Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2004 - Loka-marraskuu 2004

1.10.2004 oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu, pakkasta oli kaksi astetta. Ajoimme Suopellon maastoon ja jossa Aku pyöri viljapellon maastossa pitkään. Hajuja tuntui olevan pellossa mutta ei muualla. Muutaman lenkin jälkeen laitoin koiran autoon ja ajoin reilun kilometrin toiseen paikkaan. Siellä emme ehtineet olla kuin muutaman minuutin niin haukkua alkoi. Nyt oli sen verran matalampaa ääntä että arvasin ketun olevan ajossa. Aluksi tuntui että tulevat minua kohti mutta sitten ääni alkoi loittonemaan. Kun haukku alkoi kadota, lähdin autolla lähemmäksi. Tutkasin matkalla moneen otteeseen mutta koira tuntui olevan aina yhtä kaukana, ja tietysti Venäjän suunnassa. Ajoin autolla lähes rajalle, ja siellä Aku haukkui, mutta onneksi vielä Suomen maaperällä. Välimatkaa naapuriin muutama sata metriä. Siinä oli iso peltoaukea ja kun juoksin lähemmäksi, huomasin että Aku hyppäsi pellolle ja suuntasi itään. Puolen kilometrin spurtin jälkeen olin ihan hapoilla mutta oli Akukin hihnassa. Vielä säästyttiin Venäjältä.
Ajoa kertyi 40 minuuttia. Ihan hyvä ajo olikin, Aku haukkuu nyt selvästi tiheämmin kuin viime kaudella. Toivotaan että suuntaus jatkuu.

2.10 olimme heti kuuden jälkeen metsässä. Lämmintä oli pari astetta. Vähän ennen perille pääsyä jänis köpötteli tiellä ja vähän kävi jo mielessä että löysäänkö Akun sen perään, mutta ajoimme kuitenkin perille saakka. Ajo lähti taas kymmenessä minuutissa ja painui suoraan tielle. Ei auttanut kuin autolla sinne ja yrittää saada Aku kiinni. Mutta eipä jätkä niin vaan antautunutkaan. Livahti pirulainen karkuun ja kohta taas haukku kaikui lähellä. Jänis harhautti koiraa sivutiellä ja kun Aku juoksi meitä kohti, saimme sen kiinni ja ajoimme samaan paikkaan mistä lähdimme liikkeelle. Nyt vedimme Akua vähän toiseen suuntaan ja kohtahan sieltä alkoi taas ajo kuulumaan. Ajo oli hyvin pätkittäistä, metsätiellä ei jäljet tuntuneet haisevan lainkaan, mutta muualla haukku oli hyvää. Vähän matkan päässä kuului laukaus, ja ajattelimme jo jonkun ampuneen meidän pupun ja lähdimme katsomaan. Heti kohta suoraan meidän yli lensi hitaasti iso ukkometso. Välimatkaa vajaa kymmenen metriä, nopea kaveri olisi ampunut sen helposti. Meillä oli haulikot olalla eikä ne siitä liikahtaneet mihinkään. No, eipähän ainakaan ohi ampuminen harmita. Ajossa oli pitkiä taukoja ja menimme pellon reunaan eväiden syöntiin. Ja kohta yli lensi kolme metsähanhea, korkeutta 30-40 metriä. Viime hetkillä ehdin haulikon luo ja kahdesti ammuin ohi. Nyt harmitti vähän enemmän kuin metson kanssa. Ikuisuushaaveeni on ampua villisika, ukkometso sekä hanhi. Nyt oli mahdollisuudet kahteen viimeiseen, mutta ei natsannut tällä kertaa. Ajo pyöri melko läheltä meitä ennen kuin katkesi kauemmaksi. Siirryimme lähemmäksi kun meidän väliimme ilmestyi jostain jänis. Yhtä nopeasti se katosikin pensaikkoon. Aku etsi jälkiä melko kaukana joten kävin sen hakemassa polttopisteeseen ja ohjasimme sen jäljille. Kohta sieltä lähtikin ajo joka painui taas pellon suuntaan. Siellä tuli taas katkoja joten nappasinkin koiran kiinni kun sain siihen hyvän tilaisuuden. Akun työt tältä aamulta päättyivät.

