Suomenajokoira.info - Tervasmetsän Aku - Vuosi 2004 - Elo-syyskuu 2004

Elokuun alku meni odotellessa kauden avausta. Näin jälkeenpäin aika meni yllättävänkin nopeasti. Akun kanssa pyöräiltiin lyhyitä matkoja usein. Myös rokotukset hoidettiin kuntoon, vaikkakin vähän myöhässä. Aku sai myös punkkikarkotteen päivää ennen metsään menoa, punkkeja on paljon liikkeellä.
Sitten se tuli, 20.8. Olin yön töissä ja olin valmistautunut lähtemään suoraan metsään Akun kanssa. Lähes koko aamuyön jatkunut sade ja pieni väsymyksenpoikanen aamulla sai minut käymään hetkeksi nukkumaan. Tunnin unien jälkeen kävin katsomassa ilmaa, ja siellähän olikin melko kirkasta. Rensselit kantoon ja menoksi. Ei tiennyt Aku mihin olimme menossa, kävi nimittäin heti makoilemaan autoon päästyään. Vasta aivan loppumatkasta alkoi pää näkyä taustapeilistä.
Kello oli jo vähän vaille yhdeksän kun päästin Akun irti. Samalla tavalla teki tarpeensa lähimaastossa kuten ennenkin. Mitään suurta irtipääsyn juhlaa ei ollut. Juhlaa koettiin 12 minuuttia myöhemmin kun ajo alkoi. Ihan mukavalta kuulosti haukku pitkästä aikaa. Tosin ajoa kesti noin kuusi minuuttia, mutta olipahan kausi avattu. Mitään mittavia ajoja en odotakaan heti alkuun, aamut ovat vielä liian lämpimiä ja koira vielä kesäkunnossa. Mutta pikkuhiljaa se lähtee. Vaikea sanoa mitä se siellä ajoi. Puolen kierroksen lyhyt lenkki vaikuttaisi jänikseltä. Ajo sotkeutui hiekkatien suuntaan, taidanpa mennä sinne ensi kerralla kameran kanssa passiin. Ajon katkettua Aku kävi minun luona ja meni sitten takaisin, mutta ajoa ei enää syntynyt. Sade sai minut siirtymään ampumaradan vajan katokseen lehden lukuun, ja kun Aku tuli tunnin irtiolon jälkeen käymään minun luona, päätin jättää reissun siltä kertaa siihen. Sade näytti kovenevan ja ukkonenkin alkoi nousta Venäjän suunnasta. Kotiin päästyämme paistoi aurinko...

20.8 illalla makasi rusakko Akun tarhan vieressä, otin siitä valokuvia ja videonkin. Rohkeita poikia, Aku makasi tosin onnellisen tietämättömänä kopissaan.

21.8 aamulla lähdettiin metsään suunnitelman mukaisesti vaikka satoikin vettä. Ensimmäisen kolme varttia lueskelin autossa aamun lehteä ja meistä se innokkaampi juoksi etsimässä saalista. Koiran tultua autolla ja sateenkin vähän rauhoituttua, lähdin minäkin jaloittelemaan. Pitkään ei mennytkään kun lähistöltä kuului rääkäisy. Jaahas, supihan se siellä. Samassa alkoi Akukin haukkumaan. Ei muuta kuin sadepuku ylle ja ääntä kohti. Niin kuin aina, supi oli nytkin kauhean ryteikön keskellä. Henkihän siltä lähti ja Akukin innostui puistelemaan sitä oikein kunnolla. Piti käskeä ihan kovasti ennen kuin Aku suostui lähtemään raadon luota pois. Tämän jälkeen Aku touhusi lähistöllä melko pienellä alalla, mutta ajoksi asti se ei ehtinyt. Sateen taas yllyttyä lähdimme kohti lepäilemään.

