Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2004 - Helmikuu 2004

3.2, pakkasta 7 astetta, vuorokauteen ei ole satanut uutta lunta. Kuulostaa hyvälle jahtikelille. Sitä se olikin, mutta... Ajoimme Kansolaan, ja lähdin hiihtelemään. Parin sadan metrin päässä oli yhdet jäljet, mielestäni rusakon, joiden perään ohjasin koiran. Siirryin itse vähän taaksepäin hyvään passipaikkaan. Kohta koira juoksi minun luo. Ei hitto, miksi ne ei kelvannut. Lähdin itse jäljittämään. Pehmeää lunta puoli metriä, hiki tuli nopeasti. Kohta huomasin että olin takaisin lähtöpisteessä. Siihen ne jäljet tulivat ja katosivat, en tiedä vieläkään että mihin. Ei pitäisi alkaa koiraa epäilemään... Siirryimme hiljaa eteenpäin. Puolen kilometrin päässä oli ketun jälkiä. Aku lähti yksille jäljille mutta tuli heti pois. Ei hitto, ajattelin uudestaan ja työnnyin suksineni pajukkoon. Totta, jäljet loppuivat kymmenen metrin päähän. Olivat tulleet samoja jälkiä takaisin. No, minulta meni hermot kaksi metriseni suksineni risukossa. Ja aikaa minuutti/metri. Ei pitäisi epäillä koiraa. Sitten oli jo pakko istahtaa ja levätä. Eikä mennyt pitkään kun haukku alkoi melko läheltä. Kohti se ei tullut vaan kaartoi kauas. Pehmeässä lumessa ei jäljistä saa selvää, mutta kun siirryin autolla koiran perässä niin näin jäljet. Kaurishan se oli taas. Nyt alkaa kauriskiintiö olla täynnä, ainakin minulla. Ei meinaa tulla ajohommista mitään noiden elukoiden takia. Ajoa kuulin kolmisen varttia, ja jäljiltä sain Akun kiinni. Ei kun kotiin...

14.2 oli pakkanen laskenut yhteen asteeseen. Oli pakko viedä Aku vähän irroittelemaan, taukoa oli kestänyt jo toista viikkoa pitkän matkaa. Paljon on tapahtunut tätä ennenkin. Akun persoonista Hullu-Aku oli voimissaan parin viikon ajan Helmikuun alussa. Joku seudun nartuista levitti taas sellaista sulotuoksua, että Aku meni todella sekaisin. Vinkui, ulvoi ja haukkui. Mutta nyt se on onneksi ohi. Yhtenä iltana kuulin miten Aku taas haukahti, nyt vähän erikoiseen sävyyn. Huusin sille ikkunasta että mitäs tällä kertaa. Aku tuli kopin takaa katsomaan ihmeissään ja kysyinkin siltä että oliko siellä pupuja. Samassa näin miten kaksi isoa rusakkoa söi ruusunmarjoja, matkaa koiraan kymmenen metriä. Eivät välittäneet minun huudoista eikä Akun haukuista. Yritin kuvata niitä kameralla ja videokameralla, mutta oli liian pimeää, valitettavasti. Tästä lähtien alkaa sivuille tulla videokuvaakin. Sain vanhan digikamerani myytyä ja kävin heti ostamassa uuden, tietysti sellaisen jolla saa otettua videokuvaa. Kuva on hyötykäyttöön aika mitätöntä, mutta juuri sopivaa internetkäyttöön. Sain heti tänään kuvattua muutaman pätkän, joista pari löytyykin täältä. No, aamulla siis lähdettiin. Tarkoitus oli ajaa Marttilan maisemiin, siellä ei ainakaan olisi kauriita. Kurvasin kuitenkin Kansolan kautta, jospa siellä olisi tuoreita jälkiä. Siellähän oli, joten auto parkkiin. Samalla siihen tuli toinenkin seurue samassa tarkoituksessa. Sovittiin että kokeillaan minun koiralla. Tieltä oli jäljet metsään mutta ne tulivat vähän matkan päästä takaisin tielle. Kun toiset lähtivät etsimään uusia jälkiä, minä jäin Akun kanssa siihen. Kävelin tietä pitkin jonkun matkaa mutta löysin poismenojäljet vasta kun olin takaisin tulossa. Siitähän ne olivat hypänneet talon puutarhaan. Aku lähtikin jälkiä pitkin ja minä suuntasin autolle päin. Kävellessäni kurkkasin sivulle ja näin miten vaalea rusakko juoksi pellon yli. Ja Aku reilut sata metriä perässä, mutta ei haukkunut lainkaan. Upottava hanki pudottaa koiran vauhdin niin hitaaksi, että ainakin Akulta loppuu haukku. Heti metsään päästyään siellä alkoi tuttu rähinä. Rusakon oli pakko poiketa reitiltään, sillä vastassa oli toinen jahtiporukka, joka oli juuri ampunut toisen rusakon. Ajo kääntyikin isolle tielle päin, ja juoksin autolle, että ehtisin tielle ennen koiraa. Kun pääsin perille, toiset ajoivat minua vastaan ja sanoivat nähneensä kun rusakko meni tien yli. Toinen autokunta suuntasi kotiin suolistushommiin ja toinen lähti passiin. Minä jäin tielle katsomaan että Aku pääsee turvallisesti tien yli. Tuossa tilanteessa monesti koiralta unohtuu katsoa molempiin suuntiin... Kun koira meni yli, kuului kauempaa laukaus. Rusakko oli nurin. Hyppäsin autoon ja ehdin paikalle kuvaamaan kun Aku tuli kaadolle. Loistavaan saumaan tuli tämä rusakko. Tässä kuussa ei pääse enää monesti jahtiin ja mieltä harmitti se viimeinen kaurisajo, toivottavasti Akun päässä pyörii nyt puput kauriiden sijaan.

