Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2005 - Loka-marraskuu 2005

4.10 lähdimme taas pitkän tauon jälkeen metsään. Flunssaisen olon vuoksi ihan vaan pariksi tunniksi. Pari tuntia meni ilman havaintoja, mutta kun menin ottamaan koiraa kiinni, kuulin sieltä ajoa. Annoin pojan ajaa, ja melkein kaksi tuntia sitä kertyikin. Sitten kun tuli pitkä katko, kävin lähempänä kävelemässä. Näin koirankin aivan läheltä, mutta sepäs ei halunnut vielä luovuttaa. Menin hetkeksi lueskelemaan, ja sillä välin koira oli jo ehtinyt kauemmaksi. Siitä alkoikin kiinniottoyritys, jota kesti seuraavat neljä tuntia. Kun viimein pääsin lähelle, kuulin taas miten Aku haukkui, tällä kertaa möräkämpää seisontahaukkua. Kun pääsin paikalle, Aku vinkui puun alle menevän aukon reunalla. Välillä yritti kaivaa ja välillä jäyrysi reunapuita. Selvää oli että kolossa on jokin elukka, luultavasti supi. Soitin kaverille joka lähtikin heti matkaan terrierin kanssa. Reilut puoli tuntia piti odotella ja sitten pääsimme asiaan. Koira alkoikin heti haukkua, supi oli noin metrin päässä aukon reunasta. Ilmankos Akukin kävi niin kuumana. Vartin verran seurasimme koiran työskentelyä, sitten vedimme supin ulos rassilla. Kymmenen tunnin jahti päivä alkoi olla lopussa, meni parin tunnin reissu hieman pitkäksi.

10.10 lähdimme taas ajatuksena parin tunnin lenkki, nyt töiden takia. Ajoimme Suopellolle jossa päästin Akun irti tasan klo 7. Seitsemän minuuttia myöhemmin alkoi ajo. Se kävi selvästi tiellä, mutta en lähtenyt katsomaan tilannetta, koska ajo pyöri nyt hyvässä suunnassa. Kyllä Aku hoitaa, ajattelin. Ajo ei ollut mitenkään mahtavaa, mutta eteenpäin mentiin. Ajo lähti jonkin ajan kuluttua lähestymään toista tietä, josta ainakin ketut menevät tien yli kohti Venäjää. Ajoin sinne vastaan, mutta ajo meni lopulta tien yli noin puolen kilometrin päästä minusta. Ajelin perästä ja päädyin ampumaradan hiekkakuoppaan jossa Aku etsi kadonnutta jälkeä. Montussa on paljon koloja, mutta en usko että ajossa oli kettu. Liikkeet vaikuttivat jäniksen tempuilta. Jälkeä ei kuitenkaan löytynyt, joten kun pari tuntia oli täynnä, lähdin tavoittelemaan koiraa. Pian sen sainkin kiinni ja pääsimme lähtemään kotiin.

13.10 oli mieletön sumu ja lämpötila lähellä nollaa. Kelissä ei pitänyt olla mitään moittimista kun ajelimme Suopeltoon. Metsäautotiellä tepasteli pirun iso ukkometso, joka lennähti auton edestä parikymmentä metriä metsän puolelle. Vein Akun muutaman sadan metrin päähän ja lähdin kävellen katsomaan päästäisikö metto aivan lähelle. Sieltähän se lähti reilun matkan päästä lentoon joten turha oli se haave. Autolle päin näytti lähtevän joten mietin että jäisiköhän se miten lähelle. Ja kun pääsin autolle niin sieltähän se lähti melko läheltä, liekö ollut sama vai eri. Akun löysin parin tunnin irtiolon jälkeen Höytiönsuon reunamilta, josta kuului muutama haukahduskin, mutta sille astelle jäätiin tänään. Ajoa ei saatu aikaiseksi. Nyt on pari huilipäivää ja viikonloppuna kokeillaan uutta videokuvaussysteemiä Parikkalassa, saa nähdä mitä siitä tulee.

