Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Helmikuu 2003

6.2 julistettiin Akun kymmenen päivän sairasloma päättyneeksi. Koko yön jatkunut lumisade aiheutti sen ettei metsässä ollut yhtään jäniksen jälkeä. Olimme tunnin verran yhdessä paikassa ja sinä aikana ei Aku löytänyt mitään mielenkiintoista, joten otin koiran kiinni ja siirryimme kilometrin verran Marttilan ampumaradalle. Siellä Aku lähti etsintäreissulleen ja minä jäin kuuntelemaan ison hiekkamontun keskelle. Katselin siinä tutkalla suuntia kun huomasin vilahduksen silmäkulmassa. Iso kettu käveli hissukseen noin viidenkymmenen metrin päässä eikä tiennyt minusta mitään. Sen verran siellä oli monttuja että välillä en nähnyt kettua ollenkaan. Sitten se taas ilmestyi näkyviin ja nousi jo hiekkamontun reunaa pitkin. Annoin sille vähän vauhtia parilla laukauksella vaikka matkaa olikin liikaa. Vauhtia kyllä riittikin. Hyvä olo karisi kuitenkin nopeasti kun tajusin että Akuhan on juuri siellä mihin kettu juoksi. Painuin perään ja juuri kun tutkan mukaan olin melko lähellä koiraa, kuului Akun ajohaukkua. Lähdin pikavauhtia kohti autoa ja samalla kyselin lähellä asuvalta työkaveriltani ohjeita mihin minun kannattaisi mennä ketun eteen. Kilometrin ajettuani pysähdyin tutkaamaan ja samalla huomasin jäniksen jäljet tiellä. Kun Akun haukku kuului, en ajatellut niitä sen enempää vaan ryntäsin koiran perään. Samalla kun rämmin hangessa, Aku juoksikin tielle ja jälkiä pitkin eteenpäin. Juoksin perässä mutta en saanut koiraa kiinni. Silloin se vasta valkeni. Akuhan ajoi jänistä. Kiireet loppuivat siihen. Katkonaista ajoa ehti kestää yhteensä reilun tunnin. Nappasin Akun kiinni keskeltä peltoaukeaa. Vauhti oli matelevaa sillä vähänkin nopeampi vauhti upotti Akun hankeen. Nyt ääntä tuli ihan hyvin mutta mikään huippuhaukkuinen ei Aku kylläkään ole. Nyt olikin pääasia että päästään taas harjoittelemaan. Toivotaan että ollaan terveitä kauden loppuun saakka.

8.2 olimme Parikkalassa. Edellisenä yönä satanut lumi oli peittänyt kaikki vanhat jäljet eikä uusiakaan tahtonut löytyä. Lunta on nyt aivan älyttömästi, pehmeää puuterilunta reilusti yli puoli metriä. Koira on todella suurissa vaikeuksissa, eteneminen tapahtuu hyppien. Akulta meni yli tunti jäniksen löytämiseksi. Sen jälkeen ajo eteni hyvin hitaasti ja hyvin pienellä alueella. Ajo siirtyi koko ajan lähemmäksi tietä, joten varmistimme ettei koira vaan mene autojen eteen. Ja kohta Aku sinne juoksikin, jolloin otin sen kiinni. Katkonaista ajoa kesti reilun tunnin.

9.2 lumen paljous vaivasi yhä. Nyt tosin yöjälkiä oli niin paljon että se tuotti vaikeuksia. Jänis löytymiseen meni yli kaksi tuntia. Nyt haukku oli hyvää ensimmäiset puoli tuntia, sitten alkoi jäniksellä olla jo etumatkaa ja ilmeisesti väsymyskin painaa. Haukkujen välillä kuului jännää vinkumista, kovasti teki mieli haukkua mutta suusta pääsi vain vinkunaa. Välillä kuului jopa lyhyttä ulvomista. Hidas etenemisvauhti huonontaa selvästi Akun haukkua. Heti kun Aku sai vauhtia puiden alla missä oli vähemmän lunta, haukkukin parani. Ajo pyöri reilun tunnin ihan parin kolmen sadan metrin alueella. Sen verran tarkkaavainen jänis oli että pystyi juoksemaan kahden miehen näkemättömissä. Toki ajokin olisi jatkunut vielä, kesken ajon otin koiran kiinni, oli aika lähteä takaisin kotia kohti.

