Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2002 - Joulukuu 2002

3.12 oli karkean hangen pinnan päälle satanut noin pari kolme senttiä pehmeää pakkaslunta. Mahdollisista jalkavaurioista murehtimatta lähdimme metsään. Ja toisen takatassun sivusta tulikin vähän verta mutta se ei menoa haitannut. Reilun kahden tunnin työn jälkeen ajo lähti. Heti metsätielle jota pitkin pari sataa metriä ja siitä sitten metsään. Minä ehdin paikalle juuri kun Aku meni metsään. Sen verran oli jänis ehtinyt kasvattaa etumatkaansa että kun Aku hävisi näkyvistäni, tuli jänis samoja jälkiä pitkin heti koiran mentyä. Akulta meni viitisen minuuttia selvitellessä jäniksen koukeroita. Sitten ajo jatkui puolisen tuntia kunnes taas loppui tien suuntaan. Jänis oli juossut tietä pitkin ja löydettyään tuoreet traktorin jäljet, se oli juossut niitä pitkin puolisen kilometriä. Minä selvittelin Akun kanssa jälkiä puolisen tuntia ennen kuin ensimmäiset selvät jäljet löytyivät. Sitten meni vielä kymmenisen minuuttia ennen kuin kuului mieletön kiljunta. Tuntui että Aku kiljuu kitarisansa ulos jos sillä niitä edes onkaan. Ääni ja vauhti oli kova. Mutta se loppui jo vajaan kymmenen minuutin jälkeen. Sen jälkeen metsästä kuului harvakseltaan haukahtelua mutta ajoksi se ei muuttunut. Aikansa etsittyään Aku hyppäsi tielle josta minä otin sen kiinni. Lähdimme ajelemaan kotiin miettimään että jatkammeko seuraavana aamuna vai säästämmekö käpäliä?

4.12 olimme metsässä, sillä loppuviikoksi luvattu kova pakkanen saattaa estää seuraavien päivien jahdit. Eikä nyt kaduta yhtään että tuli lähdettyä vaikka vähän verta jaloista tihkuikin. Päin vastoin sillä Aku pisti omat ajoennätyksensä kerralla uusille luvuille. Aamulla pakkasta oli 7 astetta ja muutamia pakkashiutaleita leijaili taivaalta jatkuen koko päivän ajan. Autosta päästyään Aku haisteli innokkaasti yöjälkiä, ihan tuoreita ne eivät vaan tainneet olla. Kohta Aku olikin kadonnut näköpiiristä ja vartti irtipääsystä lähti ajo. Ajo ei kulkenutkaan säännöllisiä reittejä vaan kulki kirjaimellisesti omia polkujaan. Tämä jänis ei juossut teitä pitkin vaan hyppäsi aina saman tien metsään. Ja kun se ei juossut kovin paljoa samoja jälkiä pitkin, se oli oikein sopiva jänis nuoren koiran ajettavaksi. Ja Akuhan ajoi. Välillä oli pitkiä taukoja mutta sieltä se aina jatkui, ja välillä mentiin oikein vauhdikkaasti. Kun ajoa oli takana kaksi tuntia, otin Akun tieltä kiinni. Mieleen tuli vain että mihinkäs minulla nyt niin kiire on, joten päästin Akun jatkamaan ajoa. Hetkeksi vaan, niin kuin sovittiin. Mitä vielä. Kun ajoa oli takana kolme tuntia, menin koiran perässä metsään. Tietysti ajo jatkui kaukana minusta. Neljän tunnin ajon kohdalla juoksin vajaan kilometrin kun tutka väitti Akun olevan tiellä. Niinhän se oli hetki sitten ollutkin. Kun pääsin kohdalle, jatkui ajo kaukana. Hetken tuumailtuani päätin lähteä menemään suoraan kohti Akua. Lunta tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi. Viimeiset haukahdukset kuulin kun ajon alusta oli kulunut 4 tuntia 20 minuuttia. Siis yli tuplasti entisiin pohjiin nähden. Kovasti piti vielä vihellellä että sain Akun poikkeamaan luonani sen verran että sain sen kiinni. Vielä oli akussa virtaa jäljellä. Nyt huilitaan pari päivää ja viikonloppuna jahdataan Parikkalassa jos pakkaset sallii.