16.10 olimme lähdössä jahtiin Parikkalassa, mutta vesisade sai meidät vähän lykkäämään lähtöä. Loppujen lopuksi olimme jo kahdeksalta metsässä. Pian sen jälkeen alkoi Akun haukku kuulumaan ja supihan se siellä odotteli kohtaloaan. Olimme jo valmiiksi lähellä joten pian oli supi hengilä ja koira kiinni. Siirryimme vakipaikoillemme eväiden syöntiin. Aku touhusi pari tuntia omilla teillään ja välillä sieltä kuului haukahteluakin, mutta kovan tuulen takia oli vaikea kuulla mitä siellä oikein tapahtui. Meidän korviin ei kunnon ajoa kuulunut. Siirryimme pikkuhiljaa takaisin autolle päin kun jänisajo lähti. Melko vaalea pupu juoksi kynnöspeltoja pitkin ja johonkin sinne se sitten onnistui jälkensä kadottamaan. Akukaan ei oikein malttanut jäädä etsimään, kun me paukuttelimme vähän väliä jotain, enimmäkseen teeriä. Vaikka linnut jäi lentämään ja jänis juoksemaan, oli reissu ihan onnistunut. On ainakin yksi supikoira vähemmän.

20.10 sain tiedon että sudet olivat syöneet suomenajokoiran Nuijamaan Marttilan Suopellossa. Koirasta löytyi selkäranka ja pala tassua, muu oli syöty. Paikalla on ollut useampi susi. Paikka on täsmälleen sama jossa näin ison ukkometson ja jossa Aku oli irti viikko sitten. Ehkä oli hyvä että ajoa ei syntynyt. Tämä syöty koira oli kadonnut jo edellisenä päivänä, mutta tutkan avulla jätökset viimein löytyi, noin 30 metriä tutkapannasta.

24.10 satoi aamulla syksyn ensimmäiset lumet. Lämpötila keikkui nollan ja pikkupakkasen rajamailla. Aku löysi jäniksen Kansolasta nopeasti, noin vartissa. Puoli tuntia oli mukavaa kuultavaa, sitten alkoi vähän tökkiä. Sen verran kylmä oli jo että lähdimme kävelemään ja eikä aikaakaan kun kaverini ampui metsästysuransa ensimmäinen saaliinsa, jäniksen. Vastaan metsätiellä juossut pupu kaatui tyylikkäästi kertalaakista. Akukin tuli kohta paikalle ja oli innostunut saaliista. Jäi jopa odottamaan suolistusta ja makupaloja. Sen jälkeen Aku sai juosta vielä tunnin verran ja kun löysimme koiran melko helposti, oli jahtipäivä oikein onnistunut.

25.10 oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu ja maassa rippeitä lumesta. Aku aloitti taaskin vauhdikkaasti. Auton vierestä kynnöspellolta löytyi jälkiä ja reilun kymmenen minuutin päästä jälki oli seurattu pellon toiseen päähän. Nopeasti sieltä rusakko juoksi peltoa pitkin jo pari minuuttia ennen Akun äänenavausta. Kun ajo alkoi, kävelin autolle ja aloin ottamaan kameraa valmiiksi kun rusakko juoksi noin metrin päästä minusta, tietysti tietä pitkin. Kuvat jäi ottamatta. Aku rynnisti kohta perästä. Rusakko juoksi muutamaa pätkää lukuunottamatta koko ajan tietä pitkin, noin kilometrin matkalla pois tieltä se oli parinsadan metrin verran. Mikään iso ei rusakko ollut joten tiellä juoksut näköjään periytyy äidinmaidossa. Tehokas tapa se tuntuu olevan. Siellä täällä haissut jälki ohjasi Akua aina vähän matkaa eteenpäin. Välillä jälki meni maalaistalon pihan läpikin. Kun haukku jatkui lähemmäksi päätietä, minä lähdin hakemaan autoa että ehdin sinne eteen. Olimme kuitenkin Akun kanssa yhtäaikaa autolla. Vähän ajan päästä otin koiran kiinni ja vaihdoimme paikkaa. Ajoa kertyi vain kymmenisen minuuttia tunnin aikana. Toisessa paikassa olimme myös tunnin verran mutta sieltä ei ajoa ehtinyt tulla. Minulla oli sen verran kylmä, että meidän oli lähdettävä kotiin. Talvi alkaa selvästi tehdä tuloaan.

