Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2005 - Joulukuu 2005

1.12 oli taas mukava ilma. Edellisenä päivänä satanut viiden sentin lumikerros hävitti vanhat jäljet eikä pakkanenkaan tullut kovettamaan hangen pintaa. Olin juuri ehtinyt Kansolaan katselemaan jälkiä kun puhelin soi, Marttilassa oli aivan tuoreet ketun jäljet ja se on makuulla aivan pienellä alalla. Kohta meitä olikin neljä miestä piirittämässä kettua ja Aku päästettiin irti. Alkutouhujen jälkeen Aku lähti jälkiä pitkin etenemään ja kohta kuuluikin kaksi laukausta ennenkuin Aku ehti päästää ääntäkään. Samassa vhf-radiosta kuului että ohi meni ja kettu tulisi minua kohti. Sydän hakkasi melko kuuluvasti ja paheni vaan kun Akukin pääsi tuoreelle jäljelle ja alkoi kiivas ajo. Hetken päästä näin kun kettu tuli risukossa minua kohti, nostin haulikon kun kettu oli puiden takana. Matkaa oli noin kymmenen metriä kun se näkyi puiden takana, tähtäsin mutta jäin odottamaan kunnes se nousisi tielle jossa itse olin. Juuri ennen tietä kettu kääntyikin juoksemaan tien suuntaisesti ja hyppäsi tielle reilun parinkymmenen metrin päässä. Nopea laukaus taisi mennä ohi kokonaan. Aku oli pian paikalla ja ajo jatkui. Suunta oli Venäjälle joten huusin radioon että lähden rajalle vastaan. Kiiruhdin autolle ja olin laittamassa asetta suojukseen kun radiosta kuului että kettu on nurin. Se ei ollutkaan suuntaamassa Venäjälle vaan oli lähtenyt kiertämään oikealle ja juoksi suoraan kohti haulisuihkua. Aku oli innokkaana ketun kimpussa kun pääsin paikalle, ajoa kertyi alle kymmenen minuuttia. Kun tiedossa oli toisetkin ketun yölliset jäljet, vaihdoimme samantien paikkaa. Ryhmityimme passiin ja laitoin Akun jäljille. Yllättäen Aku ei ollutkaan kiinnostunut niistä juuri ollenkaan. Huokuttelin sitä seuraamaan jälkiä ja kyllä se lähtikin siihen suuntaan. Kun kohta otin paikkatiedon niin huomasin että koira olikin jo kilometrin päässä, soitto koiralle, ei haukkua. Meni noin kymmenen minuuttia ja sitten kuului ajoa. Pian huomasimme että kyseessä on jänis. Muut lähtivät pois ja minä jäin ottamaan koiraa kiinni. Aku oli mennyt hakulenkillään noin kolme metriä leveän ojan yli uimalla, kova hinku sillä on ollut toiselle puolelle. Liekö sieltä tullut pupun hajuja, ajohan lähti melko heti toiselta puolelta. Itse en päässyt siitä yli joten kiersin autolla parin kilometrin lenkin ja aloin ottamaan Akua kiinni sillä se ei ollut enää meidän seuran alueella. Tunti oli jo ajoa mennyt kun ensimmäisen kerran näin Akun metsässä, kiinni sitä en kuitenkaan saanut. Jänis pyöri taas todella pienellä alueella, mutta en päässyt näkemään sitä kertaakaan. Kohta oli kaksi tuntiakin ajoa täynnä. Maasto oli melkoista risukkoa ja tiheää kuusitaimikkoa. Kun ajoa oli kertynyt jo 2 h 50 min, otti Aku perslähdön jota kesti vaan muutaman haukun, sitten oli ihan hiljaista. Olin jo päässyt melko lähelle koiraa mutta mitään ääniä ei kuulunut. Soitin koiralle kun paikkatietokin näytti koiran nopeudeksi 0 km/h, mutta mitään ääniä ei sieltäkään kuulunut. Mielessä kävi jo kaikenlaista, mutta suuntasin läpi tiheän pusikon gps:n suuntiman perässä. Kohta näkyikin Akun heiluva häntä, kiire ei ollut silläkään. Edessä makasi kuollut jänis, suolet olivat jo kadonnut nälkäiseen suuhun. Vaikka jänis ei ollut enää mikään älyttömän pieni, eikä lunta ollut kovin paljoa, nähtävästi ajo jäykisti lihaksia jo sen verran että Aku sai sen kiinni. Hieno jahtipäivä päättyi siihen ja raahauduimme pusikkojen läpi autolle ja pääsimme lähtemään kotiin.

