Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2002 - Lokakuu 2002

Niin se on jo kuukausi jahtiaikaa mennyt ja kohta on jo talvi. 2.10 oli kiva pikkupakkanen kun aamulla lähdimme Akun kanssa metsälle. Heti metsään päästyämme tapahtui jotain ihmeellistä. Kun lähdimme autolta metsään ja ehdin kävellä satakunta metriä niin Aku juoksee minua vastaan ja touhuaa innostuneesti. Juoksi tien yli ja haukahti pari kertaa ja jatkoi haukkua vähän edempänä, haukkuen noin sadan metrin matkan. Ääni oli taas se kuuluisa "vähän ihmeellinen". Yhtäkkiä haukku loppui ja Aku tuli pois ja jatkoi jäniksen etsimistä ihan normaalisti. Itse tulin siihen johtopäätökseen että siellä oli taas supikoira liikkeellä jonka Aku tavoitti. Sitten toivottavasti tappoi sen mutta luultavimmin kielloistani oppineena ei jäänyt sinne haukkumaan vaan lähti pois oikeiden töiden pariin. Tiedä häntä, jänishaukkua se ei ollut, kaikki muu onkin sitten vain positiivista ettei Aku haukkunut enempää. Sen tapauksen jälkeen oli ihan hiljaista loppuun asti. Aku viihtyi pitkiä aikoja tietyillä alueilla häntä hurjasti viuhtoen mutta siihen se homma jäi.

7.10 lähdin yövuoron jälkeen melko myöhään liikkeelle. Yön pakkanen alkoi sulaa ja maastossa oli märkää. Välillä satoi vettäkin. Olimme metsässä noin kaksi ja puoli tuntia eikä sinä aikana ehtinyt Aku saada jänistä liikkeelle. Tarkoituksena olikin päästää Aku purkamaan näinä viitenä päivänä kertyneitä höyryjä ulos. Siinä mielessä reissu oli onnistunut. Loppuviikoksi lupaili taas viilenevää. Mites minulle sattuikaan muutama vapaapäivä loppuviikoksi...

9.10 oli samantapainen aamu kuin muutkin lähiaikoina. Pari astetta pakkasta. Ainoan poikkeuksen teki pirullisen kova tuuli joka jäädytti miehen ja vaikeutti koiran työtä. Pitkästä aikaa jäniskin löytyi nopeasti, noin parissa kymmenessä minuutissa. Ajo oli katkonaista, välillä kuulosti siltä kuin jänis olisi yrittänyt peittäytyä melko lyhyen juoksun jälkeen. Jospa talven tulon tunne ja vaihtuva karvapeite aiheuttaa jonkinlaista muutosta juoksuihin. Ajoa kesti noin 50 minuuttia. Lopuksi olimme Akun kanssa molemmat kynnetyllä pellolla jonne epäilin jäniksen juosseen. Vaikea sanoa kun lunta ei vielä ole. Kaiken kaikkiaan positiivinen aamu.

