Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2005 - Kevät 2005
16.3 oli Akulle varattu eläinlääkäriaika. Akulla on ollut jonkun aikaa molemmissa reisissä pienet karvattomat alueet, ja nyt viime päivinä vasempaan jalkaan on kasvanut patti sen karvattoman paikan ympärille. Se tuntuu aika selvärajaiselta ja pehmeältä, samanlaiselta kuin edellisen koiran rasvapatit. Eläinlääkäri arveli sen olevan kuitenkin tulehtunut, ja siitä vuosikin puristeltaessa verta. Aamulla näin Akunkin nuolevan sitä. Ihmetystä herätti se kun toisessa jalassa on vähän samamlainen alue juuri vastaavassa kohdassa. Arvelimme niiden olevan jonkinlaisia makuuhaavoja, alueen alla kun on juuri lonkkaluun kyhmyrä. Kenties Aku aina asettuu makaamaan samalla tavalla tai jotain. Lääkkeeksi Aku sai antibioottiruiskeen ja peräti kolmen viikon lääkekuurin. Kuuri oli ensin kahden viikon pituinen jonka jälkeen koira viedään uusintatarkastukseen mutta eläinlääkäri on juuri sen viikon lomalla. Tilanne saattaa vaatia leikkauksen heti kun iho paranee, joten Aku syökin nyt antibiootteja siihen saakka kunnes lääkäri on taas rivissä. Kotona pyöristelin koirankopin oviaukkojen reunoja sekä laitoimme yhden huovan pehmusteeksi koppiin. Toivotaan että iho paranee ja uusintatarkastuksessa kaikki on jo kunnossa. Ja rasvapatithan lähtee leikkaamalla, toivotaan vaan ettei se ole mitään vakavampaa.
6.4 Kävimme Akun kanssa sovitussa uusintatarkastuksessa eläinlääkärillä. Jalasta oli se rasvapatin tyylinen patti kadonnut mutta nahka oli edelleen tulehtuneen näköinen. Samaa antibioottikuuria jatketaan vielä viikon verran ja lisänä saimme antibioottisalvaa jota laitetaan kolmesti päivässä. Vaiva ei tunnu Akua haittaavan. Noin viikko sitten se oli vähän kipeä jolloin Aku vingahteli jos siihen jalkaan liikutti. Tosin seuraavassa hetkessä se ravasi tarhaa ympäri ja oikein vaati leikkimään. Ota näistä sitten selvää.
26.5. Alkaa olla viimeiset hetket kirjoittaa tähän kevät-osioon sillä kesä puskee päälle tiukasti. Kevät on ollut itsellenikin kiireistä aikaa nettihommien kanssa joten tänne kirjoittelu on jännyt valitettavan vähälle. Akulla on kaikki ollut hyvin. Jalka parantui hyvin, vaikkei siihen karvoja ole täysin takaisin tullutkaan. Nyt helteiden aikaan se osaa ottaa rennosti makailemalla auringossa. Päivittäin olemme käyneet Akun kanssa kahdesti kävelemässä, pyöräilemässä tai juoksulenkillä. Kerran tuli otettua vähän ajohaukkuakin, kun kissa juoksi tien yli kun olimme pyöräilemässä. Oli pitkästä aikaa mukavaa kuultavaa.
Ajokoira.infoon ei ole tullut suuria muutoksia, tosin chatin aika ei ollut vielä ja se vaihdettiinkin näyttely- ja koetulossivuksi. Sinne vaan kirjoittelemaan tuloksia. Kesän aikana olisi tarkoitus tehdä sivuille uusi juttu, joka ainakin itsestä tuntuu todella mielenkiintoiselta. Toteutus ei ole vielä satavarmaa joten jätetään vielä paljastamatta. Hyvää kesää kaikille ja pidetään koirat kunnossa syksyä varten. |