3.12 ei vielä aamulla ollut pakkasta joten hangen pinta oli pehmeä. Puissa olevat lumet sulivat vauhdilla ja puiden alla tuntui kuin olisi vesisateessa. Vaikka jäniksen jälkiä oli jonkun verran, oli jäniksen ylössaanti kovan työn takana. Akulla siihen meni tunti ja kolme varttia. Sen jälkeenkin ajo oli melko vaikeaa, metsässä kun ei enää oikein jälkiä erottanut paikkapaikoin. Välillä ajo oli mahtavan kuuloista, luulin jo että Aku saa pupun taas kiinni mutta sitten se taas hävisi ja jonkin ajan kuluttua lähti taas. Tätä jatkui kaikkiaan kolmen tunnin ajan. Nytkään ei pyöritty isolla alalla, mutta jänis jäi taas näkemättä. Sormet vaan meinasi paleltua kameran kanssa kytätessäni. Puolen päivän aikaan lämpötila kääntyi pakkaselle, mutta mikään huono keli ei silti ollut. Ainoastaan kylmä tuuli aiheutti väristyksiä, minulle.

5.12 koitti vihdoin työpaikkamme tykypäivä, jolle olimme suunnitelleet jänisjahtia. Vaikka pakkanen kovetti hangen lähes liian karkeaksi koiralle, lähdimme silti matkaan. Aku oli irti kolme tuntia, mutta tällä kertaa jäimme ilman ajoa. Reittikarttaakaan en saa näytettyä, ennen kuin ostan 1. alueen karttalisenssin Pointerilta. Jäljen pituuden näin kuitenkin ja se oli 6,6 ( korj. 12.12.2005) kilometriä. Päivän päätteksi ajoimme pari pätkää miesajona, ja saimme sieltä yhden jäniksen ammuttua. Timo pääsi taas näyttämään jäniksen nylkemistä, eipähän katkennut sekään perinne.

12.12 oli yön aikana plussan puolelle kivunnut lämpötila sulattanut pahimmat karkeudet pois hangelta. Ja kun sääennuste ei osannut varmasti sanoa tuleeko lähipäivinä parempaa jahtikeliä, piti metsään lähteä. Olihan edellisestä reissusta jo viikko. Kirjoitin viime kerralla Akun gps-jäljen pituudesta, jonka laite ilmoitti. Uusi laite hämäsi käyttäjäänsä joten nyt pituus on korjattu 6,6 kilometriksi. Olimme metsässä puoli yhdeksän maissa ja lunta oli niin vähän ettei kuusikossa pystynyt jälkiä näkemään. Kumma juttu kun sadan kilometrin päässä Parikkalassa lunta satoi viikonloppuna parikymmmentä senttiä. No, jäljittäminenhän on Akun ongelma, ei minun. Ajo lähti neljänkymmenen minuutin haun jälkeen, ja meni samoja reittejä kuin tavallisesti. Kun ajoa oli takana tunti, ajattelin mennä keskelle metsää että näkisin onko kyseessä metsäjänis vai rusakko. Kun pääsin hyvälle paikalle, jälki hukkui Akulta ja kun ajo hetken päästä taas lähti, suuntautui se melko suoraa reittiä reilun kilometrin päähän. Tässä vaiheessa olin melko varma että se on rusakkko. Ajoin autolla lähemmäksi ja menin ajojälkiä pitkin pellon yli metsään ja parin minuutin päästä Aku juoksi parinkymmenen metrin päästä minusta samoja jälkiä toiseen suuntaan villisti haukkuen. Ei se harhoja kuvitellut vaan selvät pupun jäljet siihen oli ilmestynyt. Taisi odotella että minä ehdin metsän puolelle ja sitten juoksi itse pois sieltä. Keli oli alkanut kirkastua ja samalla hangen pinta muuttui karkeaksi, oli aika ryhtyä päättämään tätä päivää. Aku pyöri tohkeissaan metsätiellä ja sen verran ovela pupu oli etten minäkään saanut jäljistä selvää. Pari haukahdusta kuului etempää ja samassa täysin valkoinen jänis juoksi minua kohti, pysähtyi parin metrin päässä ja pomppi siitä pusikkoon. Nyt oli rotukin selvillä ja koiran kiinniottaminen helppoa, sehän juoksi suoraan syliin. Metsässäoloaikaa tuli 3 h 10 minuuttia ja ajoaikaa 2 h 30 min. Tämän päivän Akun juoksureitin mitaksi tuli 11,1 kilometriä.

