vähän paremmalta. Viikonlopun saldoksi jäi pari jänöä ja melkein ammuttu kettu...

17.10 olimme taas hämärissä perillä ampumaradan maastossa. Tavoitteena oli kellistää se sama kettu joka viikko sitten oli lähellä kohdata matkansa pään. Juttu alkoi hyvin samalla tavalla kuin silloin viimeksikin. Ajo lähti nopeasti, noin vartissa. Äänessä oli tuttua kettuajomaista tummuutta. Tälläkin kertaa kettu vei voiton. Viimeksi ajoa kesti kolme kierrosta ja kolme varttia, tänään kaksi kierrosta ja puoli tuntia. Sen jälkeen se teki saman liikkeen kuin viikko sitten, lähtee ihan muille maille ja teitä pitkin. Tänään se kiersi kahdesti melko läheltä, toisella kerralla näin kyllä koiran mutta en kettua. Liekö ollut sen verran etumatkaa että ehti mennä ennen kuin minä tulin paikalle. Juuri kun olin taas uudessa hyvässä passipaikassa, kettu päätti lähteä. Koiran tavoitin vajaan tunnin päästä ajon loppumisesta noin kolmen kilometrin päästä. Sen jälkeen ajoimme Suopellon tuttuihin maisemiin, jossa tuntui hajuja olevan mutta ajoa sieltä ei tullut. Viikonlopuksi lupasi pakkasia mutta jahtiin emme taida ehtiä. Kummipojan synttäreilläkin pitää joskus käydä. Saapahan kettu vielä hetken pitää nahkansa...

18.10 ennen reissuun lähtöämme piti koiraa ulkoiluttaa kuitenkin, joten päätin tehdä sen metsässä. Ihan tunnin reissu vaan. Ajo lähti taas melko nopeasti ja eteni hyvällä haukulla tunnin ajan. Yritin katsella jälkiä että näkisin mikä eläin siellä edessä juoksee mutta en saanut sitä selville. Vaihtoehtoja on kolme: jänis, kettu tai peura. Kansolan alueella oli paljon peuran jälkiä, mutta mikään ei kyllä todistakaan että se olisi peura ollut. Itse veikkaan rusakkoa, koska ajo lähti peltojen välisestä ojasta. Tulisi vähän lunta että näkisi jäljet. Nyt pitää jahdit keskittää johonkin muuhun paikkaan kuin Kansolaan ennen lumia, sieltä kun ei ole koko syksynä oikein löytynyt jänistä. Talvella ammutaan sitten muutama rusakko sieltä.

24.10 ehdin metsään vasta puolilta päivin. Paikka paikoin oli vähän lunta ja kun vielä oli pakkastakin, ajattelin että nyt kulkee. Ajo lähti puolessa tunnissa ja loppui kymmenen minuutin jälkeen. Jänis juoksi ensin metsätietä pitkin ja pyörähti sen verran ampumaradan valleilla että meni minusta noin viiden metrin päästä. Tyylikkäästi harmaantunut metsäjänis. Heti suuntasi kuitenkin takaisin tielle johon jäljet sitten Akulta katosivat. Jänis piilotteli vajaan tunnin jonka jälkeen vauhti oli taas hetken kovaa. Ajoa kesti nyt viitisen minuuttia ja samalle tiellehän ne taas päättyivät. Annoin Akun etsiä vähän aikaa ja sitten sopivan tilaisuuden tultua otin sen kiinni. Kumma juttu kun syksyllä Aku haukkui samalla tiellä kymmenen minuuttia vanhaa jäniksen jälkeä ja nyt ajo katkeaa heti kun jänis pääsee tielle. En ymmärrä. Huomenna Aku saa levätä kun isäntä käy ajokokeissa kuuntelemassa toisten koirien haukkua. Mutta eiköhän sitä taas sunnuntaina...

26.10 käytiin melko nopealla reissulla koska taas piti kiirehtiä kummipojan synttäreille. Edellisenä päivänä sain viimein käytyä siellä ajokokeissa joten nyt ei tarvitse enää miettiä sitäkään. Akulle päivä oli vaikea ja minulle hermoja raastava. Ajo lähti alle kymmenessä minuutissa ja ensimmäinen vartti oli hyvää ajoa. Mutta sitten alkoi tökkimään. Minuutin ajoa seurasi viisi minuuttia hiljaisuutta. Välillä kuulostelin että nyt siellä haukutaan hirviä, mutta kun kävin katsomassa jälkiä niin en nähnyt siellä muita kuin jäniksen ja ketun jälkiä. Mielessä kävi välillä että koirassa on pakko olla jotain vikana koska pitkiin aikoihin ei ole hyviä ajoja tullut. Parin tunnin ajon aikana kertyi ehkä puolisen tuntia ajoksi merkattavaa aikaa. Kotiin päästyämme työkaveri soitti että Aku oli ollut sittenkin vähän matkaa hirvien perässä. Se ei helpottanut surkeaa oloa yhtään.

27.10 lähdimme kokeilemaan taas. Kokeista innostuneena päätin vedellä viivaa paperille nähdäkseni miten niitä minuutteja kertyy Akulle. Pakkasta oli viisi astetta ja pian alkoi aurinko paistaa oikein lämpimästi. Noin hienoja ilmoja on harvoin keväälläkään. Päivä paistoi myös Akulle. Jänis löytyi peltosaarekkeesta vajaan tunnin etsimisen jälkeen. Jänis malttoi juosta nätisti puolisen tuntia ja koetteli sitten harhautustaan maatalon pihalla. Hyvin onnistui. Isäntä taisi olla enemmän eksyksissä kuin koira joten ohjasin koiraa ihan vikasuuntaan. Puolen tunnin etsimisen jälkeen ajattelin että vaihdetaan vähän paikkaa ja otetaan toinen erä. Autolle päästyäni vihelsin koiraa ja kirosin kun näin sen juoksevan metsään, ihan kuin pakoon. Samassa kuitenkin ajo jatkui. Seuraava puolituntinen oli huonoa ajoa, katkonaista puurtamista. Mutta sitten kun taas löytyi tuoreet pakojäljet niin meno maistui, haukku oli yhtä hienoa kuin ilmakin. Hyvän kuuloista ajoa kesti tunnin verran ja välillä jänis oli juossut puoli kilometriä tietäkin pitkin. Ja Aku haukkuen perässä. Tieltä poismenojälkiä ei sitten enää löytynytkään joten aloimme pikkuhiljaa päättämään tätä päivää. Ensimmäisen parin tunnin aikana ajominuutteja kertyi 61. Toinen samanlainen erä ja vähän petrausta jokaiseen osa-alueeseen niin kokeisiinkin ilkeäisi jo lähteä. Mutta ei pidä innostua vielä. Katsellaan...