24.8 aamulla oli pitkästä aikaa poutaa. Illalla oli satanut vettä joten joka paikka oli märkänä. Kova tuuli ja alle kymmenen asteen lämpötila teki ilman jo syksyn oloiseksi. Jäin istuskelemaan heti auton lähelle ja Aku lähti omiin töihin. Ensimmäisen tunnin aikana se kävi minun luona pari kolme kertaa, sen jälkeen en sitä nähnytkään. Tutka näytti koko ajan samalla alueelle, joten aloin jo välillä huolestumaan kun mitään ei tapahtunut. Vasta parin tunnin jälkeen lähti ajo, ja hyvällä haukulla lähtikin. Valitettavan lyhyeen jäi tälläkin kertaa. Ajoa kertyi vain kymmenkunta minuuttia, puoli kierrosta. Sen jälkeen ei kuulunut mitään. Koira oli tutkan mukaan juuri huonossa paikassa. Joka puolella meni tiet mutta lähelle et pääse mitenkään. Ajelin autolla sinne tänne, mutta aina koira oli yhtä kaukana. Kun neljä tuntia oli täynnä, Aku juoksikin tietä pitkin vastaan joten pääsimme lähtemään kotiin. Siinä menikin kolmisen tuntia etten nähnyt koiraa lainkaan.

30.8 pääsimme taas muutaman työpäivän jälkeen tositoimiin. Olosuhteet olivat hyvät, lämpötila + 8 ja melko hyvä kaste maassa. Vielä kun matkalla huomasin että kamera jäi kotiin, olin vakuuttunut että tänään taas tapahtuu. Se on sama juttu jos unohtaa kalapussin pois kalareissulta, saalista tulee varmasti.
Ajoimme ensin ampumaradalle. Kohta sen jälkeen kun olin päästänyt Akun irti, kuulin toisen koiran ajoa läheltä. Joten heti kun Aku tuli käymään, vaihdoimme paikkaa. Ajoimme Suopellon maastoon. Aku hävisi heti omille teilleen. Reilun puolen tunnin kuluttua kuului haukkua. Ei oikein saanut selvää että herättelikö se vai joko ajo oli lähtenyt, haukkukin oli aika karkean kuuloista. Sitä kertyi parissa pätkässä pari kolme minuuttia ja sen jälkeen oli taas hiljaista. Alueella on suuria kallioita ja paljon koloja, ja mietinkin että oliko se kettu joka painui heti piiloon. Mietitystä aiheutti myös se kun kuulin että alueella on karhu, edellisenä päivänä jäljitetty ja haukutettukin. No, eihän karhuista ole koiralle vaaraa.
Puolen tunnin päästä taas lähti, vieläkin karkealla haukulla mutta tiheällä ja hyvällä haukulla, kohti minua. Siirryin vähän toiseen paikkaan josta näen pitkän pätkän tietä. Ajo läheni ja läheni ja kohta kuului ärinää, supihan se taas siellä. Onneksi oli melko lähellä. Matkalla huomasin että kaste on haihtunut auringon alkaessa paistaa ja kengätkään eivät enää kastuneet heinikossa. Hyvä keli alkoi olla ohi. Heti kun sain supin hengiltä, hyökkäsi Aku sen kimppuun. Raivo oli melkoinen ja nyt se puisteli pienehköä supia myös niskasta, aina ennen ote on ollut perseestä. Nostin raadon puuhun ja vein Akun tien toiselle puolelle jatkamaan hakua. Tunnissa ei ajoa tullut joten kävin hakemassa koiran pois ja lähdimme kotiin. Kovasti heiluva häntä kertoi hajuja olevan, mutta taaskaan se ei sattunut kohdalle.