15.12 yöllä oli satanut viitisen senttiä lunta joten taas päästiin Akun kanssa metsälle. Aamulla erityisväristyksiä aiheutti puhelu joka kertoi suden olevan motissa metsästysmaillamme ja päätös kaatoluvasta saataisiin aivan pian. No, päätös oli kielteinen eli se ainoa kaatolupa säästetään toiseen kertaan. Olisi ollut hienoa pistää hukan nahkaan muutama reikä kaikkien suomenajokoirien ja muidenkin koirien puolesta. Keli oli hyvä muuhunkin jahtiin, tosin yöjälkiä ei löytynyt yhtään. Kello oli jo lähemmäs kymmenen kun päästin Akun irti Kansolassa, aikaa oli puoleen päivään. Eipä Akukaan meinannut löytää jälkiä, reittikartastakin näkyy laaja hakureitti. Valmistauduin jo kiinniottoon kun pääsin Akun lähelle, mutta siellä olikin muutama yöjälki joten päätin odottaa viimeiseen hetkeen asti. Hetken kuluttua ajo alkoi ja loittoni nopeasti. Kymmenen minuutin kuluttua jänis kävi vieressä kääntymässä ja palasi minut nähtyään nopeasti samaa reittiä. Aku tuli vasta vartin päästä ja oli taas helppo työ ottaa koira kiinni. Sääliksi kävi Akua kun piti luovuttaa heti ajon alkuvaiheessa. Kun sain Akun hihnaan, katsoin kelloa. Se oli 11.59.45. Olisi ollut vielä hetki aikaa...

16.12 oli samankaltainen ilma kuin edellisenä päivänäkin, tosin lunta oli satanut tuplasti eli kymmenisen senttiä. Tällä kertaa olimme naapurin Arvin mailla Korkea-Ahossa. Jälkivalikoima oli odotettu eli yöjälkiä ei ollut yhtään. Jotain hajuja Aku kuitenkin löysi kun se puursi tunnin verran pienellä alalla kuusikossa sillä seurauksella että jänishän sieltä löytyi. Ajo pyöri kilometrin sisällä mutta lunta oli nyt puissakin niin paljon ettei haukku kuulunut edes neljän sadan metrin päästä lainkaan. Gepsi-tutkan avulla pystyimme kuitenkin seuraamaan ajon kulkua. Yritimme saada jänikseen näköyhteyttä ja kun tuijottelimme haukun suuntaan, kävi jänis istumassa vajaan kymmenen metrin päässä. Pienen vilauksen ehdin kuidenkin nähdä. Tällä reissulla sain kokea senkin että tutka näytti kerran koiran paikan kilometrin verran väärään paikkaan. Säällä lienee ollut vaikutusta asiaan, sillä isäntä-gps:kin ilmoitti vähän väliä heikosta gps-kuuluvuudesta. Seuraavat paikkatiedot olivat kohdallaan. Yritin ottaa AKun kiinni jo puolentoista tunnin ajon kohdalla, mutta herra tuli jälkiä sen verran kovaa ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada sitä kiinni. Puoli tuntia ehti vielä ajo jatkua kun sitten sain koiran kiinni kesken ajon. Reittikarttaa en saa vielä näkyviin, Akun juoksureitin pituudeksi laite näyttää 13,9 kilometriä, eilen tuli 7,7 km.