8.10 lähdimme metsään vaikka olin ollut pari päivää vähän kipeänä. Metsä oli märkä edellisen illan rankan vesikuuron jäljiltä. Reilu puoli tuntia irtipääsystä kuului läheltäni ensimmäiset kiljahdukset samalla kun hirvimiesten savuttava maasturi tuli paikalle. Kuuntelimme siinä mukavaa ajoa joka painui heti ensimmäiselle tielle ja siihen se jäikin. Liekö dieselin käry sotkenut Akun nenän totaalisesti mutta sen jälkeen ei koko päivänä kuulunut yhtään haukkua. Akukin joutui pesuun kotiin päästyämme, sen verran mutapainia se oli harrastanut.

Lehdissä on ollut paljon puhetta Janus-sudesta, joka tappoi Lemillä lampaita pari viikkoa sitten. Nyt tappotuomion saanut susi kulki myös meidän metsästysmaiden läpi alkuviikosta. Onneksi ei tullut paria päivää aiemmin jolloin olimme Akun kanssa viimeksi jahdissa juuri niillä paikkeilla. Kaatoluvan tultua suden tutkapannan lähettämää paikkatietoa ei enää kerrota, ja viimeiset havainnot olivat Joutsenon maastoista eli meidän alue jäi onneksi läpikulkualueeksi.

11.10 piti olla pakkasta, mutta ei ollutkaan. Lämmintä oli yksi aste. Kun kaiken lisäksi metsä oli aivan kuiva, ei jäljet tuntuneet paljoa haisevan. Tiellä ainakaan ei haissut juuri lainkaan. Ajoimme kuitenkin ampumaradalle. Siellä meni tunnin verran jolloin huomasin tutkasta että Aku onkin siirtynyt aika kauaksi, joten lähdin autolla lähemmäksi. Lähempänä kuulinkin että ajohan siellä on jo käynnissä. Siirryin vielä lähemmäksi ja kuulostelin tarkempaa paikkaa, Akulla kun oli vähän jälki hukassa. Samassa huomasin jäniksen tulevan tietä pitkin kohti minua, matkaa parikymmentä metriä. Siitä se juoksi noin kolmen metrin päästä ohi, minua se ei huomannut lainkaan. Kamera oli taskussa, hyviä kuvia olisi saanut viiden metrin päässä istuvasta jäniksestä. Sitten se hölkötteli toista tietä pitkin satakunta metriä ainakin, sen pidemmälle en nähnyt. Aku oli kovin hiljaa, kävelin lähemmäksi ja vihelsin pillillä Akua luokseni. Sain Akun jäljille kymmenkunta minuuttia jäniksen ohimarssin jälkeen, mutta eipä siinä hiekkatiellä enää mikään haissutkaan. Kuljin itse mukana jolloin Akukin meni tietä pitkin eteenpäin. Kohta Aku hyppäsi harvaan männikköön ja häntä paljasti hajuja olevan. Samassa näin kun jänis lähti viisi metriä koiran takaa, mutta Aku ei sitä huomannut. Kohta taas liikkeet nopeutuivat ja kiljunta alkoi. Ja kamera oli yhä taskussa. Neljänneskierroksen kierrettyään jänis oli taas isolla tiellä, tällä kertaa Aku sai seurattua jälkiä jotenkuten. Liikenne sillä tiellä on vähäistä mutta vauhdit kovat joten harkitsin jo koiran kiinniottamista, kun ajo lähti taas metsään päin. Käänsin auton ympäri ja näin kun jänis juoksi taas tietä pitkin. Kaasu pohjassa lähdin takaa-ajoon jolloin jänis kaarsi ensimmäisestä risteyksestä oikealle. Tulin paikalle pari sekuntia myöhemmin eikä pupusta näkynyt enää varjoakaan. Houkuttelin Akun siihen mutta kun viiteen minuuttiin ei ajo jatkunut, otin koiran kiinni ja siirryimme pari kilometriä toiseen paikkaan. Irtioloajaksi sovimme tunnin, mutta siinä ajassa Aku oli jo ehtinyt lähes aamuiselle paikalle. Toinen tunti meni kiinniottamiseen ja sen jälkeen pääsimme lähtemään kotiin.

12.10 lähdimme heti uudestaan, olihan pakkasaamu parhaimmillaan. Aikaa ei ollut paljoa olla metsässä, mutta pari kolme tuntia kuitenkin. Kansolaan mentiin suurin odotuksin, mutta sieltäpä ei mitään löytynytkään. Liekö puput luulleet ensilumen tulleen ja makailleet koko yön vai miten, mutta tuntui ettei siellä ollut kunnon hajujakaan. Akukin oli tosin vähän oudon oloinen. Yleensä käyn aina istuskelemaan ja lukemaan ammun lehteä, mutta nyt kylmyyden takia piti olla pienessä liikkeessä koko ajan, ja tuntui kun Aku olisi seuraillut minun tekemisiäni tarkemmin kuin ennen. Kyllähän noita syitä löytyy jos mietiskelee pitkään, totuushan on kuitenkin ettei sieltä ajoa saatu. Ensi kerralla paremmalla onnella.