11.12 pääsimme jahtiin. Yksittäistä vapaapäivää töiden välissä ei kehtaa jättää käyttämättä. Itsenäisyyspäivän aikoihin oli vapaata mutta liian kova pakkanen piti metsästäjät sisätiloissa. Tänään pakkasta oli kahdeksan astetta, mutta jäätävän kylmä tuuli teki pahojaan. Metsässäoloaikaa kertyi 2h 45 minuuttia. Ajo lähti vajaan tunnin etsimisen jälkeen ja viimeiset haukut kuului tunnin ja 25 minuutin kohdalla. Ajo oli katkonaista, mutta se ei ole mikään ihme sillä metsä oli ihan täynnä jälkiä. Nyt kun sataisi lunta niin peittyisi nuo parin viikon jäljet. Samalla nyt karkea hanki tulisi vähän tassuystävällisemmäksi.

19.12 oli Akun ja minunkin ensimmäinen rusakkojahti. Yhteensä kuuden miehen voimin lähdimme harventamaan rusakoiden runsasta rivistöä. Edellisenä päivänä satanut lumi oli peittänyt vanhat jäljet, mutta yön 15 asteen pakkanen oli juoksuttanut rusakoita sen verran että jälkiä oli vähän liikaakin. Saimme Akun heti hyville jäljille ja sitten ajoimme miehissä pienen alueen läpi. Paljon tuoreita jälkiä mutta ei näköhavaintoja rusakoista. Olimme jo suunnittelemassa paikanvaihtoa kun Aku aloitti äänenavauksen. Haukku hajautti nopeasti miesporukan. Kova tuuli teki kelistä hyytävän ja haittasi haukun kuulumista. Ajo kesti kaikkiaan noin puolitoista tuntia. Sinä aikana Ripo ampui supin ladon kulmalta, saatiin pari näköhavaintoa rusakoista ja minä ammuin yhtä rusakkoa. Ensin se kävi pyörähtämässä nenäni edessä ja sitten minuutin päästä juoksi vierestäni sen verran nopeasti että laukaukseni vei vaan palan kuusen kyljestä. Kun alue oli täynnä jälkiä ja jälki kadonnut, osa jahtaajista lähti pois ja mekin Tuomaksen kanssa olimme kotiin lähdössä. Mutta kun kello oli vasta puoli kaksitoista, niin lähdimme vielä hetkeksi toiseen paikkaan. Suunnitelma oli että kun saadaan eväät syödyksi, Aku tuo jäniksen meidän eteen ja ammuttuamme sen lähdemme kotiin. No... Eväät syötiin ja sen jälkeen huomattiin että Akulla on yöjäljet seurannassa. Ja kohta sieltä ajo lähtikin. Hajaannuimme metsätielle passiin. Kierroksen tehtyään jänis juoksi Tuomaksen läheltä ja sai peräänsä 36 grammaa lyijyä. Ei vaikutusta. Toisella kierroksella laukausmäärä tuplaantui mutta nyt matka oli jäniksen puolella ja vahingoilta vältyttiin. Aku yritti vielä juoksuttaa jänöä kolmannenkin kierroksen, mutta jänis otti voiton. Toisen ampumavälikohtauksen jälkeen Aku tuli kesken ajon käymään meidän luona ja me jo ehdimme ajattelemaan että nyt se jänis makaa hengettä jossain. Mutta haukahtelua kuului vielä senkin jälkeen joten melko epätodennäköiseltä se tuntuu. Hämärän jo hiipiessä Aku tuli onneksi käymään näkösällä ja sain sen pillillä viheltämällä tulemaan pois. Väsynyt koira ja kaksi väsynyttä miestä pääsi lähtemään kotiin.

31.12.2002. Jouluna alkoi viikon kestävä vapaaputki, jonka aikana oli toiveissa käydä vielä ottamassa vuoden viimeiset jänisajot. Näin vain ei päästy tekemään. Ensimmäiset päivät vietettiin joulua ja kunnioitettiin joulurauhaa. Viikonloppuna olin kipeänä, tosin pakkasta oli silloin liikaa. Vuoden kaksi viimeistä päivää olivat sitten sellaisia pakkaspäiviä ettei metsään ollut mitään asiaa. Ihan kuin 25-30 asteen pakkasessa ei olisi tarpeeksi, piti vielä tuulla navakasti. Nenä jäätyi jo aamuin illoin Akun kanssa tehtävällä lenkilläkin.