16.2 tilasin ajan eläinlääkäriltä. Pari päivää sitten huomasimme, että Akun oikean etujalan ulommainen kynsi on halki ja vuotaa verta. Lääkärissä Aku rauhoitettiin ja kynsi hoidettiin. Samalla huomattiin että toisessa jalassa on lähes samanlainen vaurio. Lisäksi Aku sai salvaa rähmiviiin silmiin. Viikon päästä poika pitäisi olla taas kunnossa. Nukutuksesta heräilevä koira on aina hauska näky, kuvasinkin tapahtumasta pari videota. Ensimmäistä kertaa eläessään Aku sai tutustua kotimme sisätiloihin. Ilmeistä halua sisäkoiraksi siirtymisestä oli havaittavissa, mutta ruoka-astian houkuttelemana omakin tarha kelpasi.

26.2 oli viimeinen vapaapäivä tässä kuussa. Viime päivinä sataneen lumien alla on kova ja karkea kerros, mutta kohta on aikaa parannella haavoja. Suuntasimme Kansolaan. Yöllä oli satanut viitisen senttiä lunta, joten uusia jälkiä ei erottanut vanhoista. Jälkiä oli kuitenkin jonkin verran, mutta miten vanhoja? Auto parkkiin ja koira ottamaan asiasta selvää. Vajaa tunti oli mennyt kun haukku alkoi. Kiirehdin paikalle katsomaan jälkiä, joiden oletin olevan rusakon. Jäljet osoittautuivat pian kauriin jäljiksi, joten nopeasti autolle ja koiran perään. Melko tarkkaan tunti siinä meni, ennen kuin tavoitin koiran. Ajossahan se oli. En kehdannut päättää kautta kaurisajoon joten menimme vielä Marttilan ampumaradan maastoon etsimään jälkiä. Samanlaisia puoliksi lumen peittämiä jälkiä oli sielläkin. Aku kävi muutamat jäljet katsomassa, mutta kun ne eivät tuntuneet haisevan, ajelimme kotiin. Aloitimme kesäloman, ehkä...