10.10 oli pieni lumen härmä aukeilla paikoilla. Liekö heti jäljet haisseet paremmin, koska nyt homma kulki. Ajo lähti vartissa, ja kulki mukavasti. Olisi pitänyt aamulla arvata että kun jätin kameran kotiin niin hienoja kuvia olisi saanut. Tosin nyt olisi ollut videokameran paikka. Noin tunnin ajon jälkeen jänis lähti tulemaan tietä pitkin minua kohti. Odotin hiljaa paikallaan, ampumista en edes harkinnut. Noin viidenkymmenen metrin päässä jänis kääntyi vasemmalle ja hyppäsi ojan yli kynnetylle pellolle. Sitten se juoksi satakunta metriä pellon toiselle puolelle ja kääntyi oikealle ja juoksi pellon reunaa pitkin kulmaan josta kääntyi taas oikealle. Noin viidenkymmenen metrin päästä kääntyi vasemmalle ja katosi reunapusikkoon. Näin jäniksen varmaan parin minuutin ajan, ei ollut pupullakaan kiire vaikka Aku ei ollut kuin kolmisen minuuttia jäljessä. Menin piiloon seuraamaan koiran työskentelyä. Ihan hyvin haukkui tiellä ja meni pellolle ihan jälkiä pitkin. Kynnöspellolla ajo ei ollutkaan ihan helppoa. Vaikka jänis juoksi ihan suoria pätkiä ja kaikki käännökset olivat 90 astetta, oli Aku meno vähän toisenlaista. Aku meni eteen ja taakse, palasi takaisin varmistamaan tilanteen ja teki lenkkejä. Juuri niin kuin koiran pitää tehdäkin kun jäljet katoaa. Hienon näköistä oli myös kun Aku eteni kuono maassa jälkiä pitkin ihan hiipimisvauhtia. Kovempi vauhti kadotti heti jäljet. Vartin verran meni Akulta siinä reilun parin sadan metrin matkalla. Mutta lopuksi Aku katosi samaan pusikkoon kuin jäniskin. Mutta sehän oli vasta alkua. Jänis pirulainen olikin juossut tietä pitkin puolisen kilometriä. Onneksi tiellä oli vähän lunta että näin jäljet siinä. Akun nenään ne eivät ottaneet yhtään. Lopulta löytyi jäniskin. Ajo meni pellon ja tien yli metsään mihin haukku loppui noin kymmenen minuutin päästä. Reilun puolen tunnin päästä Aku tuli käymään minun luona jalat ihan mullassa. Oli taas jänis uusinut temppunsa ja mennyt pellolle. Otin Akun kiinni, jänis voitti tällä kertaa. Ajo taisi olla Akun ennätys, kokonaisaika oli hieman yli pari tuntia, välissä oli tosin se parinkymmenen minuutin hukka. Varsinkin alussa haukku oli hienon kuuloista ja ajo sujuvaa. Kun lumet tulee niin sitten kulkee...

11.10 oli jo kolmas aamu peräkkäin kun lähdimme jahtiin. Matkalla sovin Akun kanssa että hän ottaa ajon alle puolessa tunnissa ja tunnin ajon jälkeen minä ammun jäniksen. Näin ei ihan käynyt. Vartin haun jälkeen alkoi haukkumista kuulua. Kuulin heti ettei jäniksestä ole kyse, ja toivoinkin ettei se olisi kettu. Ei ollut kettu vaan se toinen vaihtoehto eli supikoira. Heti kun supin rääkyminen alkoi kuulua, lähdin kävelemään sinne päin. Melko pian Aku lopetti haukkumisen ja jätti supin rauhaan. Kerkesin onneksi paikalle ennen supin lähtemistä ja lähetin sen laulukuoroon. Se oli syksyn viides. Puolisen tuntia tämän jälkeen lähti jänisajo. Äänessä on sen verran intoa että on helppo erottaa mitä se siellä ajaa. Aku kyyditti jänistä noin 50 minuuttia ennen pidempää hukkaa. Puolen tunnin etsimisen jälkeen jänis löytyi piiloutuneena ampumaratana toimivasta hiekkakuopasta. Sen verran näin jänistä että ehdin ottaa siitä muutaman valokuvan, kaukaa otettuna en tosin erottanut niistä jänistä muista kuin yhdestä joka on esillä valokuvat sivulla. Sitä ajoa kesti puolisen tuntia. Jos pari viikkoa sitten olimme syvästi miinuksella niin nyt on muutama viime kerta mennyt todella hyvin. Menossa alkaa olla taas otetta. On mielenkiintoista odottaa ensimmäisiä lumikelejä...

17.10 oli ensimmäinen aamu jolloin oli lunta maassa. Töiden takia lähdettiin normaalia myöhemmin metsään. Ketun jälkiä oli paljon ampumaradan alueella. Kerran otin jo Akun kiinnikin ja talutin toiseen paikkaan kun mielestäni se seuraili ketun jälkiä. Mutta kylää sieltä jäniskin löytyi ja se juoksikin heti tielle ja sitä pitkin satoja metrejä. Ei siinä ollut koiralla mitään saumaa seurailla. Puolisen tuntia tuli ajoa, melko katkonaista. Lunta pitäisi olla enemmän, nuo pari senttiä huonontaa keliä. Seuraavana päivänä kuulin että Aku olisi mennyt kettuloukkuun ja ollut hetken siellä. Onneksi läheisen talon isäntä oli huomannut tilanteen ja vapauttanut koiran. Alueella oli kyllä toinenkin koira mutta en epäile yhtään etteikö se olisi Aku ollut. Kyllä se siltä onnistuu.

