Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Joulukuu 2003

1.12 on jo joulukuu eikä lumesta ole tietoakaan. Viikko sitten oli vähän lunta, mutta kun jäätävä tihkusade kovetti pinnan karkeaksi, ei metsään ollut asiaa. Aamulla päästiin viikon tauon jälkeen jaloittelemaan. Ilma oli surkea, lämmintä pari astetta ja tihkusade varmistivat sen ettei metsässä kuulunut haukkuakaan. Hyvästä lenkistä aamu kävi, sekä isännälle että koiralle. Nyt toivotaan vaan lunta.

2.12. Herätys klo 07.00. Katsoin uutiset ja sään, joka kertoi että Kaakkois-Suomessa sataa vettä. Ajattelin että kehtaako Akun kanssa lähteä sateeseen. Katsoin ikkunasta ulos, ja melko kuivalta näytti. Klo 8.08 laskin Akun irti. Aku odotteli lähistöllä ja katsoi mihin suuntaan sitä lähdetään. Lähdin autolta suoraan pellolle ja Aku juoksi heti pellon yli metsään. Ehdin jo ihmetellä pitkää poissaoloa kun klo 8.49 alkoi ajo. Siirryin tien reunaan odottamaan, koska en ollut varma mikä eläin siellä juoksee. Ketut ammutaan heti, jänikset saavat jatkaa matkaansa. Näköhavaintoa en saanut, mutta äänestä päätellen se oli jänis. Kiersi tosi pientä ympyrää, ihan muutaman hehtaarin alalla, mäkeä ympäri. Haukku kaikui komeasti ja välillä ajo oli oikein mallikasta. Välillä ajossa oli muutaman minuutin katkoksia, ja jälkeenpäin näin jäljistä että Aku oli juossut paljon hiekkatietä pitkin, siinähän niitä katkoja syntyi. Viimeiset haukut kuulin klo 10.29, kun olin jo lähtenyt ottamaan koiraa kiinni. Koiran sain kiinni klo 10.44. Ajoa kertyi siis mukavat 1 h 40 minuuttia, vaikka keli oli huono, taas tihkusateinen. Nyt tuntuu siltä että alkaa pikkuhiljaa kulkemaan. Vielä kun saadaan lunta niin päästään samoihin ajo-prosentteihin kuin viime joulukuussa...

4.12 mentiin samaan paikkaan samaan aikaan. Kun sääkin oli lähes samanlainen, mitä vaan olisi voinut tapahtua. Mutta ei tapahtunut, ei ainakaan ehtinyt tapahtua. Päivän menot painoivat sen verran päälle että meillä ei ollut aikaa kuin pari tuntia olla metsässä. Kun kello alkoi olla pykälässä, vihelsin muutaman kerran ja sieltä Aku kiltisti hölkötteli paikalle. Haukkuakaan ei kuulunut mutta tohina oli sellainen että varmaan sieltä kohta olisi jotain jalkeille lähtenytkin. Edellisellä kerrallakin Aku on tullut kiltisti vihellyksen kuultuaan. Hyvä näin.

Kaveri kertoi hyvän jutun ajokoirasta. Hän oli tekemässä jälkeä omalle sakemannilleen metsään. Hän on viime aikoina yrittänyt opettaa koiraa seuraamaan jälkitarkasti jälkeä, joten hän laittoi muutaman askeleen välein pienen makupalan jäljelle. Sadan metrin jälkeen kaveri tunsi että ihan kuin joku seuraisi häntä. Taakse katsoessaan hän huomasi kuinka vanha harmaapartainen ajokoira seurasi täydellisen jälkitarkasti tehtyä jälkeä ja napsi makupalat parempiin suihin. Hätistelyn jälkeen ajokoira jatkoi jäniksen etsintää.

13.12 olimme Parikkalassa. Lunta ei ollut kuin nimeksi, mitään hyötyä siitä ei ollut. Ehdimme syödä eväät ja rupatella pitkät tovit ennen kuin Aku sai jäniksen liikkeelle. Jänis lähti pois päin meistä ja minä lähdin kävelemään sinne suuntaan. Aku tuli vastaan talolle vievällä tiellä ja meni kohta tien yli pellon reunaan. Ja kun haukku taas jatkui, lähdin kävelemään talolle päin. Samassa alkoi mieletön haukkuminen ja näin miten valkoinen jänis juoksi pellon yli Aku kintereillään. Vähän matkaa tietä pitkin, sitten toisen talon pihan läpi taas tielle ja sitä pitkin useita satoja metrejä asfalttitielle. Juuri samaan paikkaan kuin edellisellä Parikkalan reissulla. Kiirehdin paikalle ja otin koiran heti kiinni kun sain. Kovasti oli vielä menohaluja, ja miksi ei olisi, ajoahan ei ehtinyt kestää kuin parikymmentä minuuttia.