16.2 lähdimme naapurin kanssa heidän kesämökkinsä maastoon katsomaan olisiko siellä jäniksiä. Pakkanen oli laskenut edellispäivän kahdestakymmenestä reiluun kymmeneen, mutta kylmä tuuli veti naaman jäähän nopeasti. Ajomaasto oli melko pieni, noin kilometrin pituisen mökkitien molemmin puolin. Aku oli irti melkein kaksi tuntia, ja nuohosi lähialueet ristiin rastiin mutta ei löytänyt mitään. Itsekään en nähnyt jäljen jälkeä, ei uusia eikä vanhoja. Akun juoksu oli lopussa melko koomisen näköistä kun mahan alla ja takapuolessa roikkui kymmenittäin jääpaloja. Hyvästä kuntoilusta retki kuitenkin kävi eikä nuorelle koiralle ole ikinä pahasta käydä välillä vähän uusissakin paikoissa. Aamun positiivisin puoli oli Akun autokäyttäytyminen. Vaikka minulla oli jahtivaatteet päällä, niin Aku oli todella nätisti. Auto oli vieras ja kun lähdimme ihan päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti, ei Aku nähtävästi osannut yhdistää asiaa metsästykseen.

18.2 lähdimme vähän myöhemmin metsään. Yön pikkupakkanen oli vähän kovettanut hankea joten ajattelin että olisimme ainoastaan pari tuntia metsässä. Ilmassa oli oikeaa kevään tuntua. Akun irtipäästettyäni jäin autolle lueskelemaan aamun lehtiä. Reilun puolen tunnin kuluttua kuului ensimmäiset haukahdukset melko läheltä mutta valitettavasti en kuunnellut haukkuääntä tarkemmin. Ihmettelin vaan että onpas outo jänis kun lähti tuonne juoksemaan eikä kiertänyt takaisin niin kuin normaalisti. Lehden luettuani lähdin katselemaan ajojälkeä, jotenkin outo tunne oli minulla siitä asiasta. Tiesin että siellä on paljon kettuja mutta eihän Aku niitä... Löysin jäljet ja ketun jäljiltä ne näyttivät. Haukku kuului vielä joten peli oli vielä pelattavissa. Ajoin poikkitielle vastaan mutta haukku kuului jo sen toiselta puolelta. Siirryin toiseen paikkaan mutta sinne ei kuulunut mitään joten nopeasti takaisin. Tutka näytti kuitenkin juuri sinne mistä tulin joten siirryin autolla muutama sata metriä sivummalle ja kuulostelin sieltä. Silloin kävi ensimmäiset kylmät väreet, tutka näytti kauas toiseen suuntaan! Venäjäkään ei ole kaukana joten silloin tuli kiire. Ajoin lähemmäksi vähän väliä tutkaillen, aina vaan koira näytti olevan kaukana. Lopuksi pääsin tielle, joka kulkee rajan suuntaisesti noin kilometrin rajasta, ja sieltä katsottuna Aku oli sisämaan puolella. Silloin helpotti. Siinä vaiheessa ajoa oli jatkunut jo pari tuntia. Välillä Aku kävi melko lähellä ja yritin viheltämällä saada sitä tulemaan pois, mutta ei. Kävelin aina sitä mukaa tietä pitkin, missä tutka näytti Akun olevan. Kerran näin koiran noin kaksikymmentä metriä tiestä, mutta kun ehdin rämpiä paikalle, koira oli jo kaukana. Ja tietysti Aku jatkoi ketun perässä, nyt enää vain silloin tällöin haukahtaen, ja pois päin minusta. Taas piti kävellä autolle ja ajaa koiran eteen. Muutaman harhan jälkeen näin kun Aku lähti ylittämään peltoa tielle päin. Juoksin vastaan ja odottelin siinä ketun jälkien vieressä kun Aku tuli väsyneenä jälkiä pitkin. Otin koiran kiinni ja kun se yritti jatkaa vielä seuraamista, kielsin sitä muutaman kerran. Vihdoin pääsimme kotiin. Onneksi vielä on muutama mahdollisuus saada hyvä jänisajo tämän kauden aikana. Jäisi hyvä mieli kesän ajaksi.