Syksy alkoi Akulta mukavasti, ensimmäinen ajo lähti ensimmäisenä aamuna vain 12 minuutin haun jälkeen. Tosin ajo ei ollut kummoinen mutta makuun päästiin. Ilmat olivat suotuisia syksyllä, vain tuolloin eka aamuna oli 18 astetta lämmintä, sen jälkeen oltiin joka kerran alle 13 asteen viileydessä. Syksyn erikoisuutena olivat supikoirat joita taidettiin saada viisi kappaletta. Hirvihaukkuja ei tainnut olla kuin yksi, joka sekin loppui heti kun vihelsin pilliin. Hirvihaukut eivät onneksi ole Akulla olleet koskaan sellaista kiihkeää haukkua vaan lähinnä pelonsekaista haukahtelua möreällä äänellä. Toivottavasti ensi vuonna ei tule sitä yhtäkään kertaa. Toinen uusi juttu oli kettuajot, joita sitten haukuttiin sitäkin kiihkeämmin. Taitaa nuo isä-Maken geenit aiheuttaa sen. Kerran sain koiran pois heti kettuajon alussa, toisen kerran ajo jatkui yli puoli tuntia päätyen melkein Venäjälle. Kaksi kertaa on pelko ollut perseessä tuon Venäjän rajan takia, pahemmalla kerralla sain koiran kiinni aivan raja-aidan vierestä.

Akun hakukäyttäytyminen oli muuttunut totaalisesti kesän aikana. Nyt kun koiran laskee irti, saattaa mennä tuntejakin ennen kuin sitä näkee seuraavan kerran. Parannusta tuli myös ajoihin. Ne ovat vieläkin tosin katkonaisia, mutta nyt ei heti tulla ruikuttamaan isännälle vaan jäädään etsimään niin pitkäksi aikaa kun tarvitaan. Ajon pituudet olivat syksyllä yleensä minuuteista puoleen tuntiin, nyt viime aikoina pituudet ovat kasvaneet, yli tunnin ajot ovat jo normaaleita. Huippuna tietysti se 4 h 40 min, joka olisi vielä jatkunutkin jos en olisi ottanut Akua väkisin pois.

Negatiivista yleisöpalautetta on tullut kahdesta asiasta, metsässäoloajasta ja jänisten ampumattomuudesta. Metsässä vietetystä ajasta olen ihan samaa mieltä, pidempään siellä pitäisi olla. Olen käynyt lähes joka kerran yksikseni jolloin aika kuluu välillä hitaasti. Nyt ollaan muutaman kerran käyty työkavereiden kanssa ja lisää on suunniteltu, jolloin tulee oltua pidempiä aikoja metsässä. Kenties parin kolmen tunnin pätkistä on joskus hyötyä ajokokeissa. Tosin paikan vaihtoa on alettava harrastamaan useammin kesken päivän, nyt Aku ei aina heti tajua että hommahan jatkuu vielä. Jänisten ampumisista on kyllä hyötyäkin, mutta joskus on parempi jättää koiralle kytemään se vimma joka sille jää kun ottaa koiran kiinni kesken ajon. Nyt kauden ensimmäinen jänis ammuttiin heti syyskuun alussa suunnitelman mukaan. Suunnitelmana on ollut joka vuosi ampua yksi jänis heti alussa jolla muistutetaan koiralle mitä eläintä sitä ollaan jahtaamassa. Suuret kehut saatuaan aina kun ajaa jänistä ja saatuaan toruja muita haukkuessaan, koira vähän kerrassaan unohtaa muut kuin jänikset. Siis suunnitelman mukaan... Toivottavasti se toimiikin. Ensimmäisen jäniksen jälkeen niitä ammutaan hyvin harvoin, kenties kuukauden välein, palkinnoksi koiralle. Tästä tosin lipsuttiin kun kokoonnuimme isänpäivän aikoihin vanhalla jätkäporukalla jahtiin. Saaliina kolme jänistä.

Nyt kevätkauden aikana ykköspäämääränä on suorittaa tuomarin kortin viimeinen harjoittelu pois jaloista. Saan tuntumaa uusista säännöistä ja pääsen henkisesti latautumaan ensi syksyn ajokokeisiin. Silloin en ole tuomarina vaan Akun ohjaajana...

Kirjoittakaa tarinoita tuonne vierasgalleriaan ja vieraskirjaan terveisenne. Metsästyshommat jatkuvat heti pakkasten laannuttua. Hyvää uutta vuotta kaikille.