Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2006 - Kesä 2006

14.6. on toinen hellepäivä. Onneksi tuulee, ei ole niin tukahduttavan kuuma. Akukin viettää aikaansa ulkona, välillä kopin takaa varjosta ei näy kuin nenän pää. Tosin välillä oikein hakeutuu auringon paisteeseen.
Kesä toi myös muutoksia Akulle ja näille sivuille. Aku sai pehmusteita koppiinsa ja välillä kopin ir-valojen muuntajakin piti vaihtaa vanhan särkymisen vuoksi. Sivusto siirrettiin uudelle palvelimelle, jossa potkua riittää pitkälle tulevaisuuteen. Sivustoa on tarkoitus kehittää siten että täällä olisi samanlaista tarinaa monista eri koirista, ei pelkästään Akusta. Lue lisää alasivuista ja lähde ihmeessä hommaan mukaan.
Kevään aikana olemme myöskin kehitelleet tutkavaljaisiin kiinnitettävää kamerajärjestelmää, joka kuvaa koiran työskentelyä. Nyt ensimmäinen versio on valmis ja kerran jo ehditty hieman kuvatakin. Syksyllä olisi tarkoitus saada nauhalle pari kunnon perslähtöä ja muilta koirilta hirvi- ja karhuhaukkua. Eipä taida moista videota olla vielä tässä maailmassa nähty. Valjaasta on yksi valokuva kuvagallerissa. Pointerin valjaisiin on kiinnitetty pieni kamera, tallennin ja lisävirtalähde. Tällä paketilla nauhalle saadaan pari kolme tuntia videota, mikäli kamera ei jää heti ensimmäiseen oksanhaaraan. Toinen kamera tulee lähipäivinä jolloin meillä on mahdollisuus kuvata koiran molemmilta puolilta. Mikäli sinulla on kehittäviä ideoita, laita toki niitä tiedoksi minulle, kehitystyö jatkuu. Ajokoira menee sellaisissa risukossa ettei valjasta ole tarkoitus koko päivää koiran selässä pitää, vaan se puetaan lähinnä silloin kun tiedetään että lähiminuutteina voisi saada hyvää videomateriaalia. Syksyä mielenkiinnolla odottaen.

9.7 on taas kunnon hellepäivä, lämpötila jo aamupäivällä hellelukemilla, puolilta päivin jo yli 30 astetta. Nyt oovat koirat lujilla. Akukin innostuu taluttimen nähdessään niin että läähättää kovasti jo ennen lenkille lähtöä. Olemmekin käyneet lähes joka reissulla veden äärellä, jossa Aku ihme kyllä käy kahlailemassa. Kerran se jopa ui ihan oikeasti. Vaikka matkaa siitä kotiin ei ole kuin puolisen kilometriä, on Akulla yhtä kuuma kotiin tultua kuin ennen uimistakin. Kotona olemmekin kastelleet koiran viileällä hanavedellä.
Muuten Akun aika kuluu syksyä odottaessa ja makoillessa. Välillä se jahtailee kärpäsiä ja juoksee häntä koipien välissä paarmoja pakoon.
Tällä sivustollakin on ollut hiljaista, juuri kesästä ja helteistä johtuen. Kesäkuun lopussa sain otettua taas valokuvan jossa rusakko makailee meidän nurmikolla keskellä päivää. Ei tiennyt koirasta mitään mutta eipä Akukaan huomannut rusakkoa. Kohta sen jälkeen kun lähdimme kävelemään, käytimme koiraa makuupaikalla. Kyllä oli Akussa taas virtaa kun haju kävi nenään. No, vielä vähän reilut 41 päivää, sitten se taas alkaa.

2.8 kävimme työkaverin luona katsomassa heidän koiranpentuaan, joka nuoresta iästä huolimatta oli jo ajokoiran kokoinen. Aku oli tietysti mukana. Piha oli aidattu, joten koirat voivat telmiä rauhassa vapaana, tosin laitoin Akulle tutkavaljaat päälle varmuuden vuoksi. Aluksi Aku ei paljoa välittänyt toisesta koirasta ja kierteli pihassa aivan kuin pakoreittiä etsien. Kun aukkoa ei löytynyt, alkoi toinen koira vähän kiinnostaa Akuakin. Kuuma päivä verotti pennun voimia jolloin Aku etsi tilaisuutta vähän opettaa poikaa ja yritti hypätä selkään. Pentu, nimeltään Goljat, vastasi kuitenkin hampaat naksuen, ei ollut Akulla asiaa päälle. Välillä tuli pientä rähinääkin. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja Akukin oli melko puhki tunnin remuamisen jälkeen.
Edellisenä päivänä kävimme ottamassa pakolliset rokotukset, joten nyt ovat nekin taas kunnossa pariksi vuodeksi. Samalla ostin punkinestoliuosta, jonka laitan vasta 19. päivä.
20.8 onkin sopivasti vapaapäivä, päästään aamulla avaamaan juoksutuskautta.