19.2 ei ollut tarkoitusta lähteä jahtiin, koska edellinen päivä oli melko rasittava. Mielessä kaihersi kuitenkin kettuajo ja tekisi meille molemmille hyvää jos Aku saisi taas tuntumaa jäniksestä. Kun sää oli mitä mahtavin eikä mitään suurempia suunnitelmia päivälle ollut, pitihän se metsään lähteä. Ihan lähelle ja ihan vähäksi aikaa, niin kuin aina ennenkin. Olimme metsässä vasta yhdentoista aikoihin koska odottelin että aurinko sulattaisi pienen karkeuden pois hangen pinnasta. Niin tapahtuikin. Akulla ei näyttänyt edellinen päivä painavan jaloissa, sen verran vauhdikasta meno oli. Hiihdin metsäalueen ympäri enkä nähnyt yhtään tuoreita jäniksen jälkiä. Sen sijaan ketun ja supin jälkiä oli paljon. Mutta ne eivät Akua näyttäneet kiinnostavan. Olen sen huomannut ennenkin. Aku näyttäisi ajavan kettua vain jos se sattuu juoksemaan edestä ohi eli jos kettu on jo lähtenyt liikkeelle ja Aku törmää jäljille. Nyt rusakko löytyi viidessäkymmenessä minuutissa. Haukkukin oli ihan hyvän kuuloista. Haukku paranee heti kun Aku pääsee juoksemaan nopeammin jälkien perässä, jos on oikein upottava paikka, haukku harvenee ja muuttuu lähes vinkumiseksi. Nyt kuusten alla oli ihan hyvä juosta ja haukku oli sen mukaista. Kun ajoa oli kestänyt tunnin verran, rusakko taisi huomata kun traktori kävi linkoamassa metsätiet puhtaaksi. Heti tielle ja teitä pitkin satoja metrejä, melkein juoksi päin traktoriakin. Traktorin mentyä ohi rusakko oli hypännyt takaisin tielle ja juossut taas pitkän matkaa kovaa tietä pitkin. Tiesin missä rusakko ja traktori olivat kohdanneet, koska linkoajana ollut työkaverini kertoi paikan. En itsekään nähnyt tiellä mitään jälkiä kun vasta parin sadan metrin päässä muutaman. Sieltä löytyi myös jälki mistä pupu oli mennyt takaisin metsään. Ajoa kuului vielä kymmenkunta minuuttia mutta sitten se sotkeentui alueelle missä oli ajeltu traktoreilla ja missä oli metsätyöt meneillään. Muutama haukahdus kuului harvakseltaan mutta ajoa siitä ei enää tullut. Otin koiran kiinni heti kun sain sen näkyviin. Päivä oli antanut sen mitä siltä odotettiinkin eli hyvän jänisajon vapaapäivien päätteeksi. Nyt muutama päivä töitä ja sitten kauden loppuun viimeiset ajot. 

