Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2003 - Heinä-elokuu 2003

Akun lonkkakuvauksen piti olla alunperin olla 2.7, mutta kuvienottajan menojen vuoksi se siirrettiin maanantaille 7.7.2003. Klinikalle meno oli tietysti ihmettä Akulle. Koiria meni sinne tänne, osa omin jaloin, osa kantaen. Haistella olisi pitänyt tietysti kaikkia. Ilmoittautumisen jälkeen pääsimme röntgenhuoneeseen odottelemaan rauhoituspiikkiä joka tulikin melko nopeasti. Uni tuli lähes yhtä nopeasti. Ensin kuvattiin kyynärät. Koira laitetaan kyljelleen ja ylimmäinen jalka käännetään pois edestä ja alimmainen eli kuvattava jalka taivutetaan 90 asteen kulmaan. Niissä kuvissa ei pitkin viipynyt. Lonkkakuvausta varten Aku laitettiin sellaiseen kaukaloon selälleen ja minä käänsin takajaloista siten että polvet olivat lähekkäin ja osoittivat ylöspäin. Kuvien kehitykseen meni hetki ja niistä nähtiin ettei lisäkuvia tarvitse enää ottaa. Lopullisen lausunnon kuvista antaa kennelliiton lääkäri ja siihen menee pari viikkoa, mutta kuvienottajakin osaa sanoa alustavasti oman arvionsa. Akun kyynärät näyttivät hyviltä, niissä ei pitäisi olla mitään. Lonkissa lääkäri näki pientä muutosta ja arveli tuloksen olevan C. Kun A ja B ovat terveitä, niin C on pienin missä näkyy jotain muutoksia. Mutta virallinen tulos tulee vasta parin viikon kuluttua. Akulle ei annettu herätepiikkiä, joten unta riitti. Kolme neljä ensimmäistä tuntia Aku nukkui autossa, sitten alkoi hapuilla jo pystyynkin. Nostin koiran maahan ettei se tippuisi autosta ja jaksoimme kävellä kylppärin lattialle jossa uni vei taas voiton. Noin tunti tästä pääsimme tarhaan asti ruuan tuoksun houkuttelemana ja sitten maistui jo ruokakin. Ruuan jälkeen Aku torkkui pitkään istuallaan ennen kuin kömysi koppiin yöpuulle. Tapahtumasta on muutama valokuvakin täällä.

17.7 saapui Kennelliiton vastaus Akun nivelistä. Kyynärnivelissä ei muutoksia. Lonkkanivelet keskivaikeat eli D:t! Todella suuri pettymys. Kaikki hienot visiot tulevaisuudesta joutuvat nyt uuteen harkintaan. Jalostukseen Akua ei tulla käyttämään, se on selvää, joten miksi menisimme ajokokeisiinkaan? Käydään omaksi iloksemme jahdissa ja toivotaan ettei lonkat ikinä kipeenny. Aikaisemmin Labbiksen ongelmien kanssa painiskellessa huomasin miten loppuun jalostettu se rotu on. Töissä on Saksanpaimenkoiria jouduttu vaihtamaan uusiin pentuihin lonkka-, selkä- ja muiden perinnöllisten vikojen takia. Nyt on aika Suomenajokoiraväenkin herätä! Onko hieno rotumme ajautumassa samaan tilaan? Vähintä mitä pitäisi tehdä on vaatia lonkkakuvaustulos sekä nartulta että urokselta. Molemmilla pitäisi olla A- tai B-lonkat. C-lonkkaisia saisi astuttaa vain A-lonkkaisilla. Mutta aina sekään ei takaa hyvää lopputulosta, kuten Akun tapauksessa: A ja C yhdistelmästä tuli D. Elämä on tällaista. Kun yksi koira vie elämästä 5-10 vuotta, tulee mieleen että ehtiikö sitä löytää hyvää koiraa ikinä?