10.8 lähdimme kävelylle aamulla. Lenkin puolivälissä oikaistiin heinikon poikki menevää polkua pitkin. Vähän aiemmin olin huomannut että Aku paineli nokka maassa innokkaasti, mutta luulin sen olevan vain toisen koiran hajuja. Polkua mennessämme Aku nuuhki oikealla puolella kunnes yhtäkkiä ryntäsi polun yli vasemmalle. Samassa kuului sihahdus ja Aku hyppäsi taakse päin. Kissahan se siellä oli painautuneena piiloon. Heti kun Aku meni haistelemaan, se suhisi ja huitoi käpälillä koiraa. Mutta eipä Aku välittänyt toisen uhittelusta, vaan jopa haastoi toisen leikkiin. Kovin lähelle en uskaltanut koiraa päästää, olenhan nähnyt mitä se tekee supikoirille tavattaessa. Kovasti olisi Akun mieli tehnyt haistelemaan ja sanoinkin sille että älä mene lähelle, saat vielä nokkiisi taistelussa. Viimein sain raahattua Akun kauemmaksi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kohta huomasin että koiran suu oli veressä. Tarkemmin kun katsoin, nenän päässä näkyy pari pientä pintahaavaa, kissa sai sittenkin annettua pojalle opetuksen.

20.8 koitti kauan odotettu aamu, Akun kesäloma päättyi ja metsään piti päästä. Aku tuli vähän ihmeissään katsomaan kopistaan että mitä se äijä tähän aikaan on ylhäällä. Parissa sekunnissa se kuitenkin tajusi tilanteen ja riemu alkoi. Menimme Kansolaan, josta näyttää tulleen meidän vakiopaikka. Muualle oman seuran alueelle en oikein halua koiraa viedä, lähinnä susien takia. Pari päivää sitten kolme sutta oli käynyt irvistelemässä viiden metrin päästä kyyhkysen metsästäjälle naapurikunnassa Joutsenossa. Niistä alkaa tulla röyhkeitä. Metsä oli melko kuiva ja nopeasti nouseva aurinko kuivatti vähätkin kosteudet. Aku ei ollut muuttunut kesän aikaan yhtään. Pari minuuttia pyöri minun näköpiirissä, sen jälkeen näin sitä kun juoksin sen kiinni. Yksi kuulohavainto oli noin kolmen vartin jälkeen. Pieni haukkusarja kuulosti voimalliselta ja kiihkeältä, puolen vuoden odotus purkaantui. Valitettavasti ajoa siitä ei syntynyt, ehkä jo ensi kerralla. Koiran silmät olivat taas täynnä roskaa, neulasista alkaen, joten muistakaahan puhdistaa ne aina reissun jälkeen.

22.8 oli taas metsäaamu. Ihan yhtä kirkasta ei ollut kuin aloitusaamuna, mutta vähän lämpimämpää. Yhteistä oli myös metsän kuivuus, siellä ei paljoa lahkeet kastu kävellessä. Liekö se sitten syynä mutta vieläkänä ei ajoa kuultu. Kuten ajopäiväkirjasivun reittikartasta näkyy, Aku lähtikin nyt etsintäreissulle aivan toiseen suuntaan kuin normaalisti. Mutta sieltäkään ei ajettavaksi kelpaavaa löytynyt. Lopulta Aku ajautui naapuriseuran puolelle, ja kun ilmakin alkoi olla jo liian lämmin, suuntasimme kotiin.