28.2 en malttanut olla lähtemättä vielä kerran. Viimeinen kaurisajo jäi kaivelemaan joten oli pakko saada parempi päätös tälle kaudelle. Olimme metsässä jo seitsemän aikoihin, koska illaksi piti ehtiä töihinkin. Katsoimme jäljet Kansolasta, siellä oli paljon uusia ketun jälkiä. Pistin auton parkkiin ja tarjosin Akulle jälkiä. Kymmenen metriä seurasi ja sitten tuli pois, ei kiinnostanut. Koira kiinni ja matka jatkui. Ei jääty kauriita kiusaamaan. Kilometrin päässä oli pellon yli rusakon jäljet. Sama juttu, kaulaa myöten rämpien seurasi vähän matkaa ja tuli pois. Siinä vaiheessa rupesin minä hermostumaan. Olisi ollut parempi kun olisi jääty kotiin. Ajoin Marttilaan ampumaradalle, siellä oli tosi paljon ketun jälkiä. Koska siellä ei ole kauriita, päästin Akun juoksemaan. Tunti sovittiin ajaksi. Vähän aikaa Aku pyöri ihan lähellä ja katseli vaan minua, ihan kuin olisi ihmetellyt mitä pitäisi tehdä. Kävi sitten vartin kierroksella ja käväisi minun luona ja jatkoi sitten etsimistä. Juuri tämän jälkeen löysin tuoreet jäniksen jäljet ja ajattelin lähteä hakemaan koiran paikalle. Nyt ei oikein olisi aikaa etsiä pitkään. Tutkan mukaan ajelin koiran lähelle ja näin miten Aku tuli tielle ja viheltämisestäni huolimatta meni saman tien tien yli ja pellon yli metsään. Ajoin autolla paikalle ja samassa lähti ajo. Kettu vai jänis, jäljistä selvisi että jänis. No niin, kaikkihan kääntyi hyväksi sittenkin vaikka alku näytti huonolta. Vielä kun aurinkokin alkoi paistaa niin kaikki oli entistä hienompaa. Jänis tuli puolen kierroksen kohdalla tielle, jota pitkin se juoksi muutaman sata metriä hypäten sitten tien toiselle puolelle. Kävin juosten hakemassa Akun paikalle, ettei jäisi auton alle ja jotta saisin taas vähän videopätkääkin. Kohta taas haukku jatkui, upottavissa paikoissa vinkumisena ja metsässä missä ei ollut niin paljon lunta, haukku oli paikoin ihan hyvän kuuloista. Kierroksen toinen puolikas kesti lähes tunnin. Olin menossa autolla koiraa vastaan kun huomasin tuoreet jäniksen jäljet jotka tulivat metsästä tielle, aivan lähtöpaikan lähelle. Jäinkin siihen odottelemaan koiraa. Kymmenkunta minuuttia meni kun vinkuva Aku saapui jälkeä pitkin ja sain sen siitä hyvin kiinni. Ilma oli kirkas niin kuin mielikin, kannatti sittenkin lähteä...

Kaiken kaikkiaan mennyt kausi oli ihan normaali, ylä- ja alamäkeä. Kausi alkoi ihan mukavilla ajoilla heti elokuussa, kun taas syyskuu oli kaikkien aikojen huonoin. Syksyllä oli mukavia kettuajoja ja talvella taas hommaa sotkivat kauriit. Ne tuntuvat olevan mukavia ajettavia, hyvin haisevia ja välillä koiraa odottavat kauriit saivat ainakin Akun huomion. Jänisajoja haittasi harva jäniskanta, tuntui että kettuja on enemmän. Juttuja kuului myös jäniksiä vaivaavasta suolinkaisista, jotka tappavat poikaset ennen talven tuloa. Jokin niitä verottaa, se on selvä. Kettuja meidän piti vähentää, mutta yhtään ei saatu vaikka lähellä se oli. Itselläni oli hyvät mahdollisuudet ketun kaatoon, mutta vielä ei tuuria ollut. Kerran pääsin ampumaankin, mutta kettu vei voiton. Lumien aikaan Aku ei ollut oikein ketun jäljistä kiinnostunut. Ilmeisesti jäljen pitää olla melko tuore ennen kuin Akun kiinnostus herää. Tähänkin toi poikkeuksen tammikuun ja koko kauden komein ajo, viiden tunnin kettuajo Kansolassa. Rusakoita ammuttiin neljä. Rusakkojahti porukalla on aina mukavaa puuhaa. Pari kertaa kauriit sotkivat senkin nautinnon. Kerran koira meni muutaman kerran Saimaan kanavan yli, vaikka jäänmurtaja oli pitänyt sitä auki koko talven. Joten tuuriakin on ollut. Susihavaintoja ei olut kuin pari koko kautena. Vielä ne eivät ole onneksi levinneet näille seuduille, vaikka 50 kilometriä pohjoiseen ei enää voi koiria metsään viedä. Toivottavasti susiongelmaan saadaan jokin ratkaisu. Kaikkiaan kaudesta jäi ihan hyvä maku, pitkälti tuon viimeisen päivän ansiosta. Suurin pettymys oli kauriit, ja suurin yllätys kettuajot. Vielä ei tullut sellaista oloa että voisi viedä Akun kokeilemaan tuuriaan ajokokeisiin. Katsotaan ensi syksynä, omien tilastojen mukaan ajot kulkevat parhaiten joulu-tammikuussa. Jos ensi syksynä kulkisi hyvin koko syyskauden, niin eiköhän sitä sitten startata. Mutta mietitään sitä sitten. Kaikille hyvää syksyn odotusta, pidetään koirat kunnossa, niin päästään heti elokuun 20. päivä täysipainoisesti "töihin". Vierailkaa sivuilla, kirjoittelen silloin tällöin Akun tapahtumista.