Kuukausi alkaa olla taas ohi. Hellettä on riittänyt jo liikaakin. Pyöräilemässä ei ole käyty pitkiin aikoihin, sen sijaan muutaman kerran on käyty hölkkäilemässä. Jos kävely Akun kanssa on tempoilevaa niin pyöräily ja hölkkääminen sujuu hienosti. Olisipa osannut opettaa sen kävelynkin vetämättä. Juoksutuskauden alkuun on enää vajaa kolme viikkoa. Jälkeenpäin ajateltuna kesäkausi on mennyt nopeasti. Tällä kertaa minulla ei olekaan lomaa syksyllä kuin viikko joskus marras-joulukuussa. Sen sijaan näyttää siltä että työt sotkevat pahemman kerran tätä hienoa harrastusta. Syksyllä joudumme käymään useasti iltaisin metsässä. Saa nähdä milloin sieltä pääsee nukkumaan. Akulla ovat silmät rähmineet nyt kesällä. Rähmän seassa oli karvoja joten ajattelin että karvanlähdön aikaan irtokarvat hankaavat silmää sen verran. Mutta nyt karvaa ei enää lähde mutta silmät jatkavat rähmimistä. 30.7 kävimmekin eläinlääkärillä näyttämässä vaivoja. Sieltä löytyi lievää sidekalvon tulehtumista molemmista silmistä. Hoidoksi saimme antibioottisilmätippoja sekä tavallista Hauveli-silmävettä jolla pyyhitään silmän ympärystää useasti päivässä. Tippoja laitetaan 3-4 kertaa päivässä parin viikon ajan joten aikamoinen urakka on siinäkin. Onneksi Aku on melko hyvin tottunut päivittäin tapahtuviin rähmänpoistoihin joten lääkkeen laittokin sujuu yllättävän hyvin. Heti ensimmäisenä aamuna tänään rähmää oli hyvin vähän joten uskon että lääkkeet tehoavat hyvin. Eläinlääkäri arveli sen johtuvan mahdollisesta siitepölyallergiasta, en tiedä. Isäntää ainakin tirskuttaa, pujo perhana...

18.8.2003. Kahden yön päästä koittaa kauan odotettu hetki kun aamulla saa koirat päästää kirmaamaan vapaaksi. Kesä meni nopeasti mutta nyt tämä elokuu on tuntunut jommosen pitkältä. Alkukuussa Akulla oli silmissä sidekalvon tulehdukset. Lähes pari viikkoa laitoimme tippoja kolmesti päivässä. Vähän ne vieläkin rähmivät mutta paljon paremmat ne ovat kuin silloin. Viime viikolla huomasin Akun korvan juuressa verta. Olin ottanut siitä punkin pois aiemmin joten ajattelin sen johtuvan siitä. Tarkemmin katsottuani sieltä oli karvat lähteneet sellaiselta parin sentin alueelta. Tänään käytiin sitten näyttämässä sitä eläinlääkärille. Tulehtunuthan se oli. Lekuri ajoi vähän karvoja siitä ympäriltä ja hoidoksi määräsi antibiootteja, puhdistusta ja salvaa pari kertaa päivässä. Juoksuttamista se ei kuitenkaan estä, luojan kiitos. Aamulla teimme viimeisen pyörälenkin joten peruskuntokausi on nyt ohi. Huomenna herkistellään ja ylihuomenna onkin jo tosi kyseessä. Kesän mittaan tulikin pyöräiltyä n. 210 km, lenkkien ollessa keskimäärin 5,5 km mittaisia. Lisäksi liikuimme hölkäten muutaman kymmenen kilometriä ja muulloin kävellen pari kertaa päivässä. Liikettä on siis riittänyt. Nyt hoidetaan korva kuntoon ja 20. päivä aamulla käydään potkimassa puput ylös, makaaminen saa riittää.

20.8 aamulla oli oikea tosimetsästäjien ilma. Vettä satoi ihan kunnolla. Heräsin neljältä ja kun luvattu oli että metsään mennään niin sinne myös lähdettiin. Matkalla kävi kyllä parikin kertaa mielessä että onko tässä mitään järkeä, kun vettä satoi ajoittain niin paljon että vauhtia piti hidastaa. Mutta perille päästyämme satoi enää vain kohtalaisesti. Aku ei pitkin ihmetellyt irtipääsyään vaan lähti jäniksen etsintään. Yllätyksekseni noin vartin päästä kuului Akun äänen avauksia. Haukahteluja kuului muutamia ja jopa siihen malliin että kävi jo mielessä että joko siellä pupu juoksee. Mutta ei tainnut juosta sillä kohta tuli taas hiljaisuus. Aku kävi pari kertaa minua katsomassa ja mitään ääniä ei sen jälkeen kuulunut. Kun irtioloaikaa oli kertynyt tunti ja vartti, otin läpimärän koiran kiinni ja lähdimme kotiin. Monta päivää oli poutaa ja nyt kun pääsee metsään niin heti tuli kunnon sadetta. Harmittaa mutta minkäs teet. Takaisin mennään taas kun työt antaa siihen mahdollisuuden, ehkäpä joku iltapäivä tai ilta.