14.10 lähdimme taas. Lämpötila oli nollassa, ja ilma oli kirkastumassa eli keli vaikutti mainiolta. Aku rupesi pyörimään noin parin sadan metrin päässä lähtöpaikasta, johon minäkin tarkenin käydä istuskelemaan. Vajaa tunti oli aikaa mennyt kun pyy rupesi viheltelemään aivan lähellä. Ajankuluksi rupesin pillittämään sitä ja kohta se istuikin vajaan kymmenen metrin päässä minusta. Katselin sitä pitkään ja vasta kun aloin kaivamaan kameraa esiin, se lensi hieman kauemmaksi. Muutaman kerran ehdin vielä puhaltamaan, kun Aku aloitti oman konserttinsa. Pari viime reissua mielessä on ollut jäniksen ampuminen koiralle, joten siirryinkin saman tien parempaan passipaikkaan. Noin kymmmenen minuutin ajon jälkeen jänis juoksikin minua kohti. Kertalaukaus riitti ja jäin odottamaan kameran kanssa Akua. Sieltähän se kohta tulikin ja rupesikin heti puistelemaan pupua ihan tosissaan. Annoin sen hetken purkaa paineitaan ja sitten kävelimme autolle. Tällä kertaa tällainen lyhyt reissu riitti meille, tai ainakin minulle.

21.10 olimme metsässä puoli kahdeksan jälkeen. Kolmen vartin päästä alkoi kuulumaan Akun seisontahaukkua. Käveltyäni lähemmäksi kuului sieltä myös supin rääkymistä. Kohta olinkin paikalla ja huomasinkin että siellähän on kaksi supia. Aku touhusi innokkaana niiden ympärillä ja meni yllättävän lähelle, ei oppinut viimekertaisista puremista mitään. Aku alkoi juoksemaan supien ympärillä sellaista kolmen neljän metrin ympyrää. Minä yritin saada Akua taakseni että voisin ampua. Samassa toinen supikoira siirtyi pari metriä minusta poispäin ja silloin Aku törmäsi siihen puolivahingossa. Akuhan kävi kiinni ja parinkymmenen sekunnin päästä supi makasi liikkumatta ja Aku riepotteli sitä oikein kunnolla. Ammuin toisen supin ja lopetin sen toisenkin kun Aku siirtyi nuuhkimaan ensin ampumaani. Entiedä oliko se jo valmiiksi kuollut vai ei, todennäköisesti näytteli vaan. Niinkuin ottamastani valokuvastakin näkee, supit olivat melkoisia kölliköitä. Nyt pääsin ensimmäisen kerran näkemään kun koira käy supiin kiinni. Minulla on ollut sellainen mielikuva että supi tekeentyy heti kuolleeksi, mutta ainakin tämä pisti kovasti hanttiin. En tiedä saiko Aku vaurioita mutta tutkapanta on ainakin reikiä täynnä. Olisiko siinä hyvä tekosyy ostaa sellainen gps-tutka...
Kun Aku ei olisi millään lähtenyt pois supien luota, otin sen kiinni ja vaihdoimme hieman paikkaa. Siellä ehti kulua kymmenkunta minuuttia ennen kuin ajo lähti. Ja eipä jänis paljoa metsässä viihtynyt, suurimman osan matkasta juoksi joko tietä tai kynnettyä mullosta pitkin. Jäin auton viereen parin tien risteykseen kameran kanssa odottelemaan, ja montaa minuuttia ei mennytkään kun pupu juoksi vierestä ohi. Muutaman minuutin päästä se tuli takaisin samoille paikoille. Ihan hyviä videopätkiä sain kuvattua, käykää katsomassa. Puolen tunnin kuluttua, kun jänis oli juossut ristiin rastiin, alkoi Akukin olla vähän sekaisin jäljistä. Ja kun tilaisuus tuli, otinkin koiran kiinni.

25.10 kävimme pikaisesti metsässä. Iltapaäivällä piti mennä töihin joten parin tunnin lenkin ehtisi hyvin tehdä. Tasan kaksi tuntia olimmekin, mutta yhtään haukkua ei kuulunut. Aku pyöri sellaisella reilun puolen kilometrin alalla koko ajan, mutta ajoa sieltä ei ehtinyt tulla. Nyt taas muutama päivä huilitaan ja viikonloppuna isketään taas.