27.10 aamulla oli pakko lähteä kokeilemaan Akun uutta tutkaa. Eilen hain postista Pointerin GPS-tutkan ja kun eilen sataneet lumet olivat vielä tämän päivän maassa ja aamupäivä vapaata aikaa, ei paljoa tarvinnut miettiä. Otimme kaverin kanssa mukaan videokameran ja digikameran, toki meillä oli aseetkin matkassa. Hyvää kuvaa saimmekin, videot niistä valmistuu lähiaikoina. Uusi tutka lunasti heti ainakin osan hintaansa, kun olimme olleet puolisen tuntia metsässä. Päätin soittaa Akulle ja kuunnella mitä se ukko touhuaa ja kuulinkin että siellä on supihaukku meneillään. Nopeasti saatu paikkatieto näytti paikan kartalta ja matkaa sinne oli 485 metriä. Nuolen näyttämää pitkin pääsimme suorinta reittiä paikalle ja 185 metrin päässä kuulimme ensimmäisen kerran Akun haukun. Jätimme ylimääräiset rensselit vähän kauemmaksi ja hiivimme kamerat kuvausasennossa lähemmäksi. Paikalle oli lähes mahdotonta päästä hiljaa, joten kun Aku huomasi meidät melko kaukaa, hyökkäsi se tapojensa mukaisesti supin kimppuun. Supi oli paennut kapeaan ojaan ja tekeytyi heti kuolleeksi Akun hyökättyä. Kohta supin ei tarvinnut enää näytellä kuollutta ja lähdimme takaisin autolle päin. Lähellä auton toiselta puolelta löytyi tuoreita jäniksen yöjälkiä ja noin kymmenen minuutin haun jälkeen lähti ajo. Ei mennyt kovin kauaa kun Jarko sai hyvää videokuvaa jäniksestä, se kävi ihan vieressä kääntymässä, palasi takaisin ja jäi makuulle parinkymmenen metrin päähän tieltä. AKulla oli vaikeuksia tiellä jäljittämisessä, mutta pian metsästä singahti pupu tielle koira kohta perässä. Vielä kerran tämän jälkeen pääsimme kuvaamaan jänistä tiellä. Töihin lähtö alkoi kuitenkin lähestymään joten aloin valmistautumaan koiran kiinniottoon. Soitin taas koiralle ja kuulin sen juoksevan. Kohta askeleet alkoivat kuulua stereona ja Aku olikin jo selkäni takana. Sain sen siitä helposti kiinni ja pääsimme lähtemään kotiin. Kyllä kiinniotto on helppoa kun on gps-tutka...
Ajoa ehti kertyä kolmisen varttia.
Uusi tutka osoitti hyödyllisyytensä heti ensimmäisellä kerralla. Ensimmäiset lumet taas helpottivat meidän jahdin seuraamista, mutta tuntuivat vaikeuttavan Akun ajoa. Jänis juoksi kymmeniä metrejä omia jälkiänsä pitkin, joka ainakin tällä kertaa oli liian vaikea paikka Akulle. Samoin tieajo ei oikein sujunut, vaikka siinä paikkapaikoin jäljet näkyivätkin. Toivotaan että pysyvät lumet sataisivat pian.

2.11 lähdimme Luumäen suuntaan jänistä jahtaamaan. Lumista ei ollut enää tietoakaan, mutta aamulla oli pientä pakkasta. Aku aloitti hommansa nopeasti, jänisajo lähti vartissa. Vartin päästä tästä pupu loikki tielle johon Aku kadotti jäljet. Ajo jatkui vasta tunnin etsimisen jälkeen, ehdittiinpä paistaa makkarat sillä välin. Ajo meni monen otteeseen tien yli puolelta toiselle, kunnes noin puolen tunnin ajon jälkeen jänis erehtyi juoksemaan kohti passimiestä. Kaadon jälkeen vaihdettiin uuteen paikkaan ja sieltä kuului pari haukahdusta, mutta ajoa siellä ei syntynyt.