21.8 nukuin pitkään. Eilen iski pieni kesäflunssa päälle joten pari päivää on mennyt sairastellessa. Herätessäni ilma oli kirkas. Kun ei sateenuhkaa ollut, päätin lähteä kävelylenkin sijaan hetkeksi metsään. Ihan tunniksi vaan ja sitten kotiin. Reilu tunti alkoi olla kulunutkin kun kuului pari haukahdusta, jotka heti perään tiivistyivät ajoksi. Ajo lähti kiertämään nätisti, joten aloin kaivella kameraa repusta. Ihmettelin vähän Akun haukkua, että eipä ole hirmuisen intohimoista, vaikka edellisestä kerrasta on kulunut jo kuukausia. Olin metsätien varrella valmiina kameran kanssa kun ajo läheni. Aku oli viidenkymmenen metrin päässä ja olin jo varma että pupu ehti hypätä tien yli. Samassa noin parinkymmenen metrin päässä kettu hyppäsi tielle ja ilman mitään kiirettä lähti hölköttelemään pois päin minusta. Aku oli tiellä kymmenen sekuntia myöhemmin. Lähti kuitenkin tietä pitkin minua kohti, jolloin tajusin viheltää sen luokseni ja sain koiran kiinni. Hihna kiinni ja kotiin. Kotona kun sain koiran tarhaan ja auton tyhjennettyäni, alkoi rankkasade. Juuri sopivasti. Viime aikoina olen vähän mietiskellyt tuota kettu - Aku yhtälöä. Näköjään kettuajoja ei saa loppumaan torumalla, joten jospa kokeillaan sopivassa tilanteessa miten se sitten lähtee kulkemaan. Jänismetsällä tulee käytyä lähinnä koiran takia, kettujahdissa saisi hyvällä omalla tunnolla ampua kaikki hollille tulevat ja vaikka heti ensimmäisellä minuutilla. Ainoa huono puoli on että se vaatii runsaasti metsästäjiä. Mutta olihan meitä rusakkojahdissakin puolenkymmentä ukkoa joka kerta. Suunnitellaan...

24.8 olimme metsässä puoli kaksitoista. Sadekuuroja tuli lähes koko ajan. Ajo lähti parinkymmenen minuutin kuluttua. Haukkukin oli ihan hyvän kuuloista. Kun kettuhaukku on melko tasapaksua ja vähän innottoman kuuloista, jänishaukku on vaihtelevaa ja moniäänistä. Kauden ensimmäinen kosketus jäniksiin saatiin jo pari päivää sitten, kun iltakävelyllä iso rusakko juoksi muutaman metrin päästä edestämme. Siinä oli kaulapanta ja talutushihna tiukoilla, veto oli jotain aivan hurjaa. Hienoa oli myös tämän päivän ajo. Vesisateesta huolimatta ajoa kesti kaikkiaan kaksi ja puoli tuntia, toki välillä oli taukojakin. Ajo suuntautui kilometrikaupalla lähtöpisteestä kohti Venäjää, joten jouduin ajamaan autollakin pitkiä matkoja. Ajo pyöri juuri sellaisessa paikassa ettei autolla päässyt lähellekään. Sitten kun ajoit toiselle puolelle, niin sitten se siirtyy juuri sinne mistä lähdit. Hyvin tyypillistä. Kun kello alkoi lähestyä kolmea, lähdin kävelemään metsäautotietä pitkin lähemmäksi Akua. Kun tutka näytti melko lähelle, aloin viheltää pillillä. Ja parin minuutin päästä Aku tulikin vauhdilla minun luokseni. Kerrankin. Ja kun sade yltyi yltyi heti kun päästiin autolle, voi tätä päivää luonnehtia hyvin onnistuneeksi.