30.10 aamulla matkalla metsään tiesin että jotain mielenkiintoista tulee tapahtumaan. Tiesin sen koska huomasin että kamera jäi kotiin. Aamulla oli melko kova pakkanen, perillä auton mittari näytti -8 astetta. Puolen tuunin kuluttua irtilaskusta kuului ensimmäiset haukahdukset, intoa oli vaikka jänis ei vielä juossutkaan. Vartti siitä alkoi kiljunta. Eikä mennyt kauaa kun jänis juoksi keskellä kynnettyä peltoa minua kohti. Kävi istumassa kymmenessä metrissä ja suuntasi takaisin kohti koiraa. Juuri kun Aku tuli pellolle parin sadan metrin päässä, hyppäsi jänis metsään reilun viidenkymmenen metrin päässä koirasta. Kun koira oli melkein minun luona, jänis tuli takaisin pellolle ja juoksi peltoa pitkin pois päin. Aku ei oikein pystynyt seuraamaan jälkiä siinä pellolla, paskan haju kävi minunkin nenääni, joten houkuttelin koiran oikeaan suuntaan. Sieltähän se taas ajo jatkui kiihkeästi. Ajo painui tien suuntaan joten lähdin autolla sinne. Perille päästyäni juoksi Aku kohta sille tielle josta sain sen kiinni. Vähän liian vaarallinen paikka. Siirryimme vähän matkaa ampumaradalle jossa olimme reilut puoli tuntia. Sitten hyvän tilaisuuden tultua otin koiran kiinni ja lähdimme kotiin. Kotona huomasin kun Aku aristi etujalkaansa ja löysin oikean etujalan anturasta sentin kokoisen palkeenkielen. Onneksi se oli ihan pinnallisen nahkan repeämä eikä siitä vuotanut edes verta. Se näytti sen verran siistiltä ettei se vaadi muita hoitotoimenpiteitä kuin muutaman päivän levon.

6.10 oli sen verran poutaa että lähdimme metsään muutaman päivän tauon jälkeen. Edellisellä kerralla vaurioituneita jalkoja Aku aristeli päivän verran, sen jälkeen käveli aivan normaalisti. Nyt ei huomattu mitään aristelua. Aku pyöri muutaman minuutin irtipääsyn jälkeen meidän lähettyvillä ja katosi sen jälkeen. Tutka näytti kuitenkin melko lähelle joten mitään hätää ei ollut. Teimme tulet ja kun seuraavan kerran vilkaisin tutkaan, matkaa näytti olevan runsaasti koiraan. Ja suunta kohti Venäjää. Makkarat syötyämme suuntasimme kohti koiraa ja pääsimme koiran ja rajan väliin. Tuskin Aku oli lähellä Venäjää sillä kertaa käynytkään, mutta ylimääräistä sähköä se taas loi. Kun pääsimme lähelle koiraa, kuulimme sen ajavan. Ääni oli melko matalaa, joten kettuajolta se vaikutti. Olimme jo naapuriseuran puolella joten passittamaan emme päässeet. Siirryimme vielä jonkun matkaa ja sieltä ei enää haukkua kuultukaan. Vartin verran siinä oltuamme juoksi Aku lähettyvillä jolloin vihelsin sen pois.
Koko ajo jäi hieman arvoitukseksi. Ehtikö Aku ajaa pitkään ennen meidän paikalle tuloa? Kartan mukaan hukkapaikalla on kallio, menikö kettu koloon? Vaikea sanoa, ajo kuitenkin loppui kuin seinään. Pikkuisen kun sataisi lunta niin näitäkään ei tarvitsisi arvuutella.

10.11 oli pirun kylmä tuuli. Puolisen tuntia oltiin oltu metsässä ja olin juuri aloittanut lehden luvun, kun kaukaa kuului yksi haukahdus ja heti perään supin rääkäisy. Jaaha, siellä on syksyn kahdeksas haukussa. Lehti reppuun, reppu selkään ja menoksi. Ääni kuuluikin yllättävän kaukaa, vartti meni kävellessä. Lähellä tapahtumapaikkaa otin kameran valmiiksi ja kohta huomasinkin kun Aku kävi katsomassa että kuka se sieltä tulee. En ehtinyt saada kameraa päälle kun Aku oli jo supin kimpussa. Supi alistui hetkessä ja tekeytyi kuolleeksi. Kuvasin sitä hieman videolle jonka jälkeen lähetin supin talviunille. Aku ei olisi taas millään halunnut lähteä sieltä pois, joten laitoin sen hihnaan ja kävelimme lähes kilometrin takaisin päin. Siellä päästin koiran irti eikä se enää pyrkinyt raadon luokse. Aku oli irti vielä reilun tunnin mutta muuta haukkua ei tällä kertaa kuultukaan.