3.11 varasin videokamerat jalustoineen mukaan, kun lähdimme Kansolaan. Aku suuntasi nopeasti kulkunsa tien lähettyville ja odottelin tunnin verran itse siinä tiellä vahdissa ettei Aku jää auton alle. Gps-tutka näytti taas toimivuutensa. Aku pyöri melko pienellä alueella, paikassa jossa muutama viikko sitten se sukelteli supikoiran kanssa. Liekö ollut nytkin supin hajuja maassa. Otin kuitenkin heti koiran kiinni kun sain ja siirryimme takaisin paremmille paikoille. Siellä Aku etsi innokkaasti, mutta tällä kertaa mitään ei löytynyt.

12.11 olimme Parikkalassa Särkisalmella samassa paikassa jossa viime syksynä jänisajo pyöri mukavasti pienellä alueella. Nyt ajo lähti puolen tunnin haun jälkeen 350 metrin päästä meistä. Ensin se painui melko läheltä meitä mutta pyörähti pian takaisin päin. Seuraava gps-päivitys näytti koiran olevan puolen kilometrin päässä valtatie kuudesta. Seuraavalla kerralla koira oli keskellä tietä ja silloin hyppäsimme autoon ja kiirehdimme paikalle. Soitto Akulle paljasti että ajo oli täydessä käynnissä ja paikkatieto kertoi koiran olevan jo parin sadan metrin päässä tien toisella puolella. Pääsimme nopeasti paikalle ja ajohaukku kuului melko läheltä. Kohta näimme kun Aku juoksi hiekkatietä pitkin kohti vajaan kilometrin päässä olevaa valtatietä. Kivet vaan ropisi helmoissa kun kiihdytimme koiran perään, nopea jarrutus ja syöksy koiran kimppuun. Kiinniotto kävi lähes gangsterielokuvien tyyliin. Pääasia oli kuitenkin saada koira kiinni, tyylillä ei ollut väliä. Hyvä tuuri kävi kun selvisimme ehjin nahoin. Ajossa oli luultavasti kettu, metsäjänis se ei ainakaan ollut. Siirryimme aivan toiseen paikkaan, kauaksi isoista teistä. Siellä menikin tovi ennenkuin ajo lähti. Sitä ajoa kesti kolmisen varttia ennenkuin jäniksen onnistui harhauttaa koira perästään.

13.11 menimme Intsilän suuntaan. Siellä maasto on kumpuilevaa ja risukkoa on paljon. Uusi paikka ei pelottanut Akua vaan hakulenkit ulottuivat kilometrin päähän meistä. Sieltä se jäniskin löytyi, haukkukin kuului kovaan myötätuuleen meille saakka. Meiltä meni reilut puoli tuntia ennenkuin pääsimme pelipaikoille ja silloin juuri alkoivat Akun vaikeudet. Paikalla oli tehty vasta metsätöitä ja johonkin sinne pupu sai eksytettyä jälkensä. Ajoa kertyi kolmisen varttia, taas. Nyt alamme odottamaan lumisateita ja sitä myötä pidempiä ajoa.

17.11 oli työpäivä, mutta aamulla ehdimme pari tuntia käydä ulkoilemassa kivassa pikku pakkasessa. Aamu oli vauhdikas, ensin Aku löysi syksyn yhdeksännen supikoiransa vajaan puolen kilometrin päästä, ja vähän myöhemmin rusakon talojen lähettyviltä. Supista ei ollut vastusta, mutta rusakko pisti pelin jännäksi juoksemalla lähes pelkästään kynnöspeltoja ja teitä pitkin. Välillä tulin itsekin sotkeneeksi jälkiä kun minun piti singahtaa katsomaan ettei koira jää autojen alle. Haukku oli sen verran innokasta että epäilin välillä kauriin olevan ajossa. Tänä syksynä ei kaurisajoa vielä ole ollutkaan, kop kop. Vauhdikkuudesta kertoo jotain gepsitutkan kellottama 19 km/h nopeus Akulle kesken ajon, se on jo hyvää vauhtia. Töiden ja tien läheisyyden vuoksi minun piti pistää peli poikki kahden tunnin jälkeen, siinä vaiheessa Aku oli ehtinyt ajaa kolmisen varttia. Vielä tulee päivä jolloin ei ole kiire mihinkään, kai.