26.8 katselin aamulla ulos, ei näyttänyt satavan. Kun sain vaatteet päälleni, alkoi sataa. No, lähdimme kuitenkin. Sade loppui sopivasti kun olimme perillä. Navakka tuuli oli kuitenkin kylmä. Ajo lähti reilun puolen tunnin haun jälkeen, ja hyvällä äänellä. Haukku oli tiheää ja kuuluvaa. Vartin ajon jälkeen jänis juoksi tietä pitkin minun ohitseni ja sain napattua pari valokuvaa. Toinen kuvista löytyy täältä, toisesta tuli niin hyvä, että taidan lähettää sen kilpailuun, joten sitä en voi vielä julkaista. Akulla sotkeentui jäljet hetkeksi, joten se tuli jälkiä seuraten kahdeksan minuuttia pupun perässä. Silti hajut tuntuivat hiekkatiellä ja haukku oli päällä. Vauhtikin oli kova, mutta silti Aku hyppäsi metsään juuri samasta kohtaa kuin jänis. Sen jälkeen jänis juoksi suureen heinittyneeseen hiekkamonttuun. Itse ehdin paikalle juuri kun Aku löysi hetken hukassa olleet jäljet ja juoksi kiljuen penkan yli montun toiselta puolelta. Heti tämän jälkeen jänis tuli takaisin monttuun aivan koiran läheltä ja juoksi minun vierestä sen verran nopeasti etten ehtinyt kuvaa ottamaan. Teki vielä pienen hämäyksen penkalla ja taas tietä pitkin eteenpäin. Akua eivät moiset kiemurat hämänneet joten pari minuuttia myöhemmin samaa reittiä meni Aku, tiheästi haukkuen. Ajo jatkuin vielä jonkin aikaa kauempana. Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen näin Akun jolloin otin sen kiinni. Seuraavalla kerralla pitää varustautua vähän lämpimämmin että tarkenee olla pidempääkin metsässä. Eilen aamulla Kaija oli huomannut Akun aristavan toista takajalkaansa. Ulkoisia vaurioita siinä ei ollut. Itse kävin kävelemässä Akun kanssa illemmalla, jolloin en kyllä huomannut mitään, kuten en tänäänkään. Toivottavasti se oli vaan väliaikainen juttu eikä mikään lonkista johtuva.

27.8 oli tarkoitus huilata, mutta hyvä keli aamulla vei väkisin metsään. Ilma oli kirkas ja melko viileä, mutta metsä oli tietysti läpimärkä sateiden takia. Noin tunti oli kulunut Akun irtilaskusta kun kuulin tutun rääkäisyn, supikoirahan se siellä. Vähän aikaisemmin ihmettelin ettei yhtään supia ole vielä löytynyt tänä syksynä. Muutama sekunti rääkäisyn jälkeen alkoi Akun haukku. Matkaa oli tapahtumapaikalle puolisen kilometriä, mutta risukossa rämpiessäni päätin että tämän jälkeen Aku saa hoitaa supin lopetusjutut itse. Iso supihan siellä olikin ja vihainen, teki puolen metrin syöksyjä koiran päälle. Aku ei uskaltanut käydä kiinni vaikka miten yllytin. Sitten kun Aku siirtyi vähän kauemmaksi, napsautin saaliin hengiltä ja nostin sen ojasta pois. Aku kävi varoen haistelemassa mutta kun oikein usutin, niin kävihän se sitten kuolleen kimppuun. Sitä puistelua kestikin sitten monta minuuttia eikä se meinannut loppua millään. Onkin hauska nähdä seuraavalla kerralla miten käy. Muuta haukkua ei sitten kuultukaan koko aamuna, tosin lähdimmekin kotiin melko heti tapahtuman jälkeen.

30.8 kävimme nopealla reissulla, koska minun pitää ehtiä vielä illaksi töihinkin. Kun Aku autolta lähti etsintähommiin, en nähnyt sitä kuin kiinniotettaessa. Yli tunnin jätkä huiteli omilla teillään, mutta onneksi melko lähellä. Ajoin autolla tutkan näyttämän perässä ja sain näköyhteyden koiraan. Viheltämällä ja huutamalla ei puhettakaan että olisi tullut luo. Juoksin ihan lähelle, mutta sittenkään ei meinannut tulla pois millään. Sen verran kova tohina oli päällä että pupun löytyminen olisi ollut enää minuuttien kysymys, mutta kun tänään ei uskaltanut jäädä pidemmäksi aikaa, töihin on pakko ehtiä. Haukkuakaan ei tänään ehtinyt kuulua.