11.11 oli sateinen aamu, mutta alkava työputki "pakotti" lähtemään. Muutamaan päivään ei sitten päästäisikään. Ajelin vähän etemmäksi mitä normaalisti, mutta Aku pyyhkäisi saman tien sinne normaaleille alueille. Noin puolitoista tuntia se selvitteli jälkiä sillä samalla peltoaukealla, missä Akun jalat aukesivat pari viikkoa sitten. Nyt jalat säästyivät, mutta karva likautui pesukuntoon. Pikkuhiljaa Aku ajautui lähemmäksi kylätietä, joten lähdin autolla sinne. Ajattelin vahtia ettei koira jää auton alle, ja olin samalla ajaa itse Akun päälle. Ei se kyllä yhtään katso tuleeko autoja vai ei. Vauhti oli kyllä hiljainen mutta pajupensaiden takaa pääsee tielle sekunnissa. Onneksi tuossa ajassa ehdin jo edestä pois. Muutaman minuutin seurailin Akun tuohuja, ja kun seuraava auto tuli, katsoin tämän pelin liian vaaralliseksi. Siirryimme vähän matkaa uusille paikoille. Siellä olimme puolisen tuntia ja sopivan tilaisuuden tulle otin koiran kiinni. Nyt en jaksanut olla sen pidempään.

20.11 suunnattiin viikonlopuksi Parikkalaan. Kovaa pakkasta oli luvassa ja ensimmäiset ajot lumikelillä. Tosin lunta oli vaan vajaa viisi senttiä. Akulle sattui huono päivä. Aamuyöllä minun piti käydä kurittamassa sitä kun lähistön juoksullaan oleva narttu pakotti haukkumaan. Liekö nukkunut sen jälkeen lainkaan, mutta jotenkin outo Aku oli koko aamun. Jahdin päätyttyä luulin että Aku oksentaa, oli sen verran pahoinvoivan näköinen, liikkuikin autossa vaivalloisesti. Vai olisiko monen päivän makailu jäykistänyt paikkoja liikaa.
Jänis löytyi kuitenkin nopeasti, noin kymmenessä minuutissa. Pienen herättelyn kera lähtenyt ajo oli paikoin surkeaa. Lyhyen pätkän jälkeen oli pitkään hiljaa, mutta aina siellä ajo jatkui lopulta. Meitä oli jahdissa 3-5 miestä ja näköhavaintoja saimme varmaan kymmenen kertaa. Yksi laukauskin kuului mutta se ei osunut. Minä olisin kyllä saanut jäniksen nurin mutta en voinut ampua kun taustalla oli autoja ja ihmisiä. Kävelin jäniksen perässä pihatietä pitkin ja odotin että se olisi hypännyt sivulle mihin olisin voinut turvallisesti ampua. Pupu juoksikin pihaan asti ja pensaiden suojassa hyppeli metsään, ja säästi henkensä. Jänis ei juossut lainkaan ympyrää vaan u:n muotoista lenkkiä. Jälkiä syntyi samoille paikoille paljon ja kylmäkin pakotti luopumaan jahdista.