22.11 oli kipakka pakkanen, aamulla kovimmillaan 10 astetta. Luulin että aamu olisi mitä parhain koiralle, mutta ei se niin ollutkaan. Ajo lähti muutamassa minuutissa, ja loppui yhtä nopeasti. Kun tutka näytti koiran paikaksi tien tai sen vieressä olevan luolaston, arvelin ketun menneen suoraan reikään. Mutta kun Aku tuli kohta pois, en enää tiennyt mikä se oikein oli. Noin tunnin päästä ajo jatkui huonona luolaston takaa kauempaa, joten luultavasti ajettava painui tietä pitkin kauaksi. Ajot olivat lyhyitä ja huonoja, mutta tauon jälkeen ne kuitenkin jatkuivat aina vaan. Lopulta Aku singahti parin kilometrin päähän pois meidän metsästysseuran alueelta, ja minun piti ajella jonkin aikaa ennenkuin pääsin kiinniottoetäisyydelle. Jahtipäivälle tuli pituutta hieman yli viisi tuntia, ajoa merkataan pari tuntia. Pakko sanoa taas kerran että on se tuo gps-tutka aivan ehdoton peli. Kun ennen huoletti missä asti koira aina onkaan, nyt senkun katselee kartalta missä se menee. Saan lähipäivinä gepsitutkaan sen pc-seurantaohjelman, jonka avulla pystyn päivän jälkeen katsomaan karttapohjalta Akun päivän mittaan juokseman reitin. Ja jos siitä saa ruudunkaappauskuvia otettua, nehän voi liittää vaikka ajopäiväkirjaan ko. päivän kohdalle.

24.11 satoi vettä aamulla. Ei tosin kovasti vaan lähinnä tihkusateena. Aku on ollut viimeiset pari päivää aivan hermona tarhassaan, parin kolmen sadan metrin päässä olevan Vilman takia. Vilma on jo vanha mummo, mutta hajut ovat kuin nuorella nartulla, ainakin Akun mielestä. Tästä syystä päätin eilen että vien Akun juoksemaan, että saa enimpiä höyryjä päästettyä. Metsähän oli aivan märkä, kuinkas muutenkaan. Aku oli irti reilut pari tuntia, enkä sinä aikana kuullut yhtään haukahdusta.
Tänään sain viimein Pointerin PC-seurantaohjelman jolle voin purkaa tuhat viimeisintä paikkatietoa koiran gepsilaitteelta ja tarkastella niitä kartalta. Sieltä näkee melko mukavasti reitin jonka Aku on juossut päivän mittaan. Tuhat pistettä on niin paljon ajassa, että sain purettua tiedot aina 12.11 jahdista alkaen. Kartat näkyy ajopäiväkirjassa ko. päivän kohdalla. Juuri tuon 12. päivän kartalla näkyy se valtatien ylitys, jolloin Akun hengenlähtö lienee ollut melko lähellä. Gepsitutkalla voi myös soittaa koiran laitteeseen ja kuunnella koiran tapahtumia. Laitoin yhden pätkän kuunneltavaksi video/ääni -sivulle.

27.11 oli vieraita tulossa ja iltavuorokin painoi päälle, mutta silti mentiin metsälle. Syy oli hienossa kelissä. Edellisenä päivänä oli satanut noin 15 senttiä lunta ja yöllä ei oikeastaan ollenkaan. Pakkasta oli pari astetta. Navakka tuuli oli ainoa miinuspuoli. Ajoimme vakipaikalle Kansolaan ja siellä näinkin heti jäniksen jäljet autosta. Pakittelin pari sataa metriä takaisin päin ja päästin sieltä Akun irti. Heti kun Aku pääsi jäljelle niin haukku alkoi, liekö jänis karkonnut autoa? Ensimmäiset puoli tuntia oli ajossa mukavaa potkua ja intoa, sen jälkeen tuli vähän vaikeuksia, mutta sieltä se aina ajo lopulta jatkui. Ja sitä jatkuikin niin pitkään että minun piti ottaa Aku kesken kiihkeimmän ajon kiinni ja lähteä valmistautumaan vieraiden tuloon ja työpäivään. Ajoa kertyi 2 tuntia 40 minuuttia. Ajopäivänkirjan reittikartastakin näkee miten pienell alueella jänis koko ajan juoksi, käytännössä reilun puolen kilometrin alueella. Vaikka jälkiä oli sinne tänne, kertaakaan en onnistunut karkulaista näkemään.