18.12 olimme Parikkalassa ja edellytykset hyvälle jahdille olivat mainiot. Mukava viiden asteen pakkanen ja vähän uutta lunta antoivat odottaa hyvää. Ainoa huono asia oli Akun terveys. Edellisen jahdin jälkeisenä päivänä huomasimme Akun selässä lähes nyrkin kokoisen paiseen, joka jäi juuri tutkaliivin alle. Eläinlääkärin luvalla lähdimme jahtiin, patti ei haittaisi jos ja kun Aku ei aristellut sitä yhtään. Menimme vakiopaikallemme mutta siinä lähellä ei ollut lainkaan jäniksen jälkiä. Ainoastaan näädän tai vastaavan elukan parijälkiä metsä täynnä. Aku seuraili niitä kun muutakaan ei ollut ja kohta kuuluikin villi noin kolmensadan metrin mittainen ajo. Siellä sai kultakurkku kyytiä. Liekö otus noussut puuhun, mutta ajo loppui nopeasti ja Akukin suuntasi etsintäkierrokselle. Otin jäljistä valokuvan, käykäähän tunnistamassa ja ilmoittakaa kenelle ne kuuluvat. Jäljet ovat aina pareittain, tassun halkaisija noin neljä viisi senttiä. Reilu puoli tuntia alkulämmittelystä lähti sitten oikea jänisajokin. Se suuntasi kohti järven rantaa ja alkoi pyöriä siellä melko pienellä alalla. Jahtaaminen oli hankalaa kun haukku ei tahtonut kuulua kuin pari sataa metriä. Mutta kun kolme miestä piirittää alueen, saaliin saantikin on melko varmaa. Ensin velipoika hätyytteli jänistä jaloistaan mutta kun toinen piipullinen ei lähtenyt pyydettäessä, ehti jänis karata. Reilun kahden tunnin ajon jälkeen jänis loikki minun eteeni eikä muuta sitten tarvittukaan. 20.12 pääsimme eläinlääkärille, joka puhkaisi paiseen ja tutki nesteen mitä sieltä tuli. Siitä löytyi myös bakteereja joten Aku joutui antibioottikuurille. Nyt syödään kuuri loppuun ja tyhjennetään paise tarvittaessa ja toivotaan että se paranee hyvin. Mikäli ei parane, edessä on leikkaus. Paiseen nesteessä tehdään myös viljely, jonka tulokset selviävät parin päivän päästä. Siitä lähinnä katsotaan mitä bakteereja ne ovat ja kuolevatko ne nyt saadulla antibiootilla vai joudummeko vaihtamaan vielä lääkettä. Jahtia lääkekuuri eikä paise estä, mikäli koira jaksaa juosta. Saatammekin vielä ennen joulua vähän pistäytyä metsässä.

22.12 on Akun synttäripäivä ja lähdimmekin viimeiselle metsäreissulle ennen joulua. Vaikka antibioottilääkitys oli päällä, ei sillä näyttänyt olevan merkitystä päivän suoritukseen. Yöjälkiä löytyi heti auton vierestä ja vajaassa vartissa lähti ajokin liikkeelle. Tällä kertaa jänis suosi enemmän teitä kuin metsää, vaikka vitivalkoinen pupu olikin. Näin sen kerran kun ajo lähti tulemaan minua kohti ja ehdin ajattelemaan että pitäisiköhän virittää kamera valmiiksi. Samassa teitä pitkin tuli valkoinen jänis ja kävi hetken istumassa parin metrin päässä ennen metsään pomppimistaan. Akulla oli hankaluuksia tieajoissa, mutta sieltä ne jäljet aina löytyivät. Lopuksi jänis teki sellaiset harhautukset että yritin itsekin niitä selvitellä, onnistumatta. Kun pari tuntia oli täynnä otin sankarin kiinni ja poistuimme joulun viettoon. Akun paiseen viljelytuloksissakaan ei ollut mitään hälyyttävää, muutama bakteeripesäke mutta saamamme antibiootti pitäisi tehota niihinkin. Aku perheineen toivottaa kaikille oikein mukavaa joulua ja parempia ajoja uudelle vuodelle. Hemmotelkaa koirianne jouluna, rankan syksyn jälkeen ne kyllä ansaitsevat sen.

31.12 kokoonnuttiin aamulla kaurisjahtiin, Aku sai odotella autossa sen aikaa. Eihän me kauriita saatu joten jatkoimme jahtia kettujahtina. Parikymmentä miestä ryhmittyi passiin ja pari meistä lähti Akun kanssa ketun yöjälkiä pitkin. Koko aamun vesisade kasteli puissa olevat lumet ja niitä tippui maahan jatkuvasti. Puiden alusta meni niin sekavan näköiseksi ettei jäljistä saanut mitään tolkkua. Liekö Akulla ollut sama ongelma, se palasi puolen tunnin haun jälkeen takaisin lähtöpaikalle ja miehet ottivat sen kiinni. Tiet olivat todella liukkaat ja oli parempi ottaa koira kiinni, auton alle jäämisen välttämiseksi. Mekin luovutimme ja lähdimme juhlimaan uutta vuotta. Näin vuosi 2005 saatiin päätökseen. Nyt yritetään selvitä raketeista ilman koiran säikähtämistä. Vuosi on Akun kannalta mennyt edellisvuosien tapaan, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet näiden sivujen suosiossa. Kun kevätkaudella kuukausittain oli noin 3000 kävijää, niin loppuvuonna kävijämäärä on noussut yli kymmeneen tuhanteen. Kiitos teille siitä ja kaikille oikein hyvää uutta vuotta. Palataan ensi vuonna asiaan.