21.11 suuntasimme Särkisalmelle. Siellä lunta ei ollut kuin härmäksi. Sen sijaan matkassa oli myös yksi dreeveri. Lyhyen tutustumisen jälkeen Aku lähti etsimään kauempaa, dreeveri hoiti lähialue-etsinnän. Jälkiä oli paljon ja tunnin verran menikin ennen kuin kunnon perslähtökiljunta alkoi kuulua. Se oli Aku. Kun Akun haukku oli edellisenä päivänä huonoa, nyt mentiin kunnolla kiljuen. Kova tuuli esti haukun kuulumisen joten kävelimme lähemmäksi. Metsätielle päästyämme jänis juoksi viereemme istumaan jolloin dreeverin omistaja ampui sen. Aku tuli innolla haukkuen kolmisen minuuttia jäljessä. Pelkäsin tappelua mikäli dreeveri tulisi paikalle mutta se olikin etsimässä omaa jänistä. Suolistuksen jälkeen metsästä alkoi kuuluakin ajoa. Hajaannuimme ja minä lähdin Akun kanssa jonkin matkan päähän jossa löysäsin Akun irti. Aivan kuten Akun ensimmäisenä syksynä, se ei lähtenyt toisen koiran ajoon mukaan. Lähimmillään ajo kävi sadan metrin päässä mutta Akulla ei ollut mitään kiinnostusta sitä kohtaan. Dreeverin ajoa kesti toista tuntia ennen kuin sama mies ampui toisen jäniksen. Siinä vaiheessa sain myös Akun kiinni joten pääsimme lähtemään autolle. Teimme tulet ja yritimme saada vähän lämmintä, kova tuuli oli todella kylmä.
Mikä lie Akulla ollut ensimmäisenä päivänä, mutta kuitenkaan se ei enää toisena päivänä vaikuttanut. Kai meillä kaikilla joskus sattuu vähän huonompi päivä. Kauden toinen jäniskaato sattui kuitenkin hyvään saumaan. Ajo ei ollut pitkä mutta sitäkin mukavamman kuuloinen, tästä on hyvä jatkaa.

28.11 lähdimme parin tunnin yöunien jälkeen metsään. Kylmä viima karisti kyllä unet rippeet nopeasti. Ajoimme Kansolaan josta etsimme rusakoita. Monen päivän jäljet näkyivät suurina polkuina. Puoli tuntia irtipääsystä alkoi ajo. Siirryin muutaman sata metriä hyvään passipaikkaan. Olin varma että rusakko kuolee, sillä paikka oli hyvä. Ehdin hieman ihmetellä Akun ajoääntä, kun näin kauriin loikkivan pellon yli satakunta metriä minusta. Lähdin samanlaisilla loikilla jäljille ennen kuin Aku ehtii mennä siitä. Aku koukkasi pellon reunasta takaisin metsään eikä ollut kuulevinaankaan minun huutoja. Vasta kun Aku tuli pellolle jälkiä pitkin, sain sen kiinni ja pääsin kurittamaan sitä. Laitoin koiran hihnaan ja kävelimme takaisin aloituspaikalle ja jatkoimme siellä rusakon etsintää. Sieltä sitä ei löytynyt. Heti kun koira ajautui lähemmäksi kaurispaikkaa, otin sen kiinni ja ajoimme vähän kauemmaksi. Siellä olimme tunnin verran ilman mitään tulosta. Jälkiä oli kyllä paljon, mutta näyttivät vanhoilta. Otin koiran kiinni, mutta se vinkui ja tohina oli kova, joten kävin katsomassa oliko se jäljillä. Melko hyvän näköiset rusakon jäljet siinä oli, joten päästin Akun vielä hetkeksi irti. Vartin se vielä etsi, mutta kun en itsekään saanut jäljistä mitään selvää, lähdimme kotiin.

30.11 oli hyvän näköinen keli. Pakkasta kuusi astetta ja viisi senttiä uutta lunta. Nyt ei jälkiä olisi paljon, eikä ollutkaan. Ajelimme Kansolassa muutaman tien jälkiä etsien, mutta tuoreita jälkiä ei näkynyt yhtään. Tapaisin toisen metsästäjän samoista puuhista ja hän sanoi ettei Suopellollakaan ollut yhtään jälkiä. Turhaan olisimme ajaneet sinne, joten jäimme sitten Kansolaan. Kävelin hiljalleen eteenpäin ja Aku jäi yhdelle pellolle haistelemaan. Jälkien päällä oli paljon lunta mutta kai ne edellispäiväsiä jälkiä olivat kun noin kovasti haisivat. Puolisen tuntia irtipääsystä alkoi ajo, rusakko oli karkonnut meitä aikaisemmin ja oli juossut pellon yli. Ja kun Aku sattui jäljille niin pitkään siinä ei mennyt kun haukku alkoi. Pupu suuntasi suoraan tielle. Kun minä pääsin paikalle vartin päästä, oli siellä jo niin monet edestakaiset jäljet etten minä saanut niistä tolkkua. Mutta Aku aina viimein selvitti rusakon metkut ja ajo jatkui. Mitään ympyrää se ei kyllä tehnyt vaan aivan omia polkuja. Lopulta ajo meni isolle tielle ja minun piti lähteä ottamaan koira pois ennen kuin se jäisi auton alle. Ajo kertyi 50 minuuttia, aika pätkittäistä se oli. Mutta kaikki kelpaavat edelliskerran kaurisajon jälkeen.