26.2 oli taas vapaapäivä ja koska kausi alkaa olla pian ohi, lähdimme metsään vaikka hanki onkin vähän karkea. Lunta ei ole satanut moneen päivään joten jälkiä oli sitä mukaa. Aamu näytti alkavan hienosti. Vajaan kymmenen minuutin haun jälkeen kuului pari innostunutta haukahdusta merkiksi että kohta lähtee. Eipä lähtenytkään. Jäljet menivät kylätielle jossa ei jälkiä näkynyt. Lähistöllä oli runsaasti tuoreita yöjälkiä mutta houkuttelin Akun pois sieltä koska olimme aivan parin talon pihoilla. Kävelimme metsätietä pitkin, mutta sielläpä ei jäniksen jälkiä oikein ollutkaan. Hiljaisuutta kesti pitkään kun yhtäkkiä metsästä kuului rusahdus ja sen jälkeen Akun pelokasta haukkua. Luultavasti hirvi nousi makuulta siellä risukossa jota Aku säikähti. Montaa kertaa se ei ehtinyt haukkua kun vihelsin varmuuden vuoksi pillillä Akun pois. Kävelimme toiseen paikkaan jossa Aku hävisi jälkiä pitkin kuusikkoon. Muutaman minuutin kuluttua sieltä kuului oudon kuuloista haukkua. Alkuveikkaus oli taas hirvet mutta ei siltä oikein kuulostanut. Kaivauduin jo asemiin odottamaan mahdollista kohdetta mutta sieltä tulikin lujaa vauhtia Aku. Minun luona pysähtyi ja jäi katselemaan tulosuuntaansa. Minua kiinnosti mikä siellä aiheutti tuollaisen reaktion ja lähdimme katsomaan. Jonkun matkaa mentyämme Aku haukahti taas aivan minun lähelläni. Otin kameran valmiiksi että saan ikuistettua sen pelottavan otuksen. Samassa parin sadan metrin päästä kuului puiden kolinaa, metsänomistaja siellä keräili rankoja pinoon. Olipa pelottavaa... Akukaan ei ollut enää moksiskaan ja vartin päästä lähti ajokin ihan metsätyömaan takaa. Minä olin jo ehtinyt sen verran kävellä etten nähnyt jänistä, koiran näin kyllä. Vauhtia ja ääntä oli ihan kivasti. Kun Aku hävisi jälkien perässä näkyvistä, en kuullut haukkua pitkään aikaan. Kun sitten katsoin tutkalla, huomasin että Aku oli jo kaukana. Autolla perään ja nopeasti. Jouduin kiertämään muutaman kilometrin matkan jolloin paikalle päästyäni huomasin että Aku oli jo ylittänyt vilkasliikenteisen tien. Ajoin tutkannäyttämän perässä Konnunsuon turvesuotyömaalle jonka reunasta kuulostelemalla näin pienen pisteen horisontissa. Aku siellä paineli keskellä turvesuota. Tutka näytti Akun haukkuvan ja välillä sitä kuuluikin. Yritin päästä autolla lähemmäksi ja kun kysyin tietä työmaalta, tutka näytti Akun palanneen takaisin tielle päin. Ajoin autolla lähemmäksi ja näin Akun tien laidassa touhuamassa jälkien parissa. Sain koiran kiinni ja autoon. Jäljistä näin että Aku oli juuri tullut tielle ja siinä näkyi rusakon tai metsäjäniksen jäljet. Luultavasti se oli rusakko, sen verran omalaatuinen sen tekemä lenkki oli. Ajoa kesti runsaan tunnin.

28.2 eli viimeinen aamu. Lähdimme naapurin kanssa taas heidän alueelleen. Ilma oli yllättävän kylmä, noin - 10 astetta. Jälkiä oli todella paljon ja kun alueella oli vasta tehty metsätöitä, tiesin ettei Akulla tule olemaan helppoa. Ensimmäiset haukahdukset kuultiin tunnin haun jälkeen. Kohta kuului jo reippaampaa haukkua, mutta sitten oli vartti hiljaista pari haukahdusta lukuun ottamatta. En oikein tiedä oliko siellä pupu jo liikkeellä vai ei. Kohta kuitenkin lähti ajo, joka alussa oli niin katkonaista että luulin ettei tästä päivästä tule mitään. Jänis teki pitkän lenkin ja tuli sitten takaisin päin. Tähän periaatteessa puolikkaaseen lenkkiin meni Akulta aikaa tunti. Jänis ohitti meidät reilun sadan metrin päästä ja vähän sitä ennen ja sen jälkeen Akun ajo oli oikein hyvää. Vauhtia oli ja haukku oli kuuluvaa ja kiihkeää. Välillä olin varma että jänis tulee minulle ja saan ammuttua kauden lopettajaispupun mutta ei. Kun ajo kääntyi takaisin päin, lähdin kävelemään sitä kohti. Lopuksi piti ottaa parin sadan metrin spurtti että sain Akun kiinni. Akua harmitti lopettaminen kesken hyvän ajon niin paljon että se haukkui vielä pitkän tovin hihnassa. Luultavasti huusi jänikselle että vielä minä sinulle näytän. Näyttö tosin jää syksyyn sillä Akulle alkoi lakisääteinen loma. Kaiken kaikkiaan kausi oli vaihteleva. Syksyllä huomasin kesän aikana tapahtuneen huomattavaa edistystä ja kaikki meni hienosti jouluun asti. Sitten iski kurkkutulehdus ja tammikuu meni sairastaessa. Helmikuu olikin sitten syvän lumen aikaa. Hidastunut etenemisvauhti huononsi haukkua selvästi. Kauden viimeiset kerrat palauttivat taas uskon hyvään koiraan. Kovasti jo syksyä odotellaan.

Muistuttaisin taas tuosta vierasgalleriasta. Olisi kiva lukea toisten koirienkin kaudesta. Erityisesti samanikäisten kuin Aku, voisi vähän verrata missä mennään. Käykää sivuilla, kirjoittelen silloin tällöin Akun tapahtumista syksyä odotellessa.