15.12 oli lunta satanut yöllä viitisen senttiä. Tiesin ettei sieltä jäniksen jälkiä löytyisi, mutta jos kettu olisi ollut liikkeellä. Ajoin kuitenkin Kansolan rusakkopaikkojen kautta, mutta jälkiä ei odotetusti ollut. Ei niitä näkynyt matkalla ampumaradallekaan, mutta se onkin koiran ongelma etsiä itselleen ajettava, ei minun. Kävelin viereiseen hiekkamonttuun missä on usein ollut ketun jälkiä. Näin kauempaa että Aku seuraili jotain jälkiä. Ketun yöjäljethän ne olivat, mutta Aku meni väärään suuntaan. Hiekkamonttu on jo heinittynyt mutta sen keskellä kiertää tie. Lähdin kiertämään tietä pitkin että näkisin mihin kettu on mennyt, koska Aku tulisi kuitenkin pian takaisin. Kiersin ympyrän mutta enpäs löytänyt jälkeä. Mitäs hittoa, eihän se nyt tuossa välissäkään makaile... Akukin tuli paikalle ja lähdimme seuraamaan jälkiä, ja olihan se siinä välissä, kolossa. Reikiä oli puolenkymmentä ja jälkiä ympärillä. Soitin kaverilta ohjeita ja hän lupasi lähettää reservijoukkoja paikalle. Jälkiä oli jo niin paljon että päätin kiertää vielä varmistamassa että kettu varmasti on siellä kolossa. Puoli kierrosta ehdittyäni lumessa näkyi tuoreet ketun jäljet pois päin kolosta. En ehtinyt edes kirota kun Aku aloitti haukkumisen penkan takana. Kettu kiersi minut kaukaa ja otti suoran suunnan kohti Suopeltoa. Ajelin autolla perässä enkä päässyt oikein missään vaiheessa kunnon passipaikoille, varsinkin kun puolet ajasta kettu juoksi naapuriseuran alueella. Tunnin verran kuulin Akun haukkua, ja seuraavan tunnin Aku oli hiljaa melko samalla alueella. Eli kettu oli melko varmasti mennyt koloon. Lunta satoi koko ajan ja lisääkin on luvassa. Huomenna olisi taas yksi yritys, toivottavasti löytyisi jo jäniksenkin jälkiä.

16.12 lunta oli satanut lisää, nyt sitä on reilut 10 senttiä. Pyörähdin taas Kansolan kautta, mutta siellä ei ollut kuin ketun jälkiä. Paikka on niin pieni ettei siellä kehtaa kettua ajattaa yksinään. Käväisin myös ampumaradalla ja siellä olisi ollut yhdet ketun jäljet mutta en nyt innostunut niistäkään. Menin Suopellolle vaikka jälkiä siellä ei ollut. Reilu tunti ehdittiin kävellä eikä mitään näkynyt, kun yhtäkkiä muutama haukahdus kuului. Lähdin kävelemään sinne suuntaan ja pääsin tielle jossa oli paljon jälkiä. Yritin etsiä muita kuin koiran jälkiä mutta en niitä löytänyt. Samassa näin Akun joka meni tien oikealle puolelle metsään. Muutama sekunti tästä vilahti ajokoira tien vasemmalla puolella juuri toisessa suunnassa. Eihän se tuonne ehtinyt, ehdin ajatella kun huomasin ettei se Aku olekaan vaan joku vanha herra. Haukahtiko Aku toista koiraa vai oliko jänis toisen koiran ajossa? En tiedä. Käväisin katselemassa tien varsia ja kun tulin takaisin, Aku tuli vastaan tietä pitkin haukkuen. Hetkinen! Kerkesikö joku juosta sillä aikaa kun käväisin muualla, olin poissa vain minuutin? Ajo siirtyi metsään josta se kuului kaikkiaan parikymmentä minuuttia. Kun ajo painui kauemmaksi, lähdin etsimään merkkejä ajettavasta. Metsäkone oli painanut uran niin kovaksi ettei siitä jälkiä näkynyt. Yhden jäljen löysin ojan penkalta mikä oli niin kuin jäniksen jälki. Aku oli pitkään poissa mutta haukkua ei kuulunut. Pari haukahdusta sai taas minuun liikettä, mutta tietä pitkin tulivatkin pari ajokoiraa peräkkäin. Kun Aku olisi halunnut lähteä toisen koiran perään, otin Akun kiinni. Aamu oli kaikenpuolin sekava, välillä haukuttiin toista koiraa ja välillä ajettiin jotain, mutta mitä? Merkitään jänisajoksi yhden jäljen perusteella.