18.10 oli samat lumet maassa. Pellon reunassa mihin menimme oli paljon jäniksen jälkiä. Ja löytyi sieltä kuollut kettukin mistä valokuvakin. Mihin lie kuollut. Ajo oli samaa sarjaa niin kuin edellisenä päivänä, puolisen tuntia katkonaisesti. Metsän puolella jäljistä ei saa oikein selvää, ja kun vielä alueella oli runsaasti yöjälkiä, sotkeutuivat jäljet melko nopeasti. Toivotaan viikonlopuksi lisää sateita.

21.10 lähdettiin vaihteeksi heti aamusta. Yöjäljet löytyi heti auton vierestä ja jänis parin sadan metrin päästä. Ilman piti olla ihan kohdallaan mutta silti ajo oli melko takkuista. Jänis juoksi tapansa mukaan välillä tietä pitkin. Ihan hyvin Aku seurailikin, mutta lopulta ei enää mahtanut mitään. Ajoa kertyi kolmisen varttia yhteensä.

22.10 oli kahdeksan astetta pakkasta, mikä äkkiseltään tuntui melko kylmältä. Aamu aloitettiin ampumaradan maastossa mistä heti löytyi runsaasti tuoreita ketun jälkiä. Aku ehti muutaman kerran haukahtaa ketun jäljille kun sain sen kiinni ja vaihdettiin paikkaa. Uudessa paikassa meni pari tuntia ennen kuin jänis lähti. Jänis oli makuulla korkealla mäellä ja lähtikin heti kiertämään mäkeä ympäri. Jänis juoksi melko läheltä minua ja ehdin sen verran näkemään että se oli jo melko kirjava ja vaalea. Liekö huomannut minut kun juoksi sen jälkeen suoraan läheiselle tielle johon Akun matka sotkeentui. Sen verran siitä oli autolla ajettu että mitään jälkiä ei kovalla pohjalla näkynyt. Ajoa ei ehtinyt kertyä kuin parikymmentä minuuttia.

29.10 oli melko märkää. Aku ehti olla pari kymmentä minuuttia irti kun ensimmäiset haukahdukset kuuluivat. Ja taas matalalla äänellä. Kun lunta ei ollut yhtään niin jälkiä ei näkynyt mutta kettuhan se oli. Ajo lähti nopeasti pois päin ja eteni tietä pitkin kauas. Autolla nopeasti perään ja välillä piti rukkanenkin ottaa liipaisinkädestä pois, sen verran lähellä ajo tuntui käyvän. Kun ajo taas pakeni kuulumattomiin ja Venäjän suuntaan, alkoi taas hiukan pelottaa. Pääsimme autolla taas nopeasti lähemmäksi ja erään autiotalon pihalta sainkin Akun kiinni. Matkaa rajalle oli vielä melkein kilometri. Kettuajoa kesti kolmisen varttia. Vaihdoimme paikkaa ja Aku katosi taas omille teilleen. Nyt kului kolme tuntia ennen kuin näin koiraa seuraavan kerran ja silloinkin se kävi nopeasti kurkkaamassa kun pyysin sitä. Vielä tunnin verran yritimme saada jänistä ylös, turhaan. Haukkuakaan ei kuulunut.

30.10 lämpötila oli nollassa ja pieni lumen härmä maassa. Menimme edellisen päivän kettuajon lähtöpaikalle. Mutta sieltä ei löytynyt kettua, onneksi, mutta ei myöskään jänistä. Muutama haukahdus kuului heti alussa kaukaa, mutta ei mitään muuta. Tuon vertaisesta lumesta ei ollut apua yhtään ja kun välillä satoi lunta ja välillä vettä, oli metsässä märkää. Tällä kertaa jäimme ilman ajoa. Metsästä, läheltä 18.10 kuolleena löytämäni ketun paikkaa, löytyi pääkallo. Otin siitä pari valokuvaa ja jos joku tunnistaa minkä eläimen se kallo on, olisin kiitollinen tiedosta.