Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2002 - Heinä-elokuu 2002

Heinäkuukin on jo kohta takana. Hyvä niin sillä kesäloma ja metsästysaika lähestyy uhkaavasti. Akun kanssa on lenkkeilty sekä kävellen että pyörällä niin ahkerasti että koira alkaa olla jo suhteellisen hyvässä kunnossa. Ja sehän ei ole kuin hyvä asia. Onkin mielenkiintoista nähdä jatkaako Aku syksyllä samasta siitä mihin keväällä jäätiin. Esimakua haukusta saimme äsken kävelylenkillä. Vilkkaan asfalttitien reunassa kulkee pyörätie mitä pitkin kävelimme. Yhtäkkiä Aku vetäisi sivulle josta lähti kaksi pientä linnunpoikasta lentoon ja äitifasaani pakeni juosten vähän matkan päähän. Ruskea maata pitkin vauhdikkaasti kulkeva otus sai peräänsä niin mahtavan haukun että syksyä odotellaan entistä innokkaammin. Samalla lenkillä nähtiin jäniskin mutta onneksi Aku ei sitä huomannut. Sen verran vaarallinen paikka oli, junaradan penkalla. Aku on käyttäytynyt parisen viikkoa niin oudosti että se on pistänyt hermot tiukille myös isännällä ja emännällä. Aamulla ja illalla Aku on vinkunut pitkiä aikoja ja yrittänyt päästä ulos tarhasta kiipeämällä että puremalla, onneksi onnistumatta. Vasta pari päivää sitten minulle välähti että eihän miehen päätä saa noin sekaisin mikään muu kuin halukas nainen... Eli joku naapuruston nartuista on varmaan ollut hypyllään. Tänään oli vasta ensimmäinen päivä kun hormonitaso on vähän laskeutunut ja vanha kiva Aku on taas seuranamme. Vaikka Aku on minun neljäs koira, en ole vastaavaa raivoa nähnyt millään koiralla tätä ennen. Jos teillä on vastaavia kokemuksia, niin kertokaa ihmeessä.

Heinä-elokuun vaihteessa sain viimeisellä aikaiseksi Akun kopin käsittelyn. Pari kerrosta Pinotexin väritöntä puunsuojaa auttaa kosteutta vastaan toivottavasti usean vuoden. Tosin aikaisemmissakaan kopeissa ei ole ollut ulkoseinien kanssa ongelmia. Ennen ongelmakohtana on ollut katon tiiveys. Ja sekin siitä syystä kun edellinen ajokoiramme Rolle tykkäsi olla kopin katolla jolloin kynnet tietysti heikensivät huovan pintaa. Akuahan ei ole ikinä päästetty kopin katolle, vaikka alussa sen mieli sinne kovasti tekikin. Vielä kun jostain löytäisin sopivan sähkölämmittimen koppiin niin sitten voitaisiin hyvillä mielin odotella syksyn pakkasia. Lähiaikoina on tapahtunut paljon muutakin. Pari viikkoa sitten olin kävelemässä Akun kanssa, kun erään talon pihasta juoksi pystykorva takaapäin suoraan Akuun kiinni. Alkuhölmistyksen jälkeen Aku antoi sen verran hyvin takaisin, etten katsonut aiheelliseksi puuttua tilanteeseen. Ensimmäinen tappelu on hyvää kokemusta nuorelle. Pitkään sitä ei ehtinyt kestää, kun talon väki kantoi riitapukarin pois paikalta. Toinen tapaus oli pari päivää sitten, kun olin pyöräilemässä Akun kanssa. Kolmen ja puolen kilometrin kohdalla hidastin ja aloin kääntyä takaisin kohti kotia, kun Aku pysähtyi yhtäkkiä ja tuijotti metsän reunaan. Liikkeelle lähdettyämme alkoi kunnon ajohaukku. Vauhti oli hetken kovaa. Näinköhän jänis oli hetkeä aiemmin käväissyt paikalla. Tilanteesta selvittyämme jatkoimme kotiin, onneksi ehjin nahoin. Muuten kaikki on ollut ennallaan. Aku on ollut nätisti tarhassa. Se olettamus kiimaisesta nartusta osui oikeaan. Yksi alueen pystykorvista oli hypyllään. Ja niin oli Akukin. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Aku alkaa vaan olla sellaisessa kunnossa ettei vajaan tunnin kävelylenkki tai 7-8 kilometrin pyöräily nukuta enää koko päivää, niin kuin alkukesästä. Mutta eiköhän se uni maita parin kolmen viikon päästä, kun koko aamu on juostu metsässä...

19.8 loppuivat työt ja muutama vapaapäivä olisi edessä. Suuntasimme Akun kanssa matkamme Parikkalaan. Seuraavana aamuna olimme kuuden aikoihin metsässä. Lämpömittari näytti jo ennen kuutta + 18 astetta joten helppoa ei Akulla olisi. Maasto oli kuiva, kastetta ei ollut yhtään. Kausi alkoi räväkästi, 12 minuuttia irtipäästöstä oli täysi ajo käynnissä. Kaikkiaan parisenkymmentä minuuttia kesti kauden ensimmäinen katkonainen ajo. Hyvää ensimmäisessä aamussa oli se että viime syksyiset hötkyilyt oli unohdettu totaalisesti. Ja katkon tultua etsimistä jatkettiin eikä heti lähdetty etsimään isäntää. Kuumuuden takia olimme metsässä vain pari tuntia.

21.8 oli paljon parempi ilma, +10 astetta ja kastetta maassa. Noin puoli kilometriä ennen paikkaa johon olimme menossa hyppäsi iso jänis auton edessä tielle ja juoksi vähän matkaa auton edessä. Aku meinasi mennä tuulilasin läpi, ja korvat soi pitkään sen haukun jälkeen. Pysäytin auton ja laitoin Akulle tutkan kaulaan ja päästin irti. Kun koira hyppäsi pusikkoon jäniksen kohdalta, sieltä juoksi tielle pieni jäniksen poikanen. Se juoksi kiellostani piittaamatta minun vierestä huonoon suuntaan kohti taloja. Ja Aku täysillä perästä. Nappasin Akun kiinni ja kiskoin sen autoon. Ajattelin ettei häiritä äidin ja lapsen ruokailuhetkeä, varmaan siinä oli imetyspuuhat pensaikossa menossa. Ajoin Akun haukkuessa autossa perille ja päästin taas irti. Ihme kyllä Aku ei lähtenyt äskeiselle paikalle vaan alkoi etsimään uutta. Ja kuuden minuutin kuluttua metsässä raikui iloinen haukku. Sitä kesti kolmisen varttia kaikkine katkoineen. Aamun päätteeksi jonkun matkan päästä alkoi kuulua tasaista haukkumista. Paikalle päästyäni huomasin Akun tavoittaneen supikoiran joka meinasi käydä sekä koiran että minun päälle. Ei uskaltanut Akukaan käydä kiinni. Hätistelin Akua pois ja vapautin supikoiran pois tästä elämästä.

22.8 oli samanlainen ilma. Tällä kertaa jänistä ei löytynyt hyvästä yrityksestä huolimatta lainkaan. Metsässä tapasimme beaglen isäntineen mutta Aku ei laittanutkaan leikkivaihdetta päälle vaan tutustumisen jälkeen jatkoi jäniksen etsimistä. Akun toiminta oli siinä määrin hyvää että tuo kolmas aamu tuntui jälkeenpäin parhaiten menneeltä puuttuneesta ajosta huolimatta. Kaikenlainen turha hötkyily ja perässä juokseminen on jäänyt pois. Lintuja tai muitakaan, supikoiraa lukuun ottamatta, ei haukuttu. Aku työskenteli niin keskittyneesti omaan hommaansa että sain välillä kävellä ihan viereen ennen kuin Aku säpsähtäen huomasi minut. Ainoana miinuksena siitä aamusta jäi kotiin lähdön hetki. Kolmen ja puolen tunnin uurastuksen jälkeen virtaa oli sen verran jäljellä että metsään teki mieli enemmän kuin kotiin. Hetken keskustelun jälkeen lähdimme kuitenkin kotiin... Nyt pidetään pari kolme päivää huilia ja sitten alkaa kesäloma minulla joten kilometrejä kertyy Akulle paljon lähiviikkoina. Odotettavissa kiivaita hetkiä.

26.8 alkoi kesäloma ja mikäs se sellainen lomapäivä on jos ei aamulla metsässä käydä. Nyt olimme ensimmäistä kertaa "jahdissa" Nuijamaalla. Valitettavasti keli oli huono, metsä oli aivan kuiva, kastetta ei ollut yhtään. Aku ei aristellut uutta paikkaa sen enempää vaan lähti tavanomaiselle pitkälle hakukierrokselle heti. Kyllähän Aku parinkymmenen minuutin välein pitää yhteyttä mutta muuten koiran seuraaminen menee tutkapeliksi. Mikäs siinä, antaa koiran juosta ja itse siinä istuskelin sanomalehteä lukemassa. Toista tuntia vierähti ennen kuin ajo lähti kaukaa. Ja sitä ei kestänyt kuin viitisen minuuttia. Siirryin lähemmäksi hukkapaikkaa ja istuskelin siinä tunnin verran. Kyllähän Aku töitä teki mutta ylös ei enää jänis noussut. Saaliina voisin mainita ne toista sataa hirvikärpästä mitkä tapoin niskasta. Voiko inhottavampia ötököitä ollakaan?

27.8 olimme taas samoilla seuduilla, vajaa pari kilometriä edellisestä. Aamulla oli tosi paksu sumu ja hyvä kaste metsässä mutta kun lämpötila nousi kolmessa tunnissa 15 astetta, keli huononi nopeasti. Tunti irtipäästämisen jälkeen metsä raikui, mutta millä äänellä. Äänestä huomasin heti ettei siellä jänis ainakaan juossut. Haukku tuntui pysyvän paikallaan mutta ei se viimesyksyisiltä hirvihaukuiltakaan kuulostanut. Asia selvisi kun olin vajaan sadan metrin päässä. Supikoirahan se siellä rääkyi kilpaa koiran kanssa, taas. Otin pitkän karahkan mukaan ja siirsin syksyn supikoirasaldoksi jo toisen. Aku yritin vähän torua ettei se liikaa innostuisi näistä supeista. Jäniskoira siitä pitäisi tulla. Eniten näissä harmittaa se kun Aku ei ainakaan vielä uskalla tappaa itse supikoiraa joten minun on käveltävä paikalle. Jos matka on pitkä niin aikaa kuluu. Puraisisi itse hengen pois ja jatkaisi jänisten etsimistä. Kesän lenkkeilystä ja pyöräilyistä saadun hyödyn huomasin aamulla. Tapasin metsätiellä miehen jolla on kotona monta ajokoiraa. Hän sanoi ettei uskalla päästää koiriaan irti näin lämpimän kelin aikaan. Kun ei kesällä ole juoksuttanut niin ne huonokuntoisina juoksisivat itsensä hengiltä. Kuulemma joulun aikoihin alkavat olla kunnossa. Aku alkaa olla kunnossa. Aamuiset parin kolmen tunnin lenkit eivät juuri hetkauta, ja kotimatkalla autossakaan ei malta vielä käydä lepäämään vaan odottaa innolla jospa sitä vaihdettaisiin vaan paikkaa. Muuta haukkua en sitten kuullutkaan sen supitapauksen jälkeen. Päivän positiivisuus löytyi hirvikärpäsistä joita en tavannut kuin puolen kymmentä. Tulisi pakkaset ja tappaisi kaikki.

28.8 olimme kolmatta aamua peräkkäin jahdissa. Kuivaa oli niin kuin tähänkin asti joka aamu. Nyt oli ensimmäinen aamu tänä syksynä kun Aku antoi muutaman herättelyhaukun yöjäljelle. Sitten meni taas puolisen tuntia hiljaisuudessa ennen kuin ajo lähti. Sitä kesti parikymmentä minuuttia. Kävin kuuntelemassa aivan lähellä ja kun jänis oli juossut ihan jyrkänteen vierusta, kaikui Akun haukku railakkaasti.

30.8 jälleen menossa. Heti irtipäästyään Aku lähti omille teilleen. Puolen tunnin päästä haukku paljasti että kohteena taitaa olla taas supikoira. Sehän siellä oli. Se oli jo kolmas tälle syksylle. Siitä päästyämme yritin johdattaa koiraa parempaan suuntaan, turhaan. Tutkalla seurailin koiraa ja vajaan tunnin kuluttua tutka ilmoitti että nyt Aku haukkuu. Matkaa oli sen verran ettei haukku kuulunut minulle. Lähdin autolla lähemmäksi ja kyllä sieltä kohta haukkukin alkoi erottua. Jouduin ajelemaan autolla sinne tänne kun oikein mitään kautta en tuntunut pääsevän lähelle. Tunnin verran minä ehdin seurata ajoa, ja paljonko jäi alusta kuulematta. Isolle tielle tullessaan otin koiran kiinni. Nyt huilitaan viikonloppu ja maanantaina aloitetaan. Viikonloppuna pitäisi sataa ja alkuviikosta ilman viilentyä joten kelit sen kuin paranee.