22.12 saatiin pieni joululahja kun lumisade peitti karkean hangen yön aikana. Tosin lunta ei olisi tarvinnut ihan viittätoista senttiä sataa... Kun pakkasta oli alle kymmenen astetta niin päätin vielä käyttää Akua juoksemassa ennen joulua. Kova tuuli tehosti vielä ilman kylmyyttä. Ensimmäisen kerran meinasin jäädä kiinni autolla heti alussa kun peruutin pihasta kadulle. Mutta mentävä oli. Samanlainen ilma oli myös pari vuotta sitten juuri ennen joulua, ja mukavaa oli silloinkin. Nyt voi kerrankin sanoa että metsässä ei ollut hiiren hyppäystäkään. En nähnyt mitään jälkiä hangessa, saatikka sitten vielä ketun tai jäniksen. Tunti ja kolme varttia taisteltiin lumisadetta vastaan ja sitten lähdettiin pois. Jouluksi mennään Parikkalaan ja tiedä vaikka jos Tapaninpäivän aamuna olisi sopiva ilma vaikka jänisjahdille... Hyvää joulua kaikille!

26.12 oli aste lämmintä. Hyvä niin, sillä hanki ei ollut jäässä. Edellisenä yönä satanut lumi oli peittänyt vanhat jäljet, joten melko hyvää aamua oli lupa odottaa. No jaa. Aamu alkoi ihan kivasti, kettuajo lähti reilun tunnin etsimisen jälkeen. Yritin etsiskellä jäniksen jälkiä, mutta niitä ei ollut. Kettu teki ison lenkin, aikaa meni kolmisen varttia. Olin mäen päällä tähystämässä josta näkee kauas pelloille. Ja kohta näinkin kun kettu meni pellon yli, matkaa oli puolisen kilometriä. Säntäsin vähän matkaa eteenpäin polun viereen, missä oli jo yhdet ajojäljet. Odottelin viitisen minuuttia ja yhtäkkiä kettu olikin viidentoista metrin päässä minusta. Pysähtyi ja katsoi suoraan minuun. Henki meinasi salpaantua, se oli yllättävän jännittävää. Heti kun kettu otti askeleen, nostin hieman haulikkoa. Samassa kettukin pysähtyi ja katseli minua. Liikkui taas ja katseli taas, kunnes kääntyi ympäri ja säntäsi karkuun. Nopea heittolaukaus ja ohi meni. Siinä vaiheessa inhotti ihan jonkun verran, enemmän kuin mitä voin tähän kirjoittaa. Seurasin satakunta metriä ketun jälkiä ja mitään verijälkiä en nähnyt, kaunis pummi. Jäin paikalle odottelemaan koiraa. Vartin odottelun jälkeen tutka näytti ihan kantaman rajoille. Pakkohan sinne oli lähteä katsomaan. Kun viimein pääsin autolle ja sillä sitten koiran luo, kuulin Akun haukahtelevan melko lähellä. Kävelijä sanoi että meinasin ajaa kauriin päälle, minä en kyllä huomannut mitään. Sain sen käsityksen että kauris oli mennyt samalle puolelle tietä kuin missä Aku on. Lähdin tavoittelemaan Akua ja säntäsin juoksuun kun se alkoi haukahdella melko lähellä. Muutaman sadan metrin umpihankijuoksun jälkeen tuntui että keuhkot räjähtää. Mutta Akukin oli lähellä. Huusin ja vihelsin mutta se ei hiljentänyt yhtään vaan juoksi kauriin jälkien perässä tien yli aivan auton vierestä. Pitipäs lähteä pois tieltä. Siinä vaiheessa ketun ampumispotutus ei ollut mitään, olisin varmaan ampunut koiran jos olisi ollut haulikko mukana. No ehkei sentään ihan. Raivoa ei helpottanut yhtään se että minulta meni vielä tunti ennen kuin sain koiran kiinni. Aku tuli kauriin jälkiä pitkin ja sai selkään. Oltiin vähän aikaa paikoillaan ja aina kun se nuuhkaisi kauriin jälkeä, täräytin sitä hihnan päällä takamukselle. Näinköhän se edellinen puistelu muistui mieleen kun ei haukkunut jäljellä, vaan lähinnä seurasi niitä.

Nyt jäädään odottelemaan ensi vuotta ja toivotaan että nyt jo kolme vuotias Aku onnistuu kevät kaudella 2004. Hyvää uutta vuotta kaikille!