29.8 oli tosi märkää illan sateen takia, myös sumu oli melkoinen. No, parempi sekin kuin kuiva maasto. Päästin koiran irti Kansolassa, ja sen hävittyä omille teilleen tutkiskelin tutkaa ja ajattelin kokeilla alueseurantaa. Saisin lukea lehteä rauhassa ja puhelin hälyttäisi jos Aku menee säädetyn matkan ulkopuolelle. Laitoin kokeeksi puoli kilometria alueeksi ja lähetin sen. Saman tien tuli vastaus koska Aku oli jo n. 650 metrin päässä. Soitin koiralle kun luulin että ajo on lähtenyt koska loittonee noin nopeasti. Minuutin verran kuuntelin eikä sieltä haukkua kuulunut. Mutta heti kun suljin puhelimen, kuulin ensimmäiset haukut. Möreää haukahtelua ja ulvontaa. Jatkuvaa haukkua se ei ollut, eikä sieltä kuulunut suppikoiran rääkymistä. Vaihtoehtoja on pari, joko siellä hätisteltiin hirviä tai sitten oli ketun yöjälki. Olisin veikannut ensimmäistä mutta myöhemmät tapahtumat pistävät miettimään jälkimmäistäkin. Aikaa irtipääsystä oli kulunut vajaa kymmenen minuuttia ensimmäisiin haukahduksiin. Haukkuja jatkui muutaman minuutin ajan ja kun juuri ehdin kävellen lähes perille, lähti kiivas ajo. Haukkua tuli paljon ja kiihkeästi. Välillä pieni katko ja sitten taas mentiin. Luulin pari kertaa että Aku ottaa ajettavan kiinni, kun ajo vain kiihtyi. Vartin verran sitä kesti, sen jälkeen täydellinen hiljaisuus metsätien reunamille. Nyt tuli taas lisää vaihtoehtoja. Se voi olla myös jänis, joka piiloutui tai hävitti jälkensä tielle tai edelleen se kettu joka meni koloon. Haukun perusteella veikkaan kettua, mutta katoamispaikan perusteella myös jänis tai rusakko. Pitää selvittää onko alueella tunnettuja koloja, joihin kettu olisi voinut mennä. Sen jälkeen Aku pyöri alueella puolitoista tuntia, mutta ääntäkään ei enää kuulunut.

31.8 aamulla katselin ulos ja huomasin etteihän siellä sada vaikka sääennuste sitä vähän lupailikin. Kamat päälle ja koira autoon ja menoksi. Viisi metriä peruutettuani lasiin tuli ensimmäiset pisarat. Matkalla alkoi sataa jo melko voimallisesti, mutta välillä oli poutaakin. Perillä satoi jonkun verran, ja harmaa pilvimassa hidasti gps-yhteyden saamista. Lopulta tutkat toimivat ja päästin Akun irti. Oltiin samassa paikassa Kaarnan kylällä, jossa edellisellä kerralla Akulla oli ajo. Ensimmäiset haukut kuuluivat vartin kuluttua, sellaista harvaa mörähtelyä. Sitten se kiihtyi ihan ajohaukuksi, kunnes pysähtyi seisontahaukuksi. Oli aika lähteä sateeseen lopettamaan syksyn eka supikoira. Kuvasin lähestymisen videolle ja siellähän se supi oli ison kiven alla, silmät vain heikosti kiiluivat luolassa. Sain Akun hätisteltyä kauemmaksi ja täräytin haulikolla, matkaa reilu metri. Luolassa tuli hiljaista, mutta mitään ei näkynyt. Kokeilin kepillä eikä siellä mitään pehmeää tuntunut, mutta koska luola vietti alaspäin, ajattelin että supi pyöri sinne perällä niin kauas ettei lyhyt keppi yllä. Akusta ei välillä näkynyt kuin häntä kun se yritti kaivautua kiven alle. Laitoin sen hihnaan ja kävelimme autolle. Päästin koiran irti ja yritin houkutella sitä toiseen suuntaan, johon se näytti lähtevänkin. Viiden minuutin päästä haukku raikui taas ja luulin törmänneeni oikeaan supiyhdyskuntaan. Tutka näytti kuitenkin samaan paikkaan. Kävelin sinne ja samat kiilusilmät luolassa näkyivät kuin mitä aikaisemminkin. Silmät oli kirkkaat mutta luultavasti korvat söivat hieman. Nyt tähtäsin vähän huolellisemmin ja nyt kepilläkin tuntui jo pehmeää. En saanut sitä vedettyä ulos joten päästin Akun hoitamaan sen homman. Nopeasti kuollut supikoira olikin Akun pyörityksessä. Kun sade jatkui eikä Aku meinannut millään saada supivaihdetta pois päältä, laitoin koiran hihnaan ja kävimme tekemään lähtöä kotiin. Autolla oli tuttu rituaali, millään Aku ei haluaisi lähteä pois. Minä taas en aina haluaisi isoa koiraa nostella autoon, joten päätin käyttää tilaisuutta opetukseen. Jätin takaluukun auki ja laitoin hihnan kiinni luukun lukkopesään. Kun minulla oli autossa lukemista ja evästä, päätin että katsotaan miten pitkään poika jaksaa vetkutella. Kovasti se vinkui ja yritti lähteä, mutta mihinkään ei päässyt. Vartin se siinä sateessa seisoi ja kävin välillä heittämässä makupalan autoon. Vielä meni jonkun aikaan ja kun sitten menin ulos niin siinä vaiheessa vasta Aku taisi haistaa herkun autossa. Tosin kolmesti nosti vain etukäpälät autoon ja odotti että olisin nostanut takapään autoon, mutta sitähän en tehnyt. Kun sitten viitsi hypätä kokonaan autoon, kehuin ja rapsuttelin sitä kuin parasta koiraa. Saa nähdä oliko tapahtumalla hyvää vai huonoa vaikutusta.