1.9 lähdimme tosimielellä jahtiin. Tunnelmaa kohotettiin jo edellisenä iltana. Katsoimme telkkaria illalla kun Aku rähähti tarhassa. Heti kun vilkaisin ulos näin miten rusakko istui takapihalla kaikessa rauhassa. Nyt Akukin oli nähnyt sen ja meinasi tunkea itsensä ruoka-aukosta ulos. Kesti onneksi sisäpuolella.
Intoa lannisti kuuma aamu, lämpötila aamulla kuudelta oli +16 ja nouseva aurinko lämmitti lisää. Ajoimme ampumaradalle, jospa siellä olisi kettuja. Aku pyörähti tapansa mukaan pari kertaa näkyvillä ja lähti sitten. Reiluun tuntiin ei mitään tapahtunut, ja tutkalla katsoessani koira oli vähän huonossa suunnassa, lähellä olevan maatalon maastossa. Ajoin autolla lähemmäksi ja Aku tulikin heti luokseni. Otin sen kyytiin ja ajoin takaisin ampumaradalle. Hiljaisuutta kesti tunnin verran kun tasainen seisontahaukku alkoi taas kuulua. Jaahas, se olikin kauden kolmas supikoira. Kuvailin sitä videolle ja lopetuksen jälkeen laitoin koiran hihnaan ja matka autolle alkoi. Oli kuuma...

Alkusyksyn perusteella Aku muuttuu jäniskoirasta supikoiraksi. Toisaalta se on hyvä saada tuholaisia pois metsistä, mutta kyllä se kunnon jänis- tai kettuajo tekisi hyvää. Kärsivällisyyttä.

2.9 aamu alkoi huonosti. Aamun lehti ei ehtinyt tulla ennenkuin suunnistimme Akun kanssa metsään. Alunperin meidän ei pitänyt lähteä lainkaan, mutta seuraavat päivät menevät työn parissa, joten emme pääse muutamaan päivään jahtiin. Metsässä ei oikein tapahtunut mitään. Yön sateen jäljiltä oli tosi märkää eikä Aku saanut kahden tunnin aikana ajoa aikaiseksi. Muutama kiihkeä haukku ehti jo säikäyttää mutta niille ei jatkoa kuulunut. Mikä lie ollut. Surkeasti on alkanut koko kausi, tosin supikoiria on tullut hyvin. Mutta kelihän paranee vaan joten vielä mekin näytämme.

8.9 lähdettiin kaverin kanssa jo hyvissä ajoin aamuhämärissä kettujahtiin. Suopellon maastoon on haudattu ruhoja jotka vetävät kettuja puoleensa. Parinkymmenen minuutin jälkeen ensimmäiset haukahdukset kertoivat hajuja olevan. Herättelyjä kuului noin kymmenen minuutin ajan melko kaukaa ja sitten oli taas hiljaista. Vartin päästä katsoin tutkalla ja silloin Aku oli jo kaukana. Lähdimme autolla perään ja jouduimme tekemään vähän lenkkiä ennenkuin tutka rupesi tavoittamaan koiran. Ja koska suuntana oli Venäjä, täytyi pitää kiirettä. Lopulta pääsimme lähelle ja tutka näytti suoraan rajalle päin. Samassa kuului Akun haukkuakin. Kiiruhdimme aivan rajan varteen ja onneksemme Aku ajoi sisämaan puolella. Jännitys helpotti välittömästi. Ajo oli katkonaista, alueella on paljon louhoksia joihin ketun on helppo piiloutua. Sieltä sitten saimme koiran kiinni. Matkaa lähtöpaikalta on noin kolme kilometriä linnuntietä. Luultavasti kettu lähti heti Suopellolta meidän kuulumattomista ja suuntasi heti kauas. Onneksi pysähtyi pari sataa metriä ennen Venäjää. Seuraavalla kerralla pitää auto jättää kauemmas ettei kettu heti kuule tuloamme.

10.9 ei ollut niin kylmä kuin edellisenä yönä. Silloin sai auton ikkunat raapata puhtaaksi. Nyt oli lämmintä kahdeksan astetta. Maasto oli oudon kuiva. Tuoreita jälkiä löytyi kyllä heti auton läheltä. Ajo lähti viidessä minuutissa. Alkuun ihan mukavan kuuloista haukkua. Ajettava ei käyttänyt teitä, vaan kierteli metsän suojissa. Varmuutta emme saaneet, mutta kaikki viittasi jänisajoon. Sitä kestikin sitten seuraavat kolme tuntia. Välillä oli pitkiä katkojakin, mutta välillä kuulosti mukavalta. Pari tuntia se pyöri aivan lähialueilla, mutta lopussa singahti pari kilometriä suoraan. Ei onneksi Venäjän suuntaan, vaan juuri päinvastaiseen. Muutakin riistaa näkyi. Pyitä vihelti useampikin, yksi oli viedä hattuni kun vihelsin muutaman kerran pyypillillä. Kyyhkysiä näkyi paljon ja poistullessa näimme pari hanheakin pellolla, tietysti aivan talojen vieressä. Ammuin kerran myös supikoiraa. Kävelin hiljaa metsätietä pitkin ja pieni supin pentu hyppäsi tielle parin kolmenkymmenen metrin päässä. Laukauksen jälkeen se hyppäsi pensaikkoon enkä sieltä sitä löytänyt.
Kaikkiaan oikein mukava aamu. Parasta oli tietysti ajon pituus, se antaa uskoa tulevasta. Kyllä se vielä Akullakin kulkee...

20.9 lähdettiin hieman myöhemmin metsään. Tunnelmaa nostatettiin jo edellisenä iltana kotona. Olin juuri saanut nurmikon leikattua kun Aku tuhahti pari kertaa. Katsoin Akun tuijotuksen suuntaan ja näin rusakon viidentoista metrin päässä. Se päästi minut viiden metrin päähän ennenkuin sen hermo petti. Sittenkin se poukkoili edestakaisin ja juoksi lopuksi Akun tarhan vierestä vauhdilla metsään. Aku tietysti haukkui perään hulluna.
Aamulla päätimme mennä Kansolaan. Se on melko lähellä, mutta siellä on myös kauriita. Toisaalta siellä on myös kettuja paljon. Matkalla näimme satakunta metsähanhea pellolla, pirun isoja mötkäleitä olivat. Sellaisenko kun saisi vielä joskus ammuttua...
Metsässä Aku ei ehtinyt olla kuin viisi minuuttia irti, kun kiljuva haukku säväytti. Kymmenen sekunnin suora huuto sai veret hyvin liikkeelle. Valitettavasti haukku jäi siihen eikä sieltä enää mitään löytynyt vaikka Aku jonkin aikaa etsikin. Lieköhän ollut lähitalojen kissa joka olisi kiivennyt puuhun piiloon. Kyllähän Aku olisi jäljet löytänyt jos ne olisi jatkuneet johonkin.
No kuitenkin jatkoimme kohta matkaa. Eikä kauaa mennyt kun kaakattava hanhilauma alkoi lähestyä. Sama iso lauma lensi puidenlatvojen korkeudella, mutta noin kolmensadan metrin päästä minusta. Olipa lähellä. Lähellä oli myös ukkometso joka lähti parinkymmenen metrin päästä puusta. Myöhemmin näimme myös pari teeriä. Myös pyitä ja kyyhkysiä oli liikkeellä.
Seurasin Akun taivalta tutkasta, herra kun oli taas pitkiä aikoja näkymättömissä. Kohta tutka näytti Akun haukkuvan. Matkaa oli sen verran paljon ettei haukkua kuulunut yhtään. Ei muuta kuin talsimaan lähemmäksi. Tunnin verran siinä ehti vierähtää ennen kuin olimme Akun lähellä. Pari rääkäisyä varmisti kohteen olevan supikoiran. Ja kyllähän sen tiesin heti kun haukun kuulin. Mutta perillä odottikin yllätys. Siellä olikin kaksi supikoiraa, mitenköhän Aku oli saanut pidettyä ne kasassa tunnin ajan? Kun Aku huomasi meidät, kiersi se supien välistä, jolloin toinen taisi vähän puraista kyljestä. Se vain kasvatti Akun sisua. Kun Aku kiersi minun taakse, supi lähti juoksuun. Täräytin sitä viidestä metristä haulikolla, ja siihenhän se jäi. Käännyin samalla toisen supin puoleen, jolloin ensimmäinen pinkaisi karkuun, Aku perässä. Ammuin toisen supin ja samalla Aku tavoitti ensimmäisen. Taisi taas puraista koiraa, kuulosti vähän siltä. Siitä Aku suuttui ja pisti rähinäksi. Supi saikin kyytiä sen jälkeen. Nyt ote oli niskasta eikä perseestä niinkuin ennen. En tiedä leikkikö se kuollutta, mutta laukauksen jälkeen ainakin se oli sitä. Liekö Aku ollut saanut jo tarpeeksi supikoirista, sillä yllättävän helposti jätti raadot rauhaan ja lähti meidän mukaan.
Käveltiin noin kolme sataa metriä kun huomasin Akun vauhdin ja hännän liikkeet. Kohta kuului ensimmäiset kiljaisut ja armoton ajo lähti sadan metrin päästä. Kiersivät meidän ympäri, mutta en päässyt näkemään mikä eläin siellä oli. Ajosta päätellen törmäsimme kauriiseen. Haukku oli tosi kiihkeää, mikä kielii kohteen haisevan hyvin eikä välimatkaa kertynyt paljoa, sekin yksi kauriin tuntomerkeistä. Varmuutta tosin en saanut. Parikymmentä minuuttia myöhemmin ajo katkesi. Siitä viiden minuutin päästä Aku tuli meidän luo ihan rauhallisesti. Se joko jätti homman alkuinnostuksen jälkeen kesken tai sitten se sai saaliin kiinni. Ensimmäinen on toivottavasti oikein. Olisi hienoa jos kaurisinnostus pikkuhiljaa hiipuisikin. Otimme koiran siinä kiinni ja ei se oikein edes enää yrittänyt päästä jatkamaan. Ihme juttu.
Oli jo puoli päivä ja autolle matkaa paljon joten emme enää uskaltaneet päästää koiraa irti. Nyt en oikein tiedä mitä siellä tapahtui, toisaalta toivon ettei Aku olisi päässyt kauriiden makuun mutta toisaalta toivon että se oli kauris ja Aku vaan pöläytti sitä hetken ja lopetti sitten. Se hetki kesti parikymmentä minuuttia mutta aikaisempiin tuntien ajoihin se oli lyhyt. Katsotaan mitä jatkossa seuraa. Pari supikoiraa on nyt vähemmän ainakin...

29.9 olin kahden vaiheilla, lähdemmekö metsälle lainkaan. Olin yön töissä ja aamuyöllä alkanut tihkusade pistivät miettimään, mutta kun viikkoon ei oltu käyty metsässä, olihan se lähdettävä.
Perillä olimme seitsemän jälkeen, ja jo kymmenessä minuutissa ajo oli käynnissä. Kannatti lähteä. Haukku oli mukavan kuuloista ja kiihkeääkin. Valitettavasti suurimman osan ajasta pupu oli kadoksissa. Välillä mentiin lyhyitä pätkiä mutta kaiken kaikkiaan ajo oli hyvin rikkonaista. Luultavasti kohteena oli jänis. Se pyöri meidän lähellä hyvin pienellä alalla, mutta näköyhteyttä emme saaneet. Lopulta se singahti kilometrin verran suoraan ja päätyi asfalttitielle. Sieltä saimme Akun kiinni, tosin pienen takaa-ajon jälkeen. Ei olisi ukko halunnut vielä luovuttaa, ja vinkunasta päätellen ajo olisi piakkoin siitä jatkunutkin. Kaikkiaan ajoa kuultiin tunti neljänkymmenen minuutin ajan, eli siinä mielessä meni ihan mukavasti. Ja vielä kun loppuviikon vapaapäiviksi lupaili kylmää poutasäätä, taas on